Onko vuoden ikäiselle normaalia osoittaa raivonpuuskia? Esim. jos ei saa osoittamaansa tavaraa, heittäytyy vatsalleen maahan itkee ja kiukkuaa. Kaikenkaikkiaan kiukuttelee ja itkeskelee puolet valveillaoloajastaan. Kantaa jotain tavaraa, yhtäkkiä nakkasee sen seinään ja heittäytyy kiukkuisena mahalleen. itkee aikansa ja jatkaa matkaa, kohta sama toistuu jne. Syöminen, pukeminen, riisuminen, vapanvaihto jne. jne. ovat hänelle pelkkää tuskaa ja kroppa kaarelle jäykistyneenä yrittää pyristellä sylistä pois. Huh, huh, onhan sitä toisaalta hauskakin seurata, mutta vähän työlästä. Poika oli itkuinen ensimmäiset 6kk, lähti konttaamaan ja itkuilu loppui, nyt ollut muutaman viikon ihan hullunmyllyä. Voi olla normaalia, mutta koska aikaisempaa kokemusta vastaavasta ei ole, toivoisin asiaan valaistusta kokeneemmilta. Olisin kovasti kiitollinen. Lapsi elää ns. normaalissa perheessä, toinen vanhemmista hoitaa kotona, virikkeitä yms. käsityksemme mukaan "normaalisti".
1-vuotiaan kiukku
ihmeissään
51063
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Esikoinen oli vahvatahtoinen ipana. En muista milloin alkoi, aikaisin kuitenkin. Uhmaikää oli koko ikä. Nyt on täysi-ikäinen ja asuu omillaan joten nyt helpottaa :) Lohdullista eikö totta?? :D
Minulle nimittäin kerrottiin, että jos on vahva uhmaikä, niin murkkuikä olisi helpompi. Hahah. Kaikkea muuta. Samaa vahvatahtoisten taistua se oli. Aiheet muuttui, tilanteet muuttui ja sanavatrasto kasvoi, yms. Mutta samaa taistelua, uhmaa, irtautumista.
1-v kohdalla saattaa olla kyse siitä, että hän haluaisi pystyä enempään, tehdä aSIoita, mutta ei osaa eikä hallitse niitä vielä, Turhaumaa siis. Se suututtaa.
Nuorin on nyt alle vuoden ikäinen. Kiukkupussi. Karjuu ja raivoaa kun homma ei mene hänen tahtonsa mukaan tai kun ei osaa tai hallitse jotain, mitä haluaisi. Sanoja kun ei vielä ole. On vain kiukku ja suuttumus, jonka huutamalla ilmaisee.
Tämmönen ei tuo esikoinenkaan ollut.
Vauvalla on kyllä hurjan hyväntuulisiakin hetkiä ja aikoja, mutta tuo karjuminen ja huutaminen väsyttää. Esim. ruokailutilanne. No, vauva huutaa, me lapioimme ruokaa suuhun.
Halauksia, silityksiä, syliä, rohkaisua, kehua ja kannustusta on varmaan myös teilläkin?
Neuvolaan voisi ottaa yhteyttä, ja jutella oman terkkarin kanssa. Josko sitä kautta saisitte vinkkejä ja ideoita, miten toimia ja miten menetellä.
Kasvatuksessa jotain mätää tai sitten lapsi on hyvin turvaton. Niin sosiaalityöntekijät minulle sanovat vahvatahtoisen lapseni käyttäytymisestä ja yrittävät pakkohuostaanottaa kun en osaa hoitaa lasta kunnolla, kun se vain itkee. Kiva..
jo on aikoihin eletty.Älä vaan ota itteesi!olen itse 35-vuotias ekan pojan yksinhuoltaja.poika nyt 1,5v ja ERITTÄIN itsepäinen ja saa sellaisia raivareita jotta!mutta ne menee nopsaan ohi ja taas hetken kuluttua kamat lentää.Turvallisuutta ja rakkautta ei meidän perheessä puutu.älä kuuntele kaikkea mitä sossun tai neuvolan kaikkitietävät mummut sanoo,kuuntelee omaa sydäntä ja päätä.hyvät jatkot sinulle.muumimamma
meillä on 1.6v tyttö ja nyt on kyllä tosiaan alannu voimat ehtymään,kun kiukunpuuskia on alannut olemaan jatkuvasti.Ensinnäkin syödessään kiljuu,jos pöydältä ei saa mitä haluaa,pukiessa vääntelyä,huutoa ja kiljumista.Jos ulkona ei pääse sinne minne haluaa esim.aina kauppaan,niin voi voi.Siis aivan hirvittää.Sitten on sekin,että eihän kaikkea voi periks antaa,vaikka huutaakin.Itse mietin et onko tämä normaalia ja mitä mä olen tehny väärin.Varmaan paljon..Ehkäpä se on sitäkin,kun ei osaa vielä puhua ja sanoa mitä haluaa.Ajattelin huomenna soitella neuvolaan,mutta uskaltaakohan sitä,kun luin yhdestä viestistä et lasta jopa yritetään huostaanottaa..
Samanlaista on meillä, poika on 1v 5kk. Välillä ei tiedä itkeäkö vai nauraa, kun "kohtaus" tulee. Kuuluu tähän ikävaiheeseen, toisilla lievempänä, toisilla - huokaus - vaikeampana.