Hei, tästä aiheesta oli jo vuoden takainen keskustelu, mutta niissä oli mies jättänyt ja mulla on hieman eri tilanne...
Olen raskauden loppumetreillä, lähes koko raskausaika on ollut parisuhteelle vaikea ja olen halunnut erota useaan kertaan. Syynä tähän ovat olleet pääasiassa miehen ryyppyreissut, epämääräiset yhteydenpidot muihin naisiin ja näistä syntynyt luottamuspula. Joka kerta olen kuitenkin antanut anteeksi ja halunnut vielä yrittää meidän tulevan perheen takia. Mies haluaa jatkaa yhdessä ja puhuu kuinka ihanaa elämästämme tulee ja lupaa ettei enää loukkaa minua jne. välillä meillä onkin todella ihanaa yhdessä... sitten tulee taas vasten kasvoja. Mies ottaa ja lähtee ilman mitään sanaa ja tulee kännissä yöllä kotiin (aiemmin ei edes tullut kotiin).
Parina viime kertana, kun on tullut riitaa, on mies käyttäytynyt uhkaavasti. Tarttuu lujasti kiinni käsivarsiin ja repii johonkin suuntaan, tai estää poistumasta huoneesta. Jos olen puhunut eroamisesta, alkaa uhkailla epämääräisesti; tekee mun elämästä helvettiä, hän ottaa lapsen kun se syntyy. Olen näissä tilanteissa joutunut paniikkitilaan ja itken aivan hysteerisesti niin että melkein oksennan kun mahaa kouristelee. Minua suoraan sanottuna vituttaa se, sillä olin ennen vahva ja itsevarma nainen, ja tuntuu että mies on henkisesti niskan päällä...
Tämä on todella raskasta, kun itsellä hormonit vaikuttaa muutenkin, niin vielä tätä jatkuvaa itkemistä parisuhteen vuoksi. En yhtään tiedä mihin mun pitäis ottaa yhteyttä, rahaa ja fyysisiä voimia muuttaa pois ei ole ja lisäksi olen alkanut pelätä miestäni.
Olen raskauden loppumetreillä, lähes koko raskausaika on ollut parisuhteelle vaikea ja olen halunnut erota useaan kertaan. Syynä tähän ovat olleet pääasiassa miehen ryyppyreissut, epämääräiset yhteydenpidot muihin naisiin ja näistä syntynyt luottamuspula. Joka kerta olen kuitenkin antanut anteeksi ja halunnut vielä yrittää meidän tulevan perheen takia. Mies haluaa jatkaa yhdessä ja puhuu kuinka ihanaa elämästämme tulee ja lupaa ettei enää loukkaa minua jne. välillä meillä onkin todella ihanaa yhdessä... sitten tulee taas vasten kasvoja. Mies ottaa ja lähtee ilman mitään sanaa ja tulee kännissä yöllä kotiin (aiemmin ei edes tullut kotiin).
Parina viime kertana, kun on tullut riitaa, on mies käyttäytynyt uhkaavasti. Tarttuu lujasti kiinni käsivarsiin ja repii johonkin suuntaan, tai estää poistumasta huoneesta. Jos olen puhunut eroamisesta, alkaa uhkailla epämääräisesti; tekee mun elämästä helvettiä, hän ottaa lapsen kun se syntyy. Olen näissä tilanteissa joutunut paniikkitilaan ja itken aivan hysteerisesti niin että melkein oksennan kun mahaa kouristelee. Minua suoraan sanottuna vituttaa se, sillä olin ennen vahva ja itsevarma nainen, ja tuntuu että mies on henkisesti niskan päällä...
Tämä on todella raskasta, kun itsellä hormonit vaikuttaa muutenkin, niin vielä tätä jatkuvaa itkemistä parisuhteen vuoksi. En yhtään tiedä mihin mun pitäis ottaa yhteyttä, rahaa ja fyysisiä voimia muuttaa pois ei ole ja lisäksi olen alkanut pelätä miestäni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voi kumpa osaisin sua auttaa... Kuullostaa niin kovin ahdistavalta. Miehesi vaikuttaa narsistilta joka haluaa alistaa sinua.
Voi Luoja, toivon todella että löydät jonkinlaisen keinon auttaa itseäsi ja tulevaa lastasi pois miehen luota, hän ei ole sellainen jonka kanssa sinulla on hyvä olla.
Voimia Sinulle ja pienokaisellesi.
Heippa pallo mahassa
Mulla on lähestulkoon sama tilanne nyt. Olen tässä valvonut melkein koko yön, ja itkenyt niin, että silmät melkein muurautuvat umpeen. Mieheni piti eilen mennä töitten puolesta koulutukseen toiselle paikkakunnalle ja kun hän on entinen (tai ehkä nyukyinenkin) alkoholisti, niin olen pyytänyt häntä ottamaan antabusta koko viikon ajan. Näin ollen olen voinut luottaa siihen, että hän ei voi juoda reissullaan.
Mutta mitään hyötyä niistä ei näköjään ollut, nyt mies lopetti eilen illalla yhteydenpidot ja mitä todennäköisemmin on nyt juomassa vanhassa ryyppyluolassa. Koko raskausaika, mitä nyt on viikot 35 , niin hän on vain kerran sortunut ryyppäämään, ja viipyi matkallaan viisi päivää. Annoin anteeksi.
Nyt en enää jaksa, antaa anteeksi, yrittää taas saada luottamusta jne. Hän on ollut raskausaikani lähes täydellinen kumppani selvinpäin, ja kiinnostunut tulevasta pienokaisestamme, jutellut mahalleni, hankittu vauvan tavaroita, sanottu rakastavamme, ja näytettykin se. Mutta en voi luottaa tulevaisuudessa, että jättäisin lasta hänen hoidettavakseen, jos esim. itse olisin jossain muualla vaikka harrastuksissa. Kun hänelle viinanhimo iskee, hän lähtee siltä istumalta, ei ajattele seurauksia, eikä muita ihmisiä. Jouduin eilen käymään äitipolilla päivystyksessä, koska oloni oli todella huono, enkä tuntenut lapseni liikkeitä. Tämäkään ei saanut miestäni edes soittamaan tai tekstaamaan minulle, että onko asiat ok. Häntä ei kiinnosta minä tai lapsenmme silloin, kun hän juo.
Minulla on takana myös kaksi kertaa sellainen tilanne, jossa mieheni on humalassa tullut kotiin ja lyönyt minua ekalla kerralla naamaan ja toisella vatsaan (en ollut silloin vielä raskaana). Hänet on viety putkaan tuolloin, koska muutoin se ei olisi loppunut. Nyt tässä pelkään, että hän saapuu kotiin humalassa ja tekee, mitä tekee. En voi ottaa sitä riskiä, koska olen raskaana. Mä lähden tänään vanhempieni luo ja siellä pysyn, kunnes lapsi syntyy maailmaan. Otan heti maanantaista yhteyttä sosiaalitoimistoon ja pyrin saamaan nopeasti uuden vuokra-asunnon.
Kun lapsi kerran on tulossa, en katsele mieheni tekemisiä enää hetkeäkään. Tulen hakemaan tavarani ja huonekaluni, mitkä täällä asunnossamme onkin melkein kaikki minun, niin jonkun muun kanssa, esim. poliisin. Otan varman päälle, että mies ei hyökkää kimppuuni. Minusta sinunkin olisi hyvä tehdä näin. Suhteenne enteilee samaa, kuin meidän on ollut. Älä vain päästä häntä lähellesi jos hän on juonut.
Tiedän itse, että tämä on niin raskasta luopua tästä miehestä, meidän suhteemme kesti tähän asti 3,5 vuotta. Mutta sun on ajateltava lastasi, hän menee kaiken edelle. Sydän revitään rikki, mutta on minut joskus jätettykin, ja tiedän että selviydyn. Sinäkin selviydyt tästä perisuhteen katkeamisesta, mutta et todennäköisesti selviytyisi, jos menettäisit lapsesi.
