Hei!
Isäni omistuksessa on pieni metsätilkku ja omakotitalon raato. Isä on tällä hetkellä hoitokodissa hyvässä hoidossa. Raskasta aikaa varsinkin kun äiti kuoli viime vuoden lopussa. Ei jaksaisi miettiä näitä rahajuttuja mutta pakko on. Meitä on minun lisäksi 3 muutakin sisarusta. Tilalla on vuokralla pari peltoplänttiä.
Tilanne on se, että ainoastaan yksi meistä sisaruksista on kiinnostunut ottamaan hallintaan tuon pikkutilan. Meitä kiinnostaa se, että joku meistä huolehtii paikasta.
Tilan arvo on n. 120.000 euroa, josta veroja tulisi maksettavaksi yli 10.000 euroa. Onko mahdollista, että vain yksi meistä ottaa ns. perinnön vastaan ja maksaa verot?
Entä onko mahdollisuuksia saada pienemmäksi veroja. Mihinkään kieroiluun ei lähdetä mutta järkevä verosuunnittelu kiinnostaa. Perintöverohan on kuitenkin pienin rintaperillisille, kuten tässäkin tapauksessa.
Toivottavasti tästä sepustuksesta sai jotain selvää
Tila on isän omistuksessa
Yksi lapsista haluaisi rakentaa uuden talon tilalle
Miten verot?
Yhteisomistus ei kiinnosta
Perintöveroista
kaupunkilainen__
2
143
Vastaukset
- Neuvova_puhelin
Koitas kysyä tuolta:
Ei-jäsenten neuvonta
Muut kuin jäsenet voivat kysyä neuvoa verojuristipuhelimesta, joka vastaa numerossa 0600 1 7100 (2 euroa/min pvm/mpm). Perintövero
Jos vain yksi ottaa perinnön vastaan (muut voivat luopua osuudestaan)
Perinnön arvo 120.000
Vero: 11.300
Jos kaikki 4 ottavat perinnön vastaan:
Perinnön arvo 120.000/4 = 30.000
Vero: 800 x 4 = 3.200
3 perijää voivat myydä osuutensa tilasta yhdelle, joka haluaa hoitaa tilaa.
Osuuden arvo: 30.000
Myynti lähisukulaiselle 75% hintaan = 22.500
Tilan vastuulleen ottaja maksaa: 3 x 22.500=67.500
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2512294- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471349Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647