Niin surullista,meidän molempien (mieheni ja minun) vanhemmilta ei riitä rakkautta meidän lapsiin.Sisareni lapset,veljeni lapset ja mieheni sisaren lapsille riittää aikaa,ym.mutta meidän lapset jäävät tästä kaikesta vaille.Miksi ei voida olla tasapuolisia?Toki lapsemme ei enää kaipaakaan ketään heistä,päinvastoin.Niin surullista,lapsiemme suhteet isovanhempiinsa ovat olemattomat,isäni sekoittaa aina tyttäremme, äitini ei muista minun lasten syntymäpäiviä,mutta siskoni ja veljeni lasten nimet synttärit tulevat kuin apteekin hyllyltä.Sama koskee anoppiani.Äitini ei voi hyväksyä ammattiani(hieroja)minun pitäisi opiskella sairaanhoitajaksi kuten siskoni on.Ja ,tämä on vain osa kaikesta.Mikä siinä on ettei äidiltä riitä rakkautta kaikille?
Surullista :(
Äiti minäkin
6492
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No miksi välität jos he ovat noin kamalia? Anna samalla mitalla takaisin: synttäreille ei ole tulossa kutsua, konfirmaatio päivästä ei ilmoitella yms. Minä en jaksaisi jäädä suremaan moista vaan eläisin mielelläni ilman heitä.
Ymmärrän kyllä miksi joku on asiasta murheissaan,Jos toista suositaan toisen kustannuksella,niin kai se jossain tuntuu.Yritän olla tasapuolinen itse mummona,mutta sitten on niitä erikoistapauksia,jolloin on joustettava ja toivottavasti muut sisarukset silloin ymmärtävät asian.Joskus voi joutua kohtaamaan lapsenlapsen sairastelua,lapsen vanhemman vakavaa sairautta tai masennusta jollain perheenjäsenellä,taloudellisia ongelmia,mutta ne pitää sitten selvitellä asia kerrallaan,jos niitä joutuu kohtaamaan.
Aivan tavallista.
1940- luvulla > oli suuret perheet lapsia 3-9 ihan joka talossa, oli lapset myös selkeässä arvojärjestyksessä, sen omaksuivat myös sisarukset yhtään kyseenalaistamatta.
Nokkimisjärjestys on aina, joka muuta väittää valehtelee.
Surullista, mutta totta monissa perheissä - niin meilläkin.
Meillä ratkaisuna oli - asialliset, mutta ei niin lämpimät - välit,. Kunnes mummu oli avun tarpeessa - muistihäiriöisenä, johan otettiin yhteyttä ja syytettiin siitä, ettei osallistuttu.
Mummu kuoli, sen jälkeen ei ole ollut lämpimiä välejä sisaruksiin.
Surullista, miten mummmun antipatiat siirtyivät toiseen ja kolmanteen polveen!
Jotainhan siellä on tapahtunut, minkä johdosta totaalisesti jätetään yhteisön ulkopuolelle. Minä olin hyvä tytär vanhemmilleni, silti veljeni sai kaiken arvostuksen vaikka ei sitä olisi ansainnutkaan. Surullisena mietin mikä minussa on vikana ja tajusin että äitini ja hänen äitinsä välit olivat olleet aivan kamalat ja oman äitini elämä on ollut yhtä helvettiä, hänen isäpuolensa raiskasi äitini 12-vuotiaana. Isoäitini ei antanut tukeaan äidilleni, asui eri paikkakunnallakin. Äitini ei tietenkään antanut ikinä anteeksi sitä että hänen oma äitinsä jätti hänet sen pedon armoille. Minä sain sitten kokea sen kaiken katkeruuden, joka äitini sisällä eli. Minä olin se välikappale jolla äitini yritti selvitä omista karmeista kokemuksistaan. Minua äitini ei rakastanut, mutta minun kahta tytärtäni hän on rakastanut kaikella rakkaudella joka häneltä on jäänyt käyttämättä. Tyttäreni muistavat mumminsa aivan ihanana ihmisenä, eikä minulla ole sydäntä sitä kuvaa heiltä riistää, eikä ole tarvettakaan, levätköön rauhassa.
Älä välitä, elä omaa elämääsi ja nauti siitä. Mitä väliä mitä mieltä muut ovat?