Onko kellään muulla niin että jännittäminen, epävarmuus, ujous tekee teistä sosiaalisissa tilanteissa tyhmän ja huonon oloisia kaikessa?
Kun joku kysyy jotain niin menen jotenkin lukkoon enkä muista tuttujen ihmisten nimiä, unohtelen perusasioita (esim.kun kysyttiin mikä automerkki minulla on käytössä niin en muistanut ja sitten miettimisen jälkeen kun tilanne meni ohi niin se putkahti mieleen). En osaa puhua kunnolla, vastaukseni ovat aina lyhyitä enkä osaa kertoa hauskasti ja sujuvasti juttuja niinkuin ympärilläni olevat muut nuoret (olen siis 23-vuotias). Porukassa oli vitsien kertominen meneillään ja ihmiset patisti kertomaan jonkun vitsin, muistin ainoastaan yhden pitkän mutta en uskaltanut kertoa sitä koska olisin varmasti alkanut takkuilemaan enkä muistaisi oikeita sanoja...ei sellainen vitsinkertoja voi olla hauska joka jää miettimään puoleksi minuutiksi seuraavaa sanaa ja jolta ajatus katkeilee vähän väliä. Ihailen ja ihmettelen niin niitä ihmisiä jotka vuolaasti keskustelevat fiksusti asioita, kertovat tarinoita takeltelematta, ovat fiksuja...
Myös fyysisesti epävarmuus tekee kömpelöksi ja jäykäksi. Seurassa jonkun yksinkertaisen jutun tekeminen menee väärin ja kömpelösti, esim.kaupan hedelmäosastolla näpertelen läpinäkyvää pussia minuutin ajan että saan sen auki ja ovea avatessa en meinaa osua reikään aivamen kanssa, kävely muuttuu jäykäksi jne. Kaikkein stressaavin tilanne oli kun oltiin keilaamassa porukalla ja muiden selän takana katsellessa meni ihan huonosti enkä sitten siinäkään osannut tehdä vaikutusta.
Annan varmasti todella tyhmän kuvan, toki joku voi pitää sitä ujoutenakin mutta kun hiljaisena pitäisi "puhua vähän mutta asiaa" mutta minä "puhun vähän enkä edes fiksusti asiaa" niin ei oikein päde tuokaan yleistys.
Yleissivistyksessäkin tosin on vähän häikkää, mutta minua ei vaan ole koskaan kiinnostanut katsoa uutisia tms. Sitä voin tietysti yrittää parantaa...
Valitettavasti sitä onnistuu hyvin asioissa vaan silloin kun kukaan ei ole näkemässä, verbaalisesti olen lahjakas vaan kirjoittamisessa enkä puhumisessa ja se puhuminen kuitenkin on se tärkein asia sosiaalisessa elämässä. En vaan osaa puhua spontaanisti vaan tarvitsisin jonkin ajanpysäyttämis-taikasauvan jolloin ehtisin valita sopivat sanomiset enkä unohtelisi asioita kuin ihan joku tyhjäpää.
Kun joku kysyy jotain niin menen jotenkin lukkoon enkä muista tuttujen ihmisten nimiä, unohtelen perusasioita (esim.kun kysyttiin mikä automerkki minulla on käytössä niin en muistanut ja sitten miettimisen jälkeen kun tilanne meni ohi niin se putkahti mieleen). En osaa puhua kunnolla, vastaukseni ovat aina lyhyitä enkä osaa kertoa hauskasti ja sujuvasti juttuja niinkuin ympärilläni olevat muut nuoret (olen siis 23-vuotias). Porukassa oli vitsien kertominen meneillään ja ihmiset patisti kertomaan jonkun vitsin, muistin ainoastaan yhden pitkän mutta en uskaltanut kertoa sitä koska olisin varmasti alkanut takkuilemaan enkä muistaisi oikeita sanoja...ei sellainen vitsinkertoja voi olla hauska joka jää miettimään puoleksi minuutiksi seuraavaa sanaa ja jolta ajatus katkeilee vähän väliä. Ihailen ja ihmettelen niin niitä ihmisiä jotka vuolaasti keskustelevat fiksusti asioita, kertovat tarinoita takeltelematta, ovat fiksuja...
