(Anteeks kirjoitusvirheet. Väsyttää ihan sikana.)
Joskus tuntuu että homona yksinäisyys sattuu pahemmin. En mie nyt väitä ettei heterot kokis samanlaista yksinäisyydestä johtuvaa ahdistusta kuin homot mutta kun ei ole ainuttakaan "oikeaa" (en edes tiedä mitä "oikea" tarkottaa) ystävää saatikka homokavereita joiden kaa jutella ja johon samaistua jne jne niin yksinäisyys on entistä kiduttavampaa. Tuntuu että olen heteroiden ympäröimänä, olen tuntematon, merkityksetön ulkomaalainen vieraalla planeetalla. Enkä nyt väitä etten tykkää heteroista (itse asiaa ainoa ihminen, jota vihaan, olen minä itse) vaan että tavallaan mie en kuulu mihinkään.
Minulla on pari opiskelutoveri jotka tuskin ees tuntee minua tai välittää miusta tai miu jutuista, muttei sen enempää. En ole melkein kenellekään kertonut olevani homo sen takia että hävettää -- en halua olla näin erilainen ja vastenmielien, mut minkäs teet. 19v ja olen toki seurustellut kahden miehen kanssa, mutta kumpikaan heistä ei rakastanut miuta ja molemmat "suhteet" kesti 2kk. Niistä toisen mie tapasin netissä ja me seurusteltiin kokonaan netin kautta - miten säälittävää; olenkohan oikeesti alentunut tälle tasolle? Taas viikonloppu on tullut ja mie vissiin jään kotiin koko viikonlopun kuten aina. En jaksa enää. En jaksa paniikkikohtauksia, unettomuuta, itsesääliä. Itse asiassa, jos huomenna miun "unelmamies" ilmestyisi etuovelleni niin varmaan paiskaisin oven sen naamalle ja piiloutuisin sängyn alle. En koe itseäni edes kenenkään arvoiseksi. Oikeasti haluan miehen joka hakkaisi miut sairaalakuntoon ja loppujen lopuks kuristaisi minut kuoliaaksi.
Hyi helvetti en tajuu miks just kirjotin ton kaiken. Kai mie oon vaan lopen kyllästynyt elämään ja piti purkautuu johonkin. Kohtalotovereita? Muita homoja / lespoja?
Meen nukkuun. Hyvää viikonloppuu kaikille.
Joskus tuntuu että homona yksinäisyys sattuu pahemmin. En mie nyt väitä ettei heterot kokis samanlaista yksinäisyydestä johtuvaa ahdistusta kuin homot mutta kun ei ole ainuttakaan "oikeaa" (en edes tiedä mitä "oikea" tarkottaa) ystävää saatikka homokavereita joiden kaa jutella ja johon samaistua jne jne niin yksinäisyys on entistä kiduttavampaa. Tuntuu että olen heteroiden ympäröimänä, olen tuntematon, merkityksetön ulkomaalainen vieraalla planeetalla. Enkä nyt väitä etten tykkää heteroista (itse asiaa ainoa ihminen, jota vihaan, olen minä itse) vaan että tavallaan mie en kuulu mihinkään.
Minulla on pari opiskelutoveri jotka tuskin ees tuntee minua tai välittää miusta tai miu jutuista, muttei sen enempää. En ole melkein kenellekään kertonut olevani homo sen takia että hävettää -- en halua olla näin erilainen ja vastenmielien, mut minkäs teet. 19v ja olen toki seurustellut kahden miehen kanssa, mutta kumpikaan heistä ei rakastanut miuta ja molemmat "suhteet" kesti 2kk. Niistä toisen mie tapasin netissä ja me seurusteltiin kokonaan netin kautta - miten säälittävää; olenkohan oikeesti alentunut tälle tasolle? Taas viikonloppu on tullut ja mie vissiin jään kotiin koko viikonlopun kuten aina. En jaksa enää. En jaksa paniikkikohtauksia, unettomuuta, itsesääliä. Itse asiassa, jos huomenna miun "unelmamies" ilmestyisi etuovelleni niin varmaan paiskaisin oven sen naamalle ja piiloutuisin sängyn alle. En koe itseäni edes kenenkään arvoiseksi. Oikeasti haluan miehen joka hakkaisi miut sairaalakuntoon ja loppujen lopuks kuristaisi minut kuoliaaksi.
Hyi helvetti en tajuu miks just kirjotin ton kaiken. Kai mie oon vaan lopen kyllästynyt elämään ja piti purkautuu johonkin. Kohtalotovereita? Muita homoja / lespoja?
Meen nukkuun. Hyvää viikonloppuu kaikille.
Vastaukset 14
Vanhimmat
No niin paljastuihan se Tuiskun Antsa!
Sori, vähän asiatonta, mut repesin! XD
Hyvä, että huomasit. Et olekaan ääliö. Onnittelut hyvästä havainnosta. :)
Mä oon 30v kundi ja täysin homo, en ole kaapissa mutta en myöskään tuo suuntautumistani julki jos ei joku erikseen asiasta kysy, esimerkiks työpaikallani jossa olen tiiminvetäjänä kuudelle ulkomaalaiselle nuodelle kundille en voisi kuvitellakaan kertovani homoudestani, porukka on hyvin heterogeeninen ja jos tulis tietoon et oon homo niin suhtautuminen muhun varmasti muuttuis. Kaapista tulin ulos n.20 vuotiaana ku alkoi ahdistamaan kyselyt tyttöystävistä ja siitä miks en seurustele, en voinut olla oma itseni, yllätyin miten myönteisesti kaverit asiaan suhtautuivat, moni oli jo epäillytkin asiaa muttei ollut halunnut suoraan kysyä. Harmi että tänäpäivänäkin pitää vielä miettiä uskaltaako sanoa olevansa homo mutta näin se vaan on. Ystäviä ei hakemalla löydy, ystävyyssuhteet muodostuu monen vuoden tutustumisen ja tuntemisen tuloksena, todellinen ystävä auttaa tarvittaessa ja on valmis kuuntelemaan suruja ja murheita. Mun parhaat ystävät on itseäni vanhempia naisia, niin se kai on et homo on naisen paras ystävä. Välillä kaipaisin kyllä enemmän oman ikäisiä kundeja(homoja tai heteroita) kavereiks ettei tulis tunne et oon "mummomagneetti"
Kiitos vastauksestasi.
"Ystäviä ei hakemalla löydy, ystävyyssuhteet muodostuu monen vuoden tutustumisen ja tuntemisen tuloksena."
Juuri tämä tuntuu olevan ongelmani ydin, tai ainakin yksi ytimistä. En kertakaikkiaan pysty tutustua ihmiseen noin monen vuoden saatossa, koska kyllästyn aina jokaiseen tapaamaani ihmiseen enemmin tai myöhemmin ja katkaisen suhteen. En tiedä mikä miuta oikein vaivaa. Miehiin, naisiin, homoihin, heteroihin... kyllästyn just kaikkeen. Kai mie oon sittenkin ansainnut yksinäisyyteni. Hohhoijaa.
Niin, monesti olen kuullut tuon sanottavan, että homo on naisen paras ystävä ja monet saattavat todeta myös, että eipä tarvitse ainakaan pelätä, että ystävyys särkyisi ihastumisiin :D Tähän mennessä ystäväpiiriini on kuulunut vain heteroita, mutta minulla ei olisi mitään sitä vastaan että saisin myös homoksi tunnustautuvia ystäviä. Uusiin ihmisiin on aina mukava tutustua ja jos vielä ihan ystävystyy, niin mikäs sen hienompaa :) Nimimerkki "Gay 30v" älä suotta murehdi tuota "mummomagneettiutta", minusta on rikkautta, että on monenikäisiä ja myös toista sukupuolta olevia ystäviä. Heidän kauttaan saa laajempaa näkökulmaa tähän elelyyn tällä pallolla. Kivaa kevään jatkoa kaikille :)
olla läheinen ystävä heteronkin kanssa?
Homous on sairaus, joka tulisi palauttaa tautiluokitukseen! Mutta iloinen asia: homoudesta voi parantua! Lopettaa vaan ne älyttömät unelmoinnit sairaasta suhteesta, seksiä voi harrastaa vaikka lyhtypylvään kanssa, mutta saman sukupuolen rakastamienn romanttisessa merkityksessä on sairasta, todella sairasta. Sitä kutsutaan kaveruudeksi!
Amerikassa vai oliko se nyt Ruotissa mies rakasti kovasti hevosia ja kävi tallilla joka päivä yrittämässä päästä kunnon "tamman selkään".
Kuulusteilussa mies vastasi että "Minkäs sitä luonnolle mahtaa, kuumaveriset tammat ovat olleet aina heikkouteni".
Tosin kuumaveriset turkkilaiset eivät tyytyneet edes kuumaveriseen tammaan vaan täytyi saada lempeää lammasta!
Eli homous on tällä mittapuulla aika normaalia ja sitä on harrastettu antiikin ajoista asti.
Kiinnostavaa olisi tietää, moniko yksinäinen on päätynyt kokeilemaan samaa sukupuolta, koska muuta ei ole ollut tarjolla. Moniko on todennut jotenkin kommunikoivansa vastakkaisen sukupuolen ohi? Monellako ainoa ulkopuolelta tullut aloite on ollut homoseksuaalinen? Moniko on fantasioinut, koska samaan sukupuoleen ei liity traumaattisia kokemuksia eikä suorituspaineita? Moniko voisi olla saman sukupuolen kanssa, koska siihen ei liity yhtä suuria tunteita eikä myöskään yhtä suurta haavoittumisen vaaraa kuin vastakkaiseen?
Miesten kohdalla voi hyvinkin käydä noin koska normaali suhteet voivat olla todella kovan työn takana. Naisten kohdalla tilanne on usein toisenlainen koska voi olla paljon vaikeampaa löytää samaa sukupuolta oleva seksikumppani.
Luultavasti hirvittävä ujous saattaa herkistää biseksuaalisuuten. Ehkä. Jos vastakkainen sukupuoli on aivan mahdon saavuttaaa. Mutta valinta tämä taipumus ei ole. .Piste :)
Ite olen 18-vuotias lesbo. Syrjäytynyt opiskelusta, ihmisistä ja kaikesta. Eikä sekään helpota kun tietää miten epätodennäköistä on koskaan löytää kumppania. Tai ylipäänsä samanhenkistä seuraa.
Tosi nuoriahan sie oot, mutta eipä se yksinäisyys tosiaan ikää katso. Helppo on ymmärtää, miten homoseksuaalisuuden paljastuminen voi lisätä paineita. Uskon kuitenkin ettei sillä loppujen lopuksi ole merkitystä, onko joku kaveri homo vai hetero. Olikohan julkkiksista esim. Jari Sillanpää kertonut olevansa gay. Eipä tuo tieto ainakaan muuttanut ajatustani siitä, että hän on hyvä laulaja.
Tämä palsta ei ole ehkä oikea paikka tilittää yksinäisyydestä, joka johtuu seurustelukumppanin puuttumisesta. En tiedä mikä sitten on. En osaa juurikaan antaa vinkkejä, koska olen itse elänyt ilman seurustelukumppania. Itsetuntoni on niin heikko, etten ole osannut tuoda itseäni tyrkylle naisten edessä. Kuitenkin "available" olen ollut kaiken aikaa :D. Heikko itsetunto ja vaatimaton ulkoinen olemus on siis huono yhdistelmä. Olen kuitenkin opetellut löytämään kadotettuja vahvuuksiani monien mieleisten harrastusten avulla.
Tsemppiä ja hyvää kevättä Sinulle, sekä onnea tuleviin ihmissuhteisiisi!