Mä en tiedä yhtään että mitä mä ees teen täällä suomi24 sivulla, ku usein en täällä käy, mutta mun tämänhetkinen olotila, ja ajatukset yms ja kiinnostus siihen, mitä muut ihmiset ajattelevat tästä mun viestistä ja masennuksesta.. (jos siis vastaavat...)
Mutta asiaan! Olen 16-vuotias lukiolaistyttö, mulla on kohtuu paljon kavereita, ja pari ihan sellasta joille voin kertoa mitä vaan yms. Olen aina ollut positiivinen ihminen ja aina iloinen, mutta.. nyt mä en tiedä mikä on vialla..
Tää "masennuskausi" miksi mä sitä itse kutsun, alkoi noin pari vuotta sitten, kun menetin pari ystävääni.. siis en sillei, ne vaan siis feidasi mut.. :D mutta mikäs tässä, uusia kavereita oon saanut.. ja sillei.. mutta jotain on tapahtunut mun päässä silloin ku tuo menetys tapahtu. Tää ns "masennus" on edennyt hitaasti eteenpäin ja nyt olen jo siinä viiltely-pisteessä.. (tää siis alko ihan pienstä, mutta kahdessa vuodessa olo muuttui ihan hirvittävästi..) tää olo ei vaan mee pois, mua inhottaa etten oo yrittäny hoitaa tätä pois jo sillon ku ekaa kertaa tän huomasin.. mun oli pakko tulla tänne kirjottamaan, että saisin vähä tietooni että mitä muut ihmiset ajattelis..
Mulla ei olis vuos sitten käyny edes mielessä viiltely.. tai mikään tollanen.. Niin tää mun olotila mietityttää mua, ja koska mulla ei oo sillei ees menny mitenkään erityisen huonosti, mulle tulee olo, että mulla ei olisi minkäänlaista oikeutta tuntea tällä tavalla, koska on paljon ihmisiä joilla on varmaan 100 kertaa pahempi olo kuin mulla, ja se tekee mulle tietenkin vielä hirveämmän olon.. ihan ku oisin joku saamarin drama-queen..
mutta tätä stressiä on ollut paljon viimeaikoina.. ja aika paljon vastoinkäymisiä.. ja riitoja ihmisten kanssa.. En muista milloin olisin viimeksi nauranut, ja keskityn nykyään elämässäni vain negatiivisiin asioihin.. Mulla todettiin raudanpuuteanemia tässä jonkin aikaa sitten (toivon todella että se on osasyy mun oloon)Harrastuksia ei ole mulla ollut niinku reiluun vuoteen.. En juurikaan liiku.. mutten siltikään liho..Musta on tullut suoraan sanottuna tällanen saamarin laiska paska joka ei koskaan tee mitään. Mä en vaa suoraan sanottuna jaksa, ja mua ei oikeesti yhtään huvita.. mä Nukun todella paljon.. (n. 9-10 tuntia yössä päivä unet)
Pari itku-parku-kohtausta ja mutsin kommentti: "Hahaha sä mihinkää veitseen ikinä koskisikaan ku sä pelkäät nii jumalattomasti vertakin!!" Laukaisi jonkun mun päässä ja sitten viilsin ekaa kertaa.. (siis mutsi sanoi noin kun kerroin sille mun pahasta olosta..)
Musta tuntuu etten osaa nauttia elämästä samalla tavalla kuin ennen, ja kun näen ihmisiä nauramassa, mua suoraan sanottuna veetuttaa ihan jumalattomasti vain se, etten mä kykene enään nauramaan samalla tavalla. se on tosi turhauttavaa ja saa mua vielä entistä enemmän surulliseksi.. Mä en tiedä mikä ihme mulla on, ja tässä viimeaikoina olo on ollut ihan kuin olisin unessa, ja että en enää olisi oma itseni. Ahdistuskohtauksia saan aika usein koulussa ja usein koulu- tai kotimatkalla mielessäni käy ajatus: "mitäköhä ihmiset aattelis jos vain hyppäisin tästä sillalta" yms.
Mulla on niin helvetin paha olo, enkä edes tiedä mistä se johtuu. Mä itken joka päivä ku pääsen koulusta kotiin ja joskus jos on oikein paska päivä niin tartun veitseen. Mulla on todella arvoton olo, mutta musta tuntuu, että ainoa asia mikä mua pitää tavallaan kiinni tässä elämässä on ajatus, että jos mä tekisin jotain ittelleni, mä oisin ku joku luovuttaja, ja se että mulla on ala-asteikäinen pikkusisko joka tarvitsee isosiskoa...
Kahdelle kaverilleni olen viiltelystäni ja pahasta olostani kertonut. Toinen meni asiasta höläyttämään kotibileissä ja nyt niinku kaikki (no ehkei todellakaan kaikki..) meijän koulussa osaa varmaan yhdistää mut viiltelyyn... Siitä mun olo paheni entisestään ja nyt olen onnistunut pääsemään tännekkin saakka..
Toinen kaverini on kokenut masennuksen, ja mikä parasta hänessä on se, ettei hän "hössötä" asiasta. Hän kuuntelee mua ja jakaa neuvojansa rauhallisesti ja olen tosi iloinen että mulla on hänet. Viime avautumisestani hänelle on jo jonkin aikaa, mutta aion kertoa hänelle olostani pian, kun olen kerännyt tarpeeksi voimia.. Pelkoni on se, että hän ajattelisi: "mä en jaksa kuunnella ton vinkumista, pitäisi vaan turpansa kiinni" ...you know? Meille tulee yleensä paljon pieniä riitoja tämän henkilön kanssa, ja useimmat viiltelyni ovat tapahtuneet tällaisen meidän vihaisen välikohtauksen jälkeen..
Mä en kyl tiiä yhtään miks mä tulin tänne ees mun ihme ongelmista tänne kirjottamaan.. (vaikkei mulla siis ongelmia ole kun verrataan ihmisiin joilla menee viel surkeemmin..) jostain syystä halusin tulla näitä mun filiksi tänne purkamaan, ja haluan tietää, että edes joku olisi lukenut tän koko P:n mitä tänne postasin..
Mutta asiaan! Olen 16-vuotias lukiolaistyttö, mulla on kohtuu paljon kavereita, ja pari ihan sellasta joille voin kertoa mitä vaan yms. Olen aina ollut positiivinen ihminen ja aina iloinen, mutta.. nyt mä en tiedä mikä on vialla..
Tää "masennuskausi" miksi mä sitä itse kutsun, alkoi noin pari vuotta sitten, kun menetin pari ystävääni.. siis en sillei, ne vaan siis feidasi mut.. :D mutta mikäs tässä, uusia kavereita oon saanut.. ja sillei.. mutta jotain on tapahtunut mun päässä silloin ku tuo menetys tapahtu. Tää ns "masennus" on edennyt hitaasti eteenpäin ja nyt olen jo siinä viiltely-pisteessä.. (tää siis alko ihan pienstä, mutta kahdessa vuodessa olo muuttui ihan hirvittävästi..) tää olo ei vaan mee pois, mua inhottaa etten oo yrittäny hoitaa tätä pois jo sillon ku ekaa kertaa tän huomasin.. mun oli pakko tulla tänne kirjottamaan, että saisin vähä tietooni että mitä muut ihmiset ajattelis..
Mulla ei olis vuos sitten käyny edes mielessä viiltely.. tai mikään tollanen.. Niin tää mun olotila mietityttää mua, ja koska mulla ei oo sillei ees menny mitenkään erityisen huonosti, mulle tulee olo, että mulla ei olisi minkäänlaista oikeutta tuntea tällä tavalla, koska on paljon ihmisiä joilla on varmaan 100 kertaa pahempi olo kuin mulla, ja se tekee mulle tietenkin vielä hirveämmän olon.. ihan ku oisin joku saamarin drama-queen..
mutta tätä stressiä on ollut paljon viimeaikoina.. ja aika paljon vastoinkäymisiä.. ja riitoja ihmisten kanssa.. En muista milloin olisin viimeksi nauranut, ja keskityn nykyään elämässäni vain negatiivisiin asioihin.. Mulla todettiin raudanpuuteanemia tässä jonkin aikaa sitten (toivon todella että se on osasyy mun oloon)Harrastuksia ei ole mulla ollut niinku reiluun vuoteen.. En juurikaan liiku.. mutten siltikään liho..Musta on tullut suoraan sanottuna tällanen saamarin laiska paska joka ei koskaan tee mitään. Mä en vaa suoraan sanottuna jaksa, ja mua ei oikeesti yhtään huvita.. mä Nukun todella paljon.. (n. 9-10 tuntia yössä päivä unet)
Pari itku-parku-kohtausta ja mutsin kommentti: "Hahaha sä mihinkää veitseen ikinä koskisikaan ku sä pelkäät nii jumalattomasti vertakin!!" Laukaisi jonkun mun päässä ja sitten viilsin ekaa kertaa.. (siis mutsi sanoi noin kun kerroin sille mun pahasta olosta..)
Musta tuntuu etten osaa nauttia elämästä samalla tavalla kuin ennen, ja kun näen ihmisiä nauramassa, mua suoraan sanottuna veetuttaa ihan jumalattomasti vain se, etten mä kykene enään nauramaan samalla tavalla. se on tosi turhauttavaa ja saa mua vielä entistä enemmän surulliseksi.. Mä en tiedä mikä ihme mulla on, ja tässä viimeaikoina olo on ollut ihan kuin olisin unessa, ja että en enää olisi oma itseni. Ahdistuskohtauksia saan aika usein koulussa ja usein koulu- tai kotimatkalla mielessäni käy ajatus: "mitäköhä ihmiset aattelis jos vain hyppäisin tästä sillalta" yms.
Mulla on niin helvetin paha olo, enkä edes tiedä mistä se johtuu. Mä itken joka päivä ku pääsen koulusta kotiin ja joskus jos on oikein paska päivä niin tartun veitseen. Mulla on todella arvoton olo, mutta musta tuntuu, että ainoa asia mikä mua pitää tavallaan kiinni tässä elämässä on ajatus, että jos mä tekisin jotain ittelleni, mä oisin ku joku luovuttaja, ja se että mulla on ala-asteikäinen pikkusisko joka tarvitsee isosiskoa...
Kahdelle kaverilleni olen viiltelystäni ja pahasta olostani kertonut. Toinen meni asiasta höläyttämään kotibileissä ja nyt niinku kaikki (no ehkei todellakaan kaikki..) meijän koulussa osaa varmaan yhdistää mut viiltelyyn... Siitä mun olo paheni entisestään ja nyt olen onnistunut pääsemään tännekkin saakka..
Toinen kaverini on kokenut masennuksen, ja mikä parasta hänessä on se, ettei hän "hössötä" asiasta. Hän kuuntelee mua ja jakaa neuvojansa rauhallisesti ja olen tosi iloinen että mulla on hänet. Viime avautumisestani hänelle on jo jonkin aikaa, mutta aion kertoa hänelle olostani pian, kun olen kerännyt tarpeeksi voimia.. Pelkoni on se, että hän ajattelisi: "mä en jaksa kuunnella ton vinkumista, pitäisi vaan turpansa kiinni" ...you know? Meille tulee yleensä paljon pieniä riitoja tämän henkilön kanssa, ja useimmat viiltelyni ovat tapahtuneet tällaisen meidän vihaisen välikohtauksen jälkeen..
Mä en kyl tiiä yhtään miks mä tulin tänne ees mun ihme ongelmista tänne kirjottamaan.. (vaikkei mulla siis ongelmia ole kun verrataan ihmisiin joilla menee viel surkeemmin..) jostain syystä halusin tulla näitä mun filiksi tänne purkamaan, ja haluan tietää, että edes joku olisi lukenut tän koko P:n mitä tänne postasin..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei, kun mä olin 16 mulla oli vähä samanlaisia fiiliksiä kun sulla. Ei mulla mitenkään huonosti mennyt silloin, tai mitään mut mullaki oli just kaverisuhteissa jotain ongelmia aina... Ymmärrän hyvin että sulle on tullu paha olo siitä kun kaverit feidas sut,koska mulle on käyny samoin ja mua ainakin ahdisti se tilanne hirveesti.. Hyvä kuitenkin et oot saanu uusia kavereita:)
Muistan kun ajattelin kans et mulla on varmaan masennus ja tein netissä kaikkia testejä minkä mukaan mulla tosiaan olis masennus.. en kuitenkaan koskaan menny mihkään lääkäriin tai mitään. Ja mäkin viiltelin silloin. Muistan kun oli joku tosi ahdistava tilanne tai muuten vaan paha olla niin menin vessaan ja viiltelin saksilla ihan kunnolla..
