Örninkatu

Pari seikkaa jotka pisti tässä taannoin silmään, jotka koskivat Örninkadun poikki pistämistä.
Ensiksikin, kuka tässä perkeleen kunnassa päättää konsulttitoimistojen käytöstä. Onko nyt todella niin ettei Halikon vanhasta kunnantalosta, joka on väärällään henkilökuntaa, löydy yhtään sellaista ihmistä joka pystyisi tekemään tämänkaltaisen tutkimuksen. Tiedän takuuvarmasti että tuollainen tutkimus ei ole halpa, sillä rahalla olisi puolet kaupungin virkamieskunnasta kustantanut 6 viikon viidakkoloman Vietnamista. Turhaan on lehtien sivuilla parkua, että kuinka persaukinen kuntamme on, jos tämänlaiseen on varaa rahaa laittaa.
Toiseksi, uskomatonta että joku styroksilla rikastunut mies voi kiuketulla ja vaatia kaupungilta milloin mitäkin ja herrat ovat heti kontallaan. Örninkadulla siinä kohtaa on tilaa molemminpuolin tietä niin paljon että siihen sopii aivan varmasti yksi kone, ei sitä nyt keskelle tietä tarvii laittaa. Jollei kelpaa niin vieköön tehtaansa sitten sellaiselle alueelle jossa on tilaa, joka suuntaan ainakin kolmen kilometrin verran. Ei se nyt niin iso työllistäjä kaupungille ole, että sen perään kannattais hirveesti parkua ja kuinka kauan saa helsingintien ja rummunlyöjänkadun risteyksessä oleva tyhjä kiinteistä olla rotanpesineen, ennenkuin kaupunki huomauttaisi asiasta. Kun kerran lupapäätös on tehty niin vanhat nurin ja uutta pytinkiä rakentamaan tai kaupunki pakkolunastaa tontin. Jos aitani on vinossa tontilla, niin kyllä äkkiä joku kunnan pikkuvirkamies ottaa siihen kiinni ja saan hirveät ukaasit päälle, mutta toiset ne saa porskuttaa kaupungissa miten vaan ja perseennuoleminen sen kun jatkuu vaan.
10244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Helpoin ratkaisu tähän on yksinkertainen, se ketä haluaa kadun katkaisua tai muuttaa sen reittiä kaivaa omaa paksua lompakkoaan ja maksaisi itse konsultille joka tekisi suunnitelmat.Kaupungin viisaat voisivat sitten päättää valmiiden suunnitelmien pohjalta mitä tehdään jos tehdään. Vai onko sekin liikaa herroille?Pitääkö palkata konsultti kertomaan sekin asia?

Äänestä
  • Minä en ainakaan aio äänestää ehdokasta joka on niin tuperä että edes miettii örninkadun katkaisua. Örninkatuhan on liikenteellisesti hyvin tärkeä. Kadun katkaisu on ajatuksenakin aivan älytön. Älytöntä on kyllä salolainen liikennesuunnittelukin. Tähänkö on tultu että rahalla rikkaat voivat ostaa kaupungin katuja?

    Äänestä

Muutama konsultti lisää.
Eihän tietä ole tarkoitus katkaista, vaan siirtää. Minun autossani on ainakin kääntyvät etupyörät joten voin siellä päin liikkuessani välillä rattia käännellä.
Maksaahan Nieminen varmaakin aika paljon veroja Salon yhä tyhjenevään kassaan, siksi äijälle on annettava vähän siimaa.
Aikaisemmasta kadunpätkän katkaisusta tulee mieleen Vilhonkadun katkaisu jossa Osuuskauppa määräsi mitä tehdään. Liekö tuo asia jo loppuunkäsitelty?

Äänestä

Kai sinä ymmärsit edes rahaa pyytää, kun kirjoitit tämän idioottimaisen puolustuskirjoituksesi Örninkadun katkaisusta.
Varjele, mistä näitä perseennuolijoita oikein tulee.

Äänestä

Ellet tiennyt, mistä väki tulee, niin perseennuolijat kuten muutkin, niin vitusta.
Rahaa on itselläni riittämiin, ei tarvitse pyytää, eikä kadunkulmissa kerjätä.
Tuskin myöskään nämä kirjoittelut heilauttavat päätöksen tekijöitä suuntaan taikka toiseen. Se nyt vaan on tosiasia, että Salo tarvitsee veronmaksajia hyvinvoinnin säilyttämiseksi edes tällä tasolla. Ellei joku maksa veroja on Sinunkin sossu avustuksesi pienenemään päin.

