Kelvollinen kirkko

mutta millainen?

Palstan fundamentalistit tuomitsevat yksiäänisesti kirkon nykyisen "jumalattoman" menon.

Millainen kirkon sitten tulisi olla? Vanhoillinen toki mutta kuinka vanhoillinen?

Homoille järjestetyt rukoushetket, siunaamisista puhumattakaan olisivat tietenkin pois suljettuja, mistään vihkimisestä puhumattakaan. Näitä seikkoja ei varmastikaan tarvitse tällä kertaa edes käsitellä sen enempää.

Mutta entäpä naispapit? Kenkää vaan vai siirrettäisiinkö heidät armollisesti joihinkin muihin tehtäviin, vaikkapa luuttuamaan kuoritiloja?

Homoistakin hitunen. Homo kirkon virassa, pappina, kanttorina, hadankaivajana? Kuinka tämän suhteen tulisi toimia? Voiko homo toimia missään kirkon virassa?

Eronneet ja karanneet? Tiukka Raamatun linja vai hiukan joustoa? Jos Raamatullista linjaa haluttaisiin noudattaa kuka määrittelisi syyllisen? Tuomioistuin vai kirkko?

Ja erään nimimerkin paljon esillä pitämä kuvainpalvelukielto, miten sen suhteen? Taide roviolle vai jätettäisiinkö tässä noudattamatta vanhaa kieltoa ihan hekumallisista syystä: ihmisen kyvystä nauttia taiteesta?

Seurakunnan jäsenet, kuka kelpaa, kuka ei? Kaikille avoin kirkko vai selektiivinen. Kelpaisiko Homo, eronnut, avoliitossa elävä, abortin kokenut, "nimikristitty"?

Raamattu kyllä ohjeistaa tästäkin, kuinka ohjeisiin tulisi suhtautua?

Jos synnissä eläville haluttaisiin osoittaa ovea niin kuka päättäisi kuka on niin syntinen, ettei kelpaa ja kuka kelpaa? Jonkinlainen inkvisitio kenties?

Avoliitto. Miten tämän laita? Siunaus avoliitolle vai ei?

Kertokaa siis nyt lopulta vaihtoehtonne, mitä nykyisen "yltiö liberaalisuuden" tilalle? Millaista kirkkoa olette kauppaamassa?

92

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tähän tahdon minäkin hyvin mielenkiinnolla kuulla vastauksia. Kiitos tästä :)

      pappi Sonja

      • Itsellä uskoontulo kesti 45 minuuttia. Uskovainen selitti minulle koko asian.
        - Jumala loi maailman poikaansa Jeesusta varten
        - Syntiinlankeemuksessa ihminen loitontui Jumalasta
        - Eläinuhrien sijasta Jumala uhrasi poikansa, jolla ihmisten synnit sovitettiin, muuten koko ihmiskunta olisi joutunut kadotukseen
        - Yksittäisen ihmisen kannattaa uskoa Jeesukseen, koska Hän on tie Jumalan luo ja sellainen ihminen, joka uskoo ei joudu kadotukseen

        Ihmettelen tätä vouhkaamista täällä. Jumalaan uskominen kannattaa eikä usko katoa ennenkuin tiede todistaa Jumalan olevan olemassa, silloinhan ei enää tarvitse uskoa, koska sen tietää. En usko autojen enkä televisioiden olemassaoloon, koska tiedän niiden olevan olemassa enkä tarvitse uskoa niitä varten.

        Case is closed

      • AimoMatti kirjoitti:

        Itsellä uskoontulo kesti 45 minuuttia. Uskovainen selitti minulle koko asian.
        - Jumala loi maailman poikaansa Jeesusta varten
        - Syntiinlankeemuksessa ihminen loitontui Jumalasta
        - Eläinuhrien sijasta Jumala uhrasi poikansa, jolla ihmisten synnit sovitettiin, muuten koko ihmiskunta olisi joutunut kadotukseen
        - Yksittäisen ihmisen kannattaa uskoa Jeesukseen, koska Hän on tie Jumalan luo ja sellainen ihminen, joka uskoo ei joudu kadotukseen

        Ihmettelen tätä vouhkaamista täällä. Jumalaan uskominen kannattaa eikä usko katoa ennenkuin tiede todistaa Jumalan olevan olemassa, silloinhan ei enää tarvitse uskoa, koska sen tietää. En usko autojen enkä televisioiden olemassaoloon, koska tiedän niiden olevan olemassa enkä tarvitse uskoa niitä varten.

        Case is closed

        Täsmennys kun ehkä saat väärän käsityksen autoja ja televisioita koskevaan lauseeseen..tarkoitan tätä

        En tarvitse uskoa autojen enkä televisioiden olemassaoloon, koska tiedän niiden olevan oikeassa.

      • AimoMatti kirjoitti:

        Täsmennys kun ehkä saat väärän käsityksen autoja ja televisioita koskevaan lauseeseen..tarkoitan tätä

        En tarvitse uskoa autojen enkä televisioiden olemassaoloon, koska tiedän niiden olevan oikeassa.

        Uskovana ole ei kohdallani ole vaikeaa, koska uskovainen kertoi ettei oikeastaan tarvitse tehdä muuta kuin uskoa. Olen yhteiskunnan mittareilla kunnon kansalainen joten pitkää syntilistaa minulla ei ole ja aina kun synti ilmaantuu kannattaa sitä pyytää heti anteeksi. Suosittelen uskoontuloa.

      • Ristitty

        Pappi Sonja

        Työnantajasi on ilmaissut kantansa sivuilla www.evl.fi/kirkon sanasto. Voisit itse kirkon työssä olevana kertoa kysyjille itse, mitä mieltä on kirkko- niminen laitos, jota itse edustat ja jonka lauluja sinun PITÄISI laulaa, rahvaanomaisesti ilmaistuna.
        http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Homoseksuaalisuus
        http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Avioliitto
        http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Avoliitto;_avosuhde
        http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Rekisteröity_parisuhde
        http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Seurakunta
        http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Usko
        http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Seurakuntakasvatus

        Huomaatko niin Sonja kuin ap. kyselijäkin, että jokainen tieto löytyi kirkon omilta sivuilta. Niitä edustaakseen ei tarvitse olla liberaali tai fundamentalisti, vaan luterilainen kirkon uskolle uskollinen kristitty.

        Suosittelen kyllä molemmille luettavaksi koko kirkon sanasto-sivun kaikkinen lisäsivuineen, jolloin Sonjakin tietäisi heittää pois leimakirveet eli jaon Fundiksiin ja Liberaaleihin. Mediaseksikästä tietenkin on oikein rutata suuret kiilat erilaisten näkemystenn välille ja vielä lisätä omilla mielikuvilla noita kuvittelemiaan eroja.

        HUOM: EI TARVITSE OLLA FUNDAMENTALISTI OLLAKSEEN USKOLLINEN KIRKON TUNNUSTUKSELLE. Jos sitä haluaa muuttaa tai sen kumota, on tietenkin liberaali tai kumouksellinen.

    • ao

      Ja kun he olivat ilahduttamassa sydäntänsä,niin katso kaupungin miehet
      (kirkon keivotomat) piirittivät talon,kolkutivat ovelle ja sanoivat vanhalle,
      talon isännälle,näin:Tuo tänne se mies,joka tuli sinun taloosi,
      ryhtyäksenne häneen.

      Nämä miehet olivat niin julkeita ja Jumalaa kavahtamattomia,että he olivat
      valmiit raikaamaan papin.

      Mutta nyt on piispat ja papit niitä vastaan jotka pitävät:Ilm.15:12

      Tässä on tarpeen pyhien kestävyys,niiden,jotka pitävät
      Jumalan käskyt ja uskon Jeesukseen

      • Teiltä ei taida saada vastauksia yksinkertaisiin kysymyksiin edes hampaita suusta kiskomalla?

    • Kirkko, missä on uskovaiset ja muut on sieltä pois. Miksi olla jossain yhdistyksessä, jos ei ymmärrä sen sanomaa? Onko somalit itkemässä, kun skinit ei ota heitä joukkoonsa?

      • ...

        eli kenkää noin 90% luterilaisen kirkon jäsenistö jotka eivät luokittele itseänsä uudistisyntyneeksi kristityksi?

      • pertsa2010
        ... kirjoitti:

        Alkuseurakunnan tavat tekisivät eetvarttia nykyiselle syntien valkaisulaitokselle.
        Mutta ,kirkkoa ei enää pysty käytännössä parantamaan millään toimenpiteellä.

        Minä ainakaan en tule kirkkoonne mistään hinnasta.

        Papitkin tekisivät viisaasti jos alkaisivat katsoa uutta leipäpuuta tämän nykyisen
        tuhoutuvan työpaikkansa tilalle.

      • .........

        Fundiksia on melko vähän. Ja mitä tiukemmin pyritään pitäytymman Raamatun pilkuntarkassa tulkinnassa sen vähäisemmäksi määrä hupenee. Trendi on myös jyrkästi laskeva.

        Suola-lehdessä 2/2010 oli kyselytytkimuksen tuloksia:

        Kyselyt tehtiin vuosina 1997,2003 ja 2008.

        Raamattu on kirjaimellisesti ilmoitettua
        Jumalan sanaa, ja siinä kirjoitettu tulee
        ottaa kirjaimellisesti.

        199718 % 2003 16% 2008 7%

        Raamattu on Jumalan innoittamien ihmisten
        kirjoittama, mutta kaikkea siinä kirjoitettua
        ei tule ottaa kirjaimellisesti.

        1997 49% 2003 55% 2008 38%

        Raamattu on muinainen kirja, jossa on tarinoita,
        myyttejä, historiallisia tapahtumia ja moraalisia
        opetuksia.

        1997 28% 2003 26% 2008 41%

        Fundisten määrä olisi siis jyrkässä laskussa, viimeisenä tutkimusvuonna 2008 enää 7% ja 11 vuodessa laskua on ollut 11%. Nyt on vuosi 2011 ja jos trendi on ollut samansuuntainen olisi fundiksia enää n. 4%.

        Onko parku vain sukupuuttokuoleman viimeisiä korahduksia?

      • Mitäs ylimääräisille kirkoille? Tungosta ei ole nykyisinkään ja jos kirkon katon alle jäisivät vain äärifundikset niin ei montaa kirkkoa varmaan tarvittaisi. Kapakoita?

        Fundiksiakin on montaa lajia kuten eläimiä. Yrittäkää nyt vaan määritellä kuka kelpaa mielipiteidensä perusteella, kuka ei.

        Jonkinlaisen homojen ja naisten(pappien) hakkaamis rituaalin kauttako uudet kristityt valittaisiin?

      • a-teisti kirjoitti:

        Mitäs ylimääräisille kirkoille? Tungosta ei ole nykyisinkään ja jos kirkon katon alle jäisivät vain äärifundikset niin ei montaa kirkkoa varmaan tarvittaisi. Kapakoita?

        Fundiksiakin on montaa lajia kuten eläimiä. Yrittäkää nyt vaan määritellä kuka kelpaa mielipiteidensä perusteella, kuka ei.

        Jonkinlaisen homojen ja naisten(pappien) hakkaamis rituaalin kauttako uudet kristityt valittaisiin?

        Onks ateisteilla tapana hakata heille tuntemattomat ihmiset? Väkivaltako on sinun ratkaisu ongelmiin? Mitä sinä kannat toisten suhtautumisesta muihin ihmisiin kun sulla itsellä on vakivalta päällimmäisenä ratkaisuna ongelmiin.

