Onnenlahjat

Samaan aikaan kun Saab lopetti toimintansa palkkaa Volvo 1200 insinööriä kasvaneen kysynnän takia.

http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Volvo palkkaa yli tuhat uutta työntekijää/1135265000780
769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kyseessä Volvon kuorma-autopuoli Pohjois-Amerikassa ja lomautetut 700 työntekijää otetaan takaisin töihin.
Mitään puhetta insinööreistä ei ole ollut joten valehtelullekin olisi asetettava joku raja.

Äänestä
  • "Volvo ilmoitti tiistaina palkkaavansa 1 200 uutta työntekijää. Yhtiön toimitusjohtaja Stefan Jacoby sanoo Volvon oletettavasti myyvän vuonna 2011 "merkittävästi enemmän autoja " kuin edellisinä vuosina.

    Volvo palkkaa pääosin insinöörejä Ruotsiin, mutta henkilökuntaa rekrytoidaan myös Belgiaan."

    Äänestä

  • luetunymmärtäminen kirjoitti:

    "Volvo ilmoitti tiistaina palkkaavansa 1 200 uutta työntekijää. Yhtiön toimitusjohtaja Stefan Jacoby sanoo Volvon oletettavasti myyvän vuonna 2011 "merkittävästi enemmän autoja " kuin edellisinä vuosina.

    Volvo palkkaa pääosin insinöörejä Ruotsiin, mutta henkilökuntaa rekrytoidaan myös Belgiaan."

    Taitavat nämä Saab-hörhöt olla poikkeuksellisen yksinkertaista väkeä kun eivät selvää suomea ymmärrä.

    Myös laskutaito on sitä sun tätä kun alempana oli laskettu saadun velan jakautumista valmistunutta auto kohti. Irvailua tuli minun oikeinlasketusta luvustani kun saabistilla ei onnistunut edes yksinkertainen jakolasku.

    Äänestä

  • Kuorma-auto-Volvo palkkaa 700 työntekijää
    Henna Aaltonen / Lehtikuva

    Kuorma-autoja valmistava Volvo lisää työntekijöitään 700 hengellä kasvaneen kysynnän seurauksena.
    Taloussanomat
    30.3.2011 20:35
    12

    Ruotsalainen Volvo Lastvagnar lisää kuorma-autojen valmistusta Pohjois-Amerikassa ja ottaa sen seurauksena takaisin 700 työntekijäänsä New River Valleyssä Yhdysvaltain Virginiassa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

    Volvon mukaan kuorma-autojen kysyntä on kovaa ja varsinkin sen uudet, aiempaa vähempipäästöiset ja pienempikulutuksiset moottorit kiinnostavat asiakkaita.

    Volvo Lastvagnar on tammi–helmikuussa kasvattanut Pohjois-Amerikan-myyntiään 47 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.

    Äänestä

  • luetunymmärtäminen kirjoitti:

    "Volvo ilmoitti tiistaina palkkaavansa 1 200 uutta työntekijää. Yhtiön toimitusjohtaja Stefan Jacoby sanoo Volvon oletettavasti myyvän vuonna 2011 "merkittävästi enemmän autoja " kuin edellisinä vuosina.

    Volvo palkkaa pääosin insinöörejä Ruotsiin, mutta henkilökuntaa rekrytoidaan myös Belgiaan."

    voi mitään jos et ymmärrä lukemaasi, mutta älä kirjoittele niitä "ajatuksiasi" enää yleiselle palstalle.
    Ensin kirjoitit:
    "palkkaa Volvo 1200 insinööriä"
    ja nyt: Volvo palkkaa pääosin insinöörejä Ruotsiin.
    Mihin jäi ne 1200 insinööriä?

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Kuorma-auto-Volvo palkkaa 700 työntekijää
    Henna Aaltonen / Lehtikuva

    Kuorma-autoja valmistava Volvo lisää työntekijöitään 700 hengellä kasvaneen kysynnän seurauksena.
    Taloussanomat
    30.3.2011 20:35
    12

    Ruotsalainen Volvo Lastvagnar lisää kuorma-autojen valmistusta Pohjois-Amerikassa ja ottaa sen seurauksena takaisin 700 työntekijäänsä New River Valleyssä Yhdysvaltain Virginiassa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

    Volvon mukaan kuorma-autojen kysyntä on kovaa ja varsinkin sen uudet, aiempaa vähempipäästöiset ja pienempikulutuksiset moottorit kiinnostavat asiakkaita.

    Volvo Lastvagnar on tammi–helmikuussa kasvattanut Pohjois-Amerikan-myyntiään 47 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.

    Kun kuorma-autot lasketaan mukaan näyttää palkkaustarve olevan siis vielä suurempi.

    Äänestä

  • Sille ei.. kirjoitti:

    voi mitään jos et ymmärrä lukemaasi, mutta älä kirjoittele niitä "ajatuksiasi" enää yleiselle palstalle.
    Ensin kirjoitit:
    "palkkaa Volvo 1200 insinööriä"
    ja nyt: Volvo palkkaa pääosin insinöörejä Ruotsiin.
    Mihin jäi ne 1200 insinööriä?

    Eihän tuossa kerrottu sisältääkö 1200 jonkun muunkin kuin insinöörin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei tasan kirjoitti:

Samaan aikaan kun Saab lopetti toimintansa palkkaa Volvo 1200 insinööriä kasvaneen kysynnän takia.

http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Volvo palkkaa yli tuhat uutta työntekijää/1135265000780

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu