Tämä on esimerkki siitä, mitä kiusaaminen voi tehdä ihmiselle. En ole varma, mistä kiusaamisen vaikutukset alkoivat ja mihin ne loppuvat, mutta yhdestä asiasta olen varma: yhdessä elämäni vaiheessa minusta tuli tikittävä aikapommi, enkä ehkä koskaan tule saamaan varmuutta siitä, että olenko sellainen yhä vai onko minut tosiaan purettu.
Ala-asteeni oli huonovointinen ja kaikki oppilaat, joilla ei ollut suojana tiivistä kaveripiiriä, olivat vapaata riistaa. Minuun kohdistunut kiusaaminen ei ollut mitenkään tavallisesta poikkeavaa, kunnes joskus viidennen tai kuudennen luokan alussa välini omaan kaveriporukkaani tulehtuivat ja vetäydyin omiin oloihini.
Päätin, etten tarvitse ystäviä ja julistauduin erilliseksi ikätovereistani. Olin kaikessa vastarannan kiiski ja ymmärtämättömyyttäni pahensin kiusaamistani entisestään huomiota herättävällä käyttäytymisellä. Opettajani yritti lieventää kiusaamistani, mutta koulun asiat olivat sen verran huonolla tolalla ylipäätänsä, että luulen hänen luovuttaneen jossakin vaiheessa. Tuonjälkeiset ajat olivat kuin painajainen -- joskus kysyn itseltäni, että elinkö ne oikeasti, vai olivatko ne pahaa unta.
Minuun kohdistunut kiusaaminen oli pahaa, mutta pahinta oli kai jatkuva vainoharha. Joka kerran kun näin ihmisten puhuvan keskenään, kuvittelin heidän puhuvan minusta. Olin jatkuvasti valmiustilassa, jossa olin varautunut vahingoittamaan muita, ennen kuin he vahingoittaisivat minua. Selvitäkseni pahanlontunteestani, vetäydyin omiin mielikuvitusmaailmoihini.
Oman pääni sisällä elin useita kertoja tilanteita, joissa pääsisin viimein maksamaan potut pottuina kiusaajilleni. Ajan kuluessa unelmat alkoivat yhä enemmän muistuttaa konkreettisia suunnitelmia eivätkä kostoni kohteina olleet enää pelkästään kiusaajani, vaan koko ihmiskunta, koska vainoharhani omaa ikäluokkaani kohtaan vähitellen muuttui silmittömäksi ihmisvihaksi.
Uskon, että jos asiat eivät olisi menneet paremmin päin yläasteen puolella, olisin nyt kuollut. Olin kiinnostunut aseista ja tiesin miten niihin saattoi päästä käsiksi, mutta vaikka en olisikaan saanut niitä käsiini, olisin keksinyt jonkin muun tavan aiheuttaa tuhoa, eikä oma turvallisuuteni olisi ollut kauaa mikään huolenaihe. Suomalaisten kouluampujien profiilien tutkailu tuottaa minulle kuvottavan olon, sillä näen heissä niin paljon sitä samaa, mitä minussa ennen oli. Tuntuu siltä, kuin katsoisin alas jyrkänteen reunalta ja näkisin siellä pohjalla oman ruumiini.
Nykyään olen terve, kaiketi. Luulen, että poltin osan itsestäni loppuun pimeinä vuosinani, sillä olen tätä nykyä tunnoton, turta, tunneköyhä. En pysty tuntemaan vihaa, surua, häpeää, empatiaa, katumusta tai intohimoa, mutta ehkä sen takia olenkin sopeutunut niin hyvin. Opiskelen nuorisotyötä ja yhtenä tavoitteenani on pyrkiä estämään se, että muille lapsille ja nuorille käy samoin kuin minulle tai pahimmalle kiusaajalleni, joka tietämäni mukaan on tällä hetkellä useiden eri asioiden johdosta vankilassa. Kun olen joskus puhunut tästä vanhemmilleni, he ovat olleet kauhuissaan, sillä he eivät koskaan aiemmin tienneet minulla olleen suurta hätää. Osa kiusaajistani on todennut katuvansa kiusaamista.
Jos sinua kiusataan, koeta muistaa, ettei tämän järjestelmän, jonka sisällä elämme, ole tarkoitus ajaa ketään itsetuhon partaalle ja että suurin osa meistä haluaa korjata sen silloin kun se ei toimi toivotulla tavalla. Asiat muuttuvat paremmin päin, kun saa enemmän vapautta valita, keiden vaikutuspiirissä viettää aikansa. Kiusaajien valta ei ulotu yhtä pitkälle kuin vapautesi, eikä se valta ole niin suuri kuin miltä se vaikuttaa kun on sen alaisena. Älä anna periksi vainoharhalle.
