Asiat huonosti pt. 2

MisuKitty kirjoitti:

Stressi on yksi hyvin pahoista ongelmistani myös. Stressaannun hyvin monesta asiasta. Koulutehtävistä, niiden tekemättä jättämisestä (mikä tietenkin on omaa syytäni ihan (Y)), ihmis(kaveri)suhteistani (jotka ovat katoamassa olemattomiin), muiden ihmisten suhtautumisesta minuun ja epäonnistumisesta, ties mistä kaikesta muusta, liittyen edellä mainittuihin asioihin. Tiedän kyllä, ettei minun pitäisi miettiä, mitä muut ajattelee, TIEDÄN, että inhimillistä on välillä tehdä virheitä ja epäonnistua joissain asioissa. Aina ei myöskään suorituskyky ole parhain mahdollinen kenelläkään ja homma on mennä perseelleen. Tiedän nämä asiat, en vain osaa sisäistää niitä. Olen aina mielestäni ollut riittämätön, huono suurimmassa osassa asioista, joita olen koskaan tehnyt ja muiden silmissä melko arvoton ja varsin tarpeeton. En voi ajatuksilleni mitään, en ole saanut tarpeeksi kannustusta, kehumisia tai apua, tukea, en mitään. En voi olla varma. Enkä pysty nyt hyväksymään itseäni tällaisena, kuin olen.
Ongelmanani on myös ihmisten (mielestäni) liiallinen vierastaminen ja pelko heitä kohtaan. Siis vieraiden ihmisten. Olen muutaman kerran käynyt psykologilla puhumassa, enkä pitänyt siitä lainkaan. En edelleenkään pidä ongelmistani tai elämästäni puhumisesta vieraalle ihmiselle, muta haluaisin silti puhua kuitenkin. Olin eilen terkkarilla ja hän otti puheeksi tämän hetkisen tilanteeni. Se oli juuri niin ahdistavaa, mitä on aina ollut itselleni omasta elämäntilanteestani puhuminen vieraalle ihmiselle. Silti haluaisin apua joltain ammatti-ihmiseltä, tämä on hieman ristiriitaista nyt. Tiedän, että pääsisin totuttelemaan siihen, jos vain saisin itseni hakemaan itselleni apua ja voisin sitten puhua ihmisten kanssa enemmän, mutta en vain uskalla, enkä toisaalta halua. Stressaan vieraiden ihmisten tapaamista. Olen jatkuvasti hermostunut heidän seurassaan.
Minua huolettaa oma typerä itseni, harmaasävyinen elämäni ja motivaationi katoaminen. Asiat huononee koko ajan vain. Itken nykyään joka viikko, nyt olen itkenyt jo viikon jokaisena päivänä. Olen jatkuvassa paineessa. Olen kuin silta, jolla ei ole, kuin pari hassua tukipilaria, nekin väillä horjuu uhkaavasti. Olen liian alakuloinen motivoituakseni lähes mistään (muusta kuin harrastuksistani). Yksin minä ongelmieni kanssa painin, joka arki-ilta neljän seinän sisällä mietin asioita ja purkaan tunteitani kirjallisesti, tahrin paperit ja piirtopöydän suolaisella. En tiedä, kuinka kauan enää kestän. Toivottavasti en pala loppuun vielä vähään aikaan, tai masennu täysin. En lähde täältä, ennen kuin on sen aika. Elämä on kiehtovaa ja mielenkiintoista. Toisinaan mietityttää, miksi minun elämäni on näin huonolaatuista ja epäkiehtovaa. Surettaa ja ärsyttää. Miksi juuri minä? Tiedän, että ongelmiahan on kaikilla, muilla on jopa asiat huonommin, kuin itselläni, silti haluasin jotain parempaa.
No, katsotaan miten käy.

(Ja tämä sitten oli vain purkautuminen, ei tarvitse alkaa neuvomaan tai ohjaamaan avun hankkimisessa. hei hei, MisuKitty kuittaa)

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä