kadonneet! Tässäkin yksi asia, joka oli hyvin silloin ennen. Vuonna 1977 jouduin sairaalaan 3 kk:ksi. Keskussairaalaan, noin sadan kilometrin päähän asuinpaikkakunnaltani. Miehestäni olin jo ottanut eron, ei hänestä siis apua ollut. Äitini onneksi asui samalla paikkakunnalla. Lapset olivat iältään 8, 10 ja 12 vuotta. Äitini oli sen verran vanha, ettei jaksanut heitä koko päivää hoitaa, paitsi viikonloppuisin. Mutta yöt lapseni aina oli äitini luona. Äiti vei lapset kouluun ja kodinhoitaja oli meillä kun lapset tulivat koulusta. Kodinhoitaja antoi heille välipalaa ja kun kaikki lapset olivat tulleet koulusta (eivät päässeet samaan aikaan) kodinhoitaja vei heidät äitini luokse. Tämä oli hyvä järjestely, onneksi äitini jaksoi tuon osan vaikka hän oli sairaalloinen. Eipä taatusti onnistuisi enää nykypäivänä!
Kunnan kodinhoitajat
mitenkähän nykyisin?
7100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mitä olen kuunnellut tuttuja ja kavereita ei mummut enää kelpaa mihinkään. varsinkin miniät sanelevat kaiken, jos olisi mahdollista jopa lastensa ulostamis kerrat ja ajan mummun luona...
useasti myös tapaamisoikeus on ostettava miniältä erilaisin tulonsiiroin lapsenlapsille..
ennen isovanhemmat olivat osa perhettä
Eihän kodinhoitajia ole ollut v 1993 jälkeen, he ovat lähihoitajia. Monet kodinh. joutuivat lisäopintoihin lääkehoidon suorittaakseen, ja saadakseen lähihoitajan nimikkeen.
Samaan aikaan lopetettiin kotiavustajien kurssitus. Hehän toimivat pääasiassa vanhusten auttajina, kaupoissa ja muissa asioinneissa, kodinhoitajat suunnattiin lapsiperheisiin ensisijaisesti.
Nyt on tajuttu mikä virhe tehtiin, ja huudetaan kodinh. takaisin.
On vähän kuin Tuntemattomassa Sotilaassa ; Apua on kyllä pyydetty, vaan kun sitä ei ole antaa!
Kyllä kotiavustajien kurssitus on aloitettu uudelleen. Välillä vanhustenhoitoonkin kelpasi vain lähihoitaja, mutta nyt on paikkoja myös kotiavustajille. Kovasti on ollut puhetta myös kodinhoitajien tarpeellisuudesta lapsiperheille. Saa nähdä, miten homma kehittyy.
Tervetuloa vaan kotiavustajat ja kodinhoitajat, mutta heille kyllä kuuluu kunnon palkka - ei mikään minimitoimeentulo.
"Tampere. Kunnalliset kodinhoitajat ovat käytännössä kadonneet lapsiperheistä 2000-luvun aikana, kirjoittaa Aamulehti.
Kodinhoitajan saa tällä hetkellä avukseen 0,7 prosenttia lapsiperheistä. Vielä 1990-luvulla kodinhoitaja riensi apuun, jos lapsiperhe tarvitsi apua sairauden, rasittuneisuuden, vamman tai muun vastaavan syyn perusteella. Nyt lapsiperheiden kotipalvelua ei ole kaikissa kunnissa lainkaan – tai riittävästi."
http://www.hs.fi/ kotimaa/artikkeli/Aamulehti Kunnan kodinhoitajat kadonneet lapsiperheistä/1135264937672
Aikoinaan, ainakin omassa nuoruudessani oli tapana, että ainakin suurperheet saivat kotiinsa kodinhoitajan, kun äiti lähti synnyttämään. Samoin synnytksen jälkeen kodinhoitaja auttoi perhettä.
Mutta niinhän samoihin aikoihin oli kunnissa kunnallisia kotiavustajia, jotka lähes ilmaiseksi kävivät siivoamassa ja laittamassa ruokaa vanhuksille, jopa useamman kerran viikossa.
Kinkki uudelleen.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Aamulehti Kunnan kodinhoitajat kadonneet lapsiperheistä/1135264937672
Saimme -80 ja -90 luvun alussa kodinhoitajan apua sairaiden lasten hoitoon. Yksi sai säännöllisesti kerran viikossa kodinhoitajan leikkituokion. Kodinhoitaja oli jo vanhempi, eikä enää jaksanut tehdä ns. virkatehtäviään. Häntä annettiin meidän aspergerlapselle leikittäjäksi ja yhdessä olemaan hänen kanssaan. Se oli kyllä hyvä ratkaislu.
Myös muut lapset saivat, kun jota kuta kävin sairaalan polilla käyttämässä. Niin ja kun halkioilapsi syntyi, minulla meni hänen ruokailuun jo pelkästään koko päivä. Kun maito lypsettiin ja sitten tippa tipalta tiputettiin vauvan rikkinäiseen suuhun, siitä kesästä en muuta muista, kuin kärpäsen paskaset ikkunat.
Sain kodinhoitajaa laittamaan ruokaa toisille lapsille ja hoitamaan heitä parina päivänä viikossa.
Kun yksi lapsi oli letkuissa sairaalassa ja jouduin käymään joka päivä siellä, aamulla 7 linja-autolla ja yöllä 23:30 takaisin, kodinhoitaja oli muiden lasten kanssa. Hän oli johtavan kodinhoitajan asemassa silloin ja oli kiukkuinen, että mihin suuntaan ollaan viemässä kunnallista kodinhoitoa.
Hän siivosi kaapit ja nurkat, ja sanoi, ettei hän näitä saisi tehdä, muttei hän ymmärrä, miksi, sillä lapsiperheissähän tehdään kaikkea, mitä elämä tuottaa. Niin ettei hän tajua, miksi mummujen huushollia käydään joka viikko pieksämässä tyynytkin pihalla ja mahtot hakkaamassa pihalla, vaikka ne mummut aamusta nostetaan kiikksutuoliin, ja siinä ne suurimman osan päivää istuu, eihän niillä edes likaannu paikat. Toisin on lapsiperheissä.
Mutta sitten 1995 kun sairastuin syöpään, enpä enää saanutkaan kodinhoitajaa. Sanottiin vaan, ettei lapsiperheisiin anneta, vain vanhuksille.
10 vuotias olisi jouduttu jättämään kipeänä yksin kotiin, vaikka olin monta kuukautta aikaisemmin jo varannut kodinhoitajan syöpäsopeutumisvalmennuskurssin ajaksi, mutta eipä vaan käynyt. Piti lapset ottaa kursseille mukaan. Ja se ei ollut kurssiohjelman mukaista. Siellä ne kämpässä makoili ja leikki. Sairas siis makoili.
Nyt en tiedä, millaista olisi, kun lapset ovat jo aikuisia. Kotisairaanhoitaja on käynyt luonani. Kuntoutusohjaaja ja vammaispalvelunohjaaja. Siinä kaikki. Kylvetyspalvelu piti tulla, mut ei ole kuulunut mitään siitäkään.
Ateriapalvelua kokeilin, ei ole mun juttuni se, ei pelaa mun ruokavalioehdoilla.