Äänestä

Miksi pitää alistua aina, kun kyseinen kiukuttelija vaatii kaupungilta jotain? Jos kyseinen herra vaatii seuraavaksi Vuohensaarta itselleen, rakentaakseen sinne sataman, niin sinä se antaisit senkin, pitäähän yrittäjälle siimaa antaa.
Kyseinen herra ei ole muuta tehnyt kun pomputellut kaupungin virkamiehiä, välillä pitäis saada tuulivoimalapuisto keskelle meriniittyä tai rummunlyöjänkatu poikki kauppakeskusta varten niin aina vaan pitäisi antaa kaikki periksi, perkele.
Minä en ole hakenut sossusta mitään saatana, mutta on minulle sentään periaatteet enkä ole kaikkien vietävänä.

Äänestä
  • Oikea tapa huomioida tämä kyseinen, itseään täynnä oleva kusipää on terva ja höyhenet.
    Sillä rikkauden sumentamalla ökyäijällä on aina jotain valittamista, mikään ei tunnu riittävän.
    Eikös normaali älyllä ja sosiaalisilla taidoilla varustettu liikemies osta tonttinsa vasta jos se sopii hänen liikesuunnitelmiinsa. Ei niin että ostetaan tontti ja sitten ruvetaan vaatimaan katuja liitettäväksi siihen.

    Olisi muuten hyvä jos ent. Högforsin tontilla suoritettaisiin kunnolliset maaperätutkimukset. Siellä on monien vuosikymmenien myrkyt maassa. Aikoinaa pahimpiin kohtiin kerättiin lavoja ym. kun paikelle saapui tarkastajia.

    Äänestä

"yksinkertainen,tyhmä ja mittarissa onneksi jo riittävästi eipä tuo kauan enää kiukuttele!" loppukiri menossa...

Äänestä

laittakaa nyt näitä viestejä kaupungin päättäjille!ei niitä täältä kukaan lue!!

Äänestä
  • Kannattaa äänestää "uusia" joita ei vielä salon asiat "rasita"!
    ÄÄNESTÄ...
    ..KAIK VAIHTOON!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sitruunajaffa kirjoitti:

Pari seikkaa jotka pisti tässä taannoin silmään, jotka koskivat Örninkadun poikki pistämistä.
Ensiksikin, kuka tässä perkeleen kunnassa päättää konsulttitoimistojen käytöstä. Onko nyt todella niin ettei Halikon vanhasta kunnantalosta, joka on väärällään henkilökuntaa, löydy yhtään sellaista ihmistä joka pystyisi tekemään tämänkaltaisen tutkimuksen. Tiedän takuuvarmasti että tuollainen tutkimus ei ole halpa, sillä rahalla olisi puolet kaupungin virkamieskunnasta kustantanut 6 viikon viidakkoloman Vietnamista. Turhaan on lehtien sivuilla parkua, että kuinka persaukinen kuntamme on, jos tämänlaiseen on varaa rahaa laittaa.
Toiseksi, uskomatonta että joku styroksilla rikastunut mies voi kiuketulla ja vaatia kaupungilta milloin mitäkin ja herrat ovat heti kontallaan. Örninkadulla siinä kohtaa on tilaa molemminpuolin tietä niin paljon että siihen sopii aivan varmasti yksi kone, ei sitä nyt keskelle tietä tarvii laittaa. Jollei kelpaa niin vieköön tehtaansa sitten sellaiselle alueelle jossa on tilaa, joka suuntaan ainakin kolmen kilometrin verran. Ei se nyt niin iso työllistäjä kaupungille ole, että sen perään kannattais hirveesti parkua ja kuinka kauan saa helsingintien ja rummunlyöjänkadun risteyksessä oleva tyhjä kiinteistä olla rotanpesineen, ennenkuin kaupunki huomauttaisi asiasta. Kun kerran lupapäätös on tehty niin vanhat nurin ja uutta pytinkiä rakentamaan tai kaupunki pakkolunastaa tontin. Jos aitani on vinossa tontilla, niin kyllä äkkiä joku kunnan pikkuvirkamies ottaa siihen kiinni ja saan hirveät ukaasit päälle, mutta toiset ne saa porskuttaa kaupungissa miten vaan ja perseennuoleminen sen kun jatkuu vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu