Sain aivokasvainleikkauksen jälkeen Hydantin lääkityksen ja nyt on muutaman kerran ollut outoja tuntemuksia. Muutaman kerran kun istuin sohvalla on yhtäkkiä tullut sellainen tunne, että vajoan jonnekin, tilanne menee hetkessä ohi. Yhden kerran kun menin iltapimeällä parvekkeelle, kaikki ulkona kauempana olevat valot alkoivat aaltolla kuin revontulet, ne eivät ollut revontulia. Piti laittaa silmät kiinni ja istua hetki niin tilanne meni ohi. Olikohan nämä jotain epilepsiaan liittyviä ja pitäisikö pelatä jotain suurempaa kohtausta? En oikein tiedä millaisia epilepsiakohtaukset ovat.
revontulet
uutta
4799
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siis, onko sulla epilepsia, vai onko Hydantin määrätty toisesta syystä? Itselleni kokeiltiin aluksi Hydantinia yhdeksi lääkkeeksi, mutta aiheutti kauheaa pahoinvointia ja piti vaihtaa. Jos sinulla on todettu epilepsia ja kohtausoireita näkyy olevan, ota yhteys lääkäriin, varsinkin jos ne ovat olleet pienellä aikavälillä. Isompaa kohtausta en pelkäisi.
Minulla ei ole ollut epilepsiaa, mutta luultavasti aina tällaisten leikkausten jälkeen määrätään kohtaustenestolääkitys. En tiedä onko nämä oudot tuntemukset nytkään epilepsiaa vai jotain muuta, mutta aikaisemmin tällaisia ei ole ollut.
Estolääkitys aivoleikkauksen jälkeen on ihan normaali toimenpide.
Aivoleikkaus on toki raju toimenpide ja aivot toipuessaan voivat tuottaa kaikenlaisia tuntemuksia ilman että ne olisivat epilepsiaa.
Jotkut lääkkeetkin voivat aiheuttaa huimausta.
Itsellänikin oli jotain kummia tuntemuksia leikkauksen jälkeen(epilepsia oli jo ennestään) mutta lääkärin kanssa keskustellessa päädyimme siihen etteivät ne olleet kohtauksia.
Jos niitä jatkuu pitkään tai tulee usein, niin ota toki yhteys lääkäriin.
Voi olla lääkkeen sivuoire. Voi mennä ohi jonkin ajan kuluttua. Parasta olisi kuitenkin kysyä asiasta lääkäriltä.
Sun ikä? Kaukonäköhäiriö, väsymys...verenpaine tai hemoglobiiniarvo alhaalla. ?? Nesteen vajausta, krapulaa. Nuo kaikki saavat olon heikoksi.
Epilepsiakohtauksia on monenlaisia. Joskus todella saa poissaolokohtauksen. Voi olla rajumpikin, jolloin kaatuu ja saa kramppeja. Samaan aikaan voi tulla vaahtoa suusta ja potilas ääntelee omituisesti. Jotkut lähtevät kävelemään suunnasta välittämättä ja jotkut jopa alkavat riisuutua. Saan pieniä kohtauksia, kun nukahdan horrokseen. Koko vartalo vapisee hiljalleen kulkien varpaista päähän asti kuin elohiiriä joka solussa olisi. Sitten nukahdan siihen.