Olen vasta alle seitsemäntoista vuoden ikäinen nuorukainen, jolla on koko elämä edessä muttei kovaa halua elää sitä. Minulla on ihana perhe, mutta ei muuta; ei ystäviä tai mitään. Kaverini jäivät kuudennelle kun siirryin yläasteelle, enkä tietenkään saanut uusia ystäviä; syrjäydyin kokonaan, en enää pysty kunnolla olemaan ihmisten kanssa. Vanhoihin kavereihin en tuskin enää saa kontaktia, sillä he ovat nyt minulle kuin tuntemattomia, minä olen heille kuin ilmaa ja todellisuudessa nuo olivatkin vain pettureita.
Masennus johtuu yksinäisyydestäni ja särkyneistä unelmistani. Olen haaveillut aina taiteeseen liittyvää uraa; haaveillut osaavani laulaa tai piirtää. Lauluääneni on ihan normaali, ja uskon että siitä saisikin jopa hyvän kovalla harjoittelulla; piirtää osaan mutta minulla ei ole mitään intoa harjoitella kumpaakaan taitoa, kun mieli on niin maassa.
Olen viillellyt viidenneltä luokalta asti. Monet luulevat että ihminen viiltelee huomiota saadakseen; ehkä, mutta minä en. Saan kovaa mielihyvää siitä kun satutan itseäni, sillä koen sen olevan minulle niin oikein kuin voi. Viidennellä olen myös polttanut tupakkaa yhtenä kesänä ja talvena, yhteensä ehkä nelisen askia. Lopetin sen silti myös viidennellä luokalla kun päätin vain lopettaa.
Unelmatilanteeni olisi, että pääsisin masennuksesta. Saisin muutaman ihania kavereita jotka tukisivat minua ja minä heitä; haluaisin olla hyvä laulaja tai piirtäjä. Mutta ne ovat unelmia, eivät totta.
Tein tämän suunnilleen vain purkautuakseni, mutta tässä se on ja pysyy. Asiallinen kommentointi on kyllä sallittua, mutta provot, älkää vaivautuko. (;
- The End
Masennus johtuu yksinäisyydestäni ja särkyneistä unelmistani. Olen haaveillut aina taiteeseen liittyvää uraa; haaveillut osaavani laulaa tai piirtää. Lauluääneni on ihan normaali, ja uskon että siitä saisikin jopa hyvän kovalla harjoittelulla; piirtää osaan mutta minulla ei ole mitään intoa harjoitella kumpaakaan taitoa, kun mieli on niin maassa.
Olen viillellyt viidenneltä luokalta asti. Monet luulevat että ihminen viiltelee huomiota saadakseen; ehkä, mutta minä en. Saan kovaa mielihyvää siitä kun satutan itseäni, sillä koen sen olevan minulle niin oikein kuin voi. Viidennellä olen myös polttanut tupakkaa yhtenä kesänä ja talvena, yhteensä ehkä nelisen askia. Lopetin sen silti myös viidennellä luokalla kun päätin vain lopettaa.
Unelmatilanteeni olisi, että pääsisin masennuksesta. Saisin muutaman ihania kavereita jotka tukisivat minua ja minä heitä; haluaisin olla hyvä laulaja tai piirtäjä. Mutta ne ovat unelmia, eivät totta.
Tein tämän suunnilleen vain purkautuakseni, mutta tässä se on ja pysyy. Asiallinen kommentointi on kyllä sallittua, mutta provot, älkää vaivautuko. (;
- The End
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itsekin olen yksinäinen. Ihan kuin minne ikinä menisinkään, miten ikinä olisinkaan, jään silti aina yksin.
Se on kammottava tunne. Tällä hetkellä minulla on vain pari meseystävää, ei mitään muualla. Ole iloinen ihanasta perheestäsi, itse en tule toimeen isäni tai veljeni kanssa. Minulla ei ole ketään, paitsi äitini. Ikäiseni kaipaisi omien ikäistensä seuraa, mutta minä jään aina yksin noissa porukoissa, antaisinpa itsestäni kuinka paljon ikinä.
Täytän ensi syyskuussa itsekin 17, ja itsekin haluaisin kovasti oppia kunnolla piirtämään ja laulamaan, mutta nuo kiinnostukset olen sysännyt sivusijoille.
Yksinäisyys on perseestä. En tiedä pahempaa tunnetta kuin yksinäisyys, paitsi se tunne, johon kaikki nuo yksinäisyyden- ja suruntunteet jne. vievät: turta; kykenemätön tuntemaan mielihyvää mistään, kykenemätön itkemään, kova halu kuolla.