Vai luulenko niiden vain olevan huonommin, mitä oikeasti ovat? Stressaanko ja surenko turhaan? Periaatteessa kyllä. Jos vain olisin kykenevä sisäistämään ajatuksen siitä, että elämässä mikään ei loppujen lopuksi ole niin vakavaa, kuin vaikealuontoinen ja monimutkaisen ajatusmaailman omaava ihminen sen ymmärtää. Olemme olentoja, jotka ovat tehneet omasta elämästään liian monimutkaista ja paljon ajattelua vaativaa ja stressaavaa. Olisi toki helppo olla onnellinen, jos ei ottaisi niin paljon stressiä asioista. Olisi helppo olla onnellinen, jos pystyisi kiinnittämään huomiota enemmän elämän positiivisiin asioihin, niitä löytyy kyllä jokaiselta ja jokaisesta, joka paikasta ja ihmisestä, jos vain on tarkkaavainen ja jaksaa etsiä.
Jos kerran itse mietin tällä tavalla, niin miksen lopettaisi tätä angstaamista? Olen kauhean alakuloinen jatkuvasti, tätä on jo muutama viikko jatkunut, yleensä masentava kausi kestää vain ehkä viikon, muutaman päivänkin vain joskus. Mielialani on siis melko vaihtelevaa, mutta nyt on tämä masennus jatkunut jo liian kauan.
Mikä minua eniten vaivaa, on ehkä yksinäisyys. Se on jo pitkään piinannut. Ammattikoulun alussa olin vielä jopa iloinen suurimman osan ajasta, kun eräs ihminen luokaltani otti yhteyttä facessa ja juteltiin siinä paljon, vietettiin aikaakin hiukan yhdessä vapaa-ajalla, hänen ja muutaman muun ihmisen kanssa. En tuntenut heitä muita kauhean hyvin, mutta kunhan vain se yksi ihminen oli läsnä samassa tilassa, oli hyvä olla. Nyt kun on vuosi vaihtunut, emme ole olleetkaan enää oikein missään väleissä. En tiedä mitä tapahtui. Tämä on jo toinen kerta, kun menetin kaverin(kavereita). Luulen sen johtuvan omasta käyttäytymisestäni. Oletan/odotan vain muiden ottavan yhteyttä, mutta he kai olettavat samoin. Mutta miksi en ota yhteyttä itse usein, se johtuu siitä, että oln kauhean ujo ja epäileväinen. Lisäksi menetän kiinnostukseni ja motivaationi varsin helposti. Jopa ihmisiin. Sitten vielä, kun oletan muiden ihmisten tylsistyvän seurassani, kun olen niin hiljainen ja ujo, ettei keskustelustakaan tahdo tulla oikein mitään. Se ahdistaa tosinaan ja tulee huono omatunto tois(t)en ihmis(t)en ajan tuhlaamisesta. Tietenkin haluaisin jonkun ystävän, jonka kanssa viettää aikaa vaikka joka päivä, en vain saa aikaseksi hankkia sellaista itse, en uskalla, enkä jaksa.
Toinen asia, mikä vaivaa, on juurikin niin tämä saamattomuus ja laiskuus. En saa juuri mitään aikaan enää nykyään. Koulutehtävät jää ja kurssit tulee hädin tuskin suoritettua. En pyydä apuakaan, koska ei kiinnosta, en jaksa enkä toisinaan uskallakaan. Kallooni jää harvat opetetut asiat ja joutuisin taas pyytämään kohta apua. Asioiden selvittely ei suju. Poissaolojen selvittely ei suju. Sitten saan hirveää stressiä kaikista tehtävistä koulussa, kun en ole kunnolla niitä tehnyt.
(jatkuu)
Jos kerran itse mietin tällä tavalla, niin miksen lopettaisi tätä angstaamista? Olen kauhean alakuloinen jatkuvasti, tätä on jo muutama viikko jatkunut, yleensä masentava kausi kestää vain ehkä viikon, muutaman päivänkin vain joskus. Mielialani on siis melko vaihtelevaa, mutta nyt on tämä masennus jatkunut jo liian kauan.
Mikä minua eniten vaivaa, on ehkä yksinäisyys. Se on jo pitkään piinannut. Ammattikoulun alussa olin vielä jopa iloinen suurimman osan ajasta, kun eräs ihminen luokaltani otti yhteyttä facessa ja juteltiin siinä paljon, vietettiin aikaakin hiukan yhdessä vapaa-ajalla, hänen ja muutaman muun ihmisen kanssa. En tuntenut heitä muita kauhean hyvin, mutta kunhan vain se yksi ihminen oli läsnä samassa tilassa, oli hyvä olla. Nyt kun on vuosi vaihtunut, emme ole olleetkaan enää oikein missään väleissä. En tiedä mitä tapahtui. Tämä on jo toinen kerta, kun menetin kaverin(kavereita). Luulen sen johtuvan omasta käyttäytymisestäni. Oletan/odotan vain muiden ottavan yhteyttä, mutta he kai olettavat samoin. Mutta miksi en ota yhteyttä itse usein, se johtuu siitä, että oln kauhean ujo ja epäileväinen. Lisäksi menetän kiinnostukseni ja motivaationi varsin helposti. Jopa ihmisiin. Sitten vielä, kun oletan muiden ihmisten tylsistyvän seurassani, kun olen niin hiljainen ja ujo, ettei keskustelustakaan tahdo tulla oikein mitään. Se ahdistaa tosinaan ja tulee huono omatunto tois(t)en ihmis(t)en ajan tuhlaamisesta. Tietenkin haluaisin jonkun ystävän, jonka kanssa viettää aikaa vaikka joka päivä, en vain saa aikaseksi hankkia sellaista itse, en uskalla, enkä jaksa.
Toinen asia, mikä vaivaa, on juurikin niin tämä saamattomuus ja laiskuus. En saa juuri mitään aikaan enää nykyään. Koulutehtävät jää ja kurssit tulee hädin tuskin suoritettua. En pyydä apuakaan, koska ei kiinnosta, en jaksa enkä toisinaan uskallakaan. Kallooni jää harvat opetetut asiat ja joutuisin taas pyytämään kohta apua. Asioiden selvittely ei suju. Poissaolojen selvittely ei suju. Sitten saan hirveää stressiä kaikista tehtävistä koulussa, kun en ole kunnolla niitä tehnyt.
(jatkuu)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.