      • mave kirjoitti:

        Väkivaltaa on psyykkistä ja fyysistä. Äärifundikset pitäytyvät Jumalan sanassa kyllä siltä osin, etteivät fyysisesti hakkaa pois lukien esim. USAn aborttimurhat. Vastuuta ei oteta myöskään lietsomisesta homovihamielisyyteen joka on usein johtanut väkivaltaan mutta taitavat psyykkisen väkivallan käytön.

        Aika usea naispappi on ihan tutkimusten mukaan joutunut kokemaan henkistä väkivaltaa, ei vain miespuolisten kollegoidensa taholta vaan myös törkypostin ym. muodossa.

        Homot sitten vielä hiukan enemmän...

      • mikä maksaa?
        pertsa2010 kirjoitti:

        Alkuseurakunnan tavat tekisivät eetvarttia nykyiselle syntien valkaisulaitokselle.
        Mutta ,kirkkoa ei enää pysty käytännössä parantamaan millään toimenpiteellä.

        Minä ainakaan en tule kirkkoonne mistään hinnasta.

        Papitkin tekisivät viisaasti jos alkaisivat katsoa uutta leipäpuuta tämän nykyisen
        tuhoutuvan työpaikkansa tilalle.

        Vastaaminen olisi helppoa. Copy/pasteaa avauksen ja vastaa kappaleiden väliin. Itse vaaditte vastauksia ja olette niitä saaneetkin.

        Itse ette suostu kuitenkaan yksilöityihin kysymyksiin vastaamaan. Keskustelu on kovin yksipuolista jos olette ainoastaan kysyvä osapuoli vastaamatta mihinkään kysymyksiin.

        Avauksessa on yksilöityjä kysymyksiä, vastatkaa niihin.

        Te kiertelette ja kaartelette, ei palstan papit, he ovat kantansa jo ilmoittaneet. Nyt on teidän vuoronne.

      • mikä maksaa?
        mikä maksaa? kirjoitti:

        Vastaisitte edes kysymykseen miksi ette vastaa.

      • mummomuori*
        pertsa2010 kirjoitti:

        Alkuseurakunnan tavat tekisivät eetvarttia nykyiselle syntien valkaisulaitokselle.
        Mutta ,kirkkoa ei enää pysty käytännössä parantamaan millään toimenpiteellä.

        Minä ainakaan en tule kirkkoonne mistään hinnasta.

        Papitkin tekisivät viisaasti jos alkaisivat katsoa uutta leipäpuuta tämän nykyisen
        tuhoutuvan työpaikkansa tilalle.

        Vai onko niin, että olemme palaamassa noille alkukirkon juurille?

        Silloinhan ei esim. avioliittoon tarvittu pappeja, pelkkä yhdyntä riitti. Kirkkokin vihki miehiä. Se mitä Jeesus teki, oli vankka naisen aseman parantaminen. Siksi kai Häntä niin parjattiinkin? Hän hyväksyi naiset jopa ihmisinä. Toisaalta Hän julisti senkin, että siellä on kirkko missä useampi kokoontuu hänen nimeensä.

        ”…periaate, että jokaisen jäsenen tuli kykyjensä mukaan rakentaa seurakuntaa – laulaen, profetoiden, kertomalla jonkin opettavan asian tai ilmestyksen ja selittämällä kieliä. Kaikki paikalla olijat saattoivat profetoida eli Pyhän Hengen innoittamina puhua rakennukseksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi. Alkuseurakuntien aikoina suuremmissa kokoontumisissa sekä puhujavierailujen yhteydessä oli julistamaan kykenevillä selkeästi keskeinen osa.”

        ”Kaupungin väki päivittelee uutta liikettä, joka johtaa nuoria pois perinteisistä arvoista.”

        ”… tarinansa kuvaa silti aikansa nuoria naisia ja heidän todellisia kokemuksiaan, kun he uhmasivat perheitään ja ensimmäisten vuosisatojen arvomaailmaa päättämällä purkaa kihlauksensa ja elää askeettista elämää. Tekla on samalla esimerkki naisesta joka saarnasi, kastoi ja toimi alkuseurakunnan johtotehtävissä.”

        http://www.teologia.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=369&Itemid=59

        "Varhaiskristillisenä aikana (30 - 325 jaa.) avioliitto oli yksityisasia ilman yhtenäistä uskonnollista tai muuta seremoniaa. Tosin piispa Ignatius antiokialainen kirjoitti kirjeessään (n. 110 jaa.), että jos avioliitto solmitaan piispan luvalla, se tapahtuu Jumalan mukaan eikä heidän himonsa mukaan."
        ”…vuoteen 1545 asti Euroopan kristilliset avioliitot solmittiin 1. molemminpuolisesta suostumuksesta, 2. julistamalla aie naida, ja 3. suorittamalla tämän jälkeen keskinäinen yhdyntä; pappia ei tarvittu.”

        ”Kristinuskon levitessä kumppanin vapaa valinta vähitellen yleistyi.”

        ”Vastauskonpuhdistuksen osana vuonna 1563 Trentin neuvosto määräsi, että roomalaiskatolinen avioliitto tunnustettiin vain, jos se oli solmittu papin ja kahden muun todistajan läsnäollessa. Neuvosto myös auktorisoi vuonna 1566 julkaistun katekismuksen, jonka mukaan avioliitto velvoitti "elinikäiseen yhteiselämään".

        Kirkko vihki miespareja ystävyysliittoon vielä 1000-luvulla mutta 1300-luvulla se alkoi suhtautua kielteisesti homoseksuaalisuuteen.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Avioliitto#Historia

        Vasta keskiajalla siis syntyi tämä meidän tuntemamme avioliiton käsite ja sen muodot. Silloin syntyi ”elinikäinen aivoliitto sekä käsitys seksistä suurimpana syntinä;

        ”Avioliiton paras muoto oli ns. "siveä" (engl. chaste) avioliitto, jossa pari elää yhdessä, mutta selibaatissa Jumalaa tavoitellen.”

        Eihän tätäkään enää konservatiivit edusta?

      • jeps ...
        mummomuori* kirjoitti:

        Varhaisia avioliitto käytäntöjä on joskus yritetty fundiksille selventää. Ovat kuulema valhetta tyystin, perustelut otetaanRaamatusta, Kaanaan häistä.

      • Vastauslakko
        mikä maksaa? kirjoitti:

        Vastaaminen olisi helppoa. Copy/pasteaa avauksen ja vastaa kappaleiden väliin. Itse vaaditte vastauksia ja olette niitä saaneetkin.

        Itse ette suostu kuitenkaan yksilöityihin kysymyksiin vastaamaan. Keskustelu on kovin yksipuolista jos olette ainoastaan kysyvä osapuoli vastaamatta mihinkään kysymyksiin.

        Avauksessa on yksilöityjä kysymyksiä, vastatkaa niihin.

        Te kiertelette ja kaartelette, ei palstan papit, he ovat kantansa jo ilmoittaneet. Nyt on teidän vuoronne.

        Nimimerkki 'mave' voitaisiin asettaa karanteeniin ja jättää vastaamatta hänen kysymyksiin. "Mavehan" tinkaa vastauksia joka ikiseen kysymykseensä yhä uudelleen ja uudelleen vaikka on vastaukset saanut, katsokoon vanhoista ketjuistaan jos jokin mieltä askarruttaa.

      • pertsa2010
        mummomuori* kirjoitti:

        Vai onko niin, että olemme palaamassa noille alkukirkon juurille?

        Silloinhan ei esim. avioliittoon tarvittu pappeja, pelkkä yhdyntä riitti. Kirkkokin vihki miehiä. Se mitä Jeesus teki, oli vankka naisen aseman parantaminen. Siksi kai Häntä niin parjattiinkin? Hän hyväksyi naiset jopa ihmisinä. Toisaalta Hän julisti senkin, että siellä on kirkko missä useampi kokoontuu hänen nimeensä.

        ”…periaate, että jokaisen jäsenen tuli kykyjensä mukaan rakentaa seurakuntaa – laulaen, profetoiden, kertomalla jonkin opettavan asian tai ilmestyksen ja selittämällä kieliä. Kaikki paikalla olijat saattoivat profetoida eli Pyhän Hengen innoittamina puhua rakennukseksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi. Alkuseurakuntien aikoina suuremmissa kokoontumisissa sekä puhujavierailujen yhteydessä oli julistamaan kykenevillä selkeästi keskeinen osa.”

        ”Kaupungin väki päivittelee uutta liikettä, joka johtaa nuoria pois perinteisistä arvoista.”

        ”… tarinansa kuvaa silti aikansa nuoria naisia ja heidän todellisia kokemuksiaan, kun he uhmasivat perheitään ja ensimmäisten vuosisatojen arvomaailmaa päättämällä purkaa kihlauksensa ja elää askeettista elämää. Tekla on samalla esimerkki naisesta joka saarnasi, kastoi ja toimi alkuseurakunnan johtotehtävissä.”

        http://www.teologia.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=369&Itemid=59

        "Varhaiskristillisenä aikana (30 - 325 jaa.) avioliitto oli yksityisasia ilman yhtenäistä uskonnollista tai muuta seremoniaa. Tosin piispa Ignatius antiokialainen kirjoitti kirjeessään (n. 110 jaa.), että jos avioliitto solmitaan piispan luvalla, se tapahtuu Jumalan mukaan eikä heidän himonsa mukaan."
        ”…vuoteen 1545 asti Euroopan kristilliset avioliitot solmittiin 1. molemminpuolisesta suostumuksesta, 2. julistamalla aie naida, ja 3. suorittamalla tämän jälkeen keskinäinen yhdyntä; pappia ei tarvittu.”

        ”Kristinuskon levitessä kumppanin vapaa valinta vähitellen yleistyi.”

        ”Vastauskonpuhdistuksen osana vuonna 1563 Trentin neuvosto määräsi, että roomalaiskatolinen avioliitto tunnustettiin vain, jos se oli solmittu papin ja kahden muun todistajan läsnäollessa. Neuvosto myös auktorisoi vuonna 1566 julkaistun katekismuksen, jonka mukaan avioliitto velvoitti "elinikäiseen yhteiselämään".

        Kirkko vihki miespareja ystävyysliittoon vielä 1000-luvulla mutta 1300-luvulla se alkoi suhtautua kielteisesti homoseksuaalisuuteen.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Avioliitto#Historia

        Vasta keskiajalla siis syntyi tämä meidän tuntemamme avioliiton käsite ja sen muodot. Silloin syntyi ”elinikäinen aivoliitto sekä käsitys seksistä suurimpana syntinä;

        ”Avioliiton paras muoto oli ns. "siveä" (engl. chaste) avioliitto, jossa pari elää yhdessä, mutta selibaatissa Jumalaa tavoitellen.”

        Eihän tätäkään enää konservatiivit edusta?

        mummomuori sanoi :
        Vai onko niin, että olemme palaamassa noille alkukirkon juurille?

        Silloinhan ei esim. avioliittoon tarvittu pappeja, pelkkä yhdyntä riitti.
        ______________________________
        Ei se pelkkä yhdyntä riittänyt.

        http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/EsiavioEK.htm

        Juutalainen avioliitto solmittiin ilmeisesti jo Jeesuksen aikana kolmessa eri vaiheessa. Ensin oli vuorossa kihlaus, jolloin morsiamen ja sulhasen vanhemmat sopivat avioliitosta. Tämän jälkeen seurasi morsiamen kodissa pidetty toimitus, jossa todistajien läsnäollessa annettiin avioliittolupaukset ja sulhanen antoi kihlatulleen lahjoja. Vaikka sukupuoliyhteys ei vielä ollut sallittu, tässä vaiheessa avioliittoa ei saanut enää peruuttaa. Kolmas ja viimeinen vaihe seurasi ehkä vasta vuoden kuluttua, jolloin avioliitto lopullisesti solmittiin meluisan riemukkaassa hääjuhlassa. Sinä päivänä ystävät pukivat morsiamen hänen kotonaan juhlavaatteisiin. Alkoi sulhasen odotus. Sillä hetkellä kun sulhanen ystävineen tuli näkyviin, alkoi itämaisen riehakas hääjuhla, jossa morsianta ja sulhasta kuljetettiin riemusaatossa yhteiseen kotiin.

      • pertsa2010
        Vastauslakko kirjoitti:

        Nimimerkki 'mave' voitaisiin asettaa karanteeniin ja jättää vastaamatta hänen kysymyksiin. "Mavehan" tinkaa vastauksia joka ikiseen kysymykseensä yhä uudelleen ja uudelleen vaikka on vastaukset saanut, katsokoon vanhoista ketjuistaan jos jokin mieltä askarruttaa.

        Vastauslakko sanoi :
        imimerkki 'mave' voitaisiin asettaa karanteeniin ja jättää vastaamatta hänen kysymyksiin. "Mavehan" tinkaa vastauksia joka ikiseen kysymykseensä yhä uudelleen ja uudelleen vaikka on vastaukset saanut, katsokoon vanhoista ketjuistaan jos jokin mieltä askarruttaa.
        ____________________________
        Sinuahan ei oikein voikkaan laittaa vastauslakkoon ,kun et uskalla reilusti
        asettua kritiikille alttiiksi vaan ammuskelet sieltä rekisteröimättömän
        nimimerkin suojista.
        En ole oikein huomannut "sinun" osallistuneen täällä mihinkään tai
        tehneen avauksia.Höpö höpö!

      • Ristitty
        ... kirjoitti:

        eli kenkää noin 90% luterilaisen kirkon jäsenistö jotka eivät luokittele itseänsä uudistisyntyneeksi kristityksi?

        Luterilaisessa teologiassa on uskon kuvattu koostuvan kolmesta asiasta:

        * se on Jumalan tahdon ja hänen pelastustekojensa tietämistä (notitia)
        * niihin myöntymistä (assensus)
        * niihin luottamista ja siten omaksi saamista (fiducia).

        Kuvaat itse ns. vapaiden suuntien uskon ja seurakuntanäkemystä.

      • pertsa2010 kirjoitti:

        mummomuori sanoi :
        Vai onko niin, että olemme palaamassa noille alkukirkon juurille?

        Silloinhan ei esim. avioliittoon tarvittu pappeja, pelkkä yhdyntä riitti.
        ______________________________
        Ei se pelkkä yhdyntä riittänyt.

        http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/EsiavioEK.htm

        Juutalainen avioliitto solmittiin ilmeisesti jo Jeesuksen aikana kolmessa eri vaiheessa. Ensin oli vuorossa kihlaus, jolloin morsiamen ja sulhasen vanhemmat sopivat avioliitosta. Tämän jälkeen seurasi morsiamen kodissa pidetty toimitus, jossa todistajien läsnäollessa annettiin avioliittolupaukset ja sulhanen antoi kihlatulleen lahjoja. Vaikka sukupuoliyhteys ei vielä ollut sallittu, tässä vaiheessa avioliittoa ei saanut enää peruuttaa. Kolmas ja viimeinen vaihe seurasi ehkä vasta vuoden kuluttua, jolloin avioliitto lopullisesti solmittiin meluisan riemukkaassa hääjuhlassa. Sinä päivänä ystävät pukivat morsiamen hänen kotonaan juhlavaatteisiin. Alkoi sulhasen odotus. Sillä hetkellä kun sulhanen ystävineen tuli näkyviin, alkoi itämaisen riehakas hääjuhla, jossa morsianta ja sulhasta kuljetettiin riemusaatossa yhteiseen kotiin.

        Ehkä sinun tulisi tutusta myös historiaan lähemmin?

        Kyllä, suvuilla jotka olivat rikkaita, oli tapana naittaa lapsiaan omaisuuden kartuttamiseksi ja sen vahvistamiseksi. –Itse asiassa Jeesus oli tätä käytäntöä vastaan. Jotta mies olisi ollut varma että on lasten isä, piti morsiamen olla ”neitsyt”. Neitsyt oli siis n. 13 – 15 vuotias tyttö. Siksi avioliitto pantiin 2täytäntöön” vasta myöhemmin, sillä moni tyttö tuli sukukypsäksi vasta avioitumisen jälkeen. Suku siis saattoi riemuita mutta morsian ei aina ollut kovinkaan innostunut?

        Köyhillä ja orjilla avioliitto oli mutkattomampi.

      • pertsa2010
        mummomuori kirjoitti:

        ____________
        Niin tulisikin.Otin tuon antamasi teologia.fi:n pro gradu työn talteen ja luin sen.
        Sieltä löytyy paljonkin tietoa.Luin myös tuon apokryfikirjan Paavalin ja Teklan teot.
        Lukeminen jatkuu..

    • Lars-Börje

      Minusta kysymyksesi on ihan liian laaja. Noista 1/10 olisi sopiva paloittelu ja siinäkin on paljon

    • Vastatkaa nyt suoraan, älkää kiemurrelko. Nyt kun saisitte olla kirkkoa uudistamassa, ei tule kommentteja, miten sitten olisi hyvä.

      pappi Sonja

      • Kirkko ei kaipaa uudistusta, vaan paluutta perinteisempää menoon. Uudistajat voisivat mennä omaan lahkoonsa, mutta kun liberaalit on rahanahneita, niin ne haluaa verotusoikeudet ja suuren määrän tapakristittyjä maksajiksi. Siksi he muuttaa valmista kirkkoa ennemmin kuin aloittavat oman lahkonsa, millä ei ole mitään tekemistä luterilaisuuden tai kristinuskon kanssa....Te kärkkyätte vain helppoja maksajia..

      • mitalin toinen puoli
        mave kirjoitti:

        Kirkko ei kaipaa uudistusta, vaan paluutta perinteisempää menoon. Uudistajat voisivat mennä omaan lahkoonsa, mutta kun liberaalit on rahanahneita, niin ne haluaa verotusoikeudet ja suuren määrän tapakristittyjä maksajiksi. Siksi he muuttaa valmista kirkkoa ennemmin kuin aloittavat oman lahkonsa, millä ei ole mitään tekemistä luterilaisuuden tai kristinuskon kanssa....Te kärkkyätte vain helppoja maksajia..

        Sanoit tuolla ylempänä "Kirkko, missä on uskovaiset ja muut on sieltä pois", eli miten määritellään tässä uskovaisuus? Olet ollut palstan ärhäkimpien joukossa vaatimassa selkeitä vastauksia muilta. Nyt olisi tuhannentaalanpaikka sinun vuorostasi vastata. Millaisia olisivat kelvolliset uskovaiset ja mihin asti pitää mennä, jotta ollaan riittävän "perinteisessä menossa"? Älä nyt sorru siihen, että kerrot, mitä vikaa on nykymenossa "kärkkyätte vain helppoja maksajia" vaan hahmottele, millainen olisi oikeaa menoa. Aloittajalla oli tukku hyviä kysymyksiä, niistä sopii aloittaa ja varmaan monta oivallista löytyy lisää, kun alkuun päästään!

        Kerro nyt, millaista se perinteisempi meno olisi. Tuossa avausviestissä on joukko kysymyksiä joiden kautta perinteisempää menoa voi esimerkiksi määritellä. Mitä mieltä olet niistä?

        Vilppu H.
        pappi

      • mitalin toinen puoli kirjoitti:

        Jeesus moitti aikanansa oppineita siitä, että he oli perinnäissäädöksillä tehneet Mooseksen lain tyhjäksi. Jeesus palautti asetukset tehdasasetuksiin.

        Palautetaan luterilaisen kirkon asetukset alkuasetuksiin. Tunnustuskirjat ja Raamattu käyttöön. Perustakoot liberaalit oman uskontonsa, kuten Luther-säätiö ja moni muukin on joutunut tekemään. Miksi liberaaleilla on oikeus mellastaa kirkossa, kun he ei noudata luterilaisen uskon perusteita, tunnustuskirjoja tai Raamattua.

        Kerrotaan miten asiat on niissä alkuasetuksisa ja hyväksykööt asian sitten ne, jotka hyväksyy. Mikäli luterilaisen uskonnon perusteisiin pohjautuva usko ei kelpaa, niin perustakoot sitten omaan liberalismiin ja omaan elämänkokemukseen nojautuva lahkonsa. Simppeli asia.

      • kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Kerro nyt, millaista se perinteisempi meno olisi. Tuossa avausviestissä on joukko kysymyksiä joiden kautta perinteisempää menoa voi esimerkiksi määritellä. Mitä mieltä olet niistä?

        Vilppu H.
        pappi

        No sun pitäisi kai pappina ensin lukea tunnustuskirjat ja Raamattu...Kai sunkin pitäisi tietää mitä sun pitäisi opettaa? Kai sulla on luterilaisen uskon tuoma velvollisuus toimia opettajina ihmisille, että he tietää synnin ja tien taivasten valtakuntaan?

      • katkeruuskasvaa

        NO se uudistus toisi minut ainakin takaisin kirkon rekisteriin että saisi itse valita minkä seurakunnan kirjoihin kuulun.

        Eli minä Helsingissä koko ikäni asunut mies, voisin valita seurakunnakseni kaikista konservatiivisimman seurakunnan minkä maastamme löytää.. sen luulisi sijaitsevan varmaankin jossain pohjanmalla... =)

        Tästä uudistuksesta oli joskus julkisuudessa puhetta, muttei enää.. miksi?

        Joka tapauksessa kaikki me aikuiset, jotka on kastettu ennen naispappeutta ja muita uudistuksia, olemme käytännössä kirkottomia.. koska sitä kirkkoa ei enää ole olemassa johon meidät liitettiin 40,50,60 ja 70 luvuilla.

      • mitalin toinen puoli
        mave kirjoitti:

        Jeesus moitti aikanansa oppineita siitä, että he oli perinnäissäädöksillä tehneet Mooseksen lain tyhjäksi. Jeesus palautti asetukset tehdasasetuksiin.

        Palautetaan luterilaisen kirkon asetukset alkuasetuksiin. Tunnustuskirjat ja Raamattu käyttöön. Perustakoot liberaalit oman uskontonsa, kuten Luther-säätiö ja moni muukin on joutunut tekemään. Miksi liberaaleilla on oikeus mellastaa kirkossa, kun he ei noudata luterilaisen uskon perusteita, tunnustuskirjoja tai Raamattua.

        Kerrotaan miten asiat on niissä alkuasetuksisa ja hyväksykööt asian sitten ne, jotka hyväksyy. Mikäli luterilaisen uskonnon perusteisiin pohjautuva usko ei kelpaa, niin perustakoot sitten omaan liberalismiin ja omaan elämänkokemukseen nojautuva lahkonsa. Simppeli asia.

        Äläs nyt, mave, tiedät kyllä palstalla vaikuttavana kirjoittajana, että tuossa ollaan tiellä määrittelyjen ja tulkintojen suohon. Aloittajalla oli hyviä kysymyksiä ihan konkreettisista asioista. Tuolla alempana joku kirjoitti syntielämästä saarnaamisesta. Hänellä sentään oli jo yksi konkreettinen asia kirkon nykymenon laittamiseksi paremmalle tolalle, lapsikasteen poistaminen (näin ymmärsin). Piste sille kirjoittajalle aloitukseen asiallisesti vastaamisesta.

        Sinä sen sijaan palstan kriitikkojen kärkikaartiin kuuluvana voisit parantaa nyt esitystäsi. Mitä ovat "alkuasetukset" (riittääkö kymmenen käskyä vai pitääkö lisätä muitakin määräyksiä, ja jos, niin mitä, ja tietysti, millä perusteella jokin määräys otetaan mukaan, ja millä jokin toinen ei). Eli konkretiaa, mave hyvä, konkretiaa ja kannanottoja esim. eronneiden vihkimiseen, avoliittoihin (avoliitossa syntyvien lasten asemaan!), puhumattakaan sitten Gagarinin erinomaisen aloituksen todellisista synneistä kuten ahneus jne. (taisi olla otsikko Keskustellaanko hetki todellisista synneistä, tai jotain sinnepäin). Ja toisaalta, jos jokin nykyään pahaksi/synniksi katsottava asia ei satu löytymään "alkuasetuksista", saako sitä sitten kirkon siunauksella tehdä mielinmäärin, koska parituhattavuotta vanhat kirjoitukset tai niiden kirjoittajat eivät tienneet kyseisestä asiasta mitään.

        Sinä kyselet, etkä tiedä edes luterilaisen kirkon perusteita. Pitäiskö sinun ensin opiskella itseksesi historiaa, opetuksia ja sitten kun sinulla on perusteet hallussa, niin voisit tulla kysymään jatkokysymyksiä`? Ota vaikka tuo Vilppu mukaasi opiskeluun, sillä hänkään ei osaa vielä tunnustuskirjojen tai Raamatun opetuksia. Kaksin aina kauniimpaa. Missä on kaksi tai kolme koolla, niin siellä olen minäkin...

      • vaikeaa on

        Nyt tarjotaan tilaisuutta opettaa niitä perusteita ihan konkreettisten vaihtoehtojen muodossa. Miksi ei kelpaa?

        Te olette aika matoja, raukkamaisia kun ette voi sanoa mielipiteitänne muita ripittäessänne ja kannanottoja vaatien.

        Vai eikö teillä ole kykyä esittää ja perustella KONKREETTISESTI ja yksilöityyn tapaukseen liittyviä näkemyksiänne?

        Vastailette kyllä mutta ette lainkaan kysymyksiin.

      • vaikeaa on kirjoitti:

        Minäkään en mene Audi clubin keskustelupalstalle ja ala pyytämään heitä selittämään mikä on virranjakaja...jotkin perusteet täytyy tietää, että voi osallistua keskusteluun, sillä muuten on vain riippakivenä. Minä jo osoitin sinulle papin, jolle luterilaisen uskon mukaan on velvollisuus toimia opettajana. Kuinka paljon enemmän sinä toivot?

        Toivon sinun vain opettelevan ensin uskontojen perusteita ja sitten osallistuvan keskusteluun. Lue edes Raamattu...palataan sitten asiaa, sillä en minä ala linkittämään joka pirun pätkää Raamatusta, jos se on sulle tuntematon kirja.

      • mitalin toinen puoli
        mave kirjoitti:

        Sinä kyselet, etkä tiedä edes luterilaisen kirkon perusteita. Pitäiskö sinun ensin opiskella itseksesi historiaa, opetuksia ja sitten kun sinulla on perusteet hallussa, niin voisit tulla kysymään jatkokysymyksiä`? Ota vaikka tuo Vilppu mukaasi opiskeluun, sillä hänkään ei osaa vielä tunnustuskirjojen tai Raamatun opetuksia. Kaksin aina kauniimpaa. Missä on kaksi tai kolme koolla, niin siellä olen minäkin...

        Tuota, minä tiedän aika paljon historiasta, mutta sovitaanko, ettei keskitytä minuun. En nimittäin ole niitä, jotka ihan äänekkäimmin ovat kirkkoa libulaarilepsuilusta tuominneet. Toki nykykirkossa on joitakin piirteitä, jotka itseäni haittaavat, mutta niistä ei nyt ole kyse. Vaan niiden kannanotoista, jotka ovat kovin äänenpainoin olleet koko ajan mollaamassa kirkkoa opillisistä löperyyksistä.

        Joten, kun tuossa ylempänä nimimerkki "mikä maksaa?" ehdotti aloittajan avaukseen liittyen copy/pastea peliin ja vastauksia väliin, niin miten olisi, jos kiemurtelun sijaan ottaisit "näppäimistön kauniiseen käteen"? Aloita vaikka siitä minun kysymyksestäni, miten erotellaan uskovat ja muut (alkupuolella sanoit, että kelvollisessa kirkossa on vain uskovat). Pitääkö olla kirjaimellinen tulkitsija, kuten nimimerkki "Uskossa ollen" (toisissa ketjuissa, en ole huomannut, että olisi tässä esiintynyt) näyttäisi olevan? Ja jos ei pidä, niin mistä kohdista saa lipsua ollakseen uskova?

      • mave kirjoitti:

        Minäkään en mene Audi clubin keskustelupalstalle ja ala pyytämään heitä selittämään mikä on virranjakaja...jotkin perusteet täytyy tietää, että voi osallistua keskusteluun, sillä muuten on vain riippakivenä. Minä jo osoitin sinulle papin, jolle luterilaisen uskon mukaan on velvollisuus toimia opettajana. Kuinka paljon enemmän sinä toivot?

        Toivon sinun vain opettelevan ensin uskontojen perusteita ja sitten osallistuvan keskusteluun. Lue edes Raamattu...palataan sitten asiaa, sillä en minä ala linkittämään joka pirun pätkää Raamatusta, jos se on sulle tuntematon kirja.

        Virranjakaja voidaan määritellä aika yksiselitteisesti, uskoa ei.

        Voit kuitenkin mennä Audi-clubin palstalle ja kysyä konkreettisia mielipiteitä Audi A6:sta vm. 2009 2.0 TDI. Eri vastaajilla on autosta eri käsityksiä.

        Sama tässä, avauksessa kysyttiin mielipiteitä. Ne eivät ole yhtenevät edes kaikilla fundamentalisteilla.

      • kirkon jäsen minäkin
        mave kirjoitti:

        No sun pitäisi kai pappina ensin lukea tunnustuskirjat ja Raamattu...Kai sunkin pitäisi tietää mitä sun pitäisi opettaa? Kai sulla on luterilaisen uskon tuoma velvollisuus toimia opettajina ihmisille, että he tietää synnin ja tien taivasten valtakuntaan?

        Miksi et kerro nyt niitä omia näkemyksiäsi? Ei tässä liberaalien mielipiteitä olla kysytty vaan juuri teidän konservatiivien, joten vastaisit nyt vaan. Aloituksessa on konkteettisia kysymyksiä, miksi et voi antaa konkreettisia vastauksia siitä, millainen kirkko juuri sinulle kelpaisi?

      • a-teisti kirjoitti:

        Virranjakaja voidaan määritellä aika yksiselitteisesti, uskoa ei.

        Voit kuitenkin mennä Audi-clubin palstalle ja kysyä konkreettisia mielipiteitä Audi A6:sta vm. 2009 2.0 TDI. Eri vastaajilla on autosta eri käsityksiä.

        Sama tässä, avauksessa kysyttiin mielipiteitä. Ne eivät ole yhtenevät edes kaikilla fundamentalisteilla.

        Tässä pyydettiinkin kuvailemaan koko auto, sen suunnittelu, valmistus ja elinkaari. Miksi lähteä sellaiseen työhön ja selittää asia, kun siinä kestää viikkoja valmistella koko tarina ja sitten vastauksena: ...jaa..no voihan se noin olla.

      • mitalin toinen puoli kirjoitti:

        Tuota, minä tiedän aika paljon historiasta, mutta sovitaanko, ettei keskitytä minuun. En nimittäin ole niitä, jotka ihan äänekkäimmin ovat kirkkoa libulaarilepsuilusta tuominneet. Toki nykykirkossa on joitakin piirteitä, jotka itseäni haittaavat, mutta niistä ei nyt ole kyse. Vaan niiden kannanotoista, jotka ovat kovin äänenpainoin olleet koko ajan mollaamassa kirkkoa opillisistä löperyyksistä.

        Joten, kun tuossa ylempänä nimimerkki "mikä maksaa?" ehdotti aloittajan avaukseen liittyen copy/pastea peliin ja vastauksia väliin, niin miten olisi, jos kiemurtelun sijaan ottaisit "näppäimistön kauniiseen käteen"? Aloita vaikka siitä minun kysymyksestäni, miten erotellaan uskovat ja muut (alkupuolella sanoit, että kelvollisessa kirkossa on vain uskovat). Pitääkö olla kirjaimellinen tulkitsija, kuten nimimerkki "Uskossa ollen" (toisissa ketjuissa, en ole huomannut, että olisi tässä esiintynyt) näyttäisi olevan? Ja jos ei pidä, niin mistä kohdista saa lipsua ollakseen uskova?

        Minä vastasin ja tarkensin jo vastausta siihen. Se löytyy ylempää ketjusta. Etsi se sieltä.

      • mave kirjoitti:

        Tässä pyydettiinkin kuvailemaan koko auto, sen suunnittelu, valmistus ja elinkaari. Miksi lähteä sellaiseen työhön ja selittää asia, kun siinä kestää viikkoja valmistella koko tarina ja sitten vastauksena: ...jaa..no voihan se noin olla.

        No, ei toki tarvitse. Sitä ei tosin pyydettykään.

        Riittää vastaukset aloittajan kysymyksiin, ei niihin vastaamiseen edellutä, että tarvitsisi ronkkia kristinuskoa sen enempää, omat mielipiteet riittää ja muuta ei edes kysytä!

      • mitalin toinen puoli
        mave kirjoitti:

        Minä vastasin ja tarkensin jo vastausta siihen. Se löytyy ylempää ketjusta. Etsi se sieltä.

        Mave, ethän tulevaisuudessa pahastu, jos vielä jatkat palstalla kirjoittelua ja erityisesti vastausten vaatimista muilta, niin joku joskus muistuttaa yksinkertaisten vastausten antamisen vaikeudesta? Nyt olet huomannut, kuinka vaikeaa se voi joskus syystä tai toisesta olla. Mutta odottelen edelleen, jos jotain ihan konkreettista tulisi mieleesi... Saattavat noi kirkon vastaajatkin odotella, kun ovat niin usein joutuneet kysymysten ristituleen, mutta heidän puolestaan en tietty voi varmaksi sanoa.

      • vain_ihminen
        katkeruuskasvaa kirjoitti:

        NO se uudistus toisi minut ainakin takaisin kirkon rekisteriin että saisi itse valita minkä seurakunnan kirjoihin kuulun.

        Eli minä Helsingissä koko ikäni asunut mies, voisin valita seurakunnakseni kaikista konservatiivisimman seurakunnan minkä maastamme löytää.. sen luulisi sijaitsevan varmaankin jossain pohjanmalla... =)

        Tästä uudistuksesta oli joskus julkisuudessa puhetta, muttei enää.. miksi?

        Joka tapauksessa kaikki me aikuiset, jotka on kastettu ennen naispappeutta ja muita uudistuksia, olemme käytännössä kirkottomia.. koska sitä kirkkoa ei enää ole olemassa johon meidät liitettiin 40,50,60 ja 70 luvuilla.

        Voi olla vaikeaa osallistua oman seurakunnan toimintaan jos asuu 500km päässä... :)

        Toisaalta, monet - kuten minäkin - viihdyn paremmin naapuriseurakunnan toiminnoissa kuin oman seurakuntani toiminnoissa. Matka on sama kumpaiseenkin, mutta naapuriseurakunnassa tutumpaa porukkaa ja mielekkäämpiä toimintoja.

        Siinä mielessä olisi hienoa jos voisi valita itse sen, mihin seurakuntaan kuuluu.

        Toisaalta, jos kyse on vain samanmielisten niputtamisesta yksiin, en ehkä kuitenkaan ole samaa mieltä tuosta seurakunnan valitsemisesta. Mielestäni erilaisuus on rikkaus ja erilaisista mielipiteistä syntyy hedelmällisiä keskusteluja. Niputtaminen jokainen ryhmä erilleen syntyy vain eriarvoisuutta ja kuppikuntia, yhteisen tien etsiminen muuttuu niin kovin vaikeaksi.

      • pertsa2010

        SONJA
        Älä sitten sinäkään kiemurtele!
        Käyppäs katsomassa vastaustani ja varsinkin sitä naispappeusosaa siitä

    • missä vaihtoehdot?

      Porukka on kuin persuslaiset, paljon kritiikkia mutta oma selkeä linja puuttuu. Reippaasti nyt vaan visioimaan

      Rakkikoiran räkytystä se on jos ei ole tarjota vaihtoehtoa tilalle.

      Raamatun mukainen on liian laaja vaihtoehto, tulkintoja kun on fundiksillakin lukuisia.

      • 3q4u56

        Raamatun mukainen on hyvin yksinkertainen. Peukalointi on tehnyt raamatusta laajan vaihtoehdon.

      • .........
        3q4u56 kirjoitti:

        Raamatun mukainen on hyvin yksinkertainen. Peukalointi on tehnyt raamatusta laajan vaihtoehdon.

        Tuo torpattiin jo. Se on liian laaja vaihtoehto. Ja mitä kenellekään kertoo kun sanot "raamatunmukainen". Emme tiedä raamatuntulkintaasi.

        Vastaa esitettyihin kysymyksiin, se avaa meille sitä miten näet raamatun mukaisen seurakunnan, ei tyhjä jorina.

    • Mikäli papit

      julistaisivat Raamatun sanaa, niinkuin se on eli kehoittaisivat
      ihmisiä parannuksentekoon syntielämästään, niin eiköhän
      se vaikuttaisi jonkinlaisen eroituksen lampaiden ja vuohien
      välillä, mutta niinkauan, kun kirkoissa jaetaan ehtoollista
      kaikille ja annetaan ymmärtää, että lapsikasteessa tullaan
      Jumalan lapseksi, niin mitään muutosta ei tule tapahtumaan
      kirkon, kuin ihmisten kohdalla.

    • TRJR5

      Evankeliumi kokonaisena, mitään lisäämättä tai poistamatta. Helppoa, mutta niin vaikea toteuttaa, (mahdotonta). Kun ei olla henkilökohtaisesti uudestisyntyneitä.

    • Siinäpä se

      eli parannuksenteon tulisi alkaa sieltä johdosta ensin, joka
      taitaa olla mahdoton ajatuksenakin...

    • .......

      Tässä se taas nähtiin. Fundikset joko vaikenevat tai kieltäytyvät vastaamasta. Eikä tämä ole ainoa ketju jossa heiltä on kysytty ihan konkreettisia mielipiteitä johonkin asiaan.

      Ne ketjut jäävät tyngiksi. Huuteluksi tuuleen menee koko sanoma.

    • Juurihan toin esille

      että parannuksenteon on lähdettävä sieltä johdosta, piispoista ja papeista. Kirkko tekee syntiä jo siinä, että jumalattomat leipäpapit saavat julistaa sanaa, vaikka itse eivät voi elää sanan mukaan, koska heissä ei ole Jumalan Henkeä.

      Raamattu varoittaa ryhtymästä opettajaksi, koska heille
      tulee suurempi tuomio, jos eivät pysy sanan totuudessa.

    • pertsa2010

      KELVOLLINEN KIRKKO

      Kelvollista kirkkoa ei ole eikä tule!

      On olemassa vain vajavaisia seurakuntia,mutta parhaita ovat ne yhden hengen seurakunnat,joissa saa itse kotonaan harrastaa sitä parannuksen tekoa , ja Jumalan palvelemista,sillä tuloksellisinta on parannuksen teossa keskittyä itseensä..
      Tiedän varsin hyvin mitä olen nytkin tekemässä,sillä kirkko Sonjan suulla on hyvin kiinnostunut "tietämään" asioita ,jotka
      on heille moneen kertaan ja monesta suusta kerrottu.Lisäksi heidän pitäisi "kirjanoppineina" kertoa lampaille ja pässeille mikä se totuus oikein olikaan.
      Pappien lisäksi myös homot,lesbot ja ateistit käyttävät tämäntyyppisiä keskustelunavauksia vain oman epävarmuutensa ja sisäisen
      tuskansa poistamiseen meitä fundiksia solvaamalla.Heillä on pieni ehkä tiedostamatonkin epävarmuus ,että mitäs jos ne idiootit olisivat
      kuitenkin oikeassa ja tämä jäytää heitä myönsivät tai ei.
      Ihminen ei tee mitään ilman motiivia.Minulla on tuommoinen aika tunteista
      riisuttu ajattelu tuolta sektorilta.

      Kas miksi muutoin tuhlata aikaansa turhien asioitten pohdiskelluun?

      Antaudun tässä kohden sen tulevan julkisen loanheiton kohteeksi ,koska joku voi saada kaipaamaansa tietoa ja tukea tämänkin keskustelun tuloksista.Ja sitten vielä : kaikki täällä sanottu leijailee bittiavaruudessa pitkään!
      ____________________________________________________________
      Kysymykset ja vastaukset

      1)
      Mutta entäpä naispapit? Kenkää vaan vai siirrettäisiinkö heidät armollisesti joihinkin muihin tehtäviin, vaikkapa luuttuamaan kuoritiloja?
      ________________________________________
      Kaikille naispapeille välittömästi siirto toisiin tehtäviin jos niitä löytyy.Jos ei löydy, niin mansikoiden ja lakkojen poimintaa riittää kesäisin ja sokerijuurikkaiden harvennusta.Kyllä akateemisella koulutuksella pitäisi tuommoisten töiden onnistua.
      ____________________________________________________________
      2)
      Homoistakin hitunen. Homo kirkon virassa, pappina, kanttorina, haudankaivajana? Kuinka tämän suhteen tulisi toimia? Voiko homo toimia missään kirkon virassa?
      ______________________________________
      Pappina ei voi toimia homoakteja harrastava henkilö.Haudankaivajana kyllä ,kanttori alkaa olla vähän kyseenalainen juttu.
      Homoseksuaalin toimiminen alttaripalveluksessa saastuttaa alttarin.Kerro seurakunnallesi Sonja, kuinka suuri se Jumalan Pyhyys on!
      http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=700
      ____________________________________________________________
      3)
      Eronneet ja karanneet? Tiukka Raamatun linja vai hiukan joustoa? Jos Raamatullista linjaa haluttaisiin noudattaa kuka määrittelisi syyllisen? Tuomioistuin vai kirkko?
      ______________________________________
      Eronneet ja karanneet olisi käsiteltävä allaolevan mukaisesti.Määritelkää itse kuka syyllisen määrittelisi.
      http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=702
      ____________________________________________________________
      4) Ja erään nimimerkin paljon esillä pitämä kuvainpalvelukielto, miten sen suhteen? Taide roviolle vai jätettäisiinkö tässä noudattamatta vanhaa kieltoa ihan hekumallisista syystä: ihmisen kyvystä nauttia taiteesta?
      _______________________________________
      Kuvainpalvelukiellon puuttuessa esimerkiksi paavi taitaa olla rähmällään neitsyt marian patsaan edessä kohtuuttoman kauan vuositasolla.Tämmöisestä asiasta on kysymys.
      http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=701
      ____________________________________________________________
      5)
      Avoliitto. Miten tämän laita? Siunaus avoliitolle vai ei?
      _____________________________________
      Avoliitossa eläminen on avioliiton ulkopuolista seksin harrastamista.Avoliittolaisten on SITOUDUTTAVA toisiinsa esimerkiksi maistraatissa ,jolloin heistä voi tulla Jumalan Seurakunnan jäseniä.
      http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=715
      ____________________________________________________________
      6)
      Kertokaa siis nyt lopulta vaihtoehtonne, mitä nykyisen "yltiö liberaalisuuden" tilalle? Millaista kirkkoa olette kauppaamassa?
      ____________________________________
      Piispojen ja pappien pitää lopettaa VALEHTELU, kuten kaikkien muidenkin ja on vakavissaan alettava tutkia mitä elämisen malleja Raamattu antaa meille.
      ____________________________________________________________
      7)
      Seurakunnan jäsenet, kuka kelpaa, kuka ei? Kaikille avoin kirkko vai selektiivinen. Kelpaisiko Homo, eronnut, avoliitossa elävä, abortin kokenut, "nimikristitty"?
      __________________________________________
      Homoseksualisti,avoliittolainen ja nimikristitty eivät kelpaa siinä rajat.
      Muista en ole muodostanut mielipidettä tai en muutoin halua ottaa kantaa,tai sitten pitää keskustella niistä erikseen.

      • no niin....

        Sietä tuli suora vastaus. Ei ollut varmaan edes vaikeaa? Kerro nyt, että ei jospa sitten saataisiin vastauksia hiukan lisääkin...

        Vai onko Pertsa ainoa jolla on jotakin konkreettista esitettävää?

      • Kommentoin sen verran Pertsan kirjoitusta, että siinä hahmoteltu kirkko ei muistuta ainakaan luterilaista kirkkoa missään historiansa vaiheessa, eikä myöskään katolista tai ortodoksista kirkkoa.

        Ongelma on siinä, että seurakunnan jäseneksi kelpaa lopulta aika pieni joukko ihmisiä. Jos nimikristitty tarkoittaa samaa kuin ns. tapakristitty, niin heitä on kuulunut seurakuntaan oikeastaan aina, ehkä ihan alkukirkkoa lukuunottamatta. Ongelmana tietenkin on, kuka voi tuomita toisen uskon? Kuka voi sanoa, että nyt uskot tarpeeksi ja saat kuulua seurakuntaan?

        Luterilaisuuden ulkopuolelle astutaan siitäkin näkökulmasta, että luterilaisuuden mukaan ihmiselle lahjoitetaan kasteessa usko. Jos sanotaan, että usko ei riitä tai kelpaa, niin on se vähän ongelmallista kasteen merkityksen näkökulmasta.

        Muutenkin tuollainen kirkko näyttää aika armottomalta ja kovalta, ainakin minun silmiini. Voisi tietenkin kysyä, minne ovat jääneet Jeesuksen käsky antaa anteeksi tai tuhlaajapoikavertauksen opetus. Tai miten se lähimmäisenrakkaus, josta Jeesus joskus sanoi parikin sanaa.

        Vilppu H.
        pappi

      • pertsa2010
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Kommentoin sen verran Pertsan kirjoitusta, että siinä hahmoteltu kirkko ei muistuta ainakaan luterilaista kirkkoa missään historiansa vaiheessa, eikä myöskään katolista tai ortodoksista kirkkoa.

        Huomentapäivää Vilppu!

        Vilppu Huomo sanoi :

        _________________________________
        Ketjun aloittaja ei sitä edellyttänytkään.Esitettyjen vastausten mukainen kokoonpano "muistuttaisikin" JUMALAN SEURAKUNTAA eikä kirkkoa.
        ____________________________________________________________
        Vilppu Huomo sanoi :
        Ongelma on siinä, että seurakunnan jäseneksi kelpaa lopulta aika pieni joukko ihmisiä. Jos nimikristitty tarkoittaa samaa kuin ns. tapakristitty, niin heitä on kuulunut seurakuntaan oikeastaan aina, ehkä ihan alkukirkkoa lukuunottamatta. Ongelmana tietenkin on, kuka voi tuomita toisen uskon? Kuka voi sanoa, että nyt uskot tarpeeksi ja saat kuulua seurakuntaan?
        ____________________________
        Nimikristityt kelpaavat vain väestörekisteriin ,mutta eivät Jumalan seurakuntaan mädättämään sitä sisältäkäsin ,kuten he nykyään tekevät.
        Kuka sitten määrittelee uskon määrän?Vastaus on,että Jumala tietenkin.Maalliselta kannalta katsottuna esimerkiksi toimiminen
        homoja tukevissa yhteenliittymissä voidaan katsoa "uskon puuttteeksi" ja ne henkilöt erotetaan seurakunnasta välittömästi.
        Ongelmia siinä kuitenkin säilyy - ehdotuksia otetaan vastaan.

        _____________________________
        Luterilaisuuden ulkopuolelle astuminen ei ole mikään oleellinen asia.Oleelliseksi jutut muuttuvat ,kun astutaan ulkopuolelle
        Todellisenseurakunnan edustamien arvojen.

        __________________________
        Sanoi se Jeesus jotain muutakin Vilppu :

        Matteuksen evankeliumi:
        7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon

        Viittaat Vilppu ehkä rakkauden kaksoiskäskyyn,mutta se Jeesuksen antama käsky vain näyttää mihin kymmenen käskyä ja muu laki perustuu.
        Papit vain "tulkitsevat" lakia väärin näinä antikristuksen tulemisen aattoaikoina.
        ____________________________________________________________

      • vain_ihminen

        Pakko hieman kommentoida, sillä erityisesti yksi vastaus yllätti.

        "7)
        Seurakunnan jäsenet, kuka kelpaa, kuka ei? Kaikille avoin kirkko vai selektiivinen. Kelpaisiko Homo, eronnut, avoliitossa elävä, abortin kokenut, "nimikristitty"?
        __________________________________________
        Homoseksualisti,avoliittolainen ja nimikristitty eivät kelpaa siinä rajat.
        Muista en ole muodostanut mielipidettä tai en muutoin halua ottaa kantaa,tai sitten pitää keskustella niistä erikseen."

        Olen ymmärtänyt, että kyse näissä asioissa on siitä, että ihmiset tekevät syntiä ja heille tulisi julistaa parannusta eikä "hyväksyä syntielämää". Nyt siis kuitenkin halutaan nämä tietyt syntiset pois seurakunnan yhteydestä... miten tuo parannuksen ja evankeliumin julistaminen sitten tapahtuu? Jos syntiset eivät ole seurakuntaan tervetulleita, ei siellä voi olla ketään. Yksikään ihminen ei kelpaisi seurakunnan jäseneksi.

        Olen käsittänyt, että yksikään synti ei ole suurempi tai pienempi toista. Eikö pitäisi siis varmistaa, ettei seurakuntaan pääse ketään joka joskus on kiusannut toista henkisesti tai fyysisesti tai ettei ketään, joka toisinaan kadehtii naapurinsa elämää tai omaisuutta pääsisi seurakuntaan?

        Vai onko kyse siitä, että mielestäsi tietyt synnit ovat parannettavissa ja tietyt eivät. Jotkin synnit ovat peruuttamattomia ja anteeksiantamattomia ja toiset eivät.

      • Gagarin

        Pertsa, HOLD YOUR HORSE´S!

        ***7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon***

        Sinulla on ongelma. Ethän sinä tavaallisen isäsi tahtoa ole tekemässä, vaan Raamatun. Luulisi, että silloin siinä lukisi näin:

        "....vaan se, joka tekee Raamatun mukaan, ja miten siinä käsketään."

        Et voi perustella asiaa sillä, että jumalasi on ilmoittanut asiansa Raamattuun. Silloin jumala olisi sen itse kirjoittanut.

        Katsos Pertsa, kartta ei ole maasto.

        ***Papit vain "tulkitsevat" lakia väärin***

        Niinpä niin. Sinähän sen tiedät. Go Pertsa, Go!

      • ..........

        Tuo ja vaatisi muutoksia lakiin ja eräistä solmimistamme ihmisoikeusjulistuksista irtautumista.

      • pertsa2010
        Gagarin kirjoitti:

        Pertsa, HOLD YOUR HORSE´S!

        ***7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon***

        Sinulla on ongelma. Ethän sinä tavaallisen isäsi tahtoa ole tekemässä, vaan Raamatun. Luulisi, että silloin siinä lukisi näin:

        "....vaan se, joka tekee Raamatun mukaan, ja miten siinä käsketään."

        Et voi perustella asiaa sillä, että jumalasi on ilmoittanut asiansa Raamattuun. Silloin jumala olisi sen itse kirjoittanut.

        Katsos Pertsa, kartta ei ole maasto.

        ***Papit vain "tulkitsevat" lakia väärin***

        Niinpä niin. Sinähän sen tiedät. Go Pertsa, Go!

        Gagarin sanoi :

        ______________________
        Sinä et voi ymmärtää Gagarin mistä on kyse.
        Pyhä Henki ei kumoa Jumalan asetuksia.

      • pertsa2010
        vain_ihminen kirjoitti:

        Pakko hieman kommentoida, sillä erityisesti yksi vastaus yllätti.

        "7)
        Seurakunnan jäsenet, kuka kelpaa, kuka ei? Kaikille avoin kirkko vai selektiivinen. Kelpaisiko Homo, eronnut, avoliitossa elävä, abortin kokenut, "nimikristitty"?
        __________________________________________
        Homoseksualisti,avoliittolainen ja nimikristitty eivät kelpaa siinä rajat.
        Muista en ole muodostanut mielipidettä tai en muutoin halua ottaa kantaa,tai sitten pitää keskustella niistä erikseen."

        Olen ymmärtänyt, että kyse näissä asioissa on siitä, että ihmiset tekevät syntiä ja heille tulisi julistaa parannusta eikä "hyväksyä syntielämää". Nyt siis kuitenkin halutaan nämä tietyt syntiset pois seurakunnan yhteydestä... miten tuo parannuksen ja evankeliumin julistaminen sitten tapahtuu? Jos syntiset eivät ole seurakuntaan tervetulleita, ei siellä voi olla ketään. Yksikään ihminen ei kelpaisi seurakunnan jäseneksi.

        Olen käsittänyt, että yksikään synti ei ole suurempi tai pienempi toista. Eikö pitäisi siis varmistaa, ettei seurakuntaan pääse ketään joka joskus on kiusannut toista henkisesti tai fyysisesti tai ettei ketään, joka toisinaan kadehtii naapurinsa elämää tai omaisuutta pääsisi seurakuntaan?

        Vai onko kyse siitä, että mielestäsi tietyt synnit ovat parannettavissa ja tietyt eivät. Jotkin synnit ovat peruuttamattomia ja anteeksiantamattomia ja toiset eivät.

        vain_ihminen sanoi :
        Vai onko kyse siitä, että mielestäsi tietyt synnit ovat parannettavissa ja tietyt eivät. Jotkin synnit ovat peruuttamattomia ja anteeksiantamattomia ja toiset eivät.
        ______________________
        Korinttolaiskirje kertoo mistä on kysymys.
        Ilman parannuksen tekoa ja katumusta ei ole asiaa seurakuntaan.

        Parannuksen teko on se avainsana.

        1.Kor.
        6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
        6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
        6:11 JA TUOMMOISIA te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

      • Gagarin
        pertsa2010 kirjoitti:

        Gagarin sanoi :
        Niinpä niin. Sinähän sen tiedät. Go Pertsa, Go!
        ______________________
        Sinä et voi ymmärtää Gagarin mistä on kyse.
        Pyhä Henki ei kumoa Jumalan asetuksia.

        Pertsa sanoi:
        Sinä et voi ymmärtää Gagarin mistä on kyse.

        ----------------------------------------

        Niinpä niin. Sinähän sen tiedät. Go Pertsa, Go!

      • vain_ihminen
        pertsa2010 kirjoitti:

        vain_ihminen sanoi :
        Vai onko kyse siitä, että mielestäsi tietyt synnit ovat parannettavissa ja tietyt eivät. Jotkin synnit ovat peruuttamattomia ja anteeksiantamattomia ja toiset eivät.
        ______________________
        Korinttolaiskirje kertoo mistä on kysymys.
        Ilman parannuksen tekoa ja katumusta ei ole asiaa seurakuntaan.

        Parannuksen teko on se avainsana.

        1.Kor.
        6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
        6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
        6:11 JA TUOMMOISIA te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

        Matt.9:10-13
        Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: "Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!" Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."

        Kannattanee myös lukea Raamatusta uudelleen Jeesuksen vertaus armottomasta palvelijasta... (Matt. 18:21-35)

        ja koska pidät Paavalin sanoja (ilmeisesti) vähintäänkin yhtä suuressa arvossa kuin Jeesuksen, voinet tutkia vielä lisää tuota 1. korinttilaiskirjeen 12. lukua. Siellähän sanotaan mm. (jakeesta 18 alkaen)
        "Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niinkuin on nähnyt hyväksi. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista? Jäseniä on kuitenkin monta, kun taas ruumis on yksi."
        ( tämä siis vertaus: seurakunta - Kristuksen ruumis)

        Tottakai hän liikkui syntisten seurassa.Synnin tekemistä hän ei kuitenkaan
        ikinä hyväksynyt,vaan kehoitti parannukseen.

        Eli mitä siis haluat sanoa???

      • vain_ihminen
        pertsa2010 kirjoitti:

        vain_ihminen sanoi :
        Matt.9:10-13
        Tottakai hän liikkui syntisten seurassa.Synnin tekemistä hän ei kuitenkaan
        ikinä hyväksynyt,vaan kehoitti parannukseen.

        Eli mitä siis haluat sanoa???

        Sinä kuitenkin haluaisit sulkea seurakunnan vain "puhtaiden ihmisten" seurakunnaksi? Tai niin ymmärsin kun sanoit "Homoseksualisti,avoliittolainen ja nimikristitty eivät kelpaa siinä rajat."

        Eli yksinkertaistettuna, tehkää parannus ja tulkaa sitten seurakuntayhteyteen, sitä ennen ei ole mitään asiaa meidän "parempien" syntisten joukkoon.

        Ehkäpä olisin kaivannut tarkennusta. Tarkoitit varmaan että yleisesti ne, jotka eivät kadu syntejään, eivät ole mielestäsi tervetulleita seurakuntaan? (muutenhan tuossa ei ole mitään logiikkaa)

        ___________________________________
        Olet ymmärtänyt asiat oikein.

        Seurakunta ei ole alunperin ollut niiden paikka ,jotka rypevät ynneissään,vaan siihen on kuulunut uloskutsuttu "pyhien" joukko.

        Kaikki toisinaan lankeavat - ei erehtymätöntä ihmistä ole tietääkseni olemassa ,mutta siihen lätäkköön ei saa jäädä makaamaan.
        Saihan Daavidkin hirveän syntinsä anteeksi kun katui ja teki parannusta.

        1.Kor.
        6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
        6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
        6:11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä

        Tuossakin on tehty parannus ennen seurakuntaan tuloa.En minä ole mikään porttivahti taivasten valtakuntaan - yritän vain kertoa mitä Raamattu sanoo asioista ,koska papit eivät näköjään sitä tietoa "KYKENE" antamaan.

        Silloin pitänee heittää seurakunnasta ulos aina, jos erehtyy jotain tekemään, eikö totta?

        Mietin vain sitä, että miten vaikeaa on taistella eroon jostain, jos ei ole tukiryhmää takana. Se on aivan kuin jättäisi hukkuvan oman onnensa nojaan huudellen itse turvapaikasta että "me noukimme sinut tänne heti kun lakkaat hukkumasta". Tai "ui tänne, ja hae pelastusrengas!".

      • pertsa2010
        vain_ihminen kirjoitti:

        Silloin pitänee heittää seurakunnasta ulos aina, jos erehtyy jotain tekemään, eikö totta?

        Mietin vain sitä, että miten vaikeaa on taistella eroon jostain, jos ei ole tukiryhmää takana. Se on aivan kuin jättäisi hukkuvan oman onnensa nojaan huudellen itse turvapaikasta että "me noukimme sinut tänne heti kun lakkaat hukkumasta". Tai "ui tänne, ja hae pelastusrengas!".

        vain_ihminen sanoi :
        Silloin pitänee heittää seurakunnasta ulos aina, jos erehtyy jotain tekemään, eikö totta?
        ____________________________
        Ei pidä heittää ulos ,vaan sävyisästi nuhdella,eli tukea voi saada,jos on
        valmis ottamaan sen vastaan.

        NUHTELEMINEN
        Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi , niin hänen tulee ensin rukoilla tämän veljen puolesta, että hän saisi elämän tai oikeammin pysyisi Kristuksessa. (1Joh 5:15-18.) Jos veli jatkaa synnin tekemistä eikä hylkää mielenmuutoksen kautta syntiään, niin silloin on nuhdeltava häntä kahden kesken, jotta voitettaisiin veli takaisin suoralle tielle evankeliumin totuuden mukaan. (Matt 18:15-18.) Nuhtelu tarkoittaa silloin veljen synnin paljastamista ja toteen näyttämistä: nuhtelijan tulee silloin pystyä todistamaan veli syypääksi syntiin ja saada hänet häpeämään syntejään. Jos veli ei ota vaarin nuhteista ja ojentaudu totuuden sanan mukaan, niin sitten on otettava mukaan yksi tai kaksi muuta veljeä ja nuhdeltava syntiin langennutta uudestaan. Mikäli syntiä tekevä ei vieläkään kuule nuhtelijoita ja ota opikseen, niin sitten asia on vietävä seurakunnalle eli käytännössä seurakunnan vanhimmat käsittelevät asian ja erottavat tarvittaessa "pahan" pyhien keskuudesta. (1Kor 5:1-13; 2Kor 6:14-18.) Kaiken tämän tulee tapahtua Hengen johdossa ja rakkaudessa juuri niin kuin Sana opettaa.

    • Minun mielestäni

      tuossa pertsa:n kirjoituksessa oli montakin yhtäläisyyttä
      luterilaiseen kirkkoon: avoliitot, homot, uudelleen avioitujat
      ..jne..kaikki kelpaavat luterilaiseen seurakuntaan ja ilman
      minkäänlaista parannuksentekoa syntielämistään ja saavat
      vieläpä pappien siunaukset ja ehtoollisen, ilman mitään
      eroitusta, vaikka Raamattu selvästi sanoo, mikä merkitys
      on ehtoollisella ja seurakunnalla ja että ne ovat uskoville
      jotka ovat uudestisyntyneitä.

      "Kuka voi tuomita toisen uskon"?

      Ei kukaan, mutta ei ole ihme, jos ihmiset eivät ymmärrä,
      kun heidän julistetaan olevan Jumalan lapsia kasteen
      armosta, joka on tapahtunut vauvana, jolloinka he itse
      eivät ole sitä mitenkään ymmärtää ja Raamattu kun ei
      tunne sellaista asiaa, kuin lapsikaste.

      • pertsa2010

        Minun mielestäni sanoi :
        Raamattu kun ei tunne sellaista asiaa, kuin lapsikaste.
        __________________
        Jeesus kastettiin aikuisena.Jos seuraamme Hänen antamaansa esimerkkiä
        emme tee väärin.
        Muutoinkin katso Vilppu nimimerkin Mm kirjoitusta - selvää Sanaa!

    • kk+

      Vastaus tiivistettynä, lopetettaisiin väärän evankeliumin julistus!

      • pertsa2010

        kk sanoi :
        Vastaus tiivistettynä, lopetettaisiin väärän evankeliumin julistus!
        _________________________________
        Niin,ei tarvittaisi tuon kummempaa ohjetta alkajaisiksi.
        Monet asiat ikäänkuin "kirkastuisivat".

    • Shrink

      Paavalikin sanoo jossain kohtaa, Jeesus tuli syntisiä ihmisiä kutsumaan, joista minä olen suurin, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista, etc.......

      Kasteesta en mielelläni edes keskustelisi, se ei ole Jeesusken sanojen mukaan pointti, vaan usko, Jeesus sanoo, joka ei usko, joutuu kadotukseen.
      Jeesus sanoi myös, katsokaa lapsia, sillä sen kaltaisten on taivasten valtakunta, sallikaa lasten tulla tyköni etc.....
      Mikäli uskomme Jeesusken sanoja, mikä lapsissa on niin pielessä, ettei heitä voi kastaa, kuten Jeesus on opettanut (ainakin minä uskon) ?
      Perinteinen lähetyskäsky, Matt.28: 19, 20...

      Tietysti Jeesus kastettiin aikuisena, koska Hän aloitti toimintansa aikuisena ja kastettiin sentakia, ettei ketään oltu kastettu sitä ennen.
      Jeesus asetti siis myös tuon kasteen, kuten voimme lähetyskäskystä lukea, kuten ehtoollisenkin ja kaiken muun.

      Aloittajan kysymykseen, minkälainen kirkon tulisi olla, sanon sellainen, jossa julistetaan evankeliumia syntien anteeksi antamiselle, kuten Jeesus opettaa.
      Ketään erittelemättä, tai erottelematta, tarkoitan sitä, kuten Jeesuskin opetti, eikä nostanut jotain syntiä erikoisesti esille, tai ryhmää.

      Myöskin kirkon (seurakunnan) tulisi vastata Jeesusken omien haasteeseen, opettamalla, vahvistamalla ja mukana kulkien, eikä lyödä heitä, kuten nyt näyttäisi olevan käymässä (vert. tämä viimeinen kohu)
      Eikä mukautua tämän maailman mukaan, vaan pitäytyä Raamatun sanassa.

      • pertsa2010

        Shrink sanoi :
        Tietysti Jeesus kastettiin aikuisena, koska Hän aloitti toimintansa aikuisena ja kastettiin sentakia, ettei ketään oltu kastettu sitä ennen.
        _______________________________
        Pitää paikkansa Shrink,mutta se ei silti muuta sitä ,että Jeesus kastettiin
        aikuisena.

        Markuksen evankeliumi:
        16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Pertsa.

        Ei muutakaan, mutta lue tarkemmin, mitä sanoin aijemmin ja mieti sitä hetki.

        Matteuksen evankeliumi

        28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

        28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

        This case is close.

    • Päästäkää irti

      Eikö teidän fundisten nyt sitten kannattaisi kerätä voimanne yhteen ja perustaa ihan oma lahko? Kirkon muuttuminen kaltaiseksenne ei ole mikään realistinen vaihtoehto ja sen varmasti itsekin ymmärrätte.

      Kirkon linjauksia tehdään kuitenkin periaatteessa kirkollisvaalien kautta ja kannatuksenne on heikkoa, liberaali linja on se jonka voitonkulku jatkuu edelleen.

      Teillä ei siis ole poliittisin termein sanottuna kansalaisten luottamusta vaan epäluottamus, olette aidosti outolintuja joiden mielipiteitä ja käsityksiä maailman menosta aidosti hämmästellään.

      Käytte taistelua tuulimyllyjä vastaan ja sen taistelun olette jo hävinneet. Vaikutusvaltanne kirkossa on vähäinen ja yhä vähäisemmäksi se on käymässä.

      Miksi pidätte kynsin ja hampain kiinni inhimillisyyteen ja ihmisyyteen pyrkivään aatemaailmaan nojaavasta kirkosta kun ne arvot ovat teille kuitenkin hyvin vieraita?

      • pertsa2010

        Päästäkää irti sanoi :

        Teillä ei siis ole poliittisin termein sanottuna kansalaisten luottamusta vaan epäluottamus, olette aidosti OUTOLINTUJA joiden mielipiteitä ja käsityksiä maailman menosta aidosti hämmästellään.
        ____________________
        Me emme tarvitsekkaan kansalaisten luottamusta.Se ,että olemme outolintuja
        lienee aivan kirjoituksissa ennustettu ajankuva.
        ___________________________________________________________
        Päästäkää irti sanoi :

        Eikö teidän fundisten nyt sitten kannattaisi kerätä voimanne yhteen ja perustaa ihan oma lahko? Kirkon muuttuminen kaltaiseksenne ei ole mikään realistinen vaihtoehto ja sen varmasti itsekin ymmärrätte.
        _____________________
        Kirkko väittää olevansa uskovaisten yhteisö,ja "me" tiedämme sen olevan
        johtamassa teitä harhaan,sillä Pyhä Henki ei puhu Sanaa vastaan.
        Mutta alapuolella on ratkaistu tuo yhdyskuntakysymys :

        Filippiläiskirje :
        3:18 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;
        3:19 heidän loppunsa on KADOTUS, vatsa on heidän jumalansa, heidän KUNNIANAAN on heidän HÄPEÄNSÄ, ja maallisiin on heidän mielensä.
        3:20 Mutta meillä on YHDYSKUNTAMME taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
        3:21 joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.

      • Shrink

        Höpö, höpö, sun käyttämäsi fundis määritelmäsi kanssa, nythän kysymyksessä on nimeenomaan, ettei seurakunnan tule muuttua siitä alkuperäisestä, jota varten kirkko on alunperin perustettu.
        En tiedä, kenelle viestisi oli alunperin tarkoitettu, mutta vastaan nyt kuitenkin.

        Kirkon ei tule muuttua, siitä nyt on kysymys, ilakoit turhan aikaisin tuosta "voittokulustasi" ja kansalaisten luottamuksen puutteesta.
        Vai edustatko koko 4 miljoonan luterilaista ääntä ?
        Tuntuu, että itse käyt taistelua mainitsemiasi "tuulimyllyjä" vastaan, vielä kuitenkin luterilainen tunnustus nojaa myös Raamatun sanaan.

      • Teräsjäät

        Eihän nämä fundikset kuulukkaan luterilaiseen kirkkoon, vaan jo olemassa oleviin hörhölahkoihin: hellarit, jehovat,vapaakirkkolaise t j .n.e

        pertsat:pertsa,mave,shrink ym. ovat kyllä ahdasmielisyyden huipentuma. Ei sitä todeksi uskois ja ilman internettiä tälläisten maailma ei tuliskaan niin helposti muiden näkyville. En mäkään ennen olisi uskonut sitä, että suomessakin on noin hörhöä porukkaa.

      • pertsa2010
        Teräsjäät kirjoitti:

        Teräsjäät sanoi :
        Eihän nämä fundikset kuulukkaan luterilaiseen kirkkoon, vaan jo olemassa oleviin hörhölahkoihin: hellarit, jehovat,vapaakirkkolaiset
        jne.
        _______________________
        Raamattuahan siinä nimittelet ahdasmieliseksi ja nimitys "fundis" on meille oikeastaan kunniamaininta.
        Seurakunta ei ole mikään urheiluseura johon liitytään jos halutaan,ja juuri tuo tiettyjen ehtojen olemassaolo sapettaa niitä ,jotka eivät "voi" mennä "lammastarhan ovesta" sisälle valtakuntaan.Te ette voi nähdä Jumalan valtakuntaa ja siksi pidätte sitä hullutuksena.

        Minä en kuulu mihinkään maalliseen uskonnolliseen yhteenliittymään.

    • Tämä sattaa kuulostaa yksinkertaistavalta, mutta kun nyt vaan satun olemaan vähän yksinkertainen.
      Kirkko on olemukseltaan joko inklusiivinen, eli sisään sulkeva tai exklusiivinen, eli ulossulkeva.
      Miten tai millä perusteella jaotella sitten ihmisiä sisään tai ulos?

      Puhumme kristinuskosta, viittaammeko silloin ristiin vai kristukseen?
      Nyt vaalien alla on helppo saada politikoilta mielipide mihin asiaan tahansa.
      Kuitenkin jos halutaan merkityksellisiä lausuntoja kysytään asiaa suoraan päälikkötason edustajilta.
      Emme kysy ministerin avustajan mielipidettä, vaan ministerin itsensä.

      Jeesus antoi Pietarille taivasten valtakunnan avaimet, siksikö että Pietari laittaisi portit lukkoon ja hävittäisi avaimet? Vai että totuuskomissio arvioisi kuka on kelvollinen ja kuka kelvoton häävieras? Vai että Kristuksen aloittama työ saisi ja voisi jatkua?
      Jeesus kohtasi sairaat ja vammaiset, huorintekijät ja varkaat ja teki mitä?
      Ainakaan ei heitellyt kiviä. Löi sanan säilällä niitä, jotka olivat muita alistamassa.

      Minun kirkkoni on olemukseltaan sisään sulkeva, eli inklusiivinen.
      Sinne mahtuvat heterot ja huterot, fundamentalistit ja liberot.
      Pääsyvaatimuksia on vähän, ehkä vain kaksi: pyrkimys lähimmäisen kunnioittamiseen ja kääntyminen Jumalan puoleen.
      Pienoisevankeliumi tiivistää Jumalan olemuksen rakkaudelliseksi.
      Siihen luottaen.

      Repa Honkanen, nuorisotyölainen

      • Millaisena näet kaikkein vanhoillisimman 'siiven' kykeneväisyyden toimia kirkon sisällä?

        Käytännössä he kuitenkin joutuvat ainakin sietämään näkemyksiä ja toimintatapoja joita aika aggressiivisesti vastustavat.

      • a-teisti kirjoitti:

        Millaisena näet kaikkein vanhoillisimman 'siiven' kykeneväisyyden toimia kirkon sisällä?

        Käytännössä he kuitenkin joutuvat ainakin sietämään näkemyksiä ja toimintatapoja joita aika aggressiivisesti vastustavat.

        Jos verrataan kirkkoa puolueisiin, on monellakin puolueella ollut oma "änkyrä siipi" Miten näille on aikojen saatossa käynyt?
        Osa on kuihtunut pois, osa on voimistunut ja muuttunut puolueen sisällä enemmistöksi, osa on irronnut ja muodostanut oman puolueen.

        Toisinaan opponointi terävöittää ja selventää yhteisön sanomaa.
        Toisinaan ei.

        Olemme tilanteessa, jota Ismo Alanko osuvasti kuvasi jo Hassisen koneen aikaan:
        "Totuus kohtaa totuuden,
        saa voittaja lämpimän sydämen
        Kylmä sydän, ruumis vapiseva
        alku katumusharjoituksen"

        Jos olisimme seurakunnan tai puolueen sijasta yritys, olisi parit yt-neuvottelut jo käyty.

        Room 12:10 Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.
        Tuo näyttää välillä unohtuvan, itseltänikin.

        Repa Honkanen, nuorisotyölainen

      • pertsa2010

        Repa sanoi :
        Jeesus kohtasi sairaat ja vammaiset, huorintekijät ja varkaat ja teki mitä?
        Ainakaan ei heitellyt kiviä. Löi sanan säilällä niitä, jotka olivat muita alistamassa.
        ______________
        Teki mitä - sanoi : mene, äläkä tästedes enää syntiä tee."
        Tuo tahtoo joka kerta unohtua kirkon edustajilta.
        ______________
        Johanneksen evankeliumi :
        8:10 Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"
        8:11 Hän vastasi: "Herra, ei kukaan." Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee."
        ___________________________________________________________

    • Päästäkää irti

      Seurakuntavaalit olivat edistyksellisten voitto. Kaikki tutkimukset puoltavat myös suvaitsevaisuuden kannatuksen kasvua, esimerkiksi nuoret ovat nykyistä päättävää sukupolveakin suvaitsevaisempia ja hehän yhteiskunnan asioista tulevaisuudessa päättävät.

      On naivia kuvitella, että kirkko ottaisi jotenkin takapakkia homo- tai naispappeuskysymyksessä. Ei se ota, pieni vähemmistöhän te olette jonka vaikutusvalta on todellisuudessa aika vähäinen.

      Kirkko on tiensä valinnut ja sitä te ette kykene muuttamaan. Kyllä tosiasiat tulisi kyetä tunnustamaan. Joku homoseksuaalienkin siunaaminen on enää vain ajan kysymys...

      • Shrink

        Kuten sanoin, ilakoit vähän liian aikaisin.
        Odotahan venäjän kristittyjen "noottia", mulla on sellainen "kutina", että sellainenkin vielä tulee.....

        Paavalin sanoin; Kristityt käyvät oikeutta keskenään, kuten jo kerran kävivät, siihen ei vaikuta mutu heitot, puoleen eikä toiseen..........

      • Petropavlosk
        Shrink kirjoitti:

        Kuten sanoin, ilakoit vähän liian aikaisin.
        Odotahan venäjän kristittyjen "noottia", mulla on sellainen "kutina", että sellainenkin vielä tulee.....

        Paavalin sanoin; Kristityt käyvät oikeutta keskenään, kuten jo kerran kävivät, siihen ei vaikuta mutu heitot, puoleen eikä toiseen..........

        On päivänselvä asia, että kirkko menee eteenpäin, eli tulee kokoajan suvaitsevammaksi. Muu yhteiskunta vie siihen väkisinkin.

        Ne jotka eivät tuohon mukaudu menevät noihin hörhölahkoihin, mutta niiden väkimäärät eivät tule olemaan merkittäviä, vaan ihan marginaaleja luterialisen kirkon jäsenmäärään.

        Vai että pelottelet venäjällä tällä uskontorintamallakin. Jo on vähissä sun toivos......

      • tyhjänsaapyytämätiki
        Petropavlosk kirjoitti:

        On päivänselvä asia, että kirkko menee eteenpäin, eli tulee kokoajan suvaitsevammaksi. Muu yhteiskunta vie siihen väkisinkin.

        Ne jotka eivät tuohon mukaudu menevät noihin hörhölahkoihin, mutta niiden väkimäärät eivät tule olemaan merkittäviä, vaan ihan marginaaleja luterialisen kirkon jäsenmäärään.

        Vai että pelottelet venäjällä tällä uskontorintamallakin. Jo on vähissä sun toivos......

        Liberaalit kirkot ovat kaikkialla menettäneet jäseniään ja ovat kuihtumassa, missä ei ole mitään ihmeteltävää.
        Kun kirkko tarjoaa samaa mitä muukin yhteiskunta, ihmisillä ei ole enää mitään syytä kuulua kirkkoon ja maksaa sen jäsenyydestä. Mitäänsanomaton hylätään.

    • ........

      "Muiden kirkkojen suhtautuminen ajankohtaisiin kysymyksiin ei Kääriäisen mukaan vaikuta Suomen kirkon päätöksiin suoraan. Hän kuvailee muiden kirkkojen ratkaisuja "referenssiaineistoksi", joita käytetään oman päätöksen pohjana."

      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/110550-”nootti”-venajalta-syyna-suomen-kirkon-homokanta

    • pertsa2010

      ........ sanoi :
      "Muiden kirkkojen suhtautuminen ajankohtaisiin kysymyksiin ei Kääriäisen mukaan vaikuta Suomen kirkon päätöksiin suoraan. Hän kuvailee muiden kirkkojen ratkaisuja "referenssiaineistoksi", joita käytetään oman päätöksen pohjana."
      ________________
      Eli sitä noottia on suomen kirkko jo saanut.
      Herra Mäkinen selitti ettei kyse ole siunauksesta homoparille ja Hilarion
      oli tällä kertaa tyytyväinen.

      Siunauksia aletaan kuitenkin käytännössä jakaa välittömästi - eivät kaikki
      papit tee piispojen ohjeistuksen mukaan asioita.
      Siitä se sitten melko pian laillistetaan,varsinkin jos erobuumi jatkuu.

    • äänikuuluu

      Ei vapaa foorumi! Mainostuksestaan huolimatta tämä ei siis ole VAPAA foorumi.
      Tänä aamuna jopa 2 kertaa sensuroitiin tekstit, aloitus otsikolla Siunaako Jumala, mitä ja ketä?
      No, sensuroimattomina ne voi lukea sivulta www.suomistory.com

      Olemme siis vainon ja sananvapauden riiston tiellä huolestuttavan pitkällä!
      Mutta se kertoo, että mitä enmmän pyritään vaientamaan Jumalan tahdon ääntä, sitä väkevämmäksi Hänen puheensa käy? Ja sitä joutuisammin Hänen toimenpiteensä tulevat: - niin uskollisten siunaus, kuin myös jumalattomuuden tuomio.

      Tästä myös tänä aamuna Herran ilmoitusta: www.suomistory.com, sivu
      AvoinKirjeKristityille osa 14

      Kun herra "sulkee" pienen oven, Hänellä on avattuna isompi - parempi!
      Ylistys elävälle Jumalalle!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      94
      3261
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      304
      1813
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1657
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      92
      1495
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      407
      1471
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      415
      1370
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1300
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1137
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      346
      972
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      275
      955
    Aihe