Sanoit että koska sulla ei oo menny mitenkään erityisen huonosti sulla ei olis oikeutta tuntea tolla tavalla. Mun mielestä niin ei pidä ajatella, tottakai sä saat tuntea ihan miten tunnet! Ei myöskään kannata verratta itteensä muihin ihmisiin, ajatellen että on ihmisiä joilla menee huonomminkin.. Kun nyt on kyse vaan susta.
Sanoit kans ettet yksinkertasesti jaksa tai sua ei huvita tehdä mitään. Toi raudanpuuteanemia varmaan kyl kans on aiheuttanu sulle väsymystä. Mullaki oli tosi useesti sillee etten jaksa tehdä mitään, mutta sitten saatoin vaikka lähteä lenkille vaikka vaan käveleen jonnekki missä on rauhallista ja mulle tuli useesti paljo virkeempi fiilis sen jälkeen.
Mun mielestä sun kannattais kuitenkin nyt hakee apua tohon sun oloon jostain muusta kun siitä viiltelystä. Kyllä sulla varmaan on masennus, ja siihen voi saada apua. Jos saat ahdistuskohtauksia tai sulla on jotenki epätodellinen olo voi kans olla et sulla on joku paniikkihäiriö tai jotain sellasta. Mutta oikeesti hae apua!! Mee vaikka jutteleen jonnekkin nuorisoasemalle tai jotain. Ja et sä oo todellakaan oo arvoton:)
Mä en siis koskaan menny jutteleen minnekkään tai mitään, vaikka mulla oli pitemmän aikaa sellasta pientä masennusta koko ajan.. Sitten kun olin 18 (nyt oon 19) mun elämässä tapahtu paljon kaikkee paskaa ja todennäkösesti masennuin sitten vaan lisää.. Aloin elämään aika itsetuhoista elämää, tein kaikkea ihan sekoa, ryyppäsin useesti ja aloin kans käyttämään huumeita.. Yritin elää jotenkin ns. "täysillä" ja ulkoisesti olin varmaan ihan hauskaa seuraa vaikka olin sisältä oikeesti ihan rikki.. Ja tää sama elämäntyyli valitettavasti jatkuu yhä.. Nyt kuitenkin olen mennyt joidenkin kaverieni painostuksesta jutteleen tilanteestani yhelle nuorisoasemalle, ja oon kyllä kokenut että siitä on ollut apua. Ajattelen että mullakin varmaan on masennus, mutta en oo siis saanu siihen mitään lääkkeitä tai mitään, mutta pelkkä puhuminenkin pahasta olosta on kyllä auttanut..
Mutta oikeesti hae apua ettei homma lähde käsistä! Tsemppiä, kyllä tästä vielä selvitään :)
en tajua miks sellasillaki voi olla masennusta jos on kavereita. oon ite 17w poika eikä ole ketään kavereita ollu paljon koskaa, eikä sekää ole kivaa. enkä enään edes tiedä voisko mulla olla masennus ku koulu on perseellään ja lintsaan koulusta ja liikuntatunneilta ettei tarvis olla muiden kanssa. En kuitekaa uskois että mulla on masennus koska en ole vielä hullu ja pidän hygeiiniastani huolta. Paitti terveydentila on hieman rappiolla nykyää ku en oo jaksanu ulkoilla nii viime syksystä oon lihonu ainaki 5kg... voi vittu... painoindeksi on kuitenkin 21.5. onko se lihava???? :(((((
Hei, minäkin kärsin nuorena samanlaisista oireista/oloista. Nyt aikuisena sairastan vaikeaa masennusta. Ehdottomasti kannattaa hakea apua esim. kouluterveydenhoitajan tms. kautta. Voit myös suoraan soittaa nuorisopsykiatrian polille ja sanoa, että haluaisit varata keskusteluajan vaikkapa sairaanhoitajalle. Apua kyllä saa, rohkene vain hakea sitä!