Onko muka sellaisten lasten tehtävä huolehtia vahoista vanhemmistaan jotka ovat aikanaan riekkuneet ja pitäneet hauskaa ja laiminlyöneet lapsensa? On ollut kiva matkustella, bilettää ja shoppailla sekä kuluttaa runsaasti aikaa milloin minkäkinlaisissa harrastuksissa joka on ollut pois lasten kanssa vietettävästä ajasta.
Sitten kun kihti ja pipi alkaa vaivata eikä jakseta eikä pystytä pitämään hauskaa, pitäis lasten muka olla valmiina kuin partiolaiset aina pitämässä seuraa ja auttamassa. Vai pitäisikö?
Sitten kun kihti ja pipi alkaa vaivata eikä jakseta eikä pystytä pitämään hauskaa, pitäis lasten muka olla valmiina kuin partiolaiset aina pitämässä seuraa ja auttamassa. Vai pitäisikö?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lyhyesti.
Kyllä.
=DW=
Samat sanat. Vanhempia pitää kunnioittaa, myös niitä jotka ovat osanneet pitää hauskaa.
Jos nyt ihan aikuisena tuota kysyt pitäisi Sinun selvittää tämä kohdallasi oleva asia ihan itekseen? Monistaa ei voi.
Eihän kihti enää ketään vaivaa, pilleri päivässä, niin syöt mitä vaan, eikä tule kipua.
Missä ne lapset olivat, kun vanhemmat "riekkuivat"?
Eipä ollut meillä riekkuvanhempia, ja huolehdittiin kaikista hamaan hautaan asti.
Tee niin kuin omatuntosi kehoittaa tekemään, mitäpä sinulle muuta voidaan sanoa.
"Tee lähimmäisellesi sitä, mitä soisit sinulle tehtävän." - muillekin kuin vain vanhemmille.
Vai voisko kääntää niin että laiminlyö vanhempiasi niin kuin hekin laiminlöivät sinua. Ja, eipä moniakaan riekkuvanhempia kiinnostanut OMIEN vanhempiensa hoito. Ei kai nykyajan keski-ikäiset osaa kuvitellakaan hoitavansa vanhempiaan jos ei ole omatkaan vanhempansa hoitaneet omia vanhempiaan. Ei ole mallia.
Nyt vasta on tullut kova tohina että yhteiskunnan pitäis hoitaa vanhemmat kun ei itseä hotsita.
Mun vanhempani ovat molemmat kuolleet joten no problem, mutta ne joiden vanhemmat alkavat tulla pissiseniliteetti-ikään niin kova on rummutus hoitopaikoista.
Itse hoidan itseni niin hyvin että toivottavasti ei tarvitse virua kakkapissavaipoissa. Mieluummin kuolen sydänkohtaukseen 84v. täysijärkisenä kuten äidilleni kävi.
No, äitini kuoli syöpään pian 30 vuotta sitten 59-vuotiaana, kuten kuolleita ovat kaikki muutkin vanhempamme. Äitiänikin kävimme useilla reissuillaan sairaalassa katsomassa.
Meistä kyllä huolehdittiin, miten töissäkäyvä voi jäädä kotiin hoitamaan ketään, ei yhtään mitenkään, jos edes osaa tai pystyy??
Harvasta on omaishoitajaksi, yleensä puolisosta, niin kauan kun hän itse vielä kykenee. Ei laitoshoito ole useinkaan mitenkään miellyttävää, jos lienet siihen syventynyt, muttei hoitoa voida suvunkaan harteille työntää.
Itselleni on ihan vieras käsite koko vanhempien riekkuminen, eikö lapsi oteta nykyisin huostaan, jos jää hoitoa vaille?
No. Sitä ei meillä vanhemmat päätä, vaan lapset. Nykysuomessa, missä ei ole enään voimassa kunniakulttuurin säännöt.
Meillähän ei valitettavasti tiedetä millä jalalla seisoa.
On myös muulla tavoin lapsensa laiminlyöviä vanhempia kuin ne iänikuisesti stereotyyppisesti esiintuodut viinaa kittaavat bilettäjät. En ymmärrä, miksi hauskanpidosta aina syyllistetään, hauskuutta on niin vähän maailmassa.
Olisipa vain minunkin äitini ollut hauskanpitäjä, hän olisi nauranut joskus. Olisi ollut joskus itselläkin mukavaa. Mutta ei, jos oli yleensä paikalla, istui totisena tai myrtsinä tuolissa ja tuijotti kaukaisuuteen. Ruokaa ei ollut ja ulkona minulle sai tehdä vaikka mitä, ei väliä, vaikka veri valui, kun tulin sisälle, katse vain sivuun tai korkeintaan sanottiin että olen kuvitellut kaiken. Isyyttä ole ikinä selvitettykään. On se kai vieläkin elossa se nainen, en tiedä. Ei siinä mitään äitisuhdetta päässyt syntymään.
Juu, kyllä minulle olisi mieluusti kelvanneet ne bilettävät , iloiset vanhemmat. Sellaisista olisin voinut huolehtiakin.
Minun vanhemmat eivät bilettäneet...mitä nyt äiti kertoi olevan muualla olemassa tapoja. Tempperamenttia ja tunnetta oli kuiteskin ihan riittämiin molemmilla.
Sen mitä nuorena menetin(?), siihen minulla on nyt aikuisena ollut mahdollisuus. En ole katkera vaikka lapsuus on asettanut rajat mielikuvitukselleni ja raameilleni.
Asia on tapauskohtainen. En ole ollut bilettävä vanhempi, koska sain lapset iäkkäänä ja ehdin ennen heidän syntymistään kokea yhtä sun toista. Tuo lasten kanssa vietetty aika oli oma jaksonsa elämässäni. Lapsilleni olen sanonut, että tärkeintä on, että elävät omaa elämäänsä, minä kyllä selviän. Voihan olla, että muuttavat jonnekin kauas.Onneksi meillä kaikilla on omat ystävämme ja touhumme, vaikka hyvät välit ovatkin.