karjis

meillä on tällä hetkellä munsteriuros joka kyllä tulee toimeen kaikkien tähän asti tavattujen koirien kanssa ja nyt olisi hirvikoira suunnitteilla, karjalankarhukoira miellyttää eniten. kertokaas omistajat vähän kokemuksia että mitenkä karjisurokset tulee toimeen muiden koirien kanssa. olen itse siinä uskossa että kaikki on ihan koulutuskysymystä ja jos koirille tekee selväksi että tappelut ei ole suvaittavia niin niitä ei tule, ja samassa laumassa kun kasvaa niin varmaankin toisiinsa tottuvat? olen ottanut karhukoirista selvää että' tiedän niiden olevan erittäin vaativia koiria sun muut asiaan liittyvät, mutta nyt kaipaisin ihmisten kokemuksia joilla on karhukoira samassa taloudessa toisen koiran kanssa. ulkokoiraksi emme koiraa laittaisi.
3185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei ole kokemusta omista karjalankarhukoirista, mutta kavereilla niitä kyllä on. Kyllä ne mielestäni normaalilla tavalla oman talon muiden koirien kanssa juttuun tulevat, mutta siihen se melko usein jää. Metsällä vastaantulevista vieraista koirista karhukoira on yleensä se kinkkisin kohdattava (ps. itselläni seisoja).

Voisi yleistää näin:
- Ajavat koirat eivät juuri noteeraa millään tavalla koiraani eikä omani niitä
- Noutajien ja muiden seisojen kanssa kierrellään toisiaan hieman jäykän näköisinä ja nostellaan niskakarvoja. Erotaan kuitenkin yleensä ilman rähinöitä. Joskus jopa kavereina
- Laikat, suomenpystykorvat, jne. Hieman enemmän voi tulla skismaa kuin edellisten kanssa ts. voidaan hieman rähähtää muttei tapella
- Karjalankarhukoiraurokset. Joka toinen tapaaminen päättyy rähinään. Pienen koiran omistaja saa olla tarkkana, sillä karhukoiralle ei aina riitä ne alistumiseleet vaan tähtäimessä on turhan usein toisen koiran tappaminen.

Itse paljon metsästävänä ottaisin varmaan nartun. Eipähän tarvitsisi huolehtia, että milloin se minkäkin mäyräkoiran hengiltä puree

Äänestä

Kyllä karhukoiranartut osaa olla ihan yhtä äkäsiä ku uroksetki. Sanoisin kyllä että itäsiperianlaika on paljon äkäisempi toisia koiria kohtaan kuin karhukoira, mutta jokaisella on tietysti omat kokemuksensa asiaan liittyen. Mutta siis oman talon koirien kanssahan kk tulee hyvin toimeen, kun elävät samassa laumassa niin koirien välille muodostuu selvä laumahierarkia.

Äänestä

Itselläni on karjalankarhukoira (3v) alusta asti meidän vauva tuli toimeen kissojen ja koirien kanssa, ajan myötä meidän koiramme on ollut epävarma muista koirista ja saattaa ärähtää mutta ei teee sitä pahalla vaan häntä pelottaa silloin, toisin voi johtua myöskin tämä pelko siitä kun on jäänyt niin pienikokoiseksi että saksanpaimenkoirat ovat hänen kimppuunsa joskus nuoruudessa käyneet, en itsekkään laittaisi koiraamme ulkokoiraksi vaikka hän pärjäisikin, mutta kysymyksestäsi olen sitä mieltä että nuorena kun koiralle opettaa että rähinä toisen koiran kanssa on ehdottomasti kiellettyä! meidän koira on tämän oppinut!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uytres kirjoitti:

meillä on tällä hetkellä munsteriuros joka kyllä tulee toimeen kaikkien tähän asti tavattujen koirien kanssa ja nyt olisi hirvikoira suunnitteilla, karjalankarhukoira miellyttää eniten. kertokaas omistajat vähän kokemuksia että mitenkä karjisurokset tulee toimeen muiden koirien kanssa. olen itse siinä uskossa että kaikki on ihan koulutuskysymystä ja jos koirille tekee selväksi että tappelut ei ole suvaittavia niin niitä ei tule, ja samassa laumassa kun kasvaa niin varmaankin toisiinsa tottuvat? olen ottanut karhukoirista selvää että' tiedän niiden olevan erittäin vaativia koiria sun muut asiaan liittyvät, mutta nyt kaipaisin ihmisten kokemuksia joilla on karhukoira samassa taloudessa toisen koiran kanssa. ulkokoiraksi emme koiraa laittaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu