Harrastetaanko tällä telluksella lainkaan siementen vaihtoa ... muutakin kuin suvun tai naapureiden kesken?
Tulipa vaan mieleen kun muutaman hassun pussin pääasiassa monivuotisia kukansiemeniä tilasin ... ja laskua kertyi 35 e. Aika tyrmistyttävää, etenkin kun tiedän, että joltakulta teistä varmasti olisi löytynyt noita kyseisten kasvien siemeniä. Siis siitä omasta perennapenkistä kerättyä siemensatoa.
Itsekin on tullut haalittua talteen yhtä ja toista, ja osa niistä jopa itääkin.
Ihan mieluusti 0,60 e kirjeen postittaisin jollekkin jonnekin päin Suomea täynnään erilaisia kukansiemeniä, ja saisin paluupostissa jotakin, jota itse halajaisin.
Tuntuu taas kuin olisi vaan oma lehmä ojassa ... mutta jotkut teistä ehkä oivaltavat, että tässä voisi olla molemminpuolinen ilo kyseessä.
Kertokaahan mitä teiltä puuttuu - siis siemenrintamalla?
Tein perennakylvöt jo lokakuussa ulos taimipenkkiin, joten itävyyden totean vasta kesän tullen. Paitsi esim. korallikeijunkukka ja nepalinhanhikki ovat nyt keväisissä sisäkylvöissä hienosti itäneet.
Itse mieluusti vastaanottaisin siemeninä esim. erilaisia kurjenpolvia. (Vielä ehtisi ulos kylmäkäsittelyyn.)

Vastaukset 3
Vanhimmat
kaikki siemenet mitä olen ostanut ikinä EIVÄTole itäneet, mutta jotka olen saanut tai itse keränyt talteen on itäneet ja jopa kukkineetkin. viime kesänä otin petunian siemeniä, kun yksi kasvoi ihan omineen kiven koloon,talteen ja aion kylvää ne suoraan avomaalle.
minulla on vain kesäkukkien siemeniä, ja ihan vaan näitä perinteisiä mitä varmaan jo itseltäsikin löytyy.
koristetupakkaa, petuniaa, kehäkukkaa :D omistani olen kerännyt ja yleensä ovat itäneet. "harvinaisemmat" perennat kukkii todennäköisesti vasta tänä kesänä, joten siemeniä ei niistä vielä löydy.
Kehäkukkaa taitaa löytyä itseltä. Petuniaa en taida tänäkään vuonna kylvää. Todennäköisesti se olisi pitänyt tehdä jo. Toisaalta koristetupakatkin neuvotaan kylvämään ajoissa. Itse viime keväänä kylvin vasta huhtikuun lopussa, ja hyvin kukkivat.
Minkä värisistä kukista olet nuo koristetupakan siemenet ottanut?
Kiinnostaisiko vaihtaa Lime Green - nimisen lajikkeen siemeniin? Tosin nämä ovat viime keväisiä ostosiemeniä. Mutta ylimääräisiä itselle.
Lisäksi voisin laittaa muutamia perennansiemeniä oman valintasi mukaan.
saelsa miuku nic.fi