itkettää:(

elin yli kymmenen vuotta mihehen kannssa jonka kanssa elin parhaat päiväni,menimme naimisiin,hän oli synnytyksessä,tuli helvetillisiä päiviä,äitini kuoli,hän löi ensimmäisen kerran 5 vuoden yhdessä olon jälkeen,olin toisen lapsemme ristiäisissä pää täynnä tikkejä,hän petti minua,välillä jätin hänet,sitten meni taas kauan hyvin.viime heinäkuussa käskin hänen pakata tavaransa viimeisen kerran ja nyt hänelle on syntynyt lapsi?en osaa sanoin kuvata pahaa oloani!hän lähti heinäkuun puolessa välissä mutta lapsi on saanut alkunsa kesäkuussa,tarkalleen kuukautta aiemmin,katoin syksyllä jo netin raskauslaskurista kun mietin että miten se horo voi olla jo niin monennella viikolla?hän ei kuulemma ole pettänyt minua ja naisella oli edellinen mies vielä silloin kuvioissa.laitoin anopilleni viestin että pyytää miestäni ottamaan isyystestit.järki sanoo että hyvä että pääsin hänestä mutta mulla on niin iso ikävä sitä!!on ollut välillä monta viikkoa että on mennyt hyvin mutta kun anoppini oli kirjoittanut facebookkiin että hänelle on syntynyt pojan poika niin se oli kuin puukon isku!
1267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voimia, yritä löytää itsellesi keinoja selvitä ja käsitellä asioita. Mene vaikka opiskelemaan psykaa avoimeen tai jotakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakastan&VIHAAN kirjoitti:

elin yli kymmenen vuotta mihehen kannssa jonka kanssa elin parhaat päiväni,menimme naimisiin,hän oli synnytyksessä,tuli helvetillisiä päiviä,äitini kuoli,hän löi ensimmäisen kerran 5 vuoden yhdessä olon jälkeen,olin toisen lapsemme ristiäisissä pää täynnä tikkejä,hän petti minua,välillä jätin hänet,sitten meni taas kauan hyvin.viime heinäkuussa käskin hänen pakata tavaransa viimeisen kerran ja nyt hänelle on syntynyt lapsi?en osaa sanoin kuvata pahaa oloani!hän lähti heinäkuun puolessa välissä mutta lapsi on saanut alkunsa kesäkuussa,tarkalleen kuukautta aiemmin,katoin syksyllä jo netin raskauslaskurista kun mietin että miten se horo voi olla jo niin monennella viikolla?hän ei kuulemma ole pettänyt minua ja naisella oli edellinen mies vielä silloin kuvioissa.laitoin anopilleni viestin että pyytää miestäni ottamaan isyystestit.järki sanoo että hyvä että pääsin hänestä mutta mulla on niin iso ikävä sitä!!on ollut välillä monta viikkoa että on mennyt hyvin mutta kun anoppini oli kirjoittanut facebookkiin että hänelle on syntynyt pojan poika niin se oli kuin puukon isku!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu