tätä loputonta itsevihaa ja tyytymättömyyttä omaan elämään ja sitä etten tunnu olevan kenellekään oikeasti tärkeä. Käyn psykologilla, mutta en osaa puhua siellä niistä asioista mistä pitäisi ja tuntuu ettei se muutenkaan oikeen ymmärrä. En mä koskaan oo osannu avautua sillon kun todella pitäis...
En jaksa...
huhh
36895
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Heippa,
Sunkin elämälläsi on tarkoitus! Sä olet tärkeä, ja arvokkaampi kuin kaikki maailman kulta yhteensä!
Laitan muutamia linkkejä joita voit katsoa ja kuunnella jos haluat:
http://www.comehome.fi/radio/arkisto11.html
Kyseessä on nuorten ja aikuisten radio-ohjelma, siellä arkistoissa on paljon eri aiheita joita klikkaamalla voi kuunnella niitä.
Onko mitään asioita mistä olet onnellinen, esim. käsityöt, juoksuharrastus, uiminen, joku kiva kansalaisopiston kurssi (eivät ole kalliita), joku tietty yhtye/laulaja, taide, tanssiminen ym.?
Tarkoitukseni ei ole tuputtaa uskoani, vaan kertoa mikä minua auttoi elämäni kamalimmista hetkistä ylös. En muuten olisi tässä ellei Jumala olisi auttanut minua. Pelkkä rukous (missä vain) riittää, että "auta Jumala minua tässä tilanteessa, itse en jaksa". Aivan varmasti rukouksesi kuullaan!
Psykologeissa on eroja, olisiko mahdollista pyytää että saisit jonkun toisen psykologin? Itsekin kävin kerran yhdellä psykologilla, ja hän ei ollenkaan jaksanut kuunnella ja auttaa. Oli heti antamassa lääkkeitä kouraan. En ottanut niitä vastaan vaan vaihdoin toiseen psykologiin joka oli heti parempi.
Onko sulla ketään sellaista ystävää jolle voisit jutella asioitasi?
Tsemppiä ja haleja!!! Älä anna periksi!
Tuli tästä mieleen, että vaikkei uskoisikaan Jumalaan, rukous saattaa helpottaa oloa jo senkin takia, että tekee hyvää sanoa asioita itsekseen ääneen ja pyytää joltain (kohtalolta, maailmankaikkeudelta tms.) vähän helpotusta omaan tilanteeseen.
Toi on suoraan kuin mun pääni sisältä. Täysin sama tilanne mullaki, joten ymmärrän miltä susta tuntuu.
Iso hali sulle:) se on ainaki sitä mitä mä kaipaisin..
Toi on just sitä samaa mitä mäkin käyn läpi tällä hetkellä joten tiedän miltä tuntuu.
Toivottavasti löydät ratkaisun elämällesi. :) :) :)
Samoin halauksia teillekin :) On hyvä huomata että muillakin on samanlaisia tunteita, vaikka ei se kuitenkaan paljoa helpota.
On mulla sellaisia asioita mistä pidän ja sellasta, mutta ei se riitä. Eikä elämästä voi nauttia, jos kaikki tuntuu niin vaikealta: ihmissuhteet sun muut ja jos ei pysty hyväksymään itseänsä ym.
En oikeen pysty vaihtaa psykologia enää tässä vaiheessa, kun muutan piakkoin eri paikkakunnallekin.
On mulla pari ainakin yks ystävä, jolle voin jutella kaikesta, mutta en viitsi sille koko ajan syöttää omia murheitani, oon muutenki liikaa jauhanu omista ongelmistani sille :/
oo onnellinen et sul on edes yksi ystävä, mul ei oo sitäkää.
Jos puhuminen on vaikeaa eikä oikein saa sanottu asioita, niin esim. kirjoittaminenkin voi auttaa monilla, ja huomaan että olet hyvä kirjoittamaan! Itselläni auttaa taide, eli piirtäminen tai maalaaminen, se on terapeuttista. Joillain voi auttaa musiikki, esim. soittaminen tai omien biisien säveltäminen tai kirjoittaminen. Joskus pihatyöt tai viherkasvien hoitaminen on tavallaan terapiaa, niin hassulta kuin se kuulostaakin.
Tuli mieleen eräs henkilö ketä saattaisi osata vieläkin paremmin auttaa, on Riku Rinteen kanssa nuorten kanssa työskentelevä Arska, tässä hänen yhteystietojaan (klikkaa välilehti yhteystiedot):
http://www.rikurinne.com/etusivu
Hienoa että sulla on yksikin ystävä, se on iso asia! :) Miten jos kysyisi kaverilta että tuntuuko että jauhan liikaa näistä omista murheistani. Sitten tietää sen että miltä hänestä tuntuu, mulla on meinaa joitain kavereita keitä ei yhtään haittaa että puhun ja puhun omista murheistani. Sitten osa taas ei jaksa yhtään kuunnella ja olla tukena välillä. ;) Itseäni ei haittaisi kuunnella toista huonoina hetkinä, sitä vartenhan kaverit myös ovat.
Jos et aina viitsi kavereillesi puhua, niin kirjoita vaikka tänne, mä voin ainakin käydä täällä lukemassa kuulumisiasi j apottupää sunkin kuulumisiasi myös!
:-)
Toisaalta hyvä jos muutatte, niin jos siellä paikassa pääset psykologille juttelemaan niin uusi psykka voi olla monta kertaa parempi kuin tää aikaisempi :)
Tää voi tuntua tyhmältä, mut olen kuullut että sellaisestakin pikkujutusta voi olla apua, että aina kun katsoo peiliin niin ei katsokaan niitä kohtia itsessään mistä ei tykkää vaan katsoo niitä mistä tykkää!
Eli muuttaakin näkökulmaa, ei katso ruusun piikkejä vaan itse ruusua ;) Kaikissa ihmisissä on omasta mielestään sellaisia kohtia mitä halauaisi muuttaa ulkonäössään ja taas sellaista mistä tykkää itsessään :)
Ainiin, tässä on Arskan taustaa hieman jos haluat/kiinnostaa lukea:
http://www.rikurinne.com/koulu-ja-nuorisotyo/arskan-tyon-alku
Jos juttu nappasi, niin jos kirjoitat YouTubeen "Ari Paloheimo", niin löydät videoklippejä hänestä.
Jos tykkäät lukea kirjoja, niin voisin suositella Riku Rinteen kirjoja. Ne on tosi meneviä ja kertovat Suomen nuorten elämästä. En tosin tiedä minkä ikäinen olet, mutta kuitenkin ;) Tässä linkki kirjoihin, erityisesti sivun alalaidassa olevia voin suositella:
http://www.rikurinne.com/media/kirjat
Noita pitäisi kirjastostakin löytyä jos ei ole varaa ostaa.
Halauksia sulle pottupää ja sulle huhh
Vois tutustua tohon Riku Rinne juttuun ja eikä nuo kirjatkaan hassummalta näytä :)
Ja kyllä mä oon liikaa jauhanu itestäni on se siitä itekki joskus sanonu niin yritän muuttua :S
Mun mielestä kuitenkin ois parempi puhua niistä vaikeista asioista ja sit ois vielä mahdollisuus saada ulkopuolista näkökulmaa ja tukea, vaikka tietenki kirjottamista voi kokeilla lisäks.
Mutta miten voisi oppia hyväksymään luonteensa, koska aina siitä hiljaisesta, ujosta ja mietteliäästä luonteesta on tuntunu olevan vain haittaa, vaikka oikeasti olen paljon muutakin, mutta harvat näkee minkälainen mä todella edes olen.
Mut joo tuntuu ihanalta että joku on tänne vastaillu, kiitos! :)
munkin elämä on täysin perseestä ja olisi parempi jos tekisin itsemurhan ja niin varmaan teenkin koska mun vanhemmat pakottaa ja kiristää mua käymään ammattikoulua, joka ei ole edes oma alani kun en päässyt muualle..
Älä tee itsellesi mitään "fghfgfdafa"!!! Olen ihan varma että asiaan on muitakin vaihtoehtoja!
Mä kans jouduin jokunen vuosi sitten menemään toisen alan koulutukseen mihin hain. Se otti ihan sikana päähän. Vihasin joka ikistä päivää minkä tässä ammattikoulussa olin. Kaksi vuotta se kesti.
Jälkikäteen ajatellen oli hyvä että kävin sitkeästi sen loppuun jotta sain jonkun pohjakoulutuksen ja sain päivärahaa Kelalta kun jäin työttömäksi. Mun tietääkseni päivärahaa ei saa ellei ole jotain koulutusta alla.
Myöhemmin kävin haluamani ammattikoulun ja tutkinnon läpi kun pääsin kotoa muuttamaan pois! :D
Voisitko vielä vaihtaa koulua, vai onko sulla paljon takana sitä?
Saisitko peruutuspaikan haluamastasi koulusta? Tai olisiko sitä haluamaasi tutkintoa mahdollista suorittaa jonkun toisen kaupungin koulussa?
