Akne ja Minä

Elän henkisesti väkivaltaisessa parisuhteessa Aknen kanssa.

Aamulla kun herään, Akne on ainoa joka toivottaa huomenet ja kun uskaltaudun tiiraamaan itseäni peilistä, nauraa räkäisesti kuinka ruma nainen peilin edessä seisookaan.

Kun meikkaan, Akne sanoo että näytän kauhealta ja meikki vain korostaa surkeaa ulkonäköäni. Laitan sitä Aknen mielestä liikaa eikä se pysy rumilla kasvoillani nättinä kuin muutaman minuutin.

Ruokapöydässä istumme yhdessä Aknen kanssa. Jos erehdyn syömään maitotuotteita tai hiilihydraatteja, etenkin sokeria tai vehnää, Akne pilkkaa minua ja arvuuttelee, miltä luulen näyttäväni seuraavana päivänä kun tänään erehdyin syömään kiellettyjä aineita. Ja kun menemme kauppaan, Akne virnistelee, kun vaeltelen hyllyjen välissä yrittäessäni epätoivoisesti keksiä ruokaa, jonka syömisestä Akne ei herjaisi.

Kun menen baariin ja tapaan kivan miehen, Akne nostaa kauhean metelin, muistuttaa kuinka hirvittävän ruma olen ja kysyy luulenko todella että joku toinen haluaisi jakaa elämää kanssani.

Kun minusta tuntuu, että haluaisin kertoa jollekin kuinka paha on olla ja kuinka yksinäinen olen, Akne kysyy luulenko että joku haluaa kuunnella. Luulenko etteivät muut nauraisi ja pilkkaisi ulkonäköäni? Luulenko että kukaan koskaan hyväksyisi minua?

Jep, Aknella on minusta ote enkä minä pääse siitä irti. Haluaisin joku päivä käskeä Aknea painumaan hittoon ja vaikka se ei tottelisikaan, toivoisin sen viimeinkin sulkevan suunsa. Minä voisin rajata sen pois elämästäni, vaikka se yhä itsepäisesti mukanani roikkuisikin, ja alkaa jo viimeinkin elää omaa elämääni.

Kunhan vain joku päivä löydän sen rohkeuden.
9235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mene ihotautilääkärille hakemaan roa-kuuri. Älä kärsi turhaan. Minä kärsin 10 vuotta ennenkuin hain roan (uuno kun en hakenut jo aiemmin)

Äänestä
  • Älä missään tapauksessa hae roa-kuuria. Itse sen kuurin syöneenä voin sanoa, että se ei todellakaan kannata. Tekee todella pahoja arpia ja akne palaa takaisin kuurin jälkeen. Ja ne haittavaikutukset, niistä tuskin tarvitsee edes sen enempää puhua. Roa=myrkky!

    Äänestä

  • douche kirjoitti:

    Älä missään tapauksessa hae roa-kuuria. Itse sen kuurin syöneenä voin sanoa, että se ei todellakaan kannata. Tekee todella pahoja arpia ja akne palaa takaisin kuurin jälkeen. Ja ne haittavaikutukset, niistä tuskin tarvitsee edes sen enempää puhua. Roa=myrkky!

    Toi myrkky juttu on kyllä niin pelottelua, että..... Tottakai se on kova lääke, mutta jos meinaa aknesta päästä eroon on tehtävä valintoja. Ja toiseksi noi sivuvaikutukset ovat kyllä paljon lievempiä mitä täällä niistä pelotellaan (monella ystävällä sama kokemus itseni lisäksi). Tottakai sivuvaikutukset ovat henk.koht. minulla ei juuri niitä ollut. Minulla myös hormonaalinen akne, ja roa auttoi siihen. Jotkut joutuvat syömään vain useamman kerran roaa. Se auttaa jo niin, että se pienentää talirauhasia ja pitää rauhaset avoimina, että ei ne pääse tukkeutumaan, joten ihan sama onko hormonaalinen akne vai ei, pienentää joka tapauksessa niitä talirauhasia ja tiehyeitä. Hormonaalisen aknen uusiutuminen tosin on todennäköisempää ja niin on tullut minullekin takaisin, mutta 100 kertaa lievempänä, täten en itse sitä "takaisin tuloa" pidä edes aknena.

    Mutta itseppä tiedät mitä teet kärsitkö vai syötkö "myrkkyä". Mutta älä valita, jos et ole valmis kokeilemaan kaikkia käytettävissä olevia keinoja ( ja ainoan tehoavan keinon).

    Äänestä

  • 9+2 kirjoitti:

    en nyt tiedä, oliko tämä minulle tarkoitettu vai douchelle.

    Mutta jos oli minulle, niin en ymmärrä mihin perustuu kommentti etten ole kokeillut kaikkea parantaakseni aknea.

    Äänestä

Tämä rakas akneni on lähinnä hormonaalinen, joten tiedän ettei roasta mitään kestävää apua olisi.

Äänestä

Vhh kuurille ja oikeat ihonhoitotuotteet käyttöön, kandee kokeilla myös jtn täsmähoitoa esim basironia. Ja sitten yrittää unohtaa sen naaman tuijottelun ja siit stressaamisen, sekä ulkoilla ja yrittää nauttia elämästä. Eiköhän se akne siitä vähene :) Ja kesällä itsellä ainakin yleensä iho paranee, keväisin vaikein tilanne.

Äänestä

kuten jo kirjoitin aloituksessakin, katson tarkasti mitä syön. Kiitos kuitenkin :)

Kesää kyllä odotan, koska aurinko tuo hetkellisen avun. Se tosin sitten kostautuu näinä talvikuukausina, koska etenkin valkopäät reagoi aurinkoon niin että ne paraneet kesäksi ja tulevat sitten keskitalvella jälleen hurjan pahoina takaisin. Minulla käy aina juuri näin.

Äänestä

Mulla on tosi samanlaiset ajatukset, oon tosin 16-vuotias, mutta elämä menee päin v***** ja en vain unohda puhuessani, että miljoonat huonosti peitetyt finnit loistavat - varsinkin luonnonvalossa, missä meikkivoidekerroksenikin paistaa. Tää on naurettavaa, koska mulla ei oo diagnosoitu ainakaan aknea, enkä usko että oon "vaikea tapaus", koska finnejä ei ole IHAN niin paljon kuin joissain saattaa nähdä, silleen että naama on kokonaan finnien peitossa, mut jos ne kymmenen finniä tulee aina miljoona pientä näkymätöntä.... niin ei sekään mitenkään itsetuntoa paranna. ): Oon yksinäinen tän vaivan takia. Akne on paljon enemmän kuin muutama hassu finni, se on psyykkisesti tosi raskasta.

Äänestä

Hei kaikki! Ehdin kärsin aknesta vuosia. Mikään ei oikein tehonnut siihen, melkein jo ehdin luopua toivosta. Sitten yks mun kaveri suositteli moringaöljyä. Pari viikkoa myöhemmin mun ongelmat oli poissa! Mä halusin jakaa tän tiedon, koska mä tiedän kuinka vaikeeks akne tekee elämän. Kannattaa ainakin harkita moringaöljyä. Joku myy tätä öljyä suomessa netin kautta.
http://absolutetrade.mycashflow.fi/product/1/moringa-siemen-oljya-ilmainen-kuljetus

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nainen-89 kirjoitti:

Elän henkisesti väkivaltaisessa parisuhteessa Aknen kanssa.

Aamulla kun herään, Akne on ainoa joka toivottaa huomenet ja kun uskaltaudun tiiraamaan itseäni peilistä, nauraa räkäisesti kuinka ruma nainen peilin edessä seisookaan.

Kun meikkaan, Akne sanoo että näytän kauhealta ja meikki vain korostaa surkeaa ulkonäköäni. Laitan sitä Aknen mielestä liikaa eikä se pysy rumilla kasvoillani nättinä kuin muutaman minuutin.

Ruokapöydässä istumme yhdessä Aknen kanssa. Jos erehdyn syömään maitotuotteita tai hiilihydraatteja, etenkin sokeria tai vehnää, Akne pilkkaa minua ja arvuuttelee, miltä luulen näyttäväni seuraavana päivänä kun tänään erehdyin syömään kiellettyjä aineita. Ja kun menemme kauppaan, Akne virnistelee, kun vaeltelen hyllyjen välissä yrittäessäni epätoivoisesti keksiä ruokaa, jonka syömisestä Akne ei herjaisi.

Kun menen baariin ja tapaan kivan miehen, Akne nostaa kauhean metelin, muistuttaa kuinka hirvittävän ruma olen ja kysyy luulenko todella että joku toinen haluaisi jakaa elämää kanssani.

Kun minusta tuntuu, että haluaisin kertoa jollekin kuinka paha on olla ja kuinka yksinäinen olen, Akne kysyy luulenko että joku haluaa kuunnella. Luulenko etteivät muut nauraisi ja pilkkaisi ulkonäköäni? Luulenko että kukaan koskaan hyväksyisi minua?

Jep, Aknella on minusta ote enkä minä pääse siitä irti. Haluaisin joku päivä käskeä Aknea painumaan hittoon ja vaikka se ei tottelisikaan, toivoisin sen viimeinkin sulkevan suunsa. Minä voisin rajata sen pois elämästäni, vaikka se yhä itsepäisesti mukanani roikkuisikin, ja alkaa jo viimeinkin elää omaa elämääni.

Kunhan vain joku päivä löydän sen rohkeuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu