Sinä se tulit ja otit minut syliisi. Rimpuilin irti, tiedät kyllä miksi. Et päästänyt otteestasi, hiljalleen annoin periksi, kuuntelin sydämeni sykettä niin että korvissa kohisi. Tulit aina vain iholleni, järkeni alkoi jo huutaa pois, POIS tästä tilanteesta tai käy huonosti. Viimeisen kosketuksen, viimeisen vilkaisun, viimeisen suudelman jälkeen mietin, ei voi olla totta, päästin sinut pois. Ja nyt, tuntuu että sinäkin päästit minut pois, en ymmärtänyt pelin henkeä, en missään vaiheessa edes huomannut että leikistä tuli loppu ja se muuttui vakavaksi. Enää ei ole mahdollisuutta edes kysyä, mitä oikeasti halusit, mahdollisuutta selvittää sinulle mitä minä oikeasti halusin. En satuttanut sinua, enhän? Ei tässä olla lähelläkään rakkautta, eihän...
Näin se meni
kun annoin mennä
311737
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Täällä on taas mukavaa iltalukemista. Kuka lienetkin, mutta olet kyllä tyhjäpää.
Miksi tuollaista pitää täällä julkaista, tuo on tosiaankin vain halpaa himoa.
on paljon enemmän sisälläni.
vissiin joku teini taas :)) niitähän täälä riittää tota sontaa voi jauhaa facessaki.rakkaus on yliarvostettua.ei täälä huomiota tarvi kerjätä.ynyyyh!se jätti mut ja niin edelleen niin se elämä menee mut jatkuuhan se.yrittäs vaan kaikki ymmärtää
Samaa tyhjää kaikkien päät täynnä. Miks sinä saat julkaista tuollaista josta tulee paha mieli? Koitan ilmaista tätä fiilistäni, en voi sanoa olevani ylpeä mitä tuli tehtyä/jätettyä tekemättä. Halpaa kyllä, senttiäkään ei maksanut.
no, onpahan tehty sulle helpoksi, kun et halua. minä en ketään pakota
Eikö?
ota syliin äläkä päästä irti....
Rakkaus on vaikea laji, sanoin sinulle sinä iltana kun lähdin luotasi. Myönsit, ja sanoit yhä välittäväsi minusta. Minäkin sanoin saman sinulle, vaikka ei minun tunteeni pysähtynyt välittämiseen. Näin kun jäit itkemään. Menin kotiin, olin surullinen, loukkaantunut ja pettynyt meihin molempiin. Kyselin itseltäni, että miksi me kaikista näistä suurista tunteista huolimatta eroamme. Ymmärsin kyllä millaiseksi se oli mennyt, mutta en oikein osannut muuta. Kuulostit varmalta, minä taas en osannut sinua vakuuttaa. Vasta myöhemmin aloin ymmärtää, että olisit kaivannut siinä tilanteessa minua yhtä paljon kuin minä sinua.
Olen ajatellut sinua ja muistellut kaikkea mitä sanoit. Olen tutustunut sinuun niin hyvin kuin muistini pohjalta on mahdollista. Miettinyt mikä on tärkeää. Minun olisi pitänyt uskoa aina siihen minkä tunsin olevan oikein. Ja kertoa siitä sinulle useammin, vaikka riidellen. Ei vältellä mitään. Et varmasti olisi tykännyt huonoa.
Huonompi juttu että sinullakin on "tilanne päällä". Mutta et ole hän, viimeisen kerran näimme valoisaan aikaan, en ole vuodattanut hänelle kyyneltäkään ja silti..
Ihmiset täällä tosiaan kuulostavat samanlaisilta.
Et SINÄ satuttanut, satutin itse itseäni sillä että halusin pitää sua otteessani vaikka sä rimpuilet, ja tiedän kyllä miksi. Ja mä hullu vaan jatkoin ja jatkoin, ja tietäähän sen että lopulta sattuu mutta ihan omaan piikkiin menee.
Ja mä olen aina vakavissani vaikkei se siltä välttämättä aina vaikuta. Olen tässä tilanteessa aika heikossa asemassa, silti välillä uskallaan toivoa että sä muuttaisit mielesi ja...
Mitähän tarkoitat heikolla asemallasi?
en ole nro1
kenelle kirjoitat, mutta kirjoituksesi perusteella voisin arvella, että satutit. Ja näyttää vaivaavan sinuakin, vaikka ilmaisetkin, että sinulla ei ole tunteita. Vai onko sittenkin? No, tarinaan sopiva kappale, mutta elävässä elämässä huutaa ikävästi tunteilla lekkimisen kielellä.
En tiedä, satutinko. Vastapuoli on vaikeasti tavoitettavissa ja tulkittavissa. Tunteita minulla on, mutta tukahdun kun en ole voinut hänelle niitä kertoa. Minä kielsin tunteet, sekä hänen että omani. Nyt kun aika on antanut etäisyyttä, tiedätkö, kun näkee lähelle sitten vasta kun etäältä katselee, huomasin tehneeni muutaman virheen. Tai, oikeastaan, en tehnyt Mitään. Näin se vain meni.
MIten olet onnistunut toimimaan noin?;-) Hän on kertonut omista tunteistaan, jotka sinä olet järjestelmällisesti kieltänyt. Samaan aikaan olet ahdistunut kun et saa kerrottua omista tunteistasi ja päätit olla tekemättä yhtään mitään?:)
Tulee väkisinkin mieleen että mites sä olet aiemmat parisuhdekuviot hoitanut, vai mikä tässä tilanteessa on ollut niin kamalan vaikeaa??
