Miten vanhempanne reagoi?

Teit aivan LOISTAVAN päätöksen kun pidät lapsen. Minä uskon että pärjäät!
Ite en voi kertoa miten vanhempani reagoi sillä mulla ei oo lasta eikä tarvikkaan vielä olla, oon 13-vuotias.
Mutta jos mää tulisin jo nyt raskaaksi niin pitäisin lapsen vaikka mikä olisi. Mulla on hyvät vanhemmat jotka varmasti auttais. Mutta tuskin näin tulee käymään.
Järkyttyneitä mun vanhemmat varmasti olis.
Onnea sulle ja vaaville ihan hirveesti!!!!!!!

sain vauvan valmistuttuani lähihoitajaksi. olin 19-vuotias. asuimme mieheni kanssa yhdessä. hän opiskeli silloin ja opiskelee yhä. äitini ei aborttia vaatinut, koska tietää etten sitä tekisi. oli hän aluksi huolestunut miten pärjäämme taloudellisesti. kerroimme hänelle mitä tukia voimme saada ja miten olemme suunnitelleet tulevaisuuden. alku järkytyksen jälkeen hän on ollut iloinen pojastamme. mieheni äiti ja isä olivat vain iloisia tulostansa isovanhemmiksi. kaikki meidän tuntevat ihmiset ovat luottaneet, että osaamme huolehtia itsestämme ja lapsesta.

negatiiviset kommentit ovat tulleet parilta puoli tutulta. tyyliin miten te nyt noin nuorina lapsen teette. siitä jäi ikävä maku, kun eihän vanhemmillekaan äideille kukaan tule sanomaan että miten sää nyt lapsen haluat. varsinkin kun olin viimeisilläni raskaana.

uskoisin, että äitisi rauhoittuu huomatessaan että teillä menee hyvin ja olette onnellisia yhdessä. hän ei ehkä osaa ajatella, että nykyään lapsen kanssakin voi opiskella. omia menemisiä ja harrastuksia lapsi tietenkin rajoittaa, mutta itse en ainakaan kaipaa toisenlaista elämää. olen ihan tyytyväinen tällähetkellä olevaan kotiäidin rooliini. minulle riittää se, että saan muutaman tunnin pari kertaa kuussa olla kaksin mieheni kanssa. vauvamme on nyt 8kk. hän oli yö kylässä mummolassa ensimmäistä kertaa viikonloppuna. tarkoitukseni oli saada yöllä nukkua, muuta heräsin totuttuun tapaan 5 aamulla ja oli vauvaa hirveä ikävä.

mielestäni tilanteenne kuulostaa ihan hyvältä. miehesikin on sen verran vanha, että ikänsä puolesta pystyy ottamaan vastuuta lapsesta ja suhteestanne. parisuhdekkin meinaa vaatii paljon hoitoa kun vauva tulee ja koko perheenne järjestyy uudestaan. nuorista pojista ei aina ole isäksi.

Itsekin tulin raskaaksi(ihan vahinko..)17-vuotiaana ja nyt on pirteä poju 10kk.
Tosin isin jätin pois kuvioista kun alkoi ahdistamaan ja tyytyväinen olen päätöksiini(kuuntelin itseäni)..

Minun tilanteessani kerroin ensin isosiskolleni kun hän tarjosi minulle saunakaljaa ja kieltäydyin.. (olin 6vkolla raskaana)sisko oli siihen että no mikäs nyt, kyllähän yleensä kalja on kelvannut..vai ootko sä raskaana?
Sitten vain itkettiin ja halittiin (sisko oli ihan fiiliksissä)ja seuraavana päivänä kerroin äidille ja hän vain totesi aika neutraalisti että jaaha..koskas pikkuinen syntyy?

Isäni hieman raivosi, mutta se ei minua haitannut..onneksi asuin jo poissa kotoa..;)

Ei kannata järkeillä liikaa vaan tehdä kuten parhaaksi näkee (esimerkiksi minun tapauksessani lapsen isän poistuminen kuvioista oli väistämätöntä, ja pikkuisen kannalta paras että jäi jo raskausaikana..väkisin ei kannata yrittää ihmissuhdetta)

Mutta vanhempani rakastavat lastenlastaan(oma äitini oli synnytyksessäkin mukana)ja toinenkin mummi on aivan innoissaan(eka lapsenlapsi)

Kyllä elämä on ihanaa!

Onnea sinulle ja pikku perheellesi!!
Toivottavasti vauvasi on yhtä kiltti kuin minun..:)

Olen neljän lapsen perheestä kuopus, nyt 21-vuotias. Olin melkein 18v. kun tulin raskaaksi ja ehdin täyttää 18v. kun lapseni syntyi, mutta pidin kyllä itseäni teiniäitinä, pidän melkein vieläkin!
Eli ihana tyttäreni on 3-vuotias.

Tuolloin 18-vuotiaana minulla oli 21 ja 26-vuotiaat isotsiskot ja 28-vuotias isoveli. Kellään ei lapsia. (tosin nykyään siskoilla kummallakin yksi lapsi).

Kerroin vasta raskausviikolla 32 olevani raskaana. Eli todella pitkään sitä pidin salassa, onneksi vatsa kasvoi vähän, ei ollut epäilyjä.
Isäni otti sen todella hyvin, hän on lääkäri, joten tiesi kyllä tilanteen heti. Minulla on tosi hyvät välit isään ja on auttanut paljon lapsen kanssa ja muuta.
Äiti sai hirveän hepulin, oli ensin viikon verran mykkäkoulua, yritti järkeillä asiaa... Vähän sitä hirvitti, että koulu kesken, mitä naapurit ja tuttavatkin sanoo ja muuta.
Nykyään hoitaa innoissaan lapsenlapsia. Aluksi minua ärsytti, että äiti vähän liikaa määräsi, miten minä lapsen kanssa teen ja muuta. Onneksi on rauhoittunut ajan myötä.

Kysyin kerran äidiltäni, mitä hän sanoisi, jos kertoisin olevani raskaana. Se vastasi, että jaa-a, missä meinaat asua.

Rohkaisevaa. Mulla on tosi hyvät välit äitiini, mutta en usko, että äitini olisi onnensa kukkuloilla, jos menisin kertomaan olevani raskaana. Mutta olen ajatellut, että pakkohan sen on siihen ajatukseen tottua, kun sen aika tulee. Ja toivottavasti tulee pian:) Varmasti yrittäisin piilotella raskautta mahd. pitkään ja kertoisin vasta sitten, kun on pakko.

Onnea raskautesi johdosta!!:)