Olen entinen narkkari, ihan suonensisäisiä käytin. En ole vetänyt minkään sortin kamaa noin kuuteen vuoteen. Itse itseni kuiville vedin. Siihen tarvittiin todella paljon tahtoa ja todella paljon huonoja kokemuksia.
Tulen erittäin huonoista olosuhteista, lapsuuteni oli kammottava.En siitä sen kummemmin nyt kerro, se veisi liikaa palstatilaa, sanon vain muutaman sanan. Äitini ja isäni molemmat olivat narkkareita. Isäni kuoli jo, mutta äitini yhä vetää hurjaa vauhtia itseään kuolemaan. Piikittää itseään ja niin edelleen. On hyväksikäyttäjä, varas, valehtelija ja kaikkea sitä mitä narkkarit on, kyllähän te tiedätte.
En vaan voi tajuta miten ihmiset voivat olla niin huumemyönteisiä, se on käsittämätöntä. Silloinkun itse vedin ja aloitin pilven pössyttelemisestä, olin tietysti sitä mieltä että kannabis lailliseksi ja niin edellleen, mutta mitä syvemmälle huumeiden maailmaan jouduin, sitä vähemmän olin sitä mieltä että laillistetaan yhtään mitään huumausaineita.
Siis jos joku ehdoin tahdoin haluaa vetää ihan mitä tahansa sontaa, niin vetäköön,mutta tehköön sen sitten ihan itekseen ja salassa, koska se ei ole ihmiselle hyväksi, niinkuin ei ole tupakkakaan , eikä alkoholi. Ne vaan ikävä kyllä ovat laillisia, eikä niitä laittomiksi enää saadakaan. Ei laki voi kieltää ihmisen omaa tahtoa. Ei laki voi määrätä mitä teet tai jätät tekemättä. Ihmisellä on oma ja vapaa tahto, ja siksipä monet lait eivät tehoa mihinkään.
Mutta laki on auttamassa ja suojelemassa edes hiukan meitä täällä. Suojelemassa meidän pieniä lapsia, pieniä viattomia lapsia, jotka eivät paljosta vielä tiedä ja niin paljosta haluavat oppia ja tietää.
Ja jos kannabis laillistetaan, ja siitä tulee "arkipäiväinen" asia, kuten alkoholi ja tupakka, niin se on aika selvää, että niin moni ja useampi nuori ja lapsi siitä kiinnostuu ja haluaa sitä kokeilla.. Ja liian usein, valitettavan usein siitä seuraa paljon enemmän jotain muuta kun pientä pössyttelyä silloin tällöin.
Ja tämähän on spekulaatiota tottakai, koska kukaan ei voi tietää mitä tapahtuisi, mutta nämä spekulaatiot perustuu todelliseen ja vankkaan kokemukseen.
Liian monta ihmistä olen nähnyt lähtevän polttamaan yhdet paukut , ja jääneet sille tielle..
Liian monta ihmistä olen nähnyt haluavan kokeilla vain kerran jotain kovempaa kamaa, ja jääneet sille tielle..
Liian monta kertaa olen nähnyt ihmisten silmät kiiluen ihailevan niitä jotka piikittävät, ja kohta istuneet itse piikki suonessaan..
Liian monta kertaa he ovat sanoneet , kyllä saa varastaa jos itsellä ei ole ja toisella on enemmän..
Liian monta kertaa olen nähnyt läheisten surun ja särkyneet sydämet..
Liian monta nuoren hautapaikkaa koristaa hautausmaitamme..
Huumeet on vakava ongelma.
En koskaan ikinä milloinkaan tule kannattamaan minkäänsortin huumausaineen laillistamista.
Ja muistan kun joskus vihasin YAD liikettä(Young Against Drugs). Mitä hittoa ne tiesivät yhtään mistään? Mä haluun vaan pitää hauskaa hei. Painukaa muualle te ihme streittarit. Ja vihasin lausetta Elämä on parasta huumetta.
Mutta tänä päivänä olen täysin samaa mieltä.
Elämä on parasta huumetta.
Vaali sitä.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Hienoa että pääsit eroon huumeista! Tarinasi olisi hyvää valistusta koulujen terveystiedon tunnilla.. Toivottavasti opettajat bongaavat tämän! Onnea tulevaisuudellesi! :)
Vau, Kiitos! Elämäni on todella nyt elämisen arvoista. Vaikka rankkaahan tämä elämä silti on ollut. Niinkuin se on meillä kaikilla.
