Eikö ne osaa?

Minua ihmetyttää hemmetisti, miksei perämoottoreissa ole potkurin ympärillä suojatunnelia? Se sietäisi pienet kolhut ja säästäisi potkurin. Samalla se lisäisi virtauksen voimaa oikealla muotoilullaan.
11314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Toimii hitaassa ajossa, jossa se voi parantaa potkurin hyötysuhdetta ja voi jopa suojata sitä iskuilta. Jotkut väsäilee näitä itse moottoriinsa.

Aiheuttaa ihan hirveän vastuksen nopeaan veneeseen, ei kannata eikä sitäpaitsi kestäisi karilleajoa plaanissa.

Vertaile laivoihin, käytetään usein hinaajissa, ei koskaan rahti- tai matkustajalaivoissa.

Ei taida olla osaamisesta kiinni.

Äänestä

Kyllä ne osaa, katso vaikka erityyppisiä MOB ja pelastusveneutä. Potkurin suoja rengas kylläkin jarruttaa vauhtia melkoisesti!

Äänestä

Tonavan jokilaivoissa on suojatunneli potkureille virrassa olevan roinan ja tavaran vuoksi. Olen nähnyt niitä myös eteläaasialaisissa rannikkoyhdysaluksissa. Sen vaikutus nopeuteen lienee uskonkysymys.

Äänestä
  • Sen vaikutus liukuveneen nopeuteen on merkittävä jonka seurauksena tavalliseen 5 metriseen pulpettiveneeseen joudutaan laittamaan 100 hv:n ja painava moottori eli veneen perää pitää levittää jne.

    Vaikeaa on ja kallista ja bensaa menee.

    Jos oikeasti ajelet kivikossa, niin hommaa vesisuihku tai erikseen ostettava suojakehikko.

    Alle 10 solmun vauhdeissa tunnelipotkuria on joskus käytetty, mutta ei liukuveneissä.

    Äänestä

Amerikkalkaise valmistajat Evin... ja John... tekivät 1950-luvulla suojattuja potkureita, juuri allen 25 hv:n vehkeisiinsä kivikkoon ajon ja kasvillisuudessa pörräämisen vuoksi.
Myös sitten vetokoneisiinsa yli 65 hv niitä tuli vesihiihtäjän turvallisuuden vuoksi ja vetoköyden suojaamiseen.

Potkuri tekee kaksi voimalle haitallista temppua. Sen työntämään ulkokehään tulee vastakkaispyörrettä, joka vie reaktiota pienemmäksi. Lisäksi se pyörivässä liikkeessä oleva vesi pyrkii heti potkurilavan jälkeen cykloni-kierteeseen keskipakoisvoiman vuoksi. Molemmat tuhlaavat eteenpäin vievää energiaa. Tätä on tutkittu 80-90-vuotta tiiviisti erilaisissa labroissa.
Se ulkoinen suojarengas vähentää sen ulkokehän pyörteitä, mutta lisää cyklonefektiä. Pitäisi olla hyvin pitkäomainen tunnelirakenne, että vesi ei alkaisi keskeltä pyrkiä tyhjiötilaan. Se sitten taas aiheuttaa virtauskitkaa. Siksi erillinen potkuri ja pitkä vesisuihkurakenne kehitettiinkin.
USA:ssa on osavaltioita, joissa saa vetää hiihtäjää vain vesisuihkulla.

Paras potkurimalli on saksalaisen VoithSchneider-tyyppi, jossa usampi potkurilapa pyörii vaakatasossa yhtenäisessä kehässä. Siinä rakenteessa ei tarvita peräisinlaitetta, koska vesisuihku voidaan suunnata 360 astetta. Tämä rakenne on vain monimutkainen ja sisältää paljon kuluvia llakereita ja niveliä.

Äänestä
  • Melko hyvä vastaus, mutta:

    Älä nyt väitä että VoithSchneider on paras potkurityyppi. Sen hyvä puoli on että sillä voi vaihtaa työntösuuntaa nopeasti, eli sopii hyvin hinaajiin. Muuhun se ei sovikkaan.

    Äänestä

  • VS ei ole potkuri kirjoitti:

    Melko hyvä vastaus, mutta:

    Älä nyt väitä että VoithSchneider on paras potkurityyppi. Sen hyvä puoli on että sillä voi vaihtaa työntösuuntaa nopeasti, eli sopii hyvin hinaajiin. Muuhun se ei sovikkaan.

    Onko sulla jokin perustelu näkemyksellesi? Sillä on muitakin etuja. Siinä on perin vähän vastustavaa pintaa. Sillä päästään 0,93 hyötysuhteeseen.

    Äänestä

  • u6me5t kirjoitti:

    Onko sulla jokin perustelu näkemyksellesi? Sillä on muitakin etuja. Siinä on perin vähän vastustavaa pintaa. Sillä päästään 0,93 hyötysuhteeseen.

    Myönnän että kommenttini on vähän provosoiva. Perustelen sen sillä että teoreettinen hyötysuhde ei vielä tarkoita että tuote on käytännössä käytettävissä esim matkustaja-aluksessa. Tämä johtuu osittain muutosvastarinnasta ja myöskin käytännöllisistä asioista.

    Äänestä

  • VS kirjoitti:

    Myönnän että kommenttini on vähän provosoiva. Perustelen sen sillä että teoreettinen hyötysuhde ei vielä tarkoita että tuote on käytännössä käytettävissä esim matkustaja-aluksessa. Tämä johtuu osittain muutosvastarinnasta ja myöskin käytännöllisistä asioista.

    Kuvista päätellen VS on aivan jumalattoman monimutkainen härveli jota on vaikea kuvitella käytettävän jäänmurtajissa tai edes Suomessa käyvissä kauppalaivoissa.

    Äänestä

  • heh63 kirjoitti:

    Kuvista päätellen VS on aivan jumalattoman monimutkainen härveli jota on vaikea kuvitella käytettävän jäänmurtajissa tai edes Suomessa käyvissä kauppalaivoissa.

    http://www.voithturbo.com/545950.htm

    Katsoitko oikeita kuvia?
    Oletko ikinä ajatellut/nähnyt mm. uusimpien jäänsärkijöiden probo-ohjauskoneistoja, kymmeniä mekaanisia tunnistimia, tilaa vieviä potkurin kääntölaitteistoja ja pohjan läpiviennin monimutkaista rakennetta? Siinä puhutaan monimutkaisesta kokonaisuudesta.

    Jäänmurtajakäytössä Voith ei ole parhaimmillaan. Se ei siedä samoin jääklimppisoppaa ja kymmenien tonnien lauttoihin jauhautumista, kuin vanha potkuri.
    Ryntäilyssä se on aivan omaa luokkaansa ja aluksen keinuttamisessa. Jälkimmäistä ei potkurilla tehdä.

    Äänestä

EU:ssa laivapotkureita valmistaa vain yksi omistaja/tehdas. Se on riittävän konservatiivi, että uudistuksia ei tule.
Lisää potkureita valmistaan Eteläkoreassa kaksi tehdasta, Japanissa neljä ja USA yksi valmistaja 3 tehdasta (yksi pelkästään sotilastarkoituksiin)!
Kaikilla sama tilanne. On juuri (1990-2000 luku) investoitu vanhamalliseen potkuriin ja sen tietsikkaohjattuihin koneistusohjelmiin. Ei ole tarvetta Voith-malleihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kjaijsa kirjoitti:

Minua ihmetyttää hemmetisti, miksei perämoottoreissa ole potkurin ympärillä suojatunnelia? Se sietäisi pienet kolhut ja säästäisi potkurin. Samalla se lisäisi virtauksen voimaa oikealla muotoilullaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu