ohjasperillä hevosta

tahvo h

Missä määrin hevosta saa kurittaa?

On nähty tilanteita, että kuormaa vetävää hevosta lyödään tehon lisäämiseksi, joka on vähän kuin kaasun lisäämistä autolle. Joskus on ollut piiskakin esillä, mutta useimmiten kärryissä tai reessä oleva ajaja on humauttanut ohjasperillä hevosen takamuksille.

Monesti hevosen sai vauhtiin ilman, että humautti sitä ohjasperillä; vanha tapa oli pyörittää ohjasperiä isossa kaaressa pään yläpuolella. Siitä syntyi viuhuminen, jonka hevonen kuuli ja jonka perusteella se jo valmiiksi kokemukseensa nojaten pelkäsi ohjasperien läimäytystä pian kintuilleen. Sitähän hevonen pelkäsi. Miellyttävää se ei siis hevosesta ollut.

Hevostahan käytetään vielä jonkin verran vetoeläimenä. Onko yleistä, että sitä tällöin tai muutenkin lyödään, vaikkapa ohjasperillä?

3

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luomumimmi

      vetohevosista en tiedä, mutta telkkarissa nökee miten ravureita hakataan oikein olan takaa. Ja jos julkisesti huidotaan, niin mitenkähän niitä treenataan kun kukaan ei ole näkemässä millä voimalla ruoska iskee. Eikä mikään ravipiiri suostu tekemään edes näytösluontoisesti edes yhtä lähtöä, jossa ajopiiskat olisi pois käytöstä. Siis ravutis juoksee vian piiskan voimalla.

    • topi=

      Hevosella ovat takareidet ilemises herkkä alue.
      Kyllähän hevonen parhaansa mukaan menee, kun on vetopelin edessä ja sitä ohjasperillä läimäytetään.
      Ilmassa viuhuva ohjasperä jo pelottaa sitä tulevasta, samoin sekin, kun lyö ohjasperillä kärryn pohjalautoihin.
      Mitähän kilpa-ajoistakin tulisi, jos ajaja saisi käyttää hevosen ajamiseen vain ohjaksia.
      Eikös ratsastajillakin ole muuten piiska. Eivätkö nekin lyö sillä hevosta?

    • osaamattomuutta

      Huonoa hevosmiestaitoa, samoin kun ohjaksilla molemmilla käsillä paukauttaminen lautasille aivan kun mattoa ravistellessa. Voi kuvitella miltä tuntuu ohjien toisessa päässä, eli suussa.
      Ääni on toimiva apu. Samoin ajopiiska ja raippa jos sitä osataan käyttää. Sillä EI LYÖDÄ hevosta vaan pieni herkkä kosketus tai jopa raipan/piiskan paikan siirtäminen toimii jos asiat ovat kunnossa hevosen ja kuskin välillä.
      Ravimiehet valitettavasti kasvattavat hauistaan vauhdin lisäämiseksi ja estepuolella hevosta "autetaan" yli vähän turhankin kovakouraisesti.
      Kun omat taidot eivät riitä, tulee väkivalta kuvioihin. Ei hevosta tarvitse mäiskiä että tottelee, siinä tahtoo jossain vaiheessa jäädä toiseksi. Hevonen ojentuu aika pitkälle äänelläkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45349
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2229
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1629
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe