Moi!
Ulkonäöstä ja sen merkityksestä/lähinnä muutoksesta ja syystä masennukseen. Olen reilu parikymppinen nuorimies. Alakoulusta yläasteelle sijoituin ulkonäöllisesti "harmaaseen massaan", enpä siihen toki paljon kiinnittänyt huomiotakaan sillä olinhan onneksi ekstrovertti vilkas miehenalku, jolla kavereita riitti ja hauskaakin pidettiin! Noh aloittaessani lukion uudet ympyrät luonnollisesti hieman muuttivat kuvioita ja sijoituin suurinpiirtein keskikastiin myös sosiaalisesti, mutta sitten jotain tapahtui.. Siirryin toiselle vuosiluokalle ja pikkuhiljaa aloin saada outoja, uudenlaisia ja joo-o tosi mukavia katseita tytöiltä:). Aikaa kului hieman ja vähitellen katseissa oli havaittavissa tiettyä intensiivisyyttä, jotain mitä vierastin alkuun ja hämmästelin/kummastelin pääkopassani. Taas mentiin muutama pyrähdys eteenpäin ja olin yht'äkkiä tilanteessa , jossa rupesin jopa saamaan treffikutsuja ja päivittäisiä kommentteja komeudestani. Uudenlainen tilanne ihmetytti minua sikäli, että "pääsin" ympyröihin joihin perinteisen amerikanismin mukaista lukio kulttuuria myötäillen vain ulkonäöllä oli merkitystä. Kaikki oli kivaa ja menin leuka pystyssä rinta rottingilla tyytyväisenä uuteen elämäntilanteeseeni, joka oli n. vuoden verran oikein ruusuilla tanssimista! Peiliin katsoessani näin jotain aikaisesta hyvin poikkeavaa, näin kuuman nuoren miehen , aivan kuten palauteesta arvelinkin! Identiteettini kallistui vahvasti ulkonäköpainotteiseksi ja itseluottamus uhkui nuoruuden intoa/tarmoa, sukulaisetkin kyselivät jatkuvasti "tyttöjutuista". Ajattelimpa sitten, että jos nyt kerran olen komea niin revitään tästä hurmoksesta sitten täysi hyöty irti. Aloitin juoksuharrastuksen.. Aikaa kulin muutama kuukausi ja sikspäkin näkymisestä tuli minulle pakkomielteen omainen itseisarvo, SE ON SAATAVA, SE ON NIIN LÄHELLÄ! ah, sitten yksi kaunis kesäpäivä katsastin peiliin paitaa nostaen(tässä vaiheessa focus oli peilioperaatiossa painottunut ja miltei kokonaan siirtynyt vatsalaukun kohdalle ja siihen milloin uurteet ovat syvät ja terävät), noniin projekti timmiin kesäkuntoon loppuiäkseni oli loppusilausta vaille valmis!.. Meninpä sitten kaupungille kävelemään oman kropan viilaus sai hetkeksi väistyä päällimäisenä sisäisenä keskustelunaiheenani ja ajattelin vähän vilkuilla taas niitä tyttöjä(tämä pakonomainen lenkkeilyjaksoni pyhittyi niin täydellisesti itse tavoitteeseensa että tytöt jäivät hetkeksi aikaa sivummalle ajatuksissani) Sitten nostin katseeni omasta navasta muiden ihmisten liikkeisiin ja mitä huomasinkaan.. Hieman oudoksuvia katseita nuorilta naisilta sieltä täältä tyyliin tunnenko sinut/ollaanko tavattu jossain; intohimoisia katseita ei enään ollut. Menin kipinkapin kotiin ja vilkaisin taas vaihteeksi peiliin, MITÄ IHMETTÄ, näytän todella riutuneelta! posket ovat toki lommolla, mutta jotain on pielessä. Summa summarum identiteettikriisi valmis. En enään ollutkaan se katseekääntäjä ja johtava navigaattori yökerhojen maailmassa kaveripiirissäni, olin perus nuorimies. Putoaminen maanpinnalle oli hämmennyksen ristivyössä valmis en tiennyt edes mitenpäin putoan ja minne.. Olin todella eksyksissä, miten minä joka oli ennen päässyt jopa missitasoiseen seuraan en enään kerännytkään kauniita naisia ja ruusunpunaisia unelmia maailmaani?!:O Noh sulkeuduimpa sitten hetkeksi mietiskelemään, kontaktit vähenivät ja kaveripiiri pienentyi ohessa. Joku päivä sitten astuin vaa'alle ja lukemat lähenivät ulkonäöllisen historiani mukaista piikkiä! Kasvoni vain olivat jäänet totaaliseen downshifting - tilaan ja näytin huonommalla tavalla oudolta ja vieraalta.. Nyt kuitenkin tilanne on seuraavanlainen, painin tämän ulkonäön muutokseni/vaihteluni tulevaisuudenpelkoni ja masentuneisuuteni kanssa ja olen linnouttautunut himaan ilman suurempia haluja lähteä ulkomaailmaan.. Identiteettini on on kuitenkin onneksi terveellä tapaa "perinteisesti" rakentunut tasapainoisesti ja ulkonäkö on vain osa-alue muiden joukossa, tämä lyhyt lukioepisodi vain on saanut minut sekaisin palatessani todellisuuteen ja terveeseen ajattelutapaan, siihen että loppujenlopuksi ei ole niinkään ulkoisella kauneudella merkitystä. Mutta harmittaa(tällä hetkellä siis todella masentaa ihan lääketieteelisesti) se, että olin oikeasti todella komea joskus. Kiitos niille jotka jaksavat vaivautua lukemaan ja suurempi tänkjuu vielä jos saisin aikaan jotain keskustelua!! Jokatapauksessa oikein hyvää kevättä kaikille ja toivottavasti elämä ja järki vielä voittaa!!!
Ulkonäöstä ja sen merkityksestä/lähinnä muutoksesta ja syystä masennukseen. Olen reilu parikymppinen nuorimies. Alakoulusta yläasteelle sijoituin ulkonäöllisesti "harmaaseen massaan", enpä siihen toki paljon kiinnittänyt huomiotakaan sillä olinhan onneksi ekstrovertti vilkas miehenalku, jolla kavereita riitti ja hauskaakin pidettiin! Noh aloittaessani lukion uudet ympyrät luonnollisesti hieman muuttivat kuvioita ja sijoituin suurinpiirtein keskikastiin myös sosiaalisesti, mutta sitten jotain tapahtui.. Siirryin toiselle vuosiluokalle ja pikkuhiljaa aloin saada outoja, uudenlaisia ja joo-o tosi mukavia katseita tytöiltä:). Aikaa kului hieman ja vähitellen katseissa oli havaittavissa tiettyä intensiivisyyttä, jotain mitä vierastin alkuun ja hämmästelin/kummastelin pääkopassani. Taas mentiin muutama pyrähdys eteenpäin ja olin yht'äkkiä tilanteessa , jossa rupesin jopa saamaan treffikutsuja ja päivittäisiä kommentteja komeudestani. Uudenlainen tilanne ihmetytti minua sikäli, että "pääsin" ympyröihin joihin perinteisen amerikanismin mukaista lukio kulttuuria myötäillen vain ulkonäöllä oli merkitystä. Kaikki oli kivaa ja menin leuka pystyssä rinta rottingilla tyytyväisenä uuteen elämäntilanteeseeni, joka oli n. vuoden verran oikein ruusuilla tanssimista! Peiliin katsoessani näin jotain aikaisesta hyvin poikkeavaa, näin kuuman nuoren miehen , aivan kuten palauteesta arvelinkin! Identiteettini kallistui vahvasti ulkonäköpainotteiseksi ja itseluottamus uhkui nuoruuden intoa/tarmoa, sukulaisetkin kyselivät jatkuvasti "tyttöjutuista". Ajattelimpa sitten, että jos nyt kerran olen komea niin revitään tästä hurmoksesta sitten täysi hyöty irti. Aloitin juoksuharrastuksen.. Aikaa kulin muutama kuukausi ja sikspäkin näkymisestä tuli minulle pakkomielteen omainen itseisarvo, SE ON SAATAVA, SE ON NIIN LÄHELLÄ! ah, sitten yksi kaunis kesäpäivä katsastin peiliin paitaa nostaen(tässä vaiheessa focus oli peilioperaatiossa painottunut ja miltei kokonaan siirtynyt vatsalaukun kohdalle ja siihen milloin uurteet ovat syvät ja terävät), noniin projekti timmiin kesäkuntoon loppuiäkseni oli loppusilausta vaille valmis!.. Meninpä sitten kaupungille kävelemään oman kropan viilaus sai hetkeksi väistyä päällimäisenä sisäisenä keskustelunaiheenani ja ajattelin vähän vilkuilla taas niitä tyttöjä(tämä pakonomainen lenkkeilyjaksoni pyhittyi niin täydellisesti itse tavoitteeseensa että tytöt jäivät hetkeksi aikaa sivummalle ajatuksissani) Sitten nostin katseeni omasta navasta muiden ihmisten liikkeisiin ja mitä huomasinkaan.. Hieman oudoksuvia katseita nuorilta naisilta sieltä täältä tyyliin tunnenko sinut/ollaanko tavattu jossain; intohimoisia katseita ei enään ollut. Menin kipinkapin kotiin ja vilkaisin taas vaihteeksi peiliin, MITÄ IHMETTÄ, näytän todella riutuneelta! posket ovat toki lommolla, mutta jotain on pielessä. Summa summarum identiteettikriisi valmis. En enään ollutkaan se katseekääntäjä ja johtava navigaattori yökerhojen maailmassa kaveripiirissäni, olin perus nuorimies. Putoaminen maanpinnalle oli hämmennyksen ristivyössä valmis en tiennyt edes mitenpäin putoan ja minne.. Olin todella eksyksissä, miten minä joka oli ennen päässyt jopa missitasoiseen seuraan en enään kerännytkään kauniita naisia ja ruusunpunaisia unelmia maailmaani?!:O Noh sulkeuduimpa sitten hetkeksi mietiskelemään, kontaktit vähenivät ja kaveripiiri pienentyi ohessa. Joku päivä sitten astuin vaa'alle ja lukemat lähenivät ulkonäöllisen historiani mukaista piikkiä! Kasvoni vain olivat jäänet totaaliseen downshifting - tilaan ja näytin huonommalla tavalla oudolta ja vieraalta.. Nyt kuitenkin tilanne on seuraavanlainen, painin tämän ulkonäön muutokseni/vaihteluni tulevaisuudenpelkoni ja masentuneisuuteni kanssa ja olen linnouttautunut himaan ilman suurempia haluja lähteä ulkomaailmaan.. Identiteettini on on kuitenkin onneksi terveellä tapaa "perinteisesti" rakentunut tasapainoisesti ja ulkonäkö on vain osa-alue muiden joukossa, tämä lyhyt lukioepisodi vain on saanut minut sekaisin palatessani todellisuuteen ja terveeseen ajattelutapaan, siihen että loppujenlopuksi ei ole niinkään ulkoisella kauneudella merkitystä. Mutta harmittaa(tällä hetkellä siis todella masentaa ihan lääketieteelisesti) se, että olin oikeasti todella komea joskus. Kiitos niille jotka jaksavat vaivautua lukemaan ja suurempi tänkjuu vielä jos saisin aikaan jotain keskustelua!! Jokatapauksessa oikein hyvää kevättä kaikille ja toivottavasti elämä ja järki vielä voittaa!!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moi, en nyt ymmärtänyt että mitä sille sun naamalle tapahtui? Laihduitko liikaa vai? mikset lopeta juoksemista niin naamakin palautuu :D