Tsemppiä sulle ja tee niinkun on parasta sinun mielestäsi!
hei, kiitos vastauksistanne!
itkupilli123; kuulostaa niin tutulta tuo. alkoholistit ovat kaikki tavallaan samanlaisia, millään tai kenelläkään muulla ei ole mitään väliä silloin kun viinanhimo iskee. myös isäni on alkoholisti ja kauan sitten päätin, etten omia lapsiani pakota sairaan ihmisen kanssa elämään. siinä on koko perhe sairas viinan takia. en tajua miksi vieläki olen tässä suhteessa, vaikka yhteistä taivaltakaan ei ole takana merkittävän paljon. se aika selvinpäin on vain ollut todella ihanaa, kuten teilläkin. ja pelkään oikeasti, että turpiin tulis mullekin ennemmin tai myöhemmin. voisinpa mennä vanhempieni luo selvittämään ajatuksia, mutta siellä odottaa toinen, vielä vaikeampi juoppo.
minun pitäisi todennäköisesti muuttaa toiselle paikkakunnalle, täällä minulla ei ole kunnolla tukiverkostoa ja kun mies asuu tässä kaupungissa niin hän tuskin antaisi minun olla rauhassa. aina kun hän on lähelläni, tuntuu että olisi niin helppoa antaa anteeksi ja uskoa taas kauniisiin puheisiin. pelottaa lähteä ja joutua yksin huolehtimaan pienestä vauvasta, ja minulla on edellisestä suhteesta nelivuotias. tunnen itseni niin epäonnistuneeksi, paskaksi ihmiseksi ja äidiksi.
minunkin on kai parasta ottaa yhteys sos. tstoon maanantaina ja kysyä neuvoa... tämä on niin raskasta, tällaista ei kenellekään toivois, tuntuu ettei pysty enää iloitsemaan tästä masuasukkaastakaan.
Jos vähänkään vaikuttaa siltä, että mies voisi sinua satuttaa fyysisesti, niin kannattaisi lähteä pois.
Ota yhteyttä sosiaalitoimistoon. Tai no ihan ensin voit varmaan asiasta puhua vaikka neuvolassa, sieltäkin osataan ohjata eteenpäin.
Rahallisesti voi tulla tiukkaa elää yksin lapsen kanssa, mutta et sinä ihan nollille voi pudota. Suomessa kun kuitenkin jokaisen toimeentulo on turvattu, ellei nyt sitten ihan täysin ole asioitaan pilannut. Ja siihen vaaditaan jo aika paljon.
Ymmärrän, ettei lähteminen ole helppoa, vaikken itse olekaan vastaavaa tilannetta kokenut koskaan. Nyt pitäisi kuitenkin ajatella lasta ja sinua itseäsi. Miten jaksat huolehtia lapsesta, jos aina joudut elämään pelossa ja olemaan huolissasi?
Onko sinulla millainen tukiverkosto? Sukulaisia, kavereita...? Hekin varmasti mielellään auttaisivat sinua. Mutta en usko, että aivan yksin jäisit.
Hei,
tänään olen soittanut sosiaalitoimistoon. Tuon edellisen kirjoitukseni jälkeen "keskustelin" miehen kanssa uudelleen, tuli taas semmosia uhkauksia ja käyttäytymistä, että huhhui. Kun näistä sanoin sos.tstoon, niin kuulemma poliisille pitää ilmoittaa. Perheväkivaltaa on myös psyykkinen väkivalta;
"Psyykkistä väkivaltaa on mm. huutaminen, kiroilu, pilkkaaminen, uhkaaminen, vähättely, pelottelu, syyttely, häirintä jne. Se on myös rajoittamista, pakottamista, eristämistä tai kohtuutonta kontrollointia. Usein monet näistä muodoista esiintyvät samanaikaisesti tai vaiheittain: väkivalta on usein prosessi, joka etenee aalloittain ja kiihtyen"
Selkkauksen jälkeen mies lähti, ja perästä tuli taas sellaisia rakastan sua, haluan auttaa, anteeksi pahat puheet jne. viestejä.
Tänään aamulla tuli kotiin ja sitten taas olin täys mulukku kun sanoin tuosta että se on poliisille saatettava tietoon, että uhkauksia on sadellut... Mä oon nin väsyny, ootan vain että pääsen neuvolaan ja sossuun puhumaan ihmisille jotka osaa auttaa mua eteenpäin...
Itkupilli123, ois kiva kuulla miten sulla asia etenee.