Olen 21-vuotias tyttö. Viime vuoden keväällä erosin ex-poikaystävästäni, neljän vuoden suhteen jälkeen. Asuimme yhdessä ja suhde oli molemmille ensimmäinen. Ero päättyi myrskyisästi, poikaystäväni petti minua. Jätin hänet heti sen tiedon jälkeen, mutta koska asuimme yhdessä yritin kuitenkin tulla toimeen hänen kanssaan. Noin kuukausi eron jälkeen exäni lähti pelireissulle Espanjaan ja tapasi siellä suomalaisen tytön. Siinähän kävi sitten niin, että hän heitti mut ulos meidän kämpästä ja tämä tyttö tuli sinne mun tilalle asumaan.
Hän ei koskaan halunnut oikeen jutella pettämisen syistä, pyysi kyllä kirjeellä anteeksi ja muutenki sanoi tekevänsä mitä vain, jotta saatais suhteemme korjattua. En voinut antaa anteeksi. Tämän Espanjanreissun jälkeen, ei hänkään enää halunnut minua takaisin. KUNNES muutin pois meidän yhteisestä kodista, hänelle taas valkeni miten olenkin hänen elämänsä nainen jne jne jne. En kuitenkaan koskaan ottanut häntä takaisin. Hän ei ikinä ottanut mielestäni vastuuta teoistaan tarpeeksi, eikä myöntänyt rehellisesti tehneensä mua kohtaan väärin, niin että olisi oikeasti tarkottanut sitä. Mä olin aivan paskana ja valmis melkeen tappamaan itteni. Mulle tulee ihan kylmät väreet kun mietin noita aikoja ja mitä se kusipää sai mut tekemään sen takia, ja että miten se pystyi neljän vuoden seurustelun jälkeen yhtäkkiä kohtelemaan mua ku sontaa. Mua kuvottaa toi aika.
Nykyään hän seurustelee uuden tyttöystävänsä kanssa eikä me olla enää yhteyksissä ja varmaan ihan hyvä niin. Juuri kun hänen uusi suhteensa alkoi, hän soitti mulle, että haluisi nyt selvittää asiat mun kanssa ja pyysi oikeasti anteeksi, mutta ei mua enää kiinnostanut. Mä yritin tolloin päästä uudelleen jaloilleni ja hänellä oli miljoona tilaisuutta aiemmin puhua nää asiat mun kanssa, mutta ei tarttunut yhteenkään niistä. Tää henkilö loukkasi mua enemmän kun kukaan muu on ikinä loukannut mua mun elämän aikana.
Juuri meidän eron jälkeen, sain tietää veljeni käyttävän huumeita ja lähtevän katkasuhoitoon, se oli siihen lisäksi tosi raskas paikka. Nyt veljeni on päässyt katkasusta ja käyttää uudelleen. Mulla on koko ajan hirveä huoli hänestä ja tuntuu etten pysty nauttia mistään kunnolla, kun muistan koko ajan, että mun veljellä ei ole kaikki ok. Kirjoitin sille kirjeen, jossa avaudun kunnolla mutta hän ei ole vastannut.
Musta tuntuu, että mä elän ihan menneessä. Koko tossa viime vuodessa, joka oli ihan kauhea. Asun nykyään yksin ja on tosi yksinäinen olo, koska en ole moneen vuoteen tottunut olemaan yksin. On mulla kavereita, mutta jotenkin mä oon niin kyllästynyt myös niihin, en jaksaisi kuunnella niiden juttuja, mutta en myöskään avautua omistani. Musta on tullut hirveen vihanen ja oon huomannut, että mulla on melkeen jokasta ihmistä vastaan joku. Hermostun tosi helposti. Mun kämppä on täys läävä, koska en jaksa siivota. Nyt viimeseen kolmeen päivään en oo noussu sängystä, ei ole edes maistunut ruoka. Mä oon edelleen niin katkera mun exälle, ja toisaalta taas niin väsynyt siihen, etten vaan jaksais miettiä niitä juttuja enää. Ja vaikka kuinka naurettavalta se kuulostaakin, niin oon tosi huomionkipee siitä, että kaikki tajuais kuinka vaikee toi ero oli mulle. Esimerkiks loukkaannuin siitä tosi paljon, kun mun serkku sanoi mulle, joka eros puolentoistavuoden seurustelun jälkeen ihan siististi, että "emmä osaa sanoa kumman ero oli pahempi.", joka on varmaan tosi lapsellista, mutta loukkaannuin. Ei kai näitä suhteita ja tunteita voikkaan verrata.