Ala-asteeni oli huonovointinen ja kaikki oppilaat, joilla ei ollut suojana tiivistä kaveripiiriä, olivat vapaata riistaa. Minuun kohdistunut kiusaaminen ei ollut mitenkään tavallisesta poikkeavaa, kunnes joskus viidennen tai kuudennen luokan alussa välini omaan kaveriporukkaani tulehtuivat ja vetäydyin omiin oloihini.
Päätin, etten tarvitse ystäviä ja julistauduin erilliseksi ikätovereistani. Olin kaikessa vastarannan kiiski ja ymmärtämättömyyttäni pahensin kiusaamistani entisestään huomiota herättävällä käyttäytymisellä. Opettajani yritti lieventää kiusaamistani, mutta koulun asiat olivat sen verran huonolla tolalla ylipäätänsä, että luulen hänen luovuttaneen jossakin vaiheessa. Tuonjälkeiset ajat olivat kuin painajainen -- joskus kysyn itseltäni, että elinkö ne oikeasti, vai olivatko ne pahaa unta.
Minuun kohdistunut kiusaaminen oli pahaa, mutta pahinta oli kai jatkuva vainoharha. Joka kerran kun näin ihmisten puhuvan keskenään, kuvittelin heidän puhuvan minusta. Olin jatkuvasti valmiustilassa, jossa olin varautunut vahingoittamaan muita, ennen kuin he vahingoittaisivat minua. Selvitäkseni pahanlontunteestani, vetäydyin omiin mielikuvitusmaailmoihini.
Oman pääni sisällä elin useita kertoja tilanteita, joissa pääsisin viimein maksamaan potut pottuina kiusaajilleni. Ajan kuluessa unelmat alkoivat yhä enemmän muistuttaa konkreettisia suunnitelmia eivätkä kostoni kohteina olleet enää pelkästään kiusaajani, vaan koko ihmiskunta, koska vainoharhani omaa ikäluokkaani kohtaan vähitellen muuttui silmittömäksi ihmisvihaksi.
Uskon, että jos asiat eivät olisi menneet paremmin päin yläasteen puolella, olisin nyt kuollut. Olin kiinnostunut aseista ja tiesin miten niihin saattoi päästä käsiksi, mutta vaikka en olisikaan saanut niitä käsiini, olisin keksinyt jonkin muun tavan aiheuttaa tuhoa, eikä oma turvallisuuteni olisi ollut kauaa mikään huolenaihe. Suomalaisten kouluampujien profiilien tutkailu tuottaa minulle kuvottavan olon, sillä näen heissä niin paljon sitä samaa, mitä minussa ennen oli. Tuntuu siltä, kuin katsoisin alas jyrkänteen reunalta ja näkisin siellä pohjalla oman ruumiini.
Nykyään olen terve, kaiketi. Luulen, että poltin osan itsestäni loppuun pimeinä vuosinani, sillä olen tätä nykyä tunnoton, turta, tunneköyhä. En pysty tuntemaan vihaa, surua, häpeää, empatiaa, katumusta tai intohimoa, mutta ehkä sen takia olenkin sopeutunut niin hyvin. Opiskelen nuorisotyötä ja yhtenä tavoitteenani on pyrkiä estämään se, että muille lapsille ja nuorille käy samoin kuin minulle tai pahimmalle kiusaajalleni, joka tietämäni mukaan on tällä hetkellä useiden eri asioiden johdosta vankilassa. Kun olen joskus puhunut tästä vanhemmilleni, he ovat olleet kauhuissaan, sillä he eivät koskaan aiemmin tienneet minulla olleen suurta hätää. Osa kiusaajistani on todennut katuvansa kiusaamista.
Jos sinua kiusataan, koeta muistaa, ettei tämän järjestelmän, jonka sisällä elämme, ole tarkoitus ajaa ketään itsetuhon partaalle ja että suurin osa meistä haluaa korjata sen silloin kun se ei toimi toivotulla tavalla. Asiat muuttuvat paremmin päin, kun saa enemmän vapautta valita, keiden vaikutuspiirissä viettää aikansa. Kiusaajien valta ei ulotu yhtä pitkälle kuin vapautesi, eikä se valta ole niin suuri kuin miltä se vaikuttaa kun on sen alaisena. Älä anna periksi vainoharhalle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
oletko sä mä?
nice story bro
okei. Eli en ole ollut ainoa, joka olin alkanut luulemaan, että kaikki on ollut minua vastaan ja puhuvat paskaa selän takana. Asiallista tekstiä minun mielestäni.
Itsekkin olen päässyt siitä yli, vaikka joskus tuleekin mieleen että jos joku supisisi minusta selän takana, mutta kohautan vain olkapäitä ja jatkan matkaa että mitä väliä.
Kyllä minusta kannattaisi mennä hyvän (voi katsastaa useampaakin, ei tarvitse tyytyä ensimmäiseen) terapeutin juttusille. Ei siinä mitään menetä.