Minua ei päästetty ammattikouluun vaik oisin kovasti halunnut, nimen omaan oikeita töitä! Hitto soikoon, vuodesta toiseen tätä tyhjänpäiväistä istumista, välillä kun oon karannut koulun penkiltä töihin, niin aina on elämä hymyillyt - kyllähän minä sen tiesin jo 10 vuotta sitten, tahdon TEHDÄ jotain elämässäni, eikä kirjoittaminen merkkaa mitään siinä suhteessa, jos tahtoo koskettaa käsillään, luoda, toimia ja liikkua! Ei tod mitään pakkomiellettä seurustella loppuelämää näitten kirjojen kanssa, minä tahdoin tavata ihmisiä, kiitos! Kunhan täältä yliopistosta kohta pääsen, sitten en kyllä kuuntele enää ketään vaan alan elää ihan tasan siten kuin haluan.
Henk koht vinkki sinulle: tiedät, mitä haluat, joten toimi sen mukaan. (Älä ainakaan odota kymmentä vuotta.)
Vähän suhteutusta: olet ammattikoulussa väärällä alalla. Kehottaisin harkitsemaan vielä kerran - olisiko parempi tehdä itsemurha vai vaihtaa alaa?
Näköjään olet kuitenkin sellainen vahva, ei mikään jalkoihin tallattava tyyppi, jolta kyllä sisua löytyy. Päätä hyvä ihminen käyttää sisusi oikein. Sinulla on haave, mikä mahtava asia! En usko, että sinun iässäsi on vielä liian myöhäistä sen suhteen. Pitää vaan yksi kaunis päivä päättää, että minähän sen teen.
Jos joku haluaa jutella e- mailissa mun kanssa ajatuksia, tunteita, asioita, ihan mitä vaan vaikka mitä nyt päähän juolahtaa niin laita tulemaan e- mail osoite vaikka tähän. Haluaisin näin vaikka e-mail kavereita vaikka aluks.
"En jaksa tätä loputonta itsevihaa ja tyytymättömyyttä omaan elämään ja sitä etten tunnu olevan kenellekään oikeasti tärkeä."
tuohan kuulostaa hyvältä, jos tiedät mitä tarkoitan :)
__mies: En oo varma mitä tarkotit, kertoisitko :)
Luulen että tiedät! Nimittäin, että "en jaksa" nimenomaan on oikea vastaus noihin tunteisiin. Kukapa haluaisi tuntea olonsa huonoksi jatkossakin? Pusertaa itsensä kuiviin aina uudestaan?
Mitä tulee tuohon viimeiseen, jollekulle tärkeä olemiseen, sanotaan, että "aloita itsestäsi".
"Luulen että tiedät! Nimittäin, että "en jaksa" nimenomaan on oikea vastaus noihin tunteisiin. Kukapa haluaisi tuntea olonsa huonoksi jatkossakin? Pusertaa itsensä kuiviin aina uudestaan?
Mitä tulee tuohon viimeiseen, jollekulle tärkeä olemiseen, sanotaan, että "aloita itsestäsi"."
Mutta mitä auttaa se että tiedän "etten jaksa"?
Totta että pitäisi aloittaa itsestä, mutta en tiedä miten ja se on niin vaikeaa :S
Mitä se auttaa, jos on nälkä ja tietää mitä ei pysty syömään? Mitä se auttaa jos joutuu sodan jalkoihin ja tietää kenen puolella ei halua taistella?
Siten auttaa myöskin tietää mitä ei jaksa.
Itsensä rakastaminen on loppujen lopuksi helppo ja luonnollinen asia. Toisaalta sitä ei voi opettaa sinulle kukaan. Vihjeitä voi antaa, mutta niihin liika uskominen johtaa harhaan. :)
Sitä on myös helppo haksahtaa kuvittelemaan hankalaksi. Aina uudestaan ja uudestaan. Aina saa olla varpaillaan. Buddhalainen näkemys asiasta on, että kärsimyksen aiheuttaa halu/kaipuu (craving). Se on muistamisen arvoinen teoria. On valitettavan jokapäiväistä haluta asioita joita ei voi saada. Eräs Anthony de Mello opetti, että onnellinen voi olla masentuneenakin. Sekin on mielenkiintoinen väite.
Minä voisin antaa tällaisen vihjeen: Rakkaus edellyttää täyttä hyväksymistä. En tiedä onko se tosi vihje, mutta se tuli nyt mieleen!
Mua on auttanut ne Riku Rinteen kirjat, lainasin niitä joskus kirjastosta ja jokusen ostin itsellenikin :)
Mulla on sama juttu että mulla puhuminen auttaa jos on paha olo. Sit yritän jutella niille ihmisille ketkä jaksavat kuunnella "jauhamistani", enkä niille jotka eivät yhtään jaksa. Ehkä sekin auttaa että täällä kirjoittelee ajatuksiaan ja sitten vain osan puhuu kaverille.
