Ei sittenkään oma ala

On, meitä on muitakin. Jos ala kuitenkin kiinnostaa ja elämäntilanne sallii, opiskele lisää. Itse en kestänyt alan paineita ja silmäni aukesivat, kun elämäntilanteeni mahdollisti väliaikaisen kotirouvuuden. Takaisin ei ole paluuta tällä tytöllä!

Vuodeosatolla työ on kiireistä ja voimia se syö, siksi minäkin vaihdoin paikkaa. katsele töitä esim palvelutaloista, niissä voit päästä tiimivastaavaksi sh:n koulutuksella, Nykyisessä työpaikassani on ammattitaidoton tiimivastaava, ja jos silloin kun hänet nimitettiin, olisi sh hakenut paikkaa, hän olisi sen saanut.. Itse olen lh, työtä tehnyt kotihoidossa ja vuodeosastolla ja palvelutalossa, voin sanoa kiireen ja stressin olevan eri luokkaa kuin osastolle.

yritän jatkaa lääkikseen, niin saisi vähän älyllisemmän työn ja vähemmän sitä osastoille tyypillistä juoksutyttönä olemista... ja paremman palkan! Hoitotyö on niin raskastakin, että menee nivelet rikki, jos on yliliikkuvuutta voi tulla nivelrikko tosi nuorena...

Mulle riitti kanssa. Ilkeät työtoverit ja puutteellinen työnohjaus on aiheuttanut sen, muutamia syitä mainitakseni.

Olen ollut myyjän hommissa puoli vuotta työelämävalmennuksella ja lopun ajan työttömänä. Itsevarmuus on palautunut tänä aikana ja olen huomannut etten olekaan ihan sieltä tyhmimmästä päästä, vaikka näin annettiin hoitoalan hommissa työskennellessäni ymmärtää. Työkkärissä eivät ole pakottaneet jatkamaan hoitoalan hommissa, koska ovat ymmärtäneet että kuluja tulee lisää jos tulee yksi osastohoitoon joutunut ja lopullisesti työkyvytön lisää.

Monet hoitoalalla työssä viihtyvät ovat entisiä koulukiusaajia. Jos haluaa pärjätä niiden kanssa on pistettävä niille luu kurkkuun ja suorastaan nautittava vittuilusta.

Täälläkin yksi, joka ei tunne hoitoalaa omaksi. Viimeistä vuotta opiskelen. Kesken tekis mieli jättää koko koulu, mutta ei viiti ku on niin lähellä valmistuminen.

Opiskelijana olen tehnyt runsaasti keikkoja erilaisissa hoitoalan työpaikoissa, enimmäkseen vanhustyön puolella. Tykkään auttaa ihmisiä, mutta työn fyysinen kuormittavuus yllätti minut. En tiennyt kouluun hakiessani, että hoitajan työ on niin raskasta. Töiden jälkeen maistuu aina ne 2-3h päiväunet, kun koko työpäivä hoidetaan ne 30 hoidettavaa 2-3 hoitajan avulla.

Olen huomannut, että jokaisessa hoitoalan työpaikassa on vähintään se yksi pakollinen työpaikkaterroristi, jonka kutsumus on harrastaa toisten kiusaamista. Jostain syystä minä joudun aina näiden kiusaamisen kohteeksi. Johtuu varmaan siitä, että olen niin nuori, niin minulle on helppo nakittaa toisten hommat ja minua on myös helppo käskyttää, koska olen uusi alalla.

Yksi päivä eräs "kolleega" haukkui minut lyttyyn muiden kuullen. Olen kuulemma yksinkertainen säheltäjä, koska unohdin viedä jonkun jutun yhteen paikkaan. Olin sinä aamuna tehnyt kaikki omat hommani kiitettävästi ja annoin työlle kaikkeni, mutta tämän työkaverini haukut saivat minut tuntemaan huonoksi hoitajaksi. Koko loppupäivän olin mieli maassa ja pohdin, että menisinkö opiskelemaan alaa, jossa saan tehdä työt itsenäisesti ilman, että joku hengittää niskan takana. Tämä ei ole ainoa kerta, kun minua on kiusattu. Pahempaakin on sattunut, mutta tämä tapaus oli vika tikki.

Ei kuulosta hyvältä, kun jo opiskeluaikana ajattelen ammatin vaihtamista.

Valmistuin lähihoitajaksi jo vuosia sitten. Nyt huomaan jälkikäteen että ihan väärälle alalle olen opiskellut. En ole enää vuosiin alalla ollutkaan, muutaman vuoden koetin sinnitellä ja se sai riittää. Stressaavaa, kiireistä ja huono henki monissa hoitoalan työpaikoissa, valitettavasti. Itselläni on jo ikää sen verran reippaasti ettei mitään pitkiä opiskeluja kannata suunnitellakaan. Mutta jotakin tässä on keksittävä että pysyy leivänsyrjässä kiinni.

Nykyinen työpaikkani on ihana, siellä on rento tunnelma ja joidenkin työkavereiden kanssa olen ystävystynyt ihan kunnolla. Mutta joukkoon tosiaan mahtuu aina niitä Neiti Negatiivisia.. Työvuoroissa meillä ei jousteta ollenkaan, vain perustelluista syistä voi toivoa vuoroja (tarkkaan määritelty hyväksyttävät syyt) eikä vuorojen vaihtaminen keskenään tule kysymykseenkään, vaikka molemmat vaihtajat olisivat tyytyväisiä vaihtoon ja työajat menisi kuitenkin lakipykälien mukaan. Näin ollen jää tältäkin kesältä täysin juhlimatta mm. ystävän häät (olen kaaso) ja äidin 60-vuotis juhlat. Miten sattuikin, että koska olin aiemmin kysynyt listantekijältä, että voiko mitenkään olla mahdollista saada edes aamuvuoroa tuolle hääpäivälle, oli hän ystävällisesti laittanut iltavuoron sillä päivälle ja seuraavana päivänä aamuvuoro! Kun sitten mietimme työkaverin kanssa, että hän voisi vaihtaa oman aamun minun iltaan, jotta pääsisin edes kirkkoon ja alkuillaksi juhlapaikalle (häät alkavat klo 16, joten ehtisin aamuvuoronkin jälkeen vielä hyvin paikalle!), niin missään tapauksessa listaa ei muuteta, ellei joku työntekijä sitten vaikka kuole! Palkatonta ei myönnetä juuri mistään syystä, sillä sijaisista on huutava pula (onko ihmekään, jos muuta elämää työn lisäksi ei saa olla, eikä sitä ainakaan ta:n taholta tueta mitenkään).
Jotenka arvatakin saattaa, että kunhan nykyinen työsopimus päättyy, niin turha on minun odottaa jatkavan. Sitä en vielä tiedä haluanko hoitoalan työhön ollenkaan, muutkin vaihtoehdot ovat käyneet mielessä. En suostu hylkäämään muuta elämää työn takia, läheisten elämä ei kuitenkaan voi pyöriä minun työvuorojen mukaan.
Ja näistä Neiti Negatiivisista.. Heidän työvuorotoiveet huomioidaan melko hyvin, noudattamatta lainakana sovittuja pelisääntöjä vuorotoiveiden syistä. No, itse pidän kielestäni kauniin vaaleanpunaisena, en ruskeana!

hei vaan
Opiskele vaan joku kunnon ammatti, joka ei liippaa lähellekkään hoitoalaa.
Ala ON kurja ja ikävä, raskas, huonohenkinen, sanalla sanoen kurja.
Kurjistuminen on ollut jatkuvaa vuosikymmenestä toiseen eikä toista päätä näy.
Jos olisin vaikka 20 v nuorempi, lähtisin heti johonkin muuhun hommaan.
Suosittelen alan vaihtoa.

Opiskelen terveydenhoitajaksi, aiemmalta koulutukseltani olen sosionomi. Lähdin uudelleen opiskelemaan, koska koin sosionomin koulutuksen "puutteelliseksi" juurikin terveydenhoidon kannalta.

En ole keltanokka työelämässä, vaikken kovin vanha olekaan. Olen nähnyt myös työyhteisöjä, jossa on näitä tunne-elämän terroristeja, joiden ainoa elämäntehtävä tuntuu olevan työkavereiden elämän kurjistaminen ja jossei se onnistu, niin muutamat juorut voi aina pistää liikkeelle! Näihin olen siis omissa vakitöissäni törmännyt....

Noh, olinpa tässä sitten harjoittelussa eräässä suuremmassa keskussairaalassa Hämeessä ja olin suoraan sanottuna järkyttynyt siitä, miten nuoria hoitajia kohdellaan työpaikoilla. Vanhemmat hoitajat kyykyttävät, halveksuvat, eivät vastaile kysymyksiin ym. törkeää käyttäytymistä. Ja kun vielä näin osastonhoitajan ja vs. osastonhoitajan harjoittavan tätä tasan samaa käyttäytymistä, olin aivan ymmyrkäisenä! Miten on mahdollista, että hoitohenkilökunta voi olla niin p*skamaisia toisiaan kohtaan?

Tämä sai minut vakaasti harkitsemaan, mitä haluan työltä ja minne aion valmistuttuani suunnata...

Täällä huutelee yksi 28v lähihoitaja ja terveydenhoitaja-opiskelija, joka sairastui masennukseen 4v sitten. Yksi tärkein syy siihen oli työelämä ja burn-out. Terveydenhoitajan työ kiinnostaa mutta epäilykset kasvavat siitä että pystynkö halusta huolimatta työtä tekemään. Työilmapiiri on kyllä yleisesti ollut parempi tällä alueella mutta paikasta riippuen kiire on kova.

Hoitotyöstä voin sanoa samaa kuin kaikki muutkin täällä: kiltti ja tunnollinen ihminen saa kivirattaan vedettäväkseen. Kun ikää tulee lisää suhtautuminen muuttuu kyllä asiallisemmaksi, mutta kiltti ihminen saa tehdä kolmen ihmisen työt, olla joka vkloppu ja pyhät töissä sekä sen lisäksi hoitaa opiskelijoiden ja sijaisten perehdyttämisen koska muita ne eivät kiinnosta. Sen lisäksi parhaimmillaan työtäsi vähätellään ja selän takana puhutaan, varsinkin jos et hännystele näitä työpaikka-diktaattoreja. Pahimmillaan sitä voi verrata kiusaamiseen. "Työkaverit" tekevät omia ryhmiään ja puolustavat niiden oikeuksia, nuoleskelevat osastonhoitajia ja niitä jotka ovat johdon suosiossa. Osastonhoitajat ovat liian usein täysin näiden diktattoreiden vietävissä. Aivan järkyttäviä tarinoita olisi kerrottavana :/ Hoitotyössä kuulutetaan empatiaa, mutta täytyy olla tevärähampainen shakaali pärjätäkseen työpaikoilla.

Lohduttavaa, etten ole ainoa jolla on ollut ongelmia eri työyhteisössä ja jonka terveys on reistaillut, (ensin masennus ja pari vuotta myöhemmin nivelsairaudet). Nivelsairauksien myötä en enää hoitotyötä pystynyt tekemään ja oli pakko vaihtaa fyysisesti kevyempään työhön, joten päätin kokeilla koulunkäyntiavustajan työtä, mitä olen nyt tehnyt parin vuoden ajan. Se ei tietenkään ole täysin koulutusta vastaavaa (olen lh) ja palkka huonompi, mutta työ on todella mukavaa ja palkitsevaa, kun työparina on ainoastaan opettaja, eikä mitään kyräilevää ja peetäpuhuvaa työyhteisöä. Myös hoitotyöstä on paljon hyötyä ja etenkin mielenterveys- ja päihdetyön opinnoista ja työkokemuksesta apua, koska nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmat eivät suinkaan ole laskussa.

Joten te lähihoitajat jotka mieititte alan vaihtoa, niin kokeilkaa ihmeessä koulunkäyntiavustajan työtä. Ainakin pks niitä töitä on riittämiin. Ainoa miinus tosissaan on alhainen palkka, mutta ainakin itse teen mielummin huonompi palkkaista työtä ja viihdyn työssäni kuin menetän mielenterveyteni ja niveleni kuorimattavassa 3-vuorotyössä huonoissa työyhteisöissä.

Niin tuttua.. ei se kuule vuosien kuluessa ainakaan parane! Sitten kun ikää tulee lisää, lapsia yms. siihen arkeen vielä lisäksi niin kyllä kolmivuorotyö vie helposti kaikki mehut... koko elämä vaan kuluu siihen työstä palautumiseen. Ja ne sairaat työyhteisöt, jonne jokaiseen mahtuu ainakin yksi negatiivinen/kiusaaja.

Ja tämän työn arvostuksesta vielä... ei niinkun näy ainakaan palkassa, eikä missään muussakaan..ja ihmiset luulee että tää on joku kutsumusala!

Mä olen LH-aikuisopiskelija ja olen kohdannut todellisuuden hoitoalalla, mutta aivan erilaisena kun kuvittelin!
Eli työ on fyysisesti/henkisesti rankkaa ja asiakkaat haastavia jnejne. mutta yllätyksenä tuli, että osa hoitajista ihan käsittämättömiä ilkeilijöitä ja alkeellisimmatkin käytöstaidot kateissa. Yritä siinä sitten normaalisti työskennellä, kun KAIKKI mitä teen, sanon, olen sanomatta on yksinkertaisesti asioita, joita pitää kommentoida negatiivisesti. Olin just sijaisena, missä jouduin kahden vanhemman hoitajan hampaisiin ja tässä vielä mietin vienkö asiaa eteenpäin kun tiedän, että heidän lähin esimies ihan tossukka...
Kuuntelin sellaista epäsuoraa kettuilua kaikki päivät ja sitten vielä lopulta heidän sanoin en oikein kuulemma sopeutunut heidän porukkaan ;) Joopa joo...ja jos laitan asiaa eteenpäin niin varmasti olen yhteistyötaidoton, epäpätevä ja passiivinen ja kaikkea muuta. Ja todellisuudessa olen empaattinen, ahkera, motivoitunut ja joustava ja edellisissä paikoissa otettu heti porukkaan mukaan yhtenä työntekijöistä ja arvostettu mun panosta&persoonaa. Toki ymmärrän, että kaikkia ei voi miellyttää, mutta kyllä tollanen henkinen väkivalt pitäis kitkeä pois työpaikoilta, koska ne on asiakkaat, jotaka siitä eniten kärsii :(