Elämäni on päivästä toiseen tätä: Raahaudun väkisin lukioon, jossa minulla on vain pari juttelutoveria, istun tunnit koulussa, käyn hyppytunneilla ja ruokavälkällä kirjastossa lukemassa ja kaupassa, koulusta kotiin istumaan koneelle ja katsomaan telkkaria. Ei ole voimia tai intoa tehdä läksyjä. Monesti tipun kursseilta pois kun kertyy liikaa poissaoloja. Murehdin läpi päivän itseäni ja elämääni, enkä tiedä mitä tehdä. En jaksa päivästä toiseen käydä aktiivisesti koulua, jossa kukaan ei odota minua tai välitä minusta, vielä kun vapaa-aikanakaan ei ole perheen lisäksi muuta seuraa. Viikonloput menevät myös kotona, isän luona tai perheen mukana jossain. Olen 18v.
En jaksa enää
aseasda
7353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
18 v täälläkin ja elämä on tismalleen samanlaista. Lukiota käyn ja surkealla menestyksellä on mennyt. Poissaoloja kertyy ja keskeytettyjä kursseja. Elämä on joka päivä tietokoneen ruutuun tuijottamista.. Joskus miettii, että onko edes oikeaa syytä elää ja sen sellaista mukavaa.. On niin täysin toivoton olo ja tulevaisuudestakaan ei mitään tietoa..
Anteeksi, ei varmaan lohduttanut, mutta et ole yksin tämän asian kanssa. :)
Sama täällä! Tuntuu ettei koulutuksellani ole MITÄÄN merkitystä ja et se on vaan ajanhukkausta. Jostain syystä olen kuitenkin pakottanut itseni nousemaan joka päivä sängystä ja marssimaan kouluun. Ilman koulunkäyntiä, läksyjä jne minulla ei koskaan olisi mitään tekemistä ja olisin tullut jo hulluksi kauan sitten.
Ei se elämä tästä sen kummemmaksi muutu, jos olet niin onnekas,
että saat töitä, niin siellä kärvistelet, niin kauan, kuin töitä riittää.
Ostat ehkä asunnon ja maksat itsesi kipeäksi, kunnes saat lainan hoidetetua.
Tapaat ehkä naisen, saat ehkä lapsen, päädyt ehkä eroon.
Elämä on loppujen lopuksi yhtä helvettiä.
Et edes vielä tiedä, miltä tuntuu pohtia elettyä elämää 40-vuotiaana.
Mietit mikä meni vikaan, vaikka kaikelle et voi itse mitään.
Alat ymmärtää, miten itsekkäitä, omahyväisiä, kaksinaamaisia, petturimaisia,
suurin osa ihmisistä on. Eroon päättyneen ihmis-suhteen jälkeen haluat tappaa itsesi. Sinusta tulee kone, kuoletat pois tunteesi ja teet töitä, josta saat rahaa, muu aika menee juodessa ja uhkapelejä pelattaessa, voitat vähän, pelaat siitäkin suuren osan pois. Kyynistyt, kun huomaat, ettet löydä enää elämäsi rakkautta. Annoit kerran kaikkesi, mutta et saanut koskaan vastakaikua. Tältä voi tuntua yli 40-vuotiaana ja silloin on enää vaikeaa sanoa, että olisi jo välillä vähän helpompaa :(
Hei!
Edellinen kirjoitus oli kyllä turhan synkkä! Olen alle 50-vuotias ja kyllä elämään on mahtunut paljon kaikkea ihanaa ja mukavaa. Opiskeluaika kun kavereitten kanssa tehtiin kaikenlaista hauskaa ja mieliinpainuvaa. Lukio on kyllä tylsää, mutta pianhan se on jo teilläkin ohitse.
Halusin vain kertoa aloittajalle, ettei elämä todellakaan aina ole tylsää. Oli ihanaa valmistua aikanaan koulusta ja saada töitä. Myöskin puoliso, lasten saaminen ja oma koti tuovat todellakin iloa elämään. Eikä kaikki ihmiset todellakaan eroa ja vaikka eroaisi, ei sekään ole maailmanloppu.
Kannattaisi hankkia joku harrastus, liikunta auttaa masentuneeseen mieleen, tiedän kokemuksesta.
Mites vitamiinit? Kannattaa niitäkin popsia varsinkin pimeään aikaan ja muutenkin syödä terveellisesti, auttaa voimaan paremmin.
Tieto-ja pelikoneet eivät todellakaan edesauta elämäniloon, ne lamaannuttavat kenet tahansa.
Harrastuksia ja terveellistä ruokaa auttaa ihan varmasti.
Iloista kevättä!
mulla on ihan samanlainen tilanne kuin sullakin, paitti mulla ei ole juttelukavereita lainkaan. Olen nyt lukion kakkosella ja tänä vuotena kurssien arvosanat on laskeneet kuin lehmän häntä, viime vuonna meni vielä hyvin. En ole myöskään tehnyt läksyjä kunnolla viime syksyn jälkeen. Myös poissaoloja on liikaa kun joskus ei vain ole lainkaan halua mennä kouluun vaan jään kotia nukkumaan. Tehtäviä on rästissä paljon ja jopa sellaisia jotka olisi pitänyt jo viime vuoden puolella palauttaa. Ja kuten viestini kirjoittamisen ajankohdasta käy ilmi, unirytmikin on täysin perseellään. Joskus saatan valvoa aamutunneille asti koulupäivinä. Nukumpa miten vain, aina aamulla tuntuu kuin ei olisi nukkunut lainkaan. Tiedän että kuulostaahan tämä typerältä kun näin tekee itselleen hallaa. en halua kenenkään säälivän vaan tiedän että ongelmani on oman pääni sisällä ja vain minä voin parantaa käytökseni. Tällä menolla kun en varmasti saa lukiota läpi. Mutta yllätyin että meitä samassa tilanteessa olevia on näin monta tässä ketjussa ja varmasti vielä enemmän tämän palstan tavoittelemattomissa. olen siis 17 vuotias täytän pian 18. kutsunnatkin tuli jo. Nekin aiheuttaa ylimääräistä tressiä kaiken muun lisäksi.
Sama täällä, samaa hiton oravanpyörää päivästä toiseen. Ei mitään päämäärää millää eikä mitään tarkotusta tai merkitystä. Koulu menee päin honkia, poissaoloja kertyy ja kaikki johtuu ihan siitä että ei vaan jaksa välittää. Yksinäinen oon ollu koko elämäni, lukioon mennessä tilanne parani tosi paljon mut nyt taas kaikki saadut kaverisuhteet levinny käsiin, niin kuin aina. Otan itteäni niin paljon päähän että ei mitään järkeä.
http://pilvitaivas.vuodatus.net/