ENSIKSI; En todellakaan halua anoreksiaa, ja vielä vähemmän olla pro-ana!
Mietin vain, koska olen pitkään paininut masentuneisuuden kanssa, mutta ulkönäköni on mielestäni yksi esteistä iloisuuteen. Reiteni osuvat ylhäältä yhteen (juuri ja juuri) ja tämä kauhistuttaa. olen n. 165cm ja painan n. 60kg. Olen lääkäreiden mukaan norm. painonen, kun harrastan liikuntaakin, niin sanovat että lihas painaa ^^
no, kuitenkin minua kauhistuttaa tämä luku aivan kamalasti ja sitten kun täällä lukee kommentteja "no lol ite oot sit varmaa jotain 56kg painava läski paska" ni ei se siitä parane. Kaverit vertaavat painojaan "iik siis 42 kilooo!!! apua nyt mä lihoon kauheest aah!" siis näin, ;s
Olen aloittanut laihduttamisen. Syön enää aika vähän, ja pyrin mahdollisimman terveelliseen ruokavalioon. Mutta jotenkin aina käy niin että joku juhla tulee juuri silloin kohdalle kun olen aloittanut ja kotitalouden tunnit ovat myös suuri este :c
En vain tajua. Saan kamalia tunnontuskia kun syön "ylimääräistä" mitä piti mutta silti vain syön. En halua olla anorektikko, en missään tapauksessa, mutta ajattelen painoani koko ajan ja haluan tuntea itseni kauniiksi, että jalkani eivät hivo toisiaan kävellessä, että minäkin saisin huomiota...
tämä on pakkomielteeni vaikken pysy siinä ja se tekee minut tuntemaan itseni kamalaksi paska kasaksi.
Haluan käyttää bikineitä kerrankin niin ettei tarvii piileskellä pyyhkeen takana tai olla koko ajan vedessä =((
Haluan olla laiha mutten missään tapauksessa anorektisen laiha.
Olen vain hämmentynyt tilanteesta kun koko ajan ravaan peilin edessä vaa'alla tai suunnittelen kuinka vähän saan tänään syödä ja mistä tulee liikaa kaloreita. :S
Mietin vain, koska olen pitkään paininut masentuneisuuden kanssa, mutta ulkönäköni on mielestäni yksi esteistä iloisuuteen. Reiteni osuvat ylhäältä yhteen (juuri ja juuri) ja tämä kauhistuttaa. olen n. 165cm ja painan n. 60kg. Olen lääkäreiden mukaan norm. painonen, kun harrastan liikuntaakin, niin sanovat että lihas painaa ^^
no, kuitenkin minua kauhistuttaa tämä luku aivan kamalasti ja sitten kun täällä lukee kommentteja "no lol ite oot sit varmaa jotain 56kg painava läski paska" ni ei se siitä parane. Kaverit vertaavat painojaan "iik siis 42 kilooo!!! apua nyt mä lihoon kauheest aah!" siis näin, ;s
Olen aloittanut laihduttamisen. Syön enää aika vähän, ja pyrin mahdollisimman terveelliseen ruokavalioon. Mutta jotenkin aina käy niin että joku juhla tulee juuri silloin kohdalle kun olen aloittanut ja kotitalouden tunnit ovat myös suuri este :c
En vain tajua. Saan kamalia tunnontuskia kun syön "ylimääräistä" mitä piti mutta silti vain syön. En halua olla anorektikko, en missään tapauksessa, mutta ajattelen painoani koko ajan ja haluan tuntea itseni kauniiksi, että jalkani eivät hivo toisiaan kävellessä, että minäkin saisin huomiota...
tämä on pakkomielteeni vaikken pysy siinä ja se tekee minut tuntemaan itseni kamalaksi paska kasaksi.
Haluan käyttää bikineitä kerrankin niin ettei tarvii piileskellä pyyhkeen takana tai olla koko ajan vedessä =((
Haluan olla laiha mutten missään tapauksessa anorektisen laiha.
Olen vain hämmentynyt tilanteesta kun koko ajan ravaan peilin edessä vaa'alla tai suunnittelen kuinka vähän saan tänään syödä ja mistä tulee liikaa kaloreita. :S
Vastaukset 4
Vanhimmat
syy, miksi täällä lukee kuvailemiasi kommentteja, on se että osa täällä pyörivistä ihmisistä ovat tosiaan syömishäiriöisiä, enemmän tai vähemmän sairaita ihmisiä joilla on vääristynyt suhde painoon ja vaa'an lukemiin, sekä sitten tietty enemmän kuin paljon vanhoja kunnon trollaajia jotka repivät päiviinsä virikettä huutelemalla anonyymisti ihmisille, joiden ongelmia ja sairautta eivät voi ymmärtää.
anoreksiaa tai muutakaan syömishäiriötä ei voi valita. sanot, ettet halua olla anorektikko ja uskon kyllä sen. kuvailet kuitenkin ajatuksiasi "pakkomielteesi" joka ei kuulosta tietenkään terveeltä, tai siltä että olisit enää edes tässä vaiheessa ihan kontrollissa tän asian suhteen.
jos kaipaat laihdutusvinkkejä (mitä en todellakaan sano sinun tarvitsevan), tämä tuskin on oikea palsta.. syömishäiriö-osiossa kuitenkin kun ollaan.
ja vielä etten kuulosta kovin tunteettomalta, niin itse olen painiskellut masennuksen ja syömishäiriön kanssa noin kahdeksan vuotta ja ymmärrän kuvailemiasi oloja. olen nyt n. 10kg kevyempi kuin muutama vuosi sitten,m jolloin olin normaalipainossa ja olen kyllä edelleenkin, sen alarajoilla tosin. kuitenkin edelleen haluaisin olla laihempi ja tuntuu (ja näyttää) että reidet ottavat ylhäältä vähän yhteen ja, niinkun sanoit, se kauhistuttaa.
Olen itse aikalailla samanlaisessa tilanteessa; 162cm ja 56 kiloa.
Itseäni ei niinkään vaa'an lukema liikuta (tosin en omista vaakaa, joten tällä saattaa olla vaikutusta. Jos omistaisin niin luultavasti ravaisin sillä useasti päivässä.) mutta peiliin katsominen aiheuttaa paskan fiiliksen. Sama täällä, reiden ottavat ylhäältä kiinni toisiinsa -> ahdistavaa. Myös "raskausarpia" näkyy reiden ulkoreunassa -> vielä ahdistavampaa.
Olen myös varsin urheilullinen (etenkin enne kilpaurheilu-uran lopettamista 5 vuotta sitten), joten kaikki vetoavat aina siihen että lihas painaa. ... Joo, mutta ei se lihas näitä vatsamakkaroita aiheuta.
Haluaisin vain litteän ns. pyykkilautavatsan ja sirommat rakenteet.
Tässä teille jotain mikä auttaa laittamaan minäkuvanne perspektiiviin:
http://ffp.uku.fi/cgi-bin/energynet03/bodyshape03.pl
Oma tulokseni on 2 vaikka luulin että 3 ja haluankin olla 3.
Sallamarjaanan linkki oli hyvä!!! Suosittelen kaikille! (Itse olen 37 v, 157 cm ja 50 kg, ilmoitin olevani ja haluavani olla 3, testi ilmoitti minun olevan 2. Tosin en nähnyt 2 - 3 kuvissa juurikaan eroja.)
Sinulle alkuperäinen kirjoittaja sanon, että koeta olla tekemättä isoa ongelmaa sellaisesta, joka ei sitä ole. Itselläni on ollut nuorena hoitamatonta syömishäiriökäyttäytymistä, ja se vaikutti laajasti kaikkeen elämässä. Väitän, että jos käyttäytymisen taustalla olleen ongelmat olisi hoidettu silloin, niin elämäni olisi mennyt paljon helpommin.
Nyt "elämän vaaka" on keikahtanut niin hassusti, että olen tyytyväinen siihen mitä ulkoisesti olen, mutten siihen, mitä pääni sisällä olen. Eli alun perinkin ongelma on ollut se, mitä pään sisällä on (tai mitä siellä ei ole), ei se, mitä olen itse ulkoisesti.
Moni kiinnittää huomiota havaintoja kerätessään erittäin valikoivasti asioihiin. Raskaudesta haaveileva näkee vain raskaana olevia naisia, yksinäisyydestä kärsivä onnellisia perheitä ja pareja, köyhä näkee vain maksukykyisiä ihmisiä, kehoonsa tyytymätön täydellisiä ihmisiä. Katsele seuraavan kerran kulkiessasi avoimin silmin. Näet teinejä, joilla on seläsään rasvaa enemmän kuin itselläsi vatsapuolella, ja jotka kävelevät jalat harallaan, koska ympärysmitaltaan massiiviset reiden eivät mene yhteen. Näet myös pullukoita täti-ihmisiä, jotka kirjaimellisesti täysin rinnoin riemuavat ja nauttivat elämästä.
Jos elämä ei tunnu elämältä, tilanne ei parane, vaan pahentuu, jos yrittää kompensoida onnettomuuttaan laihduttamisella. Onnea ei tavoita laihtumalla. Usko vanhemman naisen puhetta.
Ja minä. En ole mitään lihasta. Syön huonosti, olen nälkäinen, köyhyyttäni. Lihasmassaa voisi olla enemmän jo arjesta selviämisen vuoksi, raskaiden ovien ym. kanssa saa ponnistella. Eli olen luuta ja nahkaa, välissä vähäinen määrä lihasta ja riittävä määrä rasvaa. Syön hallitusti (taloudellisista syistä) herkkuja ja ruoat valmistan itse perusraaka-aineista.
Vasta 30-vuotta täytettyäni minua on sanottu sieväksi. Siis miehet ovat sanoneet. Ja hyvävartaloiseksi. Ehkä sitä ennenkin sanottiin, mutta en vain kyennyt sitä kuulemaan. Harva varmaan todella tykkää tikusta. Jotkun tykkäävät sairaalloisen ylipainoisista naisista, mutta se on miesten sairaus se.
Viime viikolla tanssin alasti saunan peilin edessä itselleni primitiivitanssia, hytkyttelin olemattomia rintojani ja heiluttelin löysiä pakaroitani. Tanssin tanssia, joka kuuluu reheville naisille. Ja nauroin. Tällainen vanheneva kehoni on, ja se kelpaa minulle.
Jos haluatte tuntea itsenne kauniiksi, hankkikaa itseänne reippaasti vanhempi rakastaja.