Mun ystäväni taas on sellainen että hän ei jaksa puhua kauaa, hän kirjoittaa ajatuksiaan paperille. Sittemmin hänestä on tullut tosi taidokas kirjoittamaan juttuja esim. "Tositarina"-lehteen :)
Mulla on sellaista taustaa, että koulussa ala- ja yläkoulussa olin ihan sairaan ujo, olin myös koulukiusattu. En uskaltanut jutella pojille ollenkaan ilman punastumista tms. (olen tyttö siis, en tainnut aikaisemmin mainita ;) ) Yläkoulun jälkeen aloitin itsepuolustusharrastuksen joka oli mun kohdalla avain itsetuntoon. Eli esim. karate, aikido tai vaikka judo. Siellä tuli sellaista tietynlaista varmuutta itsestänsä ja uskallusta asioihin.
Mä kääntäisin sun luonteen eduksi, enkä haitaksi. Musta on hienoa että olet mietteliäs, pohdit asioita. Se tarkoittaa että saavutat asioita kun et vain suunapäänä tee asioita sen enempää miettimättä ;)
Jos ujoudesta kokee että siitä on haittaa, niin siitäkin pääsee eroon. Mä kans koin sen erityisesti kouluaikoina haitaksi.
Esim. joku harrastus missä olet mahdollisimman paljon ihmisten kanssa tekemisissä auttaa siihen oman kokemukseni perusteella. Oli se sitten kokkikurssi, nuortenillat vaikka seurakunnassa, tanssiharrastus esim. lattarit tai rock´n roll tanssit, itsepuolustusharrastus ym. :D
Ihmisillä on paha tapa tuomita toisia sen enempää heihin tutustumatta. Jos vain pystyt niin jätä ne omaan arvoonsa. Se kertoo näiden ihmisten omasta luonteesta paljon jos on heti tuomitsemassa tai välttelemässä toisia ihmisiä sen mukaan mitä luulee että he ovat. Sellaisten ihmisten kanssa ei tarvitsekaan olla tekemisissä.
Pieni loppukevennys:
http://www.youtube.com/watch?v=s13dLaTIHSg
Tsemppiä edelleen ja hali :D
Ärsyttää kun ei niitä vähäisiä kavereitakaan oikeasti kiinnosta. Ja yhelle jonka kans aattelin että meillä synkkaa, niin tuntuu että nykyään sitä ei kiinnosta mikään muu kuin sen poikaystävä, tai anaway, en mä oo sille ikään mitään merkinny, oon ollu pelkästään viimisellä varakaverisijalla varmasti. Joo oon katkera kun tuntuu että jos löydän jonkun josta voisin löytää ystävän, niin ei siitä ikään mitään tuu ja oon vaan pelkkä varakaveri.
kd...: en pysty kääntämään mun luonnetta vahvuudeksi, kun ei se sitä mulle oo. Mut kiitos kuitenkin vastauksestasi :) Ikävää että oot joutunu kokeen koulukiusaamista :(
Vähän pelottaa kun oon miettiny meneväni "isona" töihin jonnekin, missä pitää olla suhteellisen paljon ihmisten kanssa tekemisissä (tai no kaikissahan pitää olla mut...), mutta aina oon ollu niin huono vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, joten en tiedä mitä teen sit ja niinku ahdistaa kaikki nuo työelämäjutut niin paljon.
Ihmisillä on tapana löytää muista paljon enemmän niitä huonoja asioista kuin hyviä, miksei niistä puhuta tarpeeks?
Muuan mies jo ylempänä kirjoitti, että "rakkaus edellyttää täyttä hyväksymistä". Se oli varmaan se minun oma pelastukseni. Taisi tuntua vähän hullulta se että joku saattoikin mennä rakastumaan meikäläiseen. Lopulta siihen tottui ja alkoi itsekin nähdä itsensä paremmassa valossa, ja siitä se taas heijastui muutenkin omiin ihmissuhteisiin. Eikä vaan että itseä rakastetaan, vaan sellainen molemminpuolinen, toimiva side. No, se on minusta kaikkein tärkeintä, että oppii arvostamaan itseään (ei "nokka pystyssä" vaan ihan ihmisenä).
Nyt tuntuu että minulla oli vaan huono tuuri, huonoja ihmisiä ympärillä silloin. Sellaisia, jotka halusivat vaan pönkittää omaa egoaan meikäläisen kustannuksella ja pitää minua "varanappulana", eikä ainakaan auttaa pääsemään pois tilanteesta.
Yks hyvä juttu josta satuin lukemaan: kannattaa ajatella, että sosiaalisuuteen on mahdollista oppia. Koettaa joka päivä tehdä jotain sen eteen, että olisi enemmän ihmiskontakteja. Ei mitään "hampaat irvessä", ihan pikkujuttuja vaan. Huomion kiinnittäminen omaan ulkonäköön (myös esim. ryhtiin ja muutenkin olemukseen) on kans yks juttu. Tai sitten, että etsii tilanteita, joissa voi tavata uusia, mukavia ihmisiä. Etsiä kaikkea mielenkiintoista, mitä voi jakaa toisten kanssa ja ilahduttaa muita omalla olemassaolollaan. Nii, vissiin se harrastusten "taika" on just siinä, että niissä saa kehittää itseään ja tavata sellaisia, joiden kanssa jakaa asiat.
... Saapi varoa, ettei muut rupee repimään vaatteita yltäsi, nii mahtava tyyppi sinäki itse asiassa oot !!!
Kokeile tällaista:
ajattele edes yksi iloinen ja hyvä asia päivässä. Pari minuuttia. Jokin asia tai toive, tunne tai mikä tahansa saa sut hyvälle tuulelle tai tuntemaan olosi turvalliseksi
Yksi asia päivässä, siitä se lähtee
Toi muuten toimii... mut aluks on vaikeeta kylläkin
Onko niin että kun sovittuna ennalta aika jollekin terapeutille niin hetkellä ei olekkaan niin puhetuulella. Varmaan olis hyvä, jos löytäsi sellaisen kanavan että saa purkaa sisintään juuri hetkellä kun itse kokee olevansa valmis. Minua auttaa että on ystävä, jolloin voi alkaa tekstailemaan. Internetti on hyvä vempain ja ainakin hätävara monelle. Harmi vain että vastausta ei välttämättä saa kirjoittaessa näilla yleisillä palstoilla.
Varmaan olisi rohkaisua monelle, jos masennuksesta selvinneet voisivat enemmän kertoa ja rohkaista, että piktäaikaisesta ja syvästä depressiosta parantuu. Se on sitten jälkeenpäin jopa voimavara. Masennus on jokaisella niin yksilöllinen ja omalaatuinen niin kuin elämä muutenkin on. Ei ole kahta samanlaista.
Eikö niitä ollenkaan kiinnosta niitä sun kavereitasi? Aika kumma =( Eivät tunnu tosikavereilta tuollaiset. Oikeesti jos joku on tosikaveri, niin kyllä pitäisi jaksaa kuunnella sua jos on paha mieli, ainakin mun mielestä.
Mä olin kans kouluaikoina aina sellainen varakamu. Siitä tuli tosi paha fiilis.
Mä oikeesti suosittelisin sulle jotain harrastusta! Sitä kautta saa tosi helposti samanhenkisiä kavereita ;) Kansalaisopistojen www-sivuillakin löytyy jos jonkinlaista harrastusta hawaijilaistanssista pajukäsityökursseille :D Harrastuksen kautta saat itsevarmuuttakin ja sen kautta taas alat tykkäämään itsestäsi entistä enemmän :)
Onko sulla mitään tekemistä/harrastusta missä sua on joskus kehuttu? Esim. laulaminen, käsityöt, piirtäminen, liikunta, tanssiminen, soittaminen, kirjoittaminen tms?
Mä olen sillai nyt myöhemmin pystynyt kääntämään koulukiusaamisen vahvuudeksi kun ajattelen että nyt ymmärrän paljon paremmin muitakin ketkä ovat vastaavassa tilanteessa. Ja koitan auttaa ja tsempata heitä jos kuulen että kokevat samaa mitä itse koin.
Mulla oli kans aluksi inhottavia noi tilanteet missä piti olla paljon ihmisten kanssa tekemisissä, niinku ekat työpaikat. Nyt se varmasti jännittää kun ei ole vielä siinä tilanteessa. Mutta kun olet ollut joitain viikkoja tai 1-2kk uskon että tilanteet menevät jo tosi hyvin!! :) Niihin jotenkin tottuu ja turtuu, eikä niitä sitten enää mieti. Niihin oppii niihin tilanteisiin ja seuraavan kerran kun tulee vastaava tilanne niin tietää jo mitä sanoa tai tehdä :D Mutta varmasti aluksi tuntuu oudolta ja pelottavalta. Olen ihan varma että onnistut siinä ja mä uskon suhun ja tiedän että onnistut siinä :)
Joskus kateuskin ajaa ihmiset puhumaan pahaa toisesta tai arvostelemaan päin näköä.
Mä olin joku vuosi sitten keittiöalalla osa-aikaisena töissä ja siellä sai kokea sellaista tietynlaista syrjintää ja selän takana supattelua. Jotenkin yritin ajatella että niillä ihmisillä on paha olla ja ovat kovasti kateellisia minulle (ulkonäölleni tai kun teen työni hyvin), ja ehkä jopa saattoivat kokea minut uhaksi.
Mä olen tahalteen yrittänyt löytää ihmisistä hyviä puolia, jokaisessa on niitä :) Ja myös olen opetellut sanomaan kehuja ihmisille. Niitä jotenkin Suomessa harrastetaan aivan liian harvoin. Täällä jos kehutaan jotain niin heti ajatellaan että siitä ihmisestä tulee ylpeä tai jotain.
Katsotaan sitä ruusua eikä niitä piikkejä
Ei mulla oo kuin yksi tosiystävä, muille oon vaan varalla :/
Mua mietityttää voiko oikeesti koskaan luottaa kehenkään, kun tuntuu ettei ketään oikeasti kiinnosta yms. ja että kertooko ne mun asioita niitten poikaystäville, vaikka toisaalta en usko että niitä hetkauttais mun asiat sen vertaa että ne puhuis niistä jollekkin toiselle mut...
Käyn jo yhdessä liikuntaharrastuksessa, mutta ei se mitään muuta silleen.
Musta tuntuu, että mä oon vaan katkeroitunu tälle maailmalle, koska niin monet asiat tuntuu niin vaikeilta. Ärsyttää kun tuntuu että joillakin o niin helppoa: ovat sosiaalisia, "normaaleja", koulu luistaa hyvin ja kaikki tuntuu muutenkin sujuvan, vaikka tiedän että kenenkään elämä tuskin on helppoa, mut silti.
Niinpä kyllä ihmiset löytää toisistaan ne huonot puolet :/ hyvät jää monesti huomiotta.
Kiitos vastauksesta kd... ja kiitoksia muillekin :)
Minkä ikäsii ootte? Ite oon 15 ja käyn juttelees yhes paikas. Se ei oo mikää ammattilaine eikä mitää enkä tiiä onks siit mitää hyötyy.. Lyhyesti:mua masentaa ja hyi kamala,mä haluun et tää loppuis! Enkä ees tiiä onks mul masennus,mut ei ketää se näytä kiinnostavankaa
Mä en puhuisi mitään sellaisia omia asioitani sille sun kaverille, mitä en haluaisi että hänen poikakaverinta tietäisi. Mut jos se ei haittaa, niin sit se on ihan ookoo ;) Mulla on joskus ollut sellaisia kamuja kans, ketkä höpisee ne mun jutut heti eteenpäin. Tai ainakin tulee sellainen tunne. Ei kiva juttu =(
Mahtavaa että sulla on se liikuntaharrastus!!! :D
Mul on kans välil samat tunteet että muilla on helppoa,mut toisaalta jokaisella on ne omat murheensa mitkä ei välttämättä näy päällepäin. Esim jos ajattelee julkkiksia vaikka Lady Gagaa, niin hänellä on rahaa tehdä kaikkea, sellainen työ mistä hän tykkää, mutta se mitä taas hänellä ei oo, on vapaus. Hän ei voi enää liikkua missään vapaana ilman paparazzeja ja ihmislaumaa ympärillä.
Ehkä nekin sun tutut jotka ovat sosiaalisia, kärsivät taas jostain muusta jutusta mikä ei näy päällepäin. Ehkä perheellä tai heillä on sairauksia tai heillä on ankarat vanhemmat, tai mitä nyt ikinä voikaan olla mitä sulla taas on hyvin. Toi sosiaalisuus on vain yksi puoli heissä, mikä tietty näkyy helposti päällepäin :)
Mä olen ihan satavarma että säkin saat vieläkin enemmän itsevarmuutta ja sosiaalisuutta iän myötä, ja jopa ihan lähivuosina! Mulle ainakin kävi niin näiden mun harrastusten kautta ja sitäkin kautta että ängin itseni kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin jotta tottuisin ihmisiin ja saisin varmuutta ;) Mitä enemmän niitä tilanteita tulee, sitä nopeammin saavutat haluamasi ja sitten yhtäkkiä huomaat ettet enää jännitäkään niitä tilanteita :D
Mulla on vielä sellaista taustaa että mulle lapsena opetettiin monesti että pojat hakkaa ja lyö. Mulla on alkoholistivanhemmat.
Mä en uskaltanut koskaan kouluaikoina puhua pojille koska ajattelin että heti tulee turpaan jos sanon väärin jotain. Vielä yläkoulunkin aikoihin punastuin ihan tulipunaiseksi jos joku tuli kysymään multa jotain. Toisaalta punastuin vaikka joku likkakin tuli jotain sanomaan, heh ;)
Menin parikymppisenä sinne itsepuolustuslajin pariin ja siellä jouduin väkisten tekemään niitä treenejä mm. pareittain jätkien kanssa ja puhumaan heille. Treenit oli 2-3krt viikossa. Ei mennyt kuin kuukausia niin pääsin jännityksistäni ja epäsosiaalisuudestani!!! Jälkikäteen olen tajunnut että tuo oli yksi ratkaiseva hetki mun elämässäni. Nykyään en enää punastele tai änkytä jos joku tulee kysymään multa jotain, päinvastoin :D
" -.- " vastaus sulle:
Hienoa että käyt juttelemassa jollekin :)
Mä oon yli 25-vee. Tuntuisiko hullulta jutella vielä jollekin vaikka terveyskeskuksessa, jotta he voisivat arvioida onko sinulla masista? Mikä sua masentaa?