Kiitos myös kannustuksesta, olen monesti pohtinut , pitäsisikö minun lähteä tekemään jonkinsortin huumevalistustyötä tai muuta vastaavaa, mutta en ole toistaiseksi ryhtynyt.
Ja siihen liittyy minulla vielä niin paljon ja ehkä vielä liian paljon haavoja, jotka eivät ole vielä parantuneet.
Varsinkin kaikki ne asiat jotka liittyy vanhempiini.
Ja myöskin se , etten läheskään aina pysty löytämään muuta kuin vihaa ja halveksuntaa narkkareita kohtaan, vaikka tiedän että sillä en kovin pitkälle pötki. Vaikkakin joskus löydän myös sitä myötätuntoa. Ja luulenpa , että se on se juttu, millä sitä huumeidenvastaista työtä tehdään, ei vihalla ja halveksunnalla.
"Älä vihaa ihmistä, vaan vihaa tekoa. Älä ihmistä sen teon takana."
Helppoako..? Ei. Ei aina. Eikä ainakaan mulle.
Olen myös miettinyt että kirjoittaisin jonkinsortin tarinan elämästäni, se voisi tehdä minulle hyvää, mutta se saattaisi myös auttaa monia nuoria, ja saattaisi avata joidenkin silmiäkin. En tiedä onko tämä vain egoistinen ajatus omasta elämästäni vai voisiko sillä todella olla merkitystä.
Olen kokenut paljon, ehkä liiankin paljon, mutta kaikesta siitä olen selvinnyt ja se on se asia jonka tahtoisin ihmisille välittää, ja se että ilman huumeitakin elämästä selviää, ja ilman päihteitäkin rankat asiat pystyy ylittämään ja murtamaan ja kohtaamaan.
Olen kokenut elämässäni väkivaltaa lapsuudessani, jotunut todistamaan ties mitä kaikkea, kärsinyt syömishäiriöt, aloittanut ryyppäämisen viidennellä luokalla, käynyt läpi huumehelvetin, selvinnyt lapsuuteni itsenäisesti ja paljon olisi asiaa.
Toivoa todella on, vaikka se harvoin siltä tuntuukin.
huumeiden käyttö ja narkkaus/rännileikit on kaks eri asiaa, vetäkää se raja siihen opiaatteihin ja piikkeihin, narkkariks synnytään siksi ei tulla uskokaa pois...
Kannabis on hyvä porttihuume, niinkuin ketjun aloittajakin mainitsi. Päihteille altis ihminen kyllä tulee käymään kaikki läpi kannabiksesta lähtien ja opiaatti vieroitushelvetin sitten lopulta. Parempi sanoa ei heti kaikille laittomille aineille.
"huumeiden käyttö ja narkkaus/rännileikit on kaks eri asiaa"
KAKSI ERI ASIAA? Haloo!
HALOO!
Molemmat ovat huumeidenkäyttöä ja laitonta puuhaa. Molemmat ihan yhtä vaarallisia.
Mikä ihmeen lause tuo oli?
Ja sama, narkkariks synnytään, siksi ei tulla.....voi luoja.
Keksittyä soopaa, jonka ainoa tarkoitus on kannabista vastaan annettu huumevalistus perinteiseen kotimaiseen malliin eli valehdellen. Kyllähän sinä tiedät.
Juu, niinhän tuo tuntuisi oleva. Voipi kuitennii olla tottakii. Eipä näistä tiiä. Mutta onkohan se tuolla ketjun aloittajalle se huume ollunna se syypää kärsimykseen? Kuulostaisi, että paha olo on ollu muutoinnii. Epä silti ei ne huumeet var´maan ole yhtään parantanut oloa. Siitä vaan ei kannata tehdä sellaista yleistystä, että koska minä tuhosin elämääni huumeilla= huumeet tuhoaa elämää. Ihminen se itse sen tuhon saa aikaan. Olipa huumeita tai ei, ihminen keskii kyllä miten ihteensä kiduttaa.
Huumeissa ei ole mitään vikaa, ihmisissä on.
"Molemmat ovat huumeidenkäyttöä ja laitonta puuhaa. Molemmat ihan yhtä vaarallisia."
Hyvä tietää: olen viime aikoina käyttänyt hieman khatia, ja myös amfetamiinin piikittäminen on kiinnostanut, mutta olen pitäytynyt siitä koska olen ollut siinä käsityksessä että se olisi khatia vaarallisempaa. Mutta nyt, kun tiedän ettei eroa ole, minun on helpompi tehdä valintani. Kiitos!
Vituttaa tää mukin tarina! Olin nuori ja lähdin leikkii opiaateilla ja arvatkaapas kuinka vitun vaikeeta mun elämä nyt on????!!!! joka pv joudun mietii mist saisin rahaa subuun tai opiaatteihin yleensää..myynyt nyt jo melkein kaikki tavarat kämpästä yms...nyt onneks oon menossa korvaushoitoon ja onneks tälläinen hoito on mahdollinen täällä suomenmaalla! oon narkanna kaikkee melkein 10v ja ainut huume on opiaatit/heroiini mistä MÄ en oo pääsy eroon...okey,on ihmisiä jotka pääsee eroon mut harva joka on vuosia käyttäny...MUT SEN HALUUN SANOO KAIKILLE ETTÄ ÄLKÄÄ KOKEILKO HUUMEITA ! trust me! ymmärrän kyllä että jotkut blossit..oho..vittu tähän koukkuun jää...mut jos lähette leikkii noillä opiaateilla niin oon 95% varma että se kuka pidempään käyttää niin ei tuu sen elämästä hyvää...menee luottotiedot,varkauksia ym.. noh, jokatapauksessa hieno olo niistä tulee aluks mut sit sä jossain vaiheessa alat hakee ittees vaan kuntoon sillä aineella...et mee enään sekasin vaan tuut terveeks..siis subut..jokainen valitsee oman tien mut en suosittele tätä ainetta! itse tosi vihanen itelle tällähetkellä...pilasin oman elämäni...siltä tuntuu nyt...toivon korvaushoidon auttavan ja oon nähnyt kavereita ketkä sen tosissaan on ottanut niin hyvin on mennyt...thäts my stoori ;)
Hmm aika kielteinen asenne kaikilla tässä. Eikö kieltolaki oo opettanut kenellekkään mitään?
Porttiteorianhan on synnyttänyt se, että ne ketkä polttavat kannabista, joutuvat usein myös pyörimään rankempien aineiden käyttäjien joukossa, tai sitten yksi kaveri kokeilee jotain kovempaa ja muut lähtee tyhmyyttään mukaan. Elikkä voitaisiin siis ajatella että laillistamalla koti kasvatus tietyissä määrin, niin pilven polttajien ei tarvitsisi olla tekemisissä näiden kovempia käyttävien kanssa (koska yleensä nämä ovat niitä keiltä sitä ainetta saa) vaan poltella oma kasvattamaa kasvia. Tässä vähenisi myös huomattavasti terveysriskit, nimittäin monet kasvattajat ketkä kasvattavat vain myynti tarkotukseen ruiskuttavat kasveihin lakkaa tai jotkut jopa pieniä lasin palasia jotta saisi painoa lisää.
Tutkimuksissa ollaan todettu että nämä ketkä sitten siirtyvät kannabiksesta kovempiin aineisiin ja jatkavat niiden käyttöä rajusti, hakevat ns "lohtua" omiin ongelmiinsa, eli pakenevat niinsanotusti ongelmiaan.
En siis tosiaan puolustele mitään, kannabiksessakin on todettu olevan mielenterveyteen vaikuttavia tekijöitä, mutta suurin osa tutkimuksista on keskittynyt nuorena alottaneisiin käyttäjiin.
Ja toki vaikkei mitään ongelmaa olisikaan niin voihan sitä uteliaisuuttaan vaan kokeilla jotain uutta ja lähteä sitten alamäkeen huomaamattaan, mutta tämähän on käyttäjän oma syy. Olen rankasti kaikkia kovia huumeita vastaan eli MDMA, Amfetamiini, Kokaiini, Heroiini yms, mutta väitän että kaikki mikä kasvaa luonnossa, tulisi olla laillista, vähintään jollain tasolla. Ja ennen kuin mitään mennään muuttamaan, asiaa tulisi tutkia OIKEIN ja tarkkaan, ei siis kohdistua tiettyyn käyttäjä ryhmään, vaan kaikenikäisiin, taustasta riippumatta.
