Olen suunnitellut ja suunnittelen itsemurhaa. Mutta en tiedä miten voisin tehdä sen vaivattomasti, helposti ja kivuttomasti. En pelkää kuolemaa, mutta kipua pelkään hirvittävästi, eikä siksi ranteiden auki viilteleminen käy. Enkä oikein saa lääkkeitä ja viinaakaan mistään. Miten muuten sen voisin tehdä?
Mietin usein, miksi minulla menee näin huonosti, miksi minulla on huono paikka maailmassa? Niinkö Jumala haluaa? (en ole uskovainen!!!)
En ole vielä sairastanut masennusta kovin kauaa, ehkä noin vuoden. Ensin en edes tajunnut että sairastan masennusta,mutta sitten kun eräs ihminen alkoi puhua omasta masennuksestaan, tajusin, että minulla on ihan samanlainen fiilis...
Minusta tuntuu varsinkin kavereiden kanssa ollessa, että olen ylimääräinen, ulkopuolinen ja vain tiellä. Tuntuu, kuin minua ei arvostettaisi, minulla ei olisi mitään merkitystä, en ole minkään arvoinen,minua ei hyväksytä ja minut aliarvioidaan aina, pidetään huonompana. Minulla ei ole ketään, kenelle puhua, edes omalle äidilleni en voi kertoa tunteitani ja mielipiteitäni. Mutta toisaalta, en edes osaa puhua asioista, jopa ihan tavallinen keskustelu esim. ruokapöydässä on vaikeaa. En vain ikinä keksi mitään sanottavaa. Tai keksin mutten kehtaa sanoa sitä. Tuntuu kuin olisin aivan yksin. Sydämeni jäätyy, kun kukaan ei lämmitä sitä. Itse en siihen kykene.
Minua ahdistaa liikkua ihmisten ilmoilla. Tuntuu kuin kaikki katsoisivat minua paheksuvasti ja halveksuvasti. Miksi tunnen näin?
Perheessäni kaikki asiat eivät ole hyvin. Jotkut asiat ovat olleet monta vuotta huonosti, ja ne ovat oasltaan vaikuttaneet mielentilaani.
Miksi maailma on paha? Mikseivät ihmiset ole hyviä? Miksi haluamme aiheuttaa vahinkoa? Miksi olemme ahneita, itsekkäitä, omahyväisiä ja itserakkaita? Miksi...?
Kaiket illat vain itken ja ajattelen maailmaa. Miksi ja mitä teen aina väärin? Miksen koskaan onnistu missään?
En vain jaksa tätä elämää, en jaksa yksin, eikä kukaan ole kanssani jakamassa taakkaanni, ottamassa siitä edes pinen pientä osaa kantaakseen.
Jokohan lopettaisin tämän joutavanpäiväisen kirjoittamisen?
Teistä ei ehkä tunnu siltä, että kertomassani on tarpeeksi aihetta itsemurhan tekoon, mutta en ole kertonut kaikkea ja minusta tuossakin on jo ihan tarpeeksi taakka.
Kiitos, jos jaksoit lukea koko tekstin! Tämä oli ensimmäinen kertani, kun kerron edes jotain mitä ajattelen,( vaikkei tähän oikeastaan vielä paljon mitään tullutkaan, )mutta sentään jotain, kun huomioi sen, etten ole puhuja ihmisiä. Kaiken olen vain pakannut sisälleni.
Kiitos,jos joku viitsii vastata kysymykseeni ja auttaa tietäni poispäin...
P.S. Kieli on välillä vähän epäselvää, mutta toivottavasti siitä saa selvää.
Mietin usein, miksi minulla menee näin huonosti, miksi minulla on huono paikka maailmassa? Niinkö Jumala haluaa? (en ole uskovainen!!!)
En ole vielä sairastanut masennusta kovin kauaa, ehkä noin vuoden. Ensin en edes tajunnut että sairastan masennusta,mutta sitten kun eräs ihminen alkoi puhua omasta masennuksestaan, tajusin, että minulla on ihan samanlainen fiilis...
Minusta tuntuu varsinkin kavereiden kanssa ollessa, että olen ylimääräinen, ulkopuolinen ja vain tiellä. Tuntuu, kuin minua ei arvostettaisi, minulla ei olisi mitään merkitystä, en ole minkään arvoinen,minua ei hyväksytä ja minut aliarvioidaan aina, pidetään huonompana. Minulla ei ole ketään, kenelle puhua, edes omalle äidilleni en voi kertoa tunteitani ja mielipiteitäni. Mutta toisaalta, en edes osaa puhua asioista, jopa ihan tavallinen keskustelu esim. ruokapöydässä on vaikeaa. En vain ikinä keksi mitään sanottavaa. Tai keksin mutten kehtaa sanoa sitä. Tuntuu kuin olisin aivan yksin. Sydämeni jäätyy, kun kukaan ei lämmitä sitä. Itse en siihen kykene.
