Ollaan avopuolisoni kanssa n. 6kk yhdesä oltu, muutettiin nopeasti yhteen ja käytiin tatuoimassa toistemme nimetkin. Sillä hetkellä se tuntui oikealta ja ihanalta, molemminpuolinen rakkauden tunnustus. Kummallakin oli tunne (edelleenkin) että tämä on se suhde mitä on etsinyt ja haluaa olla siinä loppuelämänsä. Kukaan nainen ei ole saanut minua koskaan tuntemaan kuin hän, en uskonut että ketään voi näin paljon rakastaa. Ihmisinä ollaan toistemme vastaparit mutta, silti ymmärretään toisiamme paremmin kuin kukaan muu. Taustalla joitakin psykiatrisia häiriöitä mm. kaksisuuntaista mielialahäiriötä, adhd ja mahdollisesti persoonallisuushäiriöitäkin..
Tässä ollaan reilun kuukauden ajan riidelty paljon ja useampaa otteeseen erottu ja taas palataan yhteen ja ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Suhteen hyvinvointi on aika aaltoilevaa, riippuen kummankin mielialasta. Yhtenä päivänä ollaan rakentamassa yhteistä tulevaisuutta kuin vastarakastuneet ja seuraavana päivänä ollaan toistemme kurkuissa kiinni ja eroamassa.
Ollaan keskusteltu paljon siitä ettei näin voi jatkua ja panostetaan enemmän vaan toisiimme ja suhteeseen koska tässä on enemmän hyvää kuin huonoa! Kun hänellä on huono olla henkisesti niin myös minullakin, koska olen ekstrovertti saan niin hyvät että huonot vibatkin. Mustasukkaisuutta ilmenee myös molemminpuolisesti, enemmän vain minulta koska se on minussa voimakas luonteenpiirre. Olen alkanut epäilemään että tyttöystäväni miettisi meidän suhteen tulevaisuutta, olen kysynyt asiasta niin sanoi ettei ole koskaan niin tehnyt ja tämä on kaiken stressin keskellä hänelle se henkireikä, tukipilari.
Ollaan puhuttu että mitä eron jälkeen tapahtuisi jos erottaisi niin hän ei haluaisi kuulla minusta mitään koska ei voisi vain hyväksyä sitä et tapailisin muita koska rakastaa minua ja tunnen itse samoin. Minusta tuntuu etten voisi päästää hänestä irti vaikka haluaisinkin niin ja olen sanonut että jos tässä lopullisesti jompikumpi jättää toisen niin hän jättää minut koska en vaan pystyisi siihen.
En vain tiedä mitä voitaisiin enään tehdä.. Suhde tulahduttaa mutta, se antaa myös niin paljon hyvääkin.
Tässä ollaan reilun kuukauden ajan riidelty paljon ja useampaa otteeseen erottu ja taas palataan yhteen ja ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Suhteen hyvinvointi on aika aaltoilevaa, riippuen kummankin mielialasta. Yhtenä päivänä ollaan rakentamassa yhteistä tulevaisuutta kuin vastarakastuneet ja seuraavana päivänä ollaan toistemme kurkuissa kiinni ja eroamassa.
Ollaan keskusteltu paljon siitä ettei näin voi jatkua ja panostetaan enemmän vaan toisiimme ja suhteeseen koska tässä on enemmän hyvää kuin huonoa! Kun hänellä on huono olla henkisesti niin myös minullakin, koska olen ekstrovertti saan niin hyvät että huonot vibatkin. Mustasukkaisuutta ilmenee myös molemminpuolisesti, enemmän vain minulta koska se on minussa voimakas luonteenpiirre. Olen alkanut epäilemään että tyttöystäväni miettisi meidän suhteen tulevaisuutta, olen kysynyt asiasta niin sanoi ettei ole koskaan niin tehnyt ja tämä on kaiken stressin keskellä hänelle se henkireikä, tukipilari.
Ollaan puhuttu että mitä eron jälkeen tapahtuisi jos erottaisi niin hän ei haluaisi kuulla minusta mitään koska ei voisi vain hyväksyä sitä et tapailisin muita koska rakastaa minua ja tunnen itse samoin. Minusta tuntuu etten voisi päästää hänestä irti vaikka haluaisinkin niin ja olen sanonut että jos tässä lopullisesti jompikumpi jättää toisen niin hän jättää minut koska en vaan pystyisi siihen.
En vain tiedä mitä voitaisiin enään tehdä.. Suhde tulahduttaa mutta, se antaa myös niin paljon hyvääkin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oiskohan hyvä mennä parisuhdeterapiaan kun tuntuu siltä että rakastatte toisianne mutta ns. työkalut ovat hukassa.
Ei kannata jätää suhdetta joka on vielä alussa ja jossa on rakkautta.
Aina kannatta yrittää ja jos ei toimi niin sittenkatsotte mitä teette