Tsemppiä !!!
Haleja teille ja tsemppiä, ei anneta periksi !!! :D :D :D
No siis yli puol vuotta sitte mä tajusin ettei mun elämäs ei oo enää mitää kivaa,eikä millää oo merkitystä. Ja sit siit ajatuksest jotenki synty tämmöne et on kokoajan kamala olo. Ja nyt tää on menny pahemmaks. Kävin koulussa terkkarilla,mut se lähetti mut vaa sinne paikkaa missä käyn juttelees,vaikka mun masennustesti näytti keskivaikeaa masennusta. Mä en tajuu sitä.
Mä tavallaan haluisin tietää et onks mul masennus,ku sit se voitais hoitaa. Mut tavallaa taas en haluis tietää koska sit tää kaikii olis liian totta ja pelkään et masentuisin viel lisää. Muutenki,lääkkeitä ei saa ellei kerro asiast vanhemmille ja sitä mä en kyl haluis tehä.
Jokatapaukses tuntuu et masennun aina vaa lisää,joten emmä sit tiiä..
Niin moni on käynyt samoja asioita läpi, tsemii!!!
Jos sun vanhemmat on mukavia ja ymmärtäväisiä, niin musta tuntuu että mä yrittäisin uskaltaa vaikka toiselle heistä puhua asiasta.
Sehän voi olla että sekin jo helpottaa sun oloasi, kun saa ulos ajatuksiansa ;) Eihän sitä tiedä vaikka sun äitisi olisi aikanaan käynyt just noita samoja ajatuksia läpi, mutta ei ole vain tullut asia puheeksi sun kanssasi. Mun mielestä masennuksessa ei ole mitään hävettävää.
Ei sille itse mahda mitään jos on masentunut. Jos sitä saisi valita niin ei kukaan haluaisi varmaan olla masentunut. :( Mut se on fakta että siitä on mahdollista päästä eroon :)
Toinen mikä voisi olla vaihtoehto, on että kertoo sille psykalle kellä nyt käyt, että eikö tälle oikeesti voi tehdä mitään, ja että sulla on tosi paha olo. Niin että se kans tajuu sen. Jos tää psykka ei tunnu susta sellaiselta että sille voisi jutella helposti, niin voiko siellä vaihtaa hänet johonkin toiseen?
Mä voisin suositella näitä nuorten iltoja, en tosin tiedä mistä päin Suomea olet, mutta tässä muutama linkki missä sut ja kaikki opn tervetulleita mukaan:
http://81.175.250.2/aamulehti/Tapahtumat/Tapahtumantiedot/tabid/129/EvId/154577/language/fi-FI/Default.aspx
http://www.rikurinne.com/comehome/team
http://www.rikurinne.com/comehome/kids
http://www.rikurinne.com/
Sivuilta löytyy "Ettemme menettäisi yhtäkään" -kiertueen tietoja, missä kaupungeissa he vierailevat. Voin oikeesti suositella että meen kuuntelee näitä tyyppejä. Olen itse ollut jokusen kerran, ja he oikeesti tietää mistä puhuu ;)
Täältä radio-arkistoista löytyy aiheesta "masennus" 24.3 päivän kohdalta linkki, josta voit kuunnella nuorten keskustelua aiheesta:
http://www.comehome.fi/radio/arkisto04.html
Odota hetki kun ohjelma lataa itsensä auki, sitten ohjelma alkaa =)
Tsemppiä sulle, oot tärkee :) Älä anna periksi!!!
Vanhemmat on kyllä tärkeimpiä ihmisiä maailmassa, jotka voi auttaa tossa masennuksen voittamisessa. Itsellä iski toi masennus ja burn out tosi vahvana puoli vuotta sitten ja sen kanssa kamppailen yhä edelleen.
Mulla masennus ja burnout vei suunnitelmallisuuden, muistin ja tunteen ilosta ja surusta. Itsetunto on aivan nolla ja vaikka saan kaikkea yhteiskunnan tarjoamia mielenterveyspalveluja tuntuu silti että ei jaksa ja että itsemurha tai vanhempien luo muuttaminen olisi ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin. Ei voi mennä kuin päivä kerrallaan ja uskoa että parempi päivä koittaisi.
Vaikka ympärillä on joukko läheisiä ja tyttöystävä tuntuu että aiheuttaa vaan heille pahaa oloa omalla yksinkertaisuudella ja sillä että ei pysty olemaan yksinään ja tekemään omin päin mitään järkevää.