Näin se meni. En kieltänyt järjestelmällisesti. Lopulta kuitenkin kielsin. Ja juuri siksi että kielsin, en voinut omista tunteistani enempää puhua. Monimutkaista, mutta totta.
jos hänellä on ollut tunteita sua kohtaan niin kyllä niitä varmasti löytyy vieläkin. Ei se että toinen lakkaa yrittämistä tarkoita ettei enää kiinnosta. Joskus on vaan pakko luovuttaa jos toinen ei tee mitään ja kieltää kaiken.
Joten onko täysin poissuljettua että lähestyisit häntä. Eikö se olisi vähintäänkin reilua jos hän on jo omalta osaltaan kerran laittanut itsensä peliin. Tuskin hän sitä toista kertaa tekee.
Ei se ole poissuljettua, mutta tilanne on yhä sama ja todennäköisesti kiellän tunteeni jatkossakin. Vai olisiko paras molemmille myöntää tunteensa ja jatkaa siitä huolimatta erillään? Heartbreak.
Minä ainakin haluaisin kuulla toisen tunteet niin kuin ne ovat. Se että sen ei välttämättä tarvitse johtaa mihinkään, se on sitten asia erikseen. Me ihmiset tunnemme kuten tunnemme, ei aina tarvitse tunteitaan seurata, mutta mitä hyötyä on salailusta jos on aikuisista kyse?
Totta puhuen, jos tilanne vielä toistuu, en ehkä kykene pitämään tunteitani vain omana tietonani. Helpompaa se on ns. aikaisessa vaiheessa lopettaa kuin että menee taas yhtä askelta pidemmälle. En vain pysty, tuntuu itsensä kiduttamiselta. Ja mikäli olen ollenkaan oikeilla linjoilla mitä hän tuntee, eriteillä jatkaminen se vasta kiduttamista olisikin ja molemmille.
Ainakin omalla kohdallani, helpotti kun tunteet myönsi itselle ja hänelle. Ei se perustilannetta muuttanut, mutta kieltäminen ja epätietoisuus on kaikista raskainta. Ja se, että täytyy esittää muuta kuin on sisinmässään. Ei elämästä koskaan voi varmana sanoa, pahassa eikä hyvässä ;-) Joskus se myös yllättäen antaa.
Tunteistaan voi kertoa monesta syystä. Mutta ei asioita tarvitse miettiä aina niin että mitä sen jälkeen ja jatkossa ja mitä tästä seuraa. Jos siis kertoo tunteista toista kohtaan "vain" kertoakseen, ei sen takia että sillä tavoittelisi jotain tai sen pitäisi luoda odotuksia,
Vaikuttaa että Heartbreak on jokatapauksessa jo tapahtunut, molemmilla teillä.
Näihin tunnelmiin.
Kerrot siis. Hyvä, se on varmasti parempi niin. Jotkut asiat on vaan tarkoitettuja tapahtuviksi..
Miksi?
sinulle että hänelle. Se, että ei tee mitään voi satuttaa paljon ja tunteiden tukahduttaminen myös.
Epätietoisuus satuttaa eniten. Jäljelle jää loukkaantuminen ja pettymys, asiallisen hyvästelyn jälkeen vain haikeus ja ikävä. Se on parempi, ei sanomatta jättämisellä pelasta mitään.
Minä olen vihainen. Annan anteeksi jos edes yrität.
Anteeksi mutta en kyllä ymmärrä.Kuvittelet vain että ymmärrän.En ymmärrä.Valehtelit ja salasit sen ja kaiken muunkin.En pidä sinusta ihmisenä.
no..minä arvostaisin todella paljon jos eräs mies kertoisi mitä helvettiä sillä liikkuu mielessään ja mitä on tapahtunut, mutta ilmeisesti mun täytyy yrittää selvitä tästä ilman sitä tietoa. Olen muutenkin niin rikki ihmisenä, että tämä kokemus on ollut aivan musertava. Olisi edes sanonut että ei pystykään tähän, mutta viimeisin data hänen suunnaltaan on puolitoista viikkoa sitten sanotut "anna aikaa miettiä miten muuttaa elämääni". Jos ei olisi puhunut siitä kuinka vihdoin haluaa yrittää ja minun kanssani. Olisi vaan heti sanonut että en ole sen erityisempi kuin kukaan muukaan. Se tiesi ettei mulla ole kaikki mennyt ihan putkeen ja on vaikea uskoa mihinkään. Miksi sen täytyi väkisin tulla ja pyytää yrittämään...mä olen suorastaan ihan vereslihalla, henkisessä shokissa, oksentanu jopa safkani kerran mitä en ole ikinä ennen tehnyt ja turvautunut vanhoihin ahdistus ja paniikkihäiriölääkkeisiin. Lopetin lääkityksen vuosi sitten ... täytyy näköjään mennä hakemaan uudet reseptit. Ihmiset on paskoja. Voitte ihan vapaasti häipyä millon ja minne huvittaa, mutta antakaa toiselle sen verran arvoa, että kerrotte siitä ensin. Kyllä mä tästä todellakin nousen niinkun olen aina noussut kaikesta muustakin järkyttävästä paskasta elämässäni, mutta oliko ihan pakko? Helvetti. En todellakaan olisi tätä tar vinnut. Menkää saatana leikkimään noita tunnevammaisten, kommunikointikyvyttömien sosiopaattien leikkejä jonnekin ihan vitun kauas muualle.
Huh huh - hyvät ihmiset, ei tämmöstä.