Myös fyysisesti epävarmuus tekee kömpelöksi ja jäykäksi. Seurassa jonkun yksinkertaisen jutun tekeminen menee väärin ja kömpelösti, esim.kaupan hedelmäosastolla näpertelen läpinäkyvää pussia minuutin ajan että saan sen auki ja ovea avatessa en meinaa osua reikään aivamen kanssa, kävely muuttuu jäykäksi jne. Kaikkein stressaavin tilanne oli kun oltiin keilaamassa porukalla ja muiden selän takana katsellessa meni ihan huonosti enkä sitten siinäkään osannut tehdä vaikutusta.
Annan varmasti todella tyhmän kuvan, toki joku voi pitää sitä ujoutenakin mutta kun hiljaisena pitäisi "puhua vähän mutta asiaa" mutta minä "puhun vähän enkä edes fiksusti asiaa" niin ei oikein päde tuokaan yleistys.
Yleissivistyksessäkin tosin on vähän häikkää, mutta minua ei vaan ole koskaan kiinnostanut katsoa uutisia tms. Sitä voin tietysti yrittää parantaa...
Valitettavasti sitä onnistuu hyvin asioissa vaan silloin kun kukaan ei ole näkemässä, verbaalisesti olen lahjakas vaan kirjoittamisessa enkä puhumisessa ja se puhuminen kuitenkin on se tärkein asia sosiaalisessa elämässä. En vaan osaa puhua spontaanisti vaan tarvitsisin jonkin ajanpysäyttämis-taikasauvan jolloin ehtisin valita sopivat sanomiset enkä unohtelisi asioita kuin ihan joku tyhjäpää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä sinulle harjoitus.
Kokeile kirjoitella nettiin tai vaikka tekstinkäsittelyyn uutisaiheista tai lööpeistä yms.
Samalla kun kirjoitat niin käy keskustelua itsesi kanssa asiasta. Jos ei muuten onnistu niin vaikka ääneen yksin asunnossa.
Kokeile myös aiheen vaihtamista lennosta.
Alussa on hyvä keskustella itsesi kanssa ja sen jälkeen ala miettiä että miten keskustella jonkun toisen kanssa koska yleensä se ongelma tulee siinä kun ajattelee että "mitä minä nyt sanoisin tälle toiselle tästä asiasta" kun taas jos vain sen enempää miettimättä asian sanoo ensin itselleen tai kirjoittaa niin huomaa kuinka helppoa se on.
Ainakin itse huomasin joskus nuorempana että ongelma kun olin hiljaisempi porukassa oli juuri se että mietin liikaa sanomisinia eikä se ollut "automaattista".
Sinulla on myös aika vahva itsensä tarkkailu päällä joka vielä voi aiheuttaa ongelmia mm. liikkumisessa ja motoriikassa kun ajattelet että kaiken pitää mennä tietyllä tavalla. Keskittyminen niihin asioihin ilman että ajattelee mitä asiat näyttävät muille on se avain menestykseen.
Niin, olen juuri ajatellutkin tuota että keskittyminen asioihin ilman että ajattelee miltä asiat näyttävät muille on se mitä pitäisi tehdä, mutta tuo itsetarkkailu on tosiaan vahvasti vallassa enkä ole päässyt siitä eroon.
kuulostaa jossain määrin tutulta, olen 36v mies ja tällä iällä osaan puhua ja käyttäytyä sujuvasti kun tiedän asiasta riittävästi ja olen rennossa mielentilassa. En kumminkaan ole mikään vitsinkertoja vaan yritän olla asiallinen. Esim. töissä voin jutella työasioista melko helpon tuntuisesti mutta auta armias jos pitäisi naisille jutella jotain muuta kuin pakollista työasiaa, muutun heti tyhmäksi ääliöksi joka hädin tuskin saa sanaa suustaan :-/ Harmittaa itseänikin aina jälkeenpäin kun toinen yrittää olla ystävällinen ja itse vaikutan varmaan tylyltä idiootilta vaikken niin tarkoittaisikaan mutta kun en ole sosiaalisesti taitava niin en ole :-/
Toivoa vaan sopii että ihmisillä riittäisi ymmärrystä, ehkä jonkinverran riittääkin kun on useammankin kuin kerran jutellut sellainekin jonka kanssa olen omasta mielestäni mokannut pahastikin. Kumpa vain osaisin muotoilla jonkinlaisen anteeksipyynnön ja tuoda ilmi etten ole tarkoittanut olla tyly tms.