No se on kyllä totta, että kakki mikä kasvaa luonnossa tulisi olla laillista. Lauseessa on järkeä, ja nimenomaan lauseessa.
Käytännössä se ei välttämättä menisi ihan noin.
Mulla on edelleen ystäväpiirissä muutamia ystäviä jotka silloin tällöin edelleenm polttelee pilveä, ei laattaa , vaan nimenomaan kukkaa tai ruohoa, luonnonmukaista, ja joku senkin on kasvattanut, enkä toki toivoisi hänelle tuomiota.
Hyväksyn sen että nämä ystäväni, todella harvoin kylläkin , polttavat sitä pilveä, mutta en silti missään nimessä ole sen laillistamisen puolella. Omien kokemuksieni takia tietysti, mutta myös muutenkin.
Nämä ystävät kun he polttavat, he eivät tee sitä siksi että saisivat pään sekaisin, eivät polt paljoa,eivätkä lähde ulos sekoilemaan. Vaan polttavat kotona lasten mentyä nukkumaan yhden jointin ja nauttivat rauhasta ja ehkä erilaisesta tietoisuudesta.
En usko heidänkään olevan laillistamisen puolella , vaikka sitä välillä polttavatkin.
Ja toisaalta tottahan sekin on että kun kotona saa kasvattaa niin tietää mitä sa jne. Mutta kun kotona kasvattaa sitä tulee polteltua paljon enemmän, makaa vaan kotona, ei jaksa tehdä mitään, jää työttömäksi tai on jo jne.
Ja kun pilvi on laillista, sitä tulee myös liian useun liian moni nuori kokeiltua, ja siitä on helppo lähteä mihin suuntaan tahansa.
Lähipiirissäni on 15 vuotias poika, jonka molemmat eronneet vanhemmat polttaa pilveä ja on ns."hippejä"(kaukana siitä), ja poika on tietysti saanut aloittaa myöskin pilven polton jo 12 vuotiaana, ja on ihan koukussa siihen nyt jo. Hän myöskin ryyppää, laihtunut lyhyessä ajassa aika paljon ja näyttää siltä että taitaa vetää jo muutakin. Kokemuksella voin sanoa, koska koko elämäni olen narkkareita katsellut, ympärilläni ja peilistä.
Tämäkin puoltaa taas itselleni sitä mielipidettä että en koskaan ikinä tule olemaan kannabiksen laillistamisen puolesta. En koskaan.
Hyväksyn sen lääkekäyttöön, niinkuin kaikki muutkin yrtit, mutta en pään sekoittamistarkoitukseen.
Ja niin sitäpaitsi, ei nuoret ymmärrä sitä että kuinka paljon sitä voi polttaa ja missä menee raja, koska n uorethan usein kokeilevat rajojaan, ja pilveä saa aika tosi paljon polttaa ennenkun tulee rajat vastaan, ja seuraavana päivänä on taas jees olo jaotetaan lisää ja lisää ja lisää.
Sitten yhtenä päivänä kuullaan että sitä voi juoda kaakaona tai kekseinä syödä, kokeillaanpas sitä.
Sitten laitetaan vaikka kuinka sitä tavaraa siihen ja sitten voikin tulla pahemmat skitsot.
Itse vedin joskus silloin nuorena aivan liian kovat blaadikaakaot ja meinasi seota. Se oli kamalaa, ja sen jälkeen joka kerta kun poltin pilveä tuli sama juttu. Oli pakko jättää pilvi pois ja vetää vaan niitä kovia aineita. JA niitähän tuli vedettyä ja paljon. Silloin ajattelin jopa niin, että piri on paljon turvallisempaa kun pilvi. Piristä ei mee pää niin pahasti sekaisin. Piri antaa voimaa ja jaksaa paremmin. Mut ikinä koskaan milloinkaan en rännitä.
Noo..voishan sitä kerran kokeilla.. No toisenkin kerran.
Jaahas sitä sitten rännitetään vallan, ei nenään vetäminen enää tunnu miltään.
JNE JNE JNE.
Älä edes aloita.