Puolen vuoden sisällä minulla ollut kaksi itsemurhayritystä. Ensimmäinen kerta oli vakavempi, olin sairaalassa lääkkeiden yliannostuksen takia 3 päivää ja sieltä ehdotettiin osastojaksoa, kieltäytysin siitä. Siitä sitten lähetteellä aikuispsykiatrian polikliniikalle jossa olen nyt käynyt kerran viikossa.
Toisella kertaa yritin helpottaa ahdistusta viiltelemällä. Huomasin kuitenkin ettei se helpottanut olotilaa mitenkään.
Syön Mirtazapinia 30mg päivässä, en ole huomannut että se helpottaisi unettomuuteeni tai ahdistukseen millään tapaa. Keskusteleminen on aina ollut minulle vaikeaa enkä ole tottunut puhumaan omista asioistani.
En pysty rehellisesti puhumaan ahdistuksestani tai pahasta olostani kenellekkään vaikka tiedän että kuuntelijoita olisi paljon. Häpeän sitä että välillä haluaisin kuolla pois. Ajatuksissa pyörii myös kokoajan viiltely, en saa sitä mielestäni pois vaikka tiedän ettei se helpota.
Lukittaudun helposti omaan kotiini ja keksin mitä tyhmempiä tekosyitä ettei tarvitsisi lähteä mihinkään. Kaupassa käynti on yhtä tuskaa, tuntuu että kaikki katsovat ja alan hikoilemaan, sydän hakkaa miljoonaa. En ole käynyt kaupassa yksin melkein vuoteen. Tupakat käyn ostamassa kioskeissa tms.
Yritän helpottaa tilannetta juomalla melkein joka viikonloppu molemmat päivät, kaikki ylimääräinen raha menee alkoholiin. Tiedän senkin olevan turhaa koska tuntuu etten pääse tästä koskaan enää "ylös". Osaan ajatella asiat järkevästi ja tiedän tämän kaiken olevan aivan naurettavaa, mutta kun ahdistus iskee en osaa päästää siitä irti.
Tänään on taas huonompi päivä, olo on nin saamaton, tunne olevani huono ihminen, laiska. Kaikki murheet ja suru puskee pintaan.
Olisi mukava kuulla jos jollain olisi "keinoja" tms. miten käsittelette ahdistusta...
Toisella kertaa yritin helpottaa ahdistusta viiltelemällä. Huomasin kuitenkin ettei se helpottanut olotilaa mitenkään.
Syön Mirtazapinia 30mg päivässä, en ole huomannut että se helpottaisi unettomuuteeni tai ahdistukseen millään tapaa. Keskusteleminen on aina ollut minulle vaikeaa enkä ole tottunut puhumaan omista asioistani.
En pysty rehellisesti puhumaan ahdistuksestani tai pahasta olostani kenellekkään vaikka tiedän että kuuntelijoita olisi paljon. Häpeän sitä että välillä haluaisin kuolla pois. Ajatuksissa pyörii myös kokoajan viiltely, en saa sitä mielestäni pois vaikka tiedän ettei se helpota.
Lukittaudun helposti omaan kotiini ja keksin mitä tyhmempiä tekosyitä ettei tarvitsisi lähteä mihinkään. Kaupassa käynti on yhtä tuskaa, tuntuu että kaikki katsovat ja alan hikoilemaan, sydän hakkaa miljoonaa. En ole käynyt kaupassa yksin melkein vuoteen. Tupakat käyn ostamassa kioskeissa tms.
Yritän helpottaa tilannetta juomalla melkein joka viikonloppu molemmat päivät, kaikki ylimääräinen raha menee alkoholiin. Tiedän senkin olevan turhaa koska tuntuu etten pääse tästä koskaan enää "ylös". Osaan ajatella asiat järkevästi ja tiedän tämän kaiken olevan aivan naurettavaa, mutta kun ahdistus iskee en osaa päästää siitä irti.
Tänään on taas huonompi päivä, olo on nin saamaton, tunne olevani huono ihminen, laiska. Kaikki murheet ja suru puskee pintaan.
Olisi mukava kuulla jos jollain olisi "keinoja" tms. miten käsittelette ahdistusta...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hanki hyvä kaveri, jonka kanssa pystyt olemaan päivittäin. Voit saada siirrettyä ajauksia itsestäsi muualle ja alkaa keskittyä johonkin mukavaan asiaan. Minkä ikäinen olet ja kuinka kauan olet kärsinyt masennuksesta?
Olen 25 vuotias ja hyviä kavereita on 3 kappaletta jotka tietävät tilanteestani. Ongelma vaan on siinä että kaikilla ystävilläni on kumppanit ja perheet, joten yhteinen aikamme on rajallinen :/
Melkein kolme vuotta kaikki on tuntunut turhalta, mutta puolivuotta sitten sain diagnoosin...
Käyn töissä päivittäin eikä pitkiä sairaslomia ole nyt ollut vähään aikaan, mutta en pääse edes töissä eroon ajatuksistani. Itsensä satuttaminen pyörii päässä.
Asiat ja tekemiset tuntuvat hyvältä vain hetken, en saa iloa enää samoista asioista kuin joskus. Kun olen ystävieni kanssa en puhu omista asioistani vaan keskityn muihin asioihin.