Riitelimme kotona ja otin äitipuoltani hiuksista kiinni ja painoin tämän päätä alas. Lähdin juoksemaan "karkuun" ulos ja äitipuoli tuli perässä. Hän potkaisi minua ja menin maahan. Hän alkoi uhkailla minua, mutta juoksin toiseen rakennukseemme piiloon. Laitoin oven lukkoon ja verhot ikkunalle. Jätin puhelimeni sinne ja lähdin kävelemään jonkun kaverini kanssa tietämme pitkin pois. Yhtäkkiä tajusin, että jos he lähtevät etsimään, niin näkevät meidät heti koska kävelimme tienreunaa pitkin. Näin edestä tulevan auton ja hyppäsin äkkiä selälleni lumihankeen.Yritin pitää päätäni lumen alta niin että saisin henkeä.
Sen jälkeen uni on vähän sumea, mutta lopussa muistan ajatelleeni, että onkohan isäni kaivannut minua. Yritin kaivaa puhelinta taskustani mutta muistin sitten jättäneeni sen kotiin. Soitin kaverini puhelimesta isälleni ja lähdin jonkun kaverin auton kyydillä kotiin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinulla ja äitipuolellasi taitaa olla kommunikaatio-ongelma.