Pelottaa

Minua pistää välillä kummaltakin puolelta rintaa, tiedän, että rinta lihakseni ovat jumissa. Alan pelkäämän, että se jouhtuisi sydämmestäni kävin jopa päivistyksessä sairaalassa, kun alkoi niin pelottamaan. Otettiin sydän filmi ja kaikki oli kunnossa, siellä hoitaja kysyi, että tuleeko sinulle välillä sellasia kohtauksia, että et saa henkeä. Sanoin, että vähän saman tapaista on ollut. Tänään, kun heräsin tuli kylmän olon tunne aloin väristä ja pelätä, että mikä minulla on. Olen varannut ajan lääkärille ensi viikon keskiviikoksi, välillä tulee sellainen tunne kurkkuun, että joku tavalaan painaisi sitä, tuntuu, että oireet ilmaantuvat aina vähitelen ja iltaa kohti ne pahenevat kunnes häviävät taas. Ylensä pahin aika on siinä 22-01 aikoihin, sitten tulee sellanen epätodelinen tunne ja alan miettiä, että kuolenko minä nyt ja keskityn hengittämään jolloin mahaa alkaa sattumaan ja jännittää, voiko tämä johtua paniki häiriöstä? pelotaa mennä nukkumaan kun pelkää että oireet ilmaantuvat nukkuessa välillä sydän alkaa hakaamaan kun olen sängyssä kun alan mietimään että onko jotai sydän infaktin vaaraa. Nämä oireet on nyt kestäneet 3 viikoa alkoivat siitä, kun katsoin telkarissa, kun miestä elvytettiin ja hän sitten siihen menehtyi ambulansissa sydäninfaktiin, aloin pelätä että onko sydämmeni itsellä kunnossa kun siihen välillä pistelee jonka jälkeen nykyään tulee tarkailtua omaa oloansa ja pelästyttyä joka ikisestä tuntemuksesta itsesään.
3210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lisäksi tänään kaupassa olessa tuli hengen ahdistusta tuntui kuin joku olisi kuristanut kurkua ja en olisi saanut henkeä lisäksi pari kertaa pisteli sydämmen puolelta

Äänestä

Mulla itelläni ihan samaa! Pelkään sydämen puolesta- just kaikki tuntemukset havainnoin, mikä johtaa mulla hengityksen kontrollointiin. Pelkään myös että pyörryn tai aivoihin tulee vikaa jne. No, mä tutkin vähän tätä sairautta- paniikki tai ahdistuneisuushäiriötä- ja huomasin HELPOTUKSEKSENI erään seikan.
Sen, että sairauteen kuuluu usein vaarattomia fyysisiä oireita mm.hengenahdistusta, hyperventilaatiota, puristavaa tunnetta, päänsärkyä, mahakipua, pistoksia/kipua rinnassa, kohonnutta sykettä... eikä näitä tarvitse siis pelätä.
Tämähän on psyykkinen sairaus; pelot ruokkii kohtauksia ja yleistä pahaa oloa. Vertaa: pelkäät että lompakkosi on kadonnut- tulee stressireaktio, jolloin syke nousee, muutut ahdistuneeksi...jne. Mutta kun löydät rahat, tunnekin poistuu. Tietenkin oma terveys on rahaa tärkeämpää ja sinun kokemuksesi kohtauksista lisäävät pelkoa, joten stressireaktiokin on suurempi kuin lompakkoesomerkissä. Mutta voin vakuuttaa, että sinulla ei ole mitään syytä ahdistua ja pelätä. Kehosi reagoi ahdistukseen normaalilla tavalla, joten jo alkanut tunnetila ei ole vaaraksi.
Lompakko tallella-> ei syytä ahdistua, ja tunne katoaa.
Kehosi terveys on tallella, koska fyysiset reaktiot ovat normaaleja-> ei syytä ahdistua, ja tunne katoaa

Siis psyyken ahdistus saa aikaan myös näitä stressaavia fyysisiä tuntemuksia, mutta ne eivät ole haitaksi. Kun tiedät tämän, niin ahdistustilanteessa voi luottaa asian menevän ohitse- eihän "terveytesi ole hukassa " Ole siis luottavasin mielin, kerta kerralta ahdistus katoaa nopeammin.

Äänestä

Selvää paniikkihäiriötä kummallakin.. ei mitään sydänperäistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palokas kirjoitti:

Minua pistää välillä kummaltakin puolelta rintaa, tiedän, että rinta lihakseni ovat jumissa. Alan pelkäämän, että se jouhtuisi sydämmestäni kävin jopa päivistyksessä sairaalassa, kun alkoi niin pelottamaan. Otettiin sydän filmi ja kaikki oli kunnossa, siellä hoitaja kysyi, että tuleeko sinulle välillä sellasia kohtauksia, että et saa henkeä. Sanoin, että vähän saman tapaista on ollut. Tänään, kun heräsin tuli kylmän olon tunne aloin väristä ja pelätä, että mikä minulla on. Olen varannut ajan lääkärille ensi viikon keskiviikoksi, välillä tulee sellainen tunne kurkkuun, että joku tavalaan painaisi sitä, tuntuu, että oireet ilmaantuvat aina vähitelen ja iltaa kohti ne pahenevat kunnes häviävät taas. Ylensä pahin aika on siinä 22-01 aikoihin, sitten tulee sellanen epätodelinen tunne ja alan miettiä, että kuolenko minä nyt ja keskityn hengittämään jolloin mahaa alkaa sattumaan ja jännittää, voiko tämä johtua paniki häiriöstä? pelotaa mennä nukkumaan kun pelkää että oireet ilmaantuvat nukkuessa välillä sydän alkaa hakaamaan kun olen sängyssä kun alan mietimään että onko jotai sydän infaktin vaaraa. Nämä oireet on nyt kestäneet 3 viikoa alkoivat siitä, kun katsoin telkarissa, kun miestä elvytettiin ja hän sitten siihen menehtyi ambulansissa sydäninfaktiin, aloin pelätä että onko sydämmeni itsellä kunnossa kun siihen välillä pistelee jonka jälkeen nykyään tulee tarkailtua omaa oloansa ja pelästyttyä joka ikisestä tuntemuksesta itsesään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu