Oliko tämä migreenikohtaus?

särkeeee

Sain eilen kauhean kohtauksen ja en keksi muuta syytä kuin migreeni. Minulla on ollut vuoden verran ajoittaista päänsärkyä jommalla kummalla puolella päätä. Särky tuntuu yleensä silmän takana ja/tai kallonpohjassa. Aikaisemmin päänsärky on ollu siedettävää, särkylääkkeet eivät yleensä ole auttaneet. Apua on saanut kylmästä hauteesta ja kipukohdan hieromisesta ja painamisesta.

Lapsena en kärsinyt melkein koskaan päänsarystä, mutta teini-ikäisenä olen saanut migreenikohtauksen (ainakin lekuri oli sitä mieltä) jolloin ensin näkökenttään ilmestyi piste, joka suureni kunnes näkökyky lähti melkein kokonaan.

Eilinen kohtaus alkoi lievällä pään jomotuksella. Sitten tuli huono-olo ja kylmiä väreitä. Jos en olisi emetofoobikko, olisin varmasti oksentanut, nyt onnistuin sen jotenkuten välttämään. Päänsärky voimistui tosi kovaksi oikean silmän takanta. Myöhemmin särky siirtyi kallonpohjaan. Oikea korva meni tukkoon ja pientä pyörrytystä esiintyi kävellessä. Primperan vei lopulta oksettavan olon pois ja sain nukahdettua. Pää särkee vieläkin ja on hutera olo. Nukuin vuorokauden ympäri ja silti väsyttää.

Kovin toivon että ei olisi migreeniä vaan johtuisi vaikka niskasta, mutta pahalta näyttää...

8

2412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • migreenikko 57v...

      Sukkelasti vaan lääkäriin,antaa varmaan täsmälääkettä kokeiltavaksi. Sitä paremmin saat sen jatkossa pidettyä kurissa, kun on alusta asti hoidettu jämäkästi. Itellä venyi ja vanui, ja ihmeteltiin niin kauan, että jäi pahasti päälle.
      Sydämestäni otan osaa ja toivon sinulle kuitenkin parempia päiviä.

    • Lääkäriin joutuin

      Mene nyt ihmeessä lääkäriin. Lääkäri tekee testin, onko sinulla migreeniä. Kyllähän tuo migreeniin sopii, mutta neurologinen tutkimuskin voisi olla tarpeen.

      Kuvailit, että sinulla on jo vuoden ajan ollut migreeniä. Migreenikivun voimakkuus vaihtelee. Joskus sen kanssa voi sinnitellä, mutta joskus se kaataa petiin.

    • Särkeeeee

      Minulla on pää magneettikuvattu reilu vuosi sitten, kun etsittiin syytä jatkuvaan pahoinvointiin. Silloin ei ainakaan löytynyt mitään, kaikki oli normaalia. Myöhemmin pahoinvoinnin syyksi paljastui kilpirauhasen vajaatoiminta ja se asia on nyt hallinnassa.

      Miten migreeni erotetaan niskasta johtuvasta päänsärystä? Ompelen useita tunteja päivittäin ja niskat ovat välillä tosi jumissa, vaikka venyttelenkin aina välillä. Siksi tämä voisi myös johtua niskasta.

      Olen kuullut jostain sellaisen väitteen että migreeni alkaa viimeistään murrosiässä, että sen jälkeen se ei yleensä enää puhkea. Onko tämä ollut joku keksitty juttu vai onko siinä perää?

      Lähes neljä vuotta kärsin päivittäin pahoinvointia tuon kilpirauhasen takia, siksi en enää jaksaisi uutta elämää rajoittavaa sairautta. Olisi mukava tehdä kaikki ne asiat joita vajaatoiminnan takia jäi tekemättä, eikä alkaa taas kamppailemaan uudet sairauden kanssa. Soitan nyt heti lääkäriajan ja selvitän tämän asian. Kiitos neuvoista ja lisää saa edelleen antaa, tämä on niin vieras sairaus minulle... vielä.

    • oireisto vähän eroaa

      Migreeni eroaa jännityspäänsärystä. Osalla ihmisiä on molempia. Lääkäri tietää kysymyspatterin avulla, onko sinulla migreeniä.

      Hartiajäykkyys kannattaa hoitaa kuntoon. Ensin sopivasti hierontaa, sitten kuntoilua ja hyviä työasentoja.

      Migreenissä se oksentaminen helpottaa ja kipu lähtee laukeamaan. Onneksi ei nykyään tarvitse kärsiä kivusta, kun täsmälääkkeet toimivat itselläni (noin 90 prosentilla toimii)

      Verenpainekin aiheuttaa molempia päänsärkyjä.

    • Elfina

      Jokainen voi saada migreenikohtauksen, se ei aina tarkoita sitä että sairastaa migreeniä. Jos sitä jatkuu niin sitten lääkärille mars.
      Itsellä ollut 6-vuotiaasta selittämätön päänsärky (lääkärit ei kai tajunneet että se oli migreeniä jo silloin) mikä aikuisiällä on muuttunut aurattomaan migreeniin. Kun saa itse selvillä migreenin aiheuttajat niin niitä välttelemällä ei tule kohtauksiakaan niin usein. Onneksi!

    • aika migreenimäinen

      Särky silmän takana, ja vilunväreitä, ja huono olo - sopii oikein hyvin migreenin kuvaan. Tuolta mustakin tuntuu. Jossain vaiheessa kädet kylmenee ja muka ilahdun, että kiva kun saan automaattisesti nämä kylmät kädet niin voin niiilä painaa ohimolle kylmyyttä, mikä vähän auttaa särkyyn.
      Migreeni diagnosoitiin mulla 14-vuotiaana.

      Mulla raja migreenin ja tavallisen päänsäryn väillä on jotenkin haalistunut. Ennen migreenikohtaus oli selkeä slellainen, ja muu oli jännityspäänsärkyä. Nyt mulla on, ilmeisesti hormonikierrosta johtuen, jaksoja, joissa päiväkausia junnaa tavallisen tuntuinen päänsärky, mutta se on toisaalta kumminkin migreenimäinen silmän alueella ja vähän heikottaa myös. Sitten se saattaa vasta 4. tai 5 . päivänä äityä oikeaksi migreenikohtaukseksi, jolloin kehtaa jo jäädä töistä pois. Tuntuu, että ne päänsäryt on jotan migreenin valmistelua tai puolittaista migreeniä, ihan kuin sulla. Särkylääkkeet ei mulla mitään auta, pieneen eikä isoon päänsärkyyn.
      Otan triptaanin migreenin pahennuttua ja nukun sen pois parin tunnin sikeillä, jotka aiheutuu lääkkeestä. Varaudu nukkumaan, triptaani tainnuttaa kovasti. Mutta auttaa.

    • Bubbibabbibabbaa

      Miulla on ollu vissiin jo 3-5 vuotiaasta asti migreeni.
      Käytän Imigran nenäsuihketta Burana/Panadol Pore johonkin hämärään nukkumaan tunniksi pariksi.
      Se on kyl tosi inhottavaa ku ain särkee toho tiettyy kohtaa (siitä sen erottaa normist päänsäryst, normis sattuu joka puolelle päätä eikä oo läheskään yhtä paha), toho oikeelle puolelle otsaa. :-( Sen kaa pitää vaa oppii elämää. Onneks se on nyt vähä laantunu. Ehk ku oon aikuine ni loppuu kokonaa. Yleensä se tulee kirkkaast auringonvalost, varsinki keväällä, liiallisest koneel olost, vähäinen syöminen / nukkuminen jne.
      Onneks siihe on kuitenki lääkkeet :)

    • Migreenikö?

      Mä oon epäilly itelläni migreeniä, josta oon kärsiny 5 vuotiaasta asti, kun yleensä kerran kahdessa viikossa tai jopa kerran viikossa aina illalla tulee hieman huono olo ja toispuoleista päänsärkyä vasemmassa otsalohkossa myös valo ja ääniherkkyyttä on ilmennyt myös vasemmanpuoleiseen otsalohkoon koskettaminen sattuu, vaikka vain vähän osuisi, olo pahenee kokoajan ja lopulta on niin huono olo ja niin kova päänsärky ettei ylös melkein pääse päänsärky tulee yleensä stressaavan tilanteen jälkeen ja vain kerran päänsärky on jatkunut lievänä seuraavaan aamuun ja palannut peräkkäisenä iltana voimakkaana.
      Se minua tässä ihmetyttää kun minusta tuntuu kuin vasemmanpuoleinen silmäni tuntuisi turvonneelta ja särkevältä varsinkin päänsärkykohtauksen aikana ja muutenkin se on turvonneempi, sen takia oon epäillyt jopa aivokasvainta tai jotain joka aiheuttaisi silmään painetta.
      Mutta nyt kun loma on alkanut päänsärkyä ei ole ollut onneksi vielä kertaakaan.

      Mikä voisi olla ja viittaavatko nämä oireet migreeniin???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      129
      4650
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3387
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3380
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      49
      3150
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2985
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2229
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe