Kysymys astutuksesta!

Unknown85

Miten nopeasti uroksella irtoaa tavaraa narttuun? Tarvitseeko siihen usean minuutin vai muutaman sekunnin?
Olemme nyt kokeilleet astuttaa narttuamme parin päivän ajan, ja uros hyppii hetken nartun selkään ja alkaa jo jammaamaan kunnolla takajaloillaan ja narttu ulisee, eli uros pääsee nartun sisään. Uros silti hyppää pian tämän jälkeen pois nartun selästä. Kerkeääkö siinä ajassa mennä siittiöitä narttuun?

Miksi uros käy nartun selässä vain mx. 15s ajan, eikä jää siihen pidemmäksi aikaa, että koirat jäisivät nalkkiin saakka? Koirat eivät suostu parittelemaan ihmisen läsnä, eivät sitten niin millään. Kuitenkin keskenään toimittavat hommaa jatkuvasti, mutta uros tosiaan vain käväisee nartun selässä, ja toistaa tätä ties miten monta kymentä kertaa.. Miten suuri on tiinehtymistodennäköisyys tuollaisessa hetkellisessä hyppelyssä?

Olisin todella kiitollinen jos joku viitsiti vastata, asia askarruttaa todella ja pelottaa, että nartulla menee parhaat päivät ohitse tämän takia... Aiempi narttu tiinehtyi ensimmäisellä yrittämällä, kun toinen uros toimitti homman pitemmänkaavan mukaan, mutta näin ei ole ennen käynyt kuin nyt kävi.

15

14273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • thv40

      hei tiedän uroksen jolla toistasataa jälkeläistä 16 vuotiaana ja teki samoin ei koskaan jäänyt kiinni hyppi vain selkään kuin vuohi.joten eivät tarvitse jäädä kiinni

    • Unknown85

      Oikeesti :oo no huhhuh... Eli uroksella ilmeisesti irtoaa tavaraa vähän väliä eikä ainoastaan nalkissa tai hetkeä sitä ennen, niinkuin olen luullut. Kiva juttu tietää, kiitos.

    • hbrtgsbgrea

      EI PENTUTEHTAILULLE!

      TÖRKEYDENHUIPPU RAHASTAA VIATTOMILLA KOIRILLA!

      Tuskinpa on terveys, ruokinta, koulutus ym asioistakaan huolehdittu.

      MYISIT mieluummin jotain muuta, mitä itse omistat.

    • Unknown85

      No tulihan se ensimmäinen ääliö sieltä. Ihmiset ovat näköjään aika herkillä nyt jokaikistä pentuetta epäilemässä pentutehtailun tuotokseksi. Juu anteeksi mutta koiran kummatkin vanhemmat on tutkittu ja todettu terveeksi, ja tämä on ensimmäinen pentue itelläni. Taitaa ruudun takana kirjoitella joku ääriaktivisti joka näkee jokaisessa pentueessa pentutehtailua ;) Sorgen, en omista 10 narttua likaisissa, pienissä häkeissä.

    • eitajuu

      Miten kysymys astutuksesta liittyy pentutehtailuun?

    • Ei mitenkään:) Asioista saa ja pitää kysyä!! Ja vaikka kysymyksestä selviää, että kyseessä on pentuja teettävä ihminen, niin ei se tarkoita että se olisi pentutehtailija jos ei jotain asiaa astutuksesta tiedä!

    • Unknown85

      Luulempa että trollasi vain tuo eräs kirjoittelija. No, ainakin yhden järkevän vastauksen asiaan sain.

    • ..

      Jos olet epävarma,onko astutus tapahtunu,kannattaa käydä ultrassa.Netistä luin juuri niin siellä sanotaan näin: Uroksen astuessa nartun varsinaiseen paritteluun kuuluu se, että astumisen päätyttyä uroskoira jää joksikin aikaa kiinni narttuun eli kääntyy nartusta poispäin, mutta penis on vielä nartun sisällä. Tähän ei tule puuttua millään tapaa ja koiria ei tule irrottaa toisistaan.

      Ja tuo löytyy täältä:

      http://www.elainlaakari.fi/klinikat/koiraklinikka/koiran-astutustiineys-ja-synnytys/narttukoiran-astutus-ja-kiima/

    • nalkkimus

      Onko kyseinen uros astunut aiemmin? On nimittäin uroksia jotka ei jää nalkkiin, vaikkakin harvemmin. Jos uros hyppää heti uudestaan selkään todennäköisesti siemensyöksyä ei ole tapahtunut, useimmiten sen uroksen kiinnostus loppuu siihen paikkaan ja uros jää paikalleen odottamaaan vehkeiden vetäytymistä jos nalkkiin jäämistä ei siis ole tapahtunut.

    • Unknown85

      Kyseinen uros on astunut aiemmin ja jäänyt nalkkiin. Jostain syystä nyt ei jäänyt, vaikka sai nartun kanssa viettää yhdessä aikaa yli viikon. Ja nartulla kyllä parhaat päivätkin ja näin..

    • Kyselisin

      Heips! Minulla ei ole valitettavasti asiaa kyseisestä! Mutta sellaista vain ajattelin kysellä kun meillä asustaa n. 1v. Narttu... Elikä minkäikäisen olisi hyvä aika teettää pentuja? Myös kyselisin kun meidän neitimme on sekarotuinen, että eikai ole pahaksi jos sillä teettää pennut? Ja paljonko nämä vastasyntyneiden pentujen rokotukset maksavat?! Kiitos kaikille jo etukäteen :DD

      • 2 koiran omistaja

        Sulla taitaa olla ensimmäinen koira?Miksi täytyy teettää lisää sekarotuisia koiria kun niitä on jo muutenkin aivan liikaa.Jos menaat teettää pennut vain siksi että pennut ovat söpöjä,niin ei kannata.Onko koiras tutkittu terveeksi?Entäs uros ehdokas?Mitä annettavaa nartullasi & uroksella olisi?

        Ja paljonko nämä vastasyntyneiden pentujen rokotukset maksavat?!


    • Ei, ei...

      No en ajatellutkaan että heti kun ne syntyvät niin rokotusta käteen (EI EI!) Mutta ajattelin että sitten kun nämä pennut ovat syntyneet, niin siitä ''seuraava'' rokote (ensimmäinen)... No entäs sitten jos tulisikin vahingossa pentuja vaikka koira ei olisi saanutkaan rokotteen rokotustakaan? (Niin ei meillä ole käynyt, mutta tiedän että niin on eräällä tapahtunut.)

    • Maailmanmeo

      Ömm... oli se sitten rotupi tai seropi, niin pentujen teettäminen vain siksi, että sattuu omistamaan nartun ja pennut ovat söpöjä, on VÄÄRIN! On aivan turha lisätä esim. rotukoirien määrää, jos niillä ei ole rodulleen sen kummempaa annettavaa. Ei se, että omistaa rotukoiran, oikeuta teettämään pentuja. Ehei. Ja sama homma seropien kanssa, tosin niillä ei ole mitään annettavaa rodulleen, koska niillä ei ole omaa rotua. Rotupien geenipooli vain on niin hemmetin ahdas ja rotukoirilla on paljon sairauksia ja niitä on jalostettu sairaiksi, esim. lyttykuonokoirat hengitysvaikeuksineen, ryttynahkakoirat ihosairauksineen ja sakemannin maataviistävä perä, että risteyttäminen kahden eri rodun välillä laajentaa geenipoolia ja tuottaa terveempiä jälkeläisiä, joten siinä mielessä tällaisten seropien harkittu teettäminen on järkevää.
      Jos päättää pennuttaa koiransa, on ehdottomasti tutkitutettava KUMMATKIN vanhemmat hyvin tuloksin. Eikä missään nimessä tule lähteä sekoittelemaan mitä tahansa ajokoiria noutajiin saaden aikaan viettisekamelskaa, vaan koirien on oltava samanviettisiä ja -kokoisia, luonteiltaan hyviä ja nartun on oltava noin 2-4-vuotias ensisynnyttäjäksi, ei yhtään sen nuorempi tai vanhempi.
      Muista, että pennutuksella et rikastu miljonääriksi, ja pennuissa on kova työ, jos asiat hoitaa mainiosti. Varmasti jokaisella nartun omistajalla käy joskus mielessään kutkuttava ajatus suloisista pennuista, mutta koiran omistajan on hillittävä omat halunsa ja mietittävä sitä, että maailma on täynnä koiria ja niitä lopetetaan vain siksi, etteivät ne mahdu enää asumaan suojissa ja hoitoloissa, koska ne eivät löydä kotia. Ja samaan aikaan maailmassa teetetään huvikseen suloisia koiranpentuja.
      Epäkohtia epäkohtia, mutta HARKITSE nyt nimim. Kyselisin todella tarkkaan, oletko oikeasti teettämässä koirallasi pentuja huvikseen vai onko pennuilla jokin tarkoitus, muu kuin suloisena kotikoirana oleminen. Älä ole vastuuton, ajattele asioita pidemmälle. Jos pennut esim. sairastuvat lonkkavian takia lopetuskuntoon ja uudet omistajat vaativat korvauksia sinulta, niin olet pulassa. Sinä kannat vastuun pennuista, et vain siihen saakka että raha vaihtaa omistajaa, vaan koko koirien loppuelämän. Ja sinun on etsittävä joka ikiselle pennulle hyvä koti, täydellinen koti. Siinäkin on oma työnsä. Ei pentua voi antaa mihin tahansa kotiin narunjatkeeksi. Ei missään nimessä.

    • Anonyymi

      ostajia riittää, jollei pentuja synny tarpeeksi Suomessa niin niitä salakuljetetaan tänne
      Itä - Euroopasta , kumpi on sitten parempi ?
      likaiset kirppuja täynnä olevat rokottamat-tomat täikasat vaiko täällä kotona syntyneet puhtaat pennut ? kyllä nuo virolaisetkin
      pennut maksaa 1500 - 2000 €

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5426
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3721
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3273
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2535
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2132
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2057
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1876
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1358
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1352
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1154
    Aihe