Pahinta tässä tilanteessa on se kun ei tiedä mitä haluaa, mihin pyrkii ja miten relata tuntuu että se on ihan mahdotonta. Omien ajatusten ja päämäärien jäsentely totaalisesti hukassa. Täytyy vain mennä eteenpäin niinkuin muut ehdottavat.
Omista tunteista puhuminen on todella vaikeaa kuin tuntuu että niitä ei olisi, haluaa vain käpertyä kuoreensa ja mennä eteenpäin niinkuin kummitus ettei ketään huomaisi.
Toivon teille kuitenkin voimia kamppailussa masennusta vastaan tämä on paska tauti mutta ei anneta sen voittaa. ;)
Helpotti kun sai kirjoitettua vaikka teksti on todella sekavaa
Rupea wowittamaan niin oikea elämäsi unohtuu hetkessä. Paras lääke.
Siin on vaa semmone juttu et se misä käyn juttelees,ni se ihmine ei oo ammattilaine. Se on vapaaehtostyöntekijä(tai jotain semmosta),niin etten sit tiiä. Siit ei oo mitää hyötyy,se vaa kuuntelee ja kommentoi ja sillee,ei se oo psykologi. Terkkari ei varmaa usko et mul on kamala olo. Koska ku puhun täst ni se ei kuullosta yhtää niin kamalalt mitä tää on. Oon nii ujo,en osaa puhuu.
Ja en mä haluu vanhemmille kertoo,on ne toki läheisii mulle,mut sit tää kaikki olis vaa liian totta. Niinku et ne ei ehkä enää tietäis miten mun kaa pitää olla. Tai toinen vaihtoehto on et ne ei uskois,et ne sanois et mä vaa kesin tän kaiken,ette mul oikeesti oo mitää vikana. Ettei ne muka oo mitää huomannu. No ei ne ehkä ookka,ku en haluu et ne rupee kyselee.
Olisiko ihan hullua kirjoittaa paperille miltä susta tuntuu ja masennuksestasi? Tiedän muutaman kaverini jotka ovat tehneet sillai ja siten saaneet paremmin "sanotuksi" olotilansa. Sitten vain antaa sen paperin sille terkkarille ja sanoo vaikka että on helpompi kirjoittaa ajatuksistansa kuin puhua niistä.
Joskus on hermostuttavaakin olla siellä terkalla ja yrittää jotenkin saada sanotuksi mitä tarkoittaa.
Mitä jospa kävisikin niinpäin että vanhempasi pystyisivätkin auttamaan sua? Jospa tilanne paranisi ja he tietäisivät heti mistä apua saisi ja olosi muuttuisi täysin? En tunne heitä, mutta ehkä uskaltaisin ottaa riskin - koska jos on vaikka 50%:n mahkut että he osaisivatkin auttaa, niin olisiko riskin ottaminen sen arvoista, miltä tuntuisi? :)
Onko sulla isosiskoja tai isoveljiä joille voisit puhua? Totta se on että monesti samanikäiset ymmärtävät paremmin toisiaan. Mutta joskus vanhemmatkin ovat käyneet yhtä sun toista elämässään läpi, varmastikin myös jonkin asteista masennusta. Masennus on niin yleistä ja onneksi siitä nykyään enemmän puhutaankin ja näin ollen voidaan myös auttaa.
Tuntuisko susta tyhmältä mennä noihin nuorteniltoihin mistä aiemmin kirjoitin? Usein on helpompi puhua masennuksesta ja muista omista asioistaan vieraalle kuin omille vanhemmille. Pääasia että puhuu jollekin ja saa pikapikaa apua, ettei tarvitse itsekseen pähkäillä niitä asioita!
Niihin iltoihin saa mennä kuka vaan, eikä tarvitse olla uskossa tai silläkään ei ole väliä mihkä seurakuntaan/kirkkoon kuuluu.
En tiedä uskotko sä Jumalaan, mutta Jumala uskoo suhun. Jos haluat niin voit koska vaan ja missä vaan rukoilla häneltä apua tilanteeseesi. Et ainakaan siinä mitään häviä, voit vain voittaa. Jumalalle on tärkeitä pienimmätkin murheet elämässämme, ihan kaikki!
Joskus kuulin tai luin jostain että Jumala aina vastaa rukouksiin joko "kyllä", "ei" tai "odota" :) :) Jumala on sellainen johon voit aina luottaa, hän ei petä luottamustasi tai hylkää sua, hän rakastaa sua just sellaisena kuin sä olet
Miten teillä nyt menee? :)
Tsemppiä kaikille masentuneille!
Ei anneta periksi vaan yritään jaksaa taistella.
Kirjastostakin voi löytyä hyviä kirjoja jos tykkää lukea. Tai sitten on olemassa niitä palvleunumeroita missä ammatti-ihmiset auttavat ja neuvovat mistä saa apua ja varmasti jo heiltäkin sitä apua saa.