Mä haluaisin niin kovasti uudet piirit ja kaiken uuden vaan, en elää enää menneessä ja tätä samaa joka päivä. Haluaisin, ettei mun tarttis huolia mun veljestä ja voisin keskittyä omaan elämään ja saada ehkä uuden miehen jossain vaiheessa ja uusia ihania ystäviä. Oon käynyt juttelemassa psykologin kanssa, mutta ei se tuntunut auttavan. En tiiä yhtään mitä pitäisi tehdä..:(
Hän ei koskaan halunnut oikeen jutella pettämisen syistä, pyysi kyllä kirjeellä anteeksi ja muutenki sanoi tekevänsä mitä vain, jotta saatais suhteemme korjattua. En voinut antaa anteeksi. Tämän Espanjanreissun jälkeen, ei hänkään enää halunnut minua takaisin. KUNNES muutin pois meidän yhteisestä kodista, hänelle taas valkeni miten olenkin hänen elämänsä nainen jne jne jne. En kuitenkaan koskaan ottanut häntä takaisin. Hän ei ikinä ottanut mielestäni vastuuta teoistaan tarpeeksi, eikä myöntänyt rehellisesti tehneensä mua kohtaan väärin, niin että olisi oikeasti tarkottanut sitä. Mä olin aivan paskana ja valmis melkeen tappamaan itteni. Mulle tulee ihan kylmät väreet kun mietin noita aikoja ja mitä se kusipää sai mut tekemään sen takia, ja että miten se pystyi neljän vuoden seurustelun jälkeen yhtäkkiä kohtelemaan mua ku sontaa. Mua kuvottaa toi aika.
Nykyään hän seurustelee uuden tyttöystävänsä kanssa eikä me olla enää yhteyksissä ja varmaan ihan hyvä niin. Juuri kun hänen uusi suhteensa alkoi, hän soitti mulle, että haluisi nyt selvittää asiat mun kanssa ja pyysi oikeasti anteeksi, mutta ei mua enää kiinnostanut. Mä yritin tolloin päästä uudelleen jaloilleni ja hänellä oli miljoona tilaisuutta aiemmin puhua nää asiat mun kanssa, mutta ei tarttunut yhteenkään niistä. Tää henkilö loukkasi mua enemmän kun kukaan muu on ikinä loukannut mua mun elämän aikana.
Juuri meidän eron jälkeen, sain tietää veljeni käyttävän huumeita ja lähtevän katkasuhoitoon, se oli siihen lisäksi tosi raskas paikka. Nyt veljeni on päässyt katkasusta ja käyttää uudelleen. Mulla on koko ajan hirveä huoli hänestä ja tuntuu etten pysty nauttia mistään kunnolla, kun muistan koko ajan, että mun veljellä ei ole kaikki ok. Kirjoitin sille kirjeen, jossa avaudun kunnolla mutta hän ei ole vastannut.
Musta tuntuu, että mä elän ihan menneessä. Koko tossa viime vuodessa, joka oli ihan kauhea. Asun nykyään yksin ja on tosi yksinäinen olo, koska en ole moneen vuoteen tottunut olemaan yksin. On mulla kavereita, mutta jotenkin mä oon niin kyllästynyt myös niihin, en jaksaisi kuunnella niiden juttuja, mutta en myöskään avautua omistani. Musta on tullut hirveen vihanen ja oon huomannut, että mulla on melkeen jokasta ihmistä vastaan joku. Hermostun tosi helposti. Mun kämppä on täys läävä, koska en jaksa siivota. Nyt viimeseen kolmeen päivään en oo noussu sängystä, ei ole edes maistunut ruoka. Mä oon edelleen niin katkera mun exälle, ja toisaalta taas niin väsynyt siihen, etten vaan jaksais miettiä niitä juttuja enää. Ja vaikka kuinka naurettavalta se kuulostaakin, niin oon tosi huomionkipee siitä, että kaikki tajuais kuinka vaikee toi ero oli mulle. Esimerkiks loukkaannuin siitä tosi paljon, kun mun serkku sanoi mulle, joka eros puolentoistavuoden seurustelun jälkeen ihan siististi, että "emmä osaa sanoa kumman ero oli pahempi.", joka on varmaan tosi lapsellista, mutta loukkaannuin. Ei kai näitä suhteita ja tunteita voikkaan verrata.
Mä haluaisin niin kovasti uudet piirit ja kaiken uuden vaan, en elää enää menneessä ja tätä samaa joka päivä. Haluaisin, ettei mun tarttis huolia mun veljestä ja voisin keskittyä omaan elämään ja saada ehkä uuden miehen jossain vaiheessa ja uusia ihania ystäviä. Oon käynyt juttelemassa psykologin kanssa, mutta ei se tuntunut auttavan. En tiiä yhtään mitä pitäisi tehdä..:(
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.