Mitä keisaritetroille ruuaksi, kun kasvit maistuvat niille? Annoin tossa eilen ekaa kertaa herneitä akvaan, mutta tuntui että ainut joka oli kiinnostunut niistä oli taistelukala.
Onko jotain kasvipohjaista ruokaa, tai jotain mikä veis niiden mielenkiinnon rasvalehdistä?
Onko jotain kasvipohjaista ruokaa, tai jotain mikä veis niiden mielenkiinnon rasvalehdistä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä lähestulkoon koko kala-arsenaali on mieltynyt kasviksiin, joten tässä pari "korviketta" etteivät syö sisustusta ;)
*Kurkku (ohkaisia viipaleita, kuorittuna), kuoritut herneet, lehtisalaatti, voikukan lehdet. Nämä kaikki käsitellään seuraavasti:
Laita mukiin, kaada päälle kiehuvaa vettä kyllä vedenkeitin on kätevä!). Odota että tummuu hiukan ja uppoaa. Huuhtele viileällä vedellä.
Jollei uppoa millään niin laita vaikka pieni kivi painoksi ja pohjaan. Kerää mahdolliset rippet seuraavana päivänä. Meillä ei rippeitä ole jäänyt, partamonniperhe ja leväbarbit on pitäneet siitä huolen!
*Kasvishiutaleruokaa saa hyvinvarustetuista akvakaupoista. Halpaa, pieni purkki maksaa n. pari euroa. Samanlainen purkki normaalia sekaruokaa on siinä kolme-neljä eukkia ;)
Kokeile ja ilmottele miten sujuu!
ps. Muista tsekata että salaateissa tms ei ole mitään kasvimyrkkyjä...
Kasvishiutaletta kaupasta, täällä myydään keisaritetrojen mukaan aina sellainen!!!
...vinkeistä, täytyykin mennä ostoksille!
Maistuukos muuten neontetroille ja teistelukalalle myös tämä kasvipohjainen muona?