Menetin neitsyyteni erään tuttuni kanssa. Ujostelin, arastelin ja häpeilin itseäni, vaikka hän koitti tehdä tuon tuokion mahdollisimman mukavaksi minulle, ja pelkään että ujouteni sai hänet tuntemaan, etten pitänyt siitä. Hän vältteli mua muutaman viikon sen jälkeen ja sittemmin olemme harrastaneet seksiä kolmesti. Hän on pyytänyt pari kertaa suihinottoa, mutta ystävällisesti kerroin olevani kokematon tämän asian suhteen ja ujostelen kokemattomuuttani tehdä sen. Mies sanoi, ettei häntä haittaa. Sen jälkeen hän ei ole suihinottoa pyytäny, mutta oisin ollut valmis sen tekemään, kun olen psyykannut itseäni. :) Hän kyllä antaa mulle suuseksiä pyytämättäkin. Se ei vaan tunnu miltään, enkä uskalla sanoa siitä koska sitten hän kysyisi, että mitä hän voi tehdä, enkä osaisi vastata, enhän tiedä sitä itsekään. :(
Mietinkin, että paljonko vaikuttaa kokemattomuus ja arastelu seksissä, kumpi on pahempi? :) Pidän tuon miehen kanssa puuhailusta ja olen huomannut rentoutuvani kerta kerralta. Epävarmana tyttönä ihmettelen, kuinka hän on tahtonut nähdä minua vielä kolmesti nihkeän ekakertani jälkeen. Tällä miehellä on lukuisia seksisuhteita, joten hän saisi kokeneempiakin, mutta on silti edelleen valinnut myös minun seurani. Ehkä olen kelvannut miehelle kovassa puutteessa, tyylillä "kunhan on vain joku reikä mihin munansa tökkästä"? Itse en lähtisi kenen tahansa mukaan, jos tyyppi oksettaa tai on huono, niin en viitsi vaivautua toistamiseen.
Onko miehelle väliä, jos nainen ujostelee tai arastelee seksissä? Vai mikä saa kokeneen miehen pyytämään yhteistä yötä kokemattoman naisen kanssa uudelleen? Emme ole kokeilleet kun sellaisia asentoja, joissa mies on päällä, ja käytämme aina paria samaa asentoa. Olen tuuminut hänen valinneet asennot siten, jotta ne olisivat helpoimmasta päästä kokemattomalle naiselle.
Mietinkin, että paljonko vaikuttaa kokemattomuus ja arastelu seksissä, kumpi on pahempi? :) Pidän tuon miehen kanssa puuhailusta ja olen huomannut rentoutuvani kerta kerralta. Epävarmana tyttönä ihmettelen, kuinka hän on tahtonut nähdä minua vielä kolmesti nihkeän ekakertani jälkeen. Tällä miehellä on lukuisia seksisuhteita, joten hän saisi kokeneempiakin, mutta on silti edelleen valinnut myös minun seurani. Ehkä olen kelvannut miehelle kovassa puutteessa, tyylillä "kunhan on vain joku reikä mihin munansa tökkästä"? Itse en lähtisi kenen tahansa mukaan, jos tyyppi oksettaa tai on huono, niin en viitsi vaivautua toistamiseen.
Onko miehelle väliä, jos nainen ujostelee tai arastelee seksissä? Vai mikä saa kokeneen miehen pyytämään yhteistä yötä kokemattoman naisen kanssa uudelleen? Emme ole kokeilleet kun sellaisia asentoja, joissa mies on päällä, ja käytämme aina paria samaa asentoa. Olen tuuminut hänen valinneet asennot siten, jotta ne olisivat helpoimmasta päästä kokemattomalle naiselle.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ehkä olen kelvannut miehelle kovassa puutteessa, tyylillä "kunhan on vain joku reikä mihin munansa tökkästä"?
… voi kai se olla noinkin
Onko miehelle väliä, jos nainen ujostelee tai arastelee seksissä?
… eipä tuo ainakaan haitta, ujous sopii monille
Vai mikä saa kokeneen miehen pyytämään yhteistä yötä kokemattoman naisen kanssa uudelleen?
… ehkä muut tarjolla olevat on huonompia
"Onko miehelle väliä, jos nainen ujostelee tai arastelee seksissä?"
Kyllä on, erittäin paljon. Sain samaa jaksaa tyttöystäväni kanssa yli vuoden - silloin tällöin ihan ihme ahdistumista jne, jonka huomasi kyllä samantien. Seksistä oli myös älyttömän vaikea puhua, kun toinen osapuoli turhautuu ja ei uskalla puhua, vaikka tahtoisikin. Todella, todella rasittavaa. Parisuhteelta odotan myös erittäin hyvää seksiä. Suhde ilman seksiä on kaveri- tai ystävyyssuhde - tämmöistä en ollut vailla.
Pääsimme asiasta kuitenkin yli. Helvetin tiukille se kyllä välillä suhteen veti - muutenkin oli asiat välillä ilman mitään hyvää syytä huonosti. Tämä tyttö oli silti älyttömän kiltti ja fiksu. Hän myös oppi pikkuhiljaa, joka auttoi jaksamaan. Asiat muuttuivat paremmaksi. Mutta sai sen eteen tehdä työtäkin - onneksi lopputulos on aivan kaiken sen arvoista.
Nykyään on aivan uskomattoman hyvää seksiä, eikä asioita tarvitse arastella tai mitään muutakaan. Oikeastaan nykyisellään helposti paras parisuhde, mitä minulla on ikinä ollut.
E-pillereiden pois jättäminen on parantanut hänen elämänsä laatua aivan älyttömän paljon, sillä oli myös merkittävä osa suhteemme laadun parantamisessa. Ystäväpiiriini kuuluu muitakin, jotka ovat todenneet saman. Harmillisen moni silti syö teinistä asti niitä ja luulevat ihmeellisten itkukohtausten, turhautumisen, raivoamisen yms ilman syytä olevan "ihan normaalia" naiselle.
Lisäys: Puhun tottakai ainoastaan omasta puolestani. Älä yleistä kaikkiin miehiin. Jotkut saattavat tykätä erittäin kokemattomastakin, koska heillä ei ole silloin paineita suoriutua. Tai jos he ovat mielikuvituksettomia, tai muuten vain liioittelevat juttujansa. Tiedän tämmöisiä tyyppejä myös omassa kaveripiirissäni.
Reilusti suurin osa on aika tumpeloita muutenkin sängyssä kaiken kuulemani perusteella, eivätkä keskimäärin oikein joko ymmärrä naisten tuntemusten päälle seksin aikana tai heitä ei se kiinnosta. Tämän mielipiteen jakaa lähes kaikki tuntemani tytöt sekä naiset, yleensä viimeistään siinä vaiheessa kun on saanut oikeasti hyvää seksiä.
Jos miehesi ei ole täysi tumpelo, haparoiva tai muuten vain pidä sinua vitunkantotelineenä johon on helppo heittää lastit sisään, niin hän saattaa jopa pitää sinusta(!!!). Ties vaikka sinussa olisi loistavat ainekset pitkään parisuhteeseen, mutta tällä hetkellä löytyy pieniä vikoja. Ne saa ajan myötä hiottua ja korjattua pois.
Puhukaa, perkele. Ei se ole oikeasti niin vaikeaa.
lisäys, unohdin mainita, että kumppanini on mies, Uolevi, ja todellakin oli niin kokematon, että söi E-pillereitä, kun pelkäsi tulevansa raskaaksi. Mutta kuten sanottu, keskustelkaa asioista, liittykää SETAAN, kuten me on tehty, odotamme tässä nyt v aan suhteemme vakinaistamista, adoptoimme sitten vaikka simpanssin.. se olis niin "isänsä" näköinenkin.. heippa taas..
Arkuus on suurempi haitta kuin kokemattomuus.
Kokematon oppii, mutta arka ei uskalla opetella ;)
Ehkä mies siksi Sinun kanssasi haluaa olla yhä uudestaan ja uudestaan koska saattaa silti sexi olla parempaa Sinun kanssasi kuin kokeneempien... Tunteet saavat sexinkin tuntumaan ihan erilaiselta vaikka toinen olisi "teknisesti" ja fyysisesti parempi.
:) Meidän välillä ei ole mitään tunteita, mies ei selkeästi tahdo mitään muuta, kuin seksiä. Emme ole asiasta puhuneet, mutta miehen välinpitämätön käytös sen paljastaa. :)
Miehet käyttäytyvät joskus välinpitämättömästi kätketäkseen todelliset tunteensa.
Olin itse sellainen lukiossa, ja sain varmasti kaikki tytöt luulemaan, että en välittänyt naisista ollenkaan. Jotain homohuhujakin taisi käytävillä levitä.
Ei me miehet aina osata olla rehellisiä tunteistamme. Jotkut saattavatkin jopa tulkita seksin rakkauden osoituksena, ja käyttävätkin sitä sitten ilmaistakseen sitä, mitä hellyydellä ja rehellisyydellä eivät kyksene.
Puhumalla asiat saadaan hoidettua. Pitää vain yrittää, kunnes toinen avautuu tarpeeksi ja saa jotain suustaan.
miehet vaan tykkään kun on ujo, ne tykkää opettaa.
ei ketään oo seppä syntyessään ;)
Minäpä olen ja minä opetan miestä ;)