Minua ahdistaa liikkua ihmisten ilmoilla. Tuntuu kuin kaikki katsoisivat minua paheksuvasti ja halveksuvasti. Miksi tunnen näin?
Perheessäni kaikki asiat eivät ole hyvin. Jotkut asiat ovat olleet monta vuotta huonosti, ja ne ovat oasltaan vaikuttaneet mielentilaani.
Miksi maailma on paha? Mikseivät ihmiset ole hyviä? Miksi haluamme aiheuttaa vahinkoa? Miksi olemme ahneita, itsekkäitä, omahyväisiä ja itserakkaita? Miksi...?
Kaiket illat vain itken ja ajattelen maailmaa. Miksi ja mitä teen aina väärin? Miksen koskaan onnistu missään?
En vain jaksa tätä elämää, en jaksa yksin, eikä kukaan ole kanssani jakamassa taakkaanni, ottamassa siitä edes pinen pientä osaa kantaakseen.
Jokohan lopettaisin tämän joutavanpäiväisen kirjoittamisen?
Teistä ei ehkä tunnu siltä, että kertomassani on tarpeeksi aihetta itsemurhan tekoon, mutta en ole kertonut kaikkea ja minusta tuossakin on jo ihan tarpeeksi taakka.
Kiitos, jos jaksoit lukea koko tekstin! Tämä oli ensimmäinen kertani, kun kerron edes jotain mitä ajattelen,( vaikkei tähän oikeastaan vielä paljon mitään tullutkaan, )mutta sentään jotain, kun huomioi sen, etten ole puhuja ihmisiä. Kaiken olen vain pakannut sisälleni.
Kiitos,jos joku viitsii vastata kysymykseeni ja auttaa tietäni poispäin...
P.S. Kieli on välillä vähän epäselvää, mutta toivottavasti siitä saa selvää.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Hei!
Päättelin tekstistäsi, että et ole hakenut masennukseesi lääkärin apua? Olen itse sairastanut pitkään vaikeaa masennusta ja takana on itsemurha yrityksiä jälkeenpäin olen kuitenkin ollut iloinen, että en ole onnistunut. Ennen kaikke itsemurha on väärin sinua itseäsi kohtaan. Olet arvokas ja tärkeä ihminen aivan varmasti. Ehkä et itse koe sitä niin.
En tiedä minkä ikäinen olet, mutta apua voi hakea varaamalla terveyskeskus lääkärille ajan. Hän ohjaa tarvittaessa psykiatrille. Jos olet koulussa niin voit hakeutua kouluterveydenhoitajan luo, niin hän varaa sinulle ajan lääkärile. Jos sinun on vaikea puhua. Niin tulosta tämä kirjoituksesi tänne ja näytä se. Minusta se kertoo hyvin siitä mitä tunnet ja koet.
Vanhemmille on varmasti vaikea kertoa. Itselläni oli vaikea kertoa omalle äidilleni vaikka olin jo 23 sairastuessani. Mutta kyllä hän sen hyvin ymmärsi, vanhemmistani on ollu suuri tuki matkan varralle. Varsinkaan nykyään en peittele sairauttani keneltäkään. Missään nimessä masennuksesta ei ole pakko kertoa kenellekkään sellaiselle jolle ei itse siitä halua kertoa. Terveydenhuollon henkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus joten hekään eivät sitä eteeInpäin kerro.
Toivon kovasti, että hakisit apua, etkä päätyisi synkkään ratkaisuu. Tiedän että elämä on todella kovaa. Itse koitan konkreettisesti elää päivä kerrallaan mietimättä sen enempää niin jaksaa.
Voimia sinulle kovasti!
Tekstisi sai minut nyökkäilemään, koska tunnistan monessa kohtaa nuo tunteet itsessäni.
Käyn itse koulupsykologilla puhumassa, mutta kenellekään en ole kertonut, koska en koe että minulla on yhtään niin hyvää ystävää kenelle voisin kertoa. En voi edes äidille kertoa, koska en ole läheinen tai siis olen hyvissä väleissä, mutta puhuminen on vaikeaa. En löydä sanoja tai tilaisuutta. Toisaalta en edes halua kertoa, sillä pelkään mitä se aiheuttaa.
Jaan kanssasi nuo monet ajatukset ja tunteet, joten et ainakaan ole yksin!
Toivon, että et päädy itsemurhaan vaan haet apua, sillä se kannattaa.
Haleja ja voimia täältä!
Minä olen sairastanut masennusta diagnosoituna vuodesta 2005 lähtien. Sitä ennenkin olin ollut jo pitkään pohjalla. Hyvä, että sain edes opiskelut päätökseen.
Lopullisen niitin ololleni sai unettomuus. Lapseni oli vauvana herkkäuninen ja nukkui pienissä pätkissä.
Lopulta olin aivan puhki. En saanut nukuttua. Mielialat heittelivät. Kauppaan en voinut mennä, koska sain paniikkikohtauksia ja ajattelin, että kaikki tuijottavat minua ja puhuvat minusta pahaa. Sama tunne tuli, kun silloin harvoin kun miehen puolen sukulaiset kävivät meillä. Pöydässä istuin katse luotuna syliin ja kuppi kädessäni tärisi niin, että tuntui vain kumpa voisin juosta koko tilanteesta poijes.
Masennukseeni osasin hakea apua vasta, kun lapseni syntyi ja unettomuuttani väsyin, niin että itkin päivät pitkät.
Pian sen jälkeen yritin itsemurhaa lääkkeillä. Minut vietiin ambulanssilla yosairaalaan teholle. Hengenlähtö oli hiuskarvan varassa. Olin niin masentunut, että minut valtasi alakulo, kun huomasin herätessäni olevani sairaalassa.
Sama on toistunut ainakin 5 kertaa. En ole huutanut huomiota tai apua yrityksilläni. Olen vain halunnut olla olematta, tuntematta, tietämättä - olla poissa.
Nyt olen kuitenkin paremmassa kunnossa. Joskus mielessäni käy ajatus poispääsystä, mutta sitten mietin lastani, miestäni ja muita läheisiäni ja sukulaisia. Teollani voisin saada jonkun heistä masentumaan ja yrittämään samaa tekoa.
Mutta se on tosiasia, että kun ihminen on aivan pohjalla, kasaa kaiken pahan sisäänsä, ei osaa hakea oikeanlaista apua, saa paniikkikohtauksia, ahdistusta - tulee siitä jossain vaiheessa niin sietämätön olo, että ei enää ajattele järjellä. Tuolloin tuntuu, että kaikki voisivat paremmin, jos minua ei olisi. Itselläni osastolla ollessani minut on aina luokiteltu psykoottisesti masentuneeksi. Itsekäs teko itsemurha on, mutta se joka sitä yrittää ei ole henkisesti terve, eikä haluamalla halua satuttaa ketään. Mieli on siinä tilassa niin kieroutunut.
Ap:lle. Hae ensitilassa apua. Kirjoita lapulle tunteistasi, jos sinun on vaikea puhua niistä. Kirjoita paperille kaikki kaunistelematta mitään, niin lääkäri ymmärtää tilanteen vakavuuden.
Ja ap. sinä ole tärkeä monelle ihmiselle, joten ethän tee mitään peruuttamatonta. Masentuneena itseluottamus on nollassa ja itsessä ei näe mitään hyvää. Se ei vain ole totta. Terapian ja lääkityksen avulla voit oppia rakastamaan itseäsi ja löytämään vahvuutesi.
Voimahali sinulle!
Hyvä että sait purkaa sydäntäsi. Ei Taivaallinen Isä halua sinun kuolevan kesken elämääsi. Hän on olemassa ja rakstaa sinua ihan valtavasti. Monesti juuri masennus on tie etsiä elämällensä tarkoitus ja iankaikkinen ulottuvuus. Ei elä pääty kuoleman hetkellä. Vaikuttaa että olet nuori ihminen. Ei kirjoittelusi ole mitenkään joutavanpäiväistä, se on todeliista ihmisen hätää.
Masennus on usein uuden alku. Kannattaa hakea myös asiantuntijan hoitoa. Monet saat apua myös hyvästä lääkityksestä, koska syy voi olla aivojen välittäjäaineissa.
Elä on meille ainutkertainen laja ja kärsimys kannattaa otttaa myös haasteena. Jokaisella on joskus masentavia jaksoja mutta ne voivat mennä ohi ja pysyvästikin. Ja apua löytyy jokaiselle.
Jospa jättäisit sen itsemurhaprojektin nyt vähemmälle ja keskittyisit nyt elämää ylläpitävämpiin suunnitelmiin. Jaksetaan päivä kerrallaan.
Et sano olevasi uskovainen, mutta et varmaan pahastu jos lupaan muistaa sinua iltarukouksissani ja toivotan sinulle ihania suojelevia enkeleitä polullesi!
Olen itsekkin paljon kokenut mutta selvinnyt ja nyt iloitsen!
Vähän pelottaa ne ihanat enkelit mitä lähetät poluille. otahan iisisti.
Kiitos kaikille näteistä sanoista! Ette varmaan usko miten mulle tuli oikeesti parempi mieli! =) On jotenkin helpottavaa kuulla, että on muitakin ihmisiä, jotka ajttelevat samalla tavalla. Tuntuu etten olekaan niin yksin.
Itse asiassa olen käynyt muutaman kerran tänä kouluvuonna koulukuraattorin ja -terkkari luona, huomenna mulla on koulupsykologin aika ekaa kertaa. Mutta en minä niillekkään ole osannut mitään kertoa...
"Tsemppiä sinulle ja"- en pahastu. Kiitos =)
No kiva että sait voimia meiltä tavallisilta taapertajilta. Me ihmiset tarvitaan toinen toisiamme: olemme itsekukin välillä laakson pohjalla ja tarvitsemme rohkaisunsanoja heiltä, jotka ovat ylängöllä. Kukaan ei selviä yksinään.
Kielesi ei todellakaan ollut epäselvää, vaan huoliteltua. Tästäkin näkee, että sinulla on masennuksen itseään ylläpitäviä vääristyneitä ajatuksia.
Arvelisin, ettet suinkaan ole pelkkä sarja epäonnistumisia, tai ainakaan tulevaisuutesi ei tarvitse sitä olla. Tee itsellesi palvelus ja opettele kerta kaikkiaan järjellä ajattelemaan, että itsemurha-ajatus on sairauden oire.
Toiseksi kehottaisin varaamaan ajan lääkäriltä.
Näin äkkiseltään tuli mieleen, että voisit hyötyä kognitiivisesta psykoterapiasta, jossa johdonmukaisesti korjataan ajatusvääristymiä, käsityksiä itsestä ja opitaan terveempia reagointitapoja, siinä on erilaisia harjoituksia ja tekniikoita ym. ja se on paljon käytännönläheisempää kuin monet muut terapiamuodot.
Suisaidaalisuus eli olet perheen kanssa paljon tekemisissä. Tiedäthän että sinulla on myös eduskunnassa (kts. monipuoluejärjestelmä) velvoitteita muita ihmisiä kohtaan. Esim. ristiäisten takia, siksi hirveän korkeissa senkoissa ei ole suositeltavaa lähestyä tai peilailla äännellen. (kts. helluntailaisuus) Äänioikeuksien lisäksi on myös muitakin velvollisuuksia, mutta psykiatria tai psykologia eivät koskaan ole velvollisuuksia. Se tarkoittaa, etteivät kuolemantuottamus, perheettömyys ja lapsettomuus ole koskaan velvollisuuksia. Ne eivät ole sitä koulutusten, suggestioiden ja luonnon takia. Esim. säännöt kieltävät täysin kehojen yhdistelyn, monesti nämä ovat automaattisia kokemuksia, kun taas suisaidaalisuus, ei ole yleistiedon takia.
Hip Hop, hip hei hurraa! En taida olla dyslektikko eli sanasokea tai lukihäiriöinen. Loisiva mystiikkatarkoitus, ei taida olla nykypäivää tai yhteiskuntaa. Miksi suisaidaalisuus saisi olla loisiva mystiikkatarkoitus. Tiedätkö mistä tulee Savant-nimitys? Esim. poliisilääkärin viittomista, mutta muualta voi tämän aihealueen löytää. Kulttuurini ei siihen sitoudu, vaan oma suisaidaalisuutta koskeva kopioiva dementikko-defenssi asemastatuksesi. (kts. sukupuoli & muisti) Miten nämä liittyvät Jumalkäsitykseen?
Koulutus, suggestio ja luonto luovat yksityisyyden, intimiteetin, inhimilliteetin ja humaniteetin. Olisiko Kelassa tapahtunut esim. Sotun sekoittava kellovirhe, joka vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksen tekoon? Mun mielestä nämä ovat selkeästi sellaisia vaarallisia asioita, joista on kieltäydyttävä. Entä voiko helluntailaisia tai uskovaisia esim. pitää väkivallan kohteena? "luntaaminen ja aariavirheisyys kts. puhelinmyynti vrt propaganda" Että se siitä armeijasta...
(Lunttaaminen tarkoittaa olensuomalainen/hyvää päivää kirvesvartta kopiokonetta
Aariavirheisyys Äiti Teresa-myytin omaksumista
Puhelinmyynti kaupallisuuteen ja arkipäivään liittyvää rahasuggestiota ja työpaikkoja
Propaganda tarkoittaa yleissiviistykseen kuuluvia Science Fiction ja Fokusaatio-kohtia Jumalkäsityksestä tai elämästä ja arjesta yleensä. )
Mistähän mulla on tällaiset tiedot? Käytätkö mielelläsi julkisena palvelusektorina coping-keino sukupuolta? Tässä on selvä ja vissi ero todellisuuteen, turvallisuuteen ja tulevaisuuteen mm. rahan ja talouden kanssa.
"Apinalta voi leikata sukupuolta." Kts. todellisuus ja tulevaisuus eli leijan lennätys ja näin on oikeustoimihenkilöitä. Mm. sivistyslautakunnasta ihan vain huolehtimassa asiantuntija-asemasta esim. sukupuolitehtävistä. Apinalla on sisäisiä mielikuvitushahmoja, tosin ne voidaan määritellä oikeudesta pois (kts. ihminen), jos yleinen sivistystaso sitä vaatii. Turvallisuus ja todellisuus eli julkinen ja yleinen, yhteinen sivistystaso.
On suositeltavaa olla sisäisesti mukana elämässä.
"On suositeltavaa olla sisäisesti mukana elämässä." Ei sisäisesti, elämässä mukana, muissa ihmisissä muiden elämää eläen, samalla arkipäivän myyttiä etsien." Mistä tämä loruelma kertoo? Helluntailaisista ja suisaidaalisuudesta.
Mun piti jostakin syystä lukea kaikki psykologiat. Coping-keino: suisaidaalisuus Imagine-elämänä. Katselen juuri tämän rinnalla paraabelien tarpeellisuutta ottaen huomioon koko koordinaatiston ja origon valheenpaljastustestistölle. Menikö DDR:ssä joku vähän tahtomatta väärinpäin? Mihin Neukut katosivat yhtäkkiä?
Meillä oli lapsuudessa sellainen apinakirja ja sitten oli se hupibändi Manowar? SItten oli kolhoosi ja hammaskeiju ja kaikki kaunis katosi. Mitä tykkäätte suisaidaalisuuden sijaan Manowar oikeuden hupibändistä? On muitakin vaihtoehtoja, kuin ainainen etunimi rauha tai vanhoillinen rauhan omaisen tai rauhanulkonäkö. Kaikki nuorisokulttuurit varmaan vastustavat tätä. Ihme, millaisen hävityksen kauhistuksen, joku nestehukkaa hoitava rauhanomaisen lähetin, tuiki tavallinen lastenleikki saa aikaan, kun on tekemisissä Suomen Laivaston kanssa. Jumalkäsityksessä kaikki on näin, kuten kuuluukin näkymätöntä, eikä suppean kapitalistisesti kopioivaa seurailuja ja jopa seksuaalista seksivangin pitämistä ja -ahdistelua. Hyöty, huvi ja huvitutti....
War, Peace ja Rauha. Vähän merikorttia ja huivipauhaa... Olisin varmaan sopinut äänestämään
Miksi nunna olisi valtio tai äänestäisi? Lamaantunut, järkyttynyt tms. Pitääkö ilman äänioikeutta olevien sellaistakin helmet,helmettiä hoidella?
Ja miksi sukupuolistatuksella nunna ei saakaan koskaan kusettaa, tehdä jäynöjä tms. ? Miksi sukupuolisuutta ei saa uskonnosta triviaalin omaisesti loukata. Antamalla esim. väärää tietoa lähimmäisestä, joka on esim. yli 12-vuotta.
Koska siitä lähtee perään, joku oikeustoimihenkilö? Se vain saattaa jankuttaa virikettä, modernia ja maavoimien paineluelettä. Ts. virikettä. No, se onkin jatkuvuus. Jatkuvuus voi joskus olla näkymätöntä. Sukupuolella ja statuksella loukkaaminen, sukupuolinen eristäminen ja sukupuoleen eristäytyminen, viha-merkitys... Esim. hampurilainen, pelkotilat ja Punahilkka-satu, pelkotila-merkitys...
"Et saa apinoida myöskään suihkua tai äänioikeutta pois."
"Joo-o, olet yli 12-vuotias transformerin omainen."
Apina on eläin, jota ihmisen käyttäytyminen ilmeisesti infrastruktuurissa kopioi.
Transformer on fiktiota ja fokusaatiota ilmaiseva lelu ja sanamuoto, jotka tulevat kysymykseen esim. Homo Economicuksen, Jumalkäsityksen ja kapitalismin osalta. Onko onnesi äänesi? onko onkesi kohossa? Onko onni ojossa vai ojassa ja allikossa? Miten transformer kertoo ojasta ja allikosta, vihan ja pelkotilojen yhteydessä? Transformer vinkuleluna, transformer omaisena, transformer oikeustoimihenkilönä. Miten sä olet päässyt tähän pisteeseen?
"Joo, elikkä joskus voi tilata itselleen muutakin kuin suihkun ja origon ilman lähimmäisiä."
Miltä tuntuu olla transformer-omainen entä perheen sisar ja koko valtion lähimmäinen? Paeta apinaa, paeta transformeria, paeta vammaisuutta, paeta oikeutta, paeta virikkeitä, paeta viehettä, paeta ajanvietettä, paeta fiktiota, paeta fokusaatiota
"Nykyaika, kun kuolema pakenee päästä ja grafiikka löytyy paenneena päästä, säässä kuin säässä."
Entä lapsi, transformer ja synnytys? Mikähän on alkuperäinen idea? Syyte valtiolle, koska on vaarallista. Grafiikka ja transformer, ja lapsi ja synnytys?
"No, kun minä en ymmärrä tuollaisia asioita, niin et saa silloin häiritä?" Talvi, talvi, talvi, talvi, sota, sota, sota
"No, kun minä en ymmärrä tuollaisia asioita, niin et/en saa silloin olla nostamatta syytettä."
Menet koko ajan oikeudessa väärin coping-keino sukupuolta eli tukien kuolemantuottamusta ja katoamisilmoitusta. Transformer: kuolemantuottamus ja katoamisilmoitus, elämä, maailma, arki, todellisuus, turvallisuus, tulevaisuus.
Eli coping-keino sukupuolta eli kuolemantuomiota ja sellaisia kuolema tukien.
"Kuolema asioita tukien." Kuulosti ja kirjoitelma oli hieman mustalaista... Siihenkin katsotaan kyllä Transformer...
Transformer ei valitettavasti pysty olemaan kovin julkinen oikeustoimihenkilö...
Apinan persepiste itsemurhana. Syndrooma märkä perse, no tulee se syksy muulloinkin loskineen ja roskineen.
Perse apinana/apinan suisaidaalisuutena
"Transformer fokusaationa suppeassa Jumalkäsityksessä, fokusaationa Jumalassa (kts. filatelia) laajemmassa ihmiskäsityksessä, johon sisältyy avaruus on myös nk. Purkkamaailma."
Joukkoliikenneväline mahdollisesti tilannut näinkin juupahtaneeseen ja nuupahtaneeseen maailma ja maapallo keskusteluun v. 1983 yhdistyksestä, joita on kyllä tosi monta. Mistä voisi olla kysymys? Vankina pitäminen, vangitsemismääräys, milloin mä saa käsisuihkun? Kaikki ongelmat poistuvat fiktiolla ja fokusaatiolla äärioikeuden ja käsisuihkun myötä.
"Hyvin kiristyvä ja kaulalle oikein sijoitettu silmukka estää aivojen veren- sekä hapensaannin ja tajuttomuus seuraa sekunneissa. Kuoleminen sen sijaan vie useita minuutteja ja henkilöllä on jatkuvasti suureneva riski saada vakava ja pysyvä aivovaurio, mikäli köysi pettää tai poistetaan ennen kuolemaa. "
ihmisistä osoittautuikin itsekkäiksi ja pahantahtoisiksi. Kova pettymys, täytyy myöntää.
Tunnen täysin samoin kuin sinä,ystävä hyvä.en voi uskoutua kenellekkään tai muuta,kun luin tarinasi,näin useissa kohdin itseni..
voimia sinulle,, auttakaamme toinen toisiamme!
http://www.suicideanonymous.net/uploads/SA_BOOKLET_ok_copy.pdf
Mitä mieltä olette? Voiko itsemurhan ajatteleminen olla addiktio?