hei!
En oikeen tiedä miten alottaisin.. Muutama vuosi sitten huomasin itessäni merkkejä lievästä alakuloisuudesta, joka välillä haihtu pois, osasin silloin myös nauttia elämästä.. olen nyt juuri ohittanut rankimman osuuden lukiosta eli kirjoitukset. en jaksanut lukea juurikaan, en jaksanu enkä välittäny..ootin vaan sitä päivää jona tuun kuolemaan.ootan edelleen.. tunnen itteni tosi yksinäiseks, hylätyks, rumaks ja epäonnistuneeks..oon alkanu miettiä hyvää itsemurhasuunnitelmaa, sellasta mikä ei näyttäs itsarilta vaan onnettomuudelta, niin ettei perhe säikähtäis.. mä elän nykyisin ihan muissa maailmoissa ku kotona ystävien ja perheen kanssa.. en vaan jaksa enää, ja pelottaa etten pääse koskaan tästä pahasta olosta yli, pelottaa että voiko mulla tosiaan olla masennus.. en halua mennä puhuu kenellekään ammattilaiselle, en ystäville enkä voi puhua perheelle.. en halua napsia mitään pillereitä.. haluun olla taas terve, onnellinen ilopilleri niinku aina ennenkin.. on ku mulla ois joku hirveen raskas kehä ympärillä josta en pääse pois ja joka painaa aina vaan syvemmälle ja syvemmälle.. mitä mun pitäs tehä, mä haluan pois täältä!!
En oikeen tiedä miten alottaisin.. Muutama vuosi sitten huomasin itessäni merkkejä lievästä alakuloisuudesta, joka välillä haihtu pois, osasin silloin myös nauttia elämästä.. olen nyt juuri ohittanut rankimman osuuden lukiosta eli kirjoitukset. en jaksanut lukea juurikaan, en jaksanu enkä välittäny..ootin vaan sitä päivää jona tuun kuolemaan.ootan edelleen.. tunnen itteni tosi yksinäiseks, hylätyks, rumaks ja epäonnistuneeks..oon alkanu miettiä hyvää itsemurhasuunnitelmaa, sellasta mikä ei näyttäs itsarilta vaan onnettomuudelta, niin ettei perhe säikähtäis.. mä elän nykyisin ihan muissa maailmoissa ku kotona ystävien ja perheen kanssa.. en vaan jaksa enää, ja pelottaa etten pääse koskaan tästä pahasta olosta yli, pelottaa että voiko mulla tosiaan olla masennus.. en halua mennä puhuu kenellekään ammattilaiselle, en ystäville enkä voi puhua perheelle.. en halua napsia mitään pillereitä.. haluun olla taas terve, onnellinen ilopilleri niinku aina ennenkin.. on ku mulla ois joku hirveen raskas kehä ympärillä josta en pääse pois ja joka painaa aina vaan syvemmälle ja syvemmälle.. mitä mun pitäs tehä, mä haluan pois täältä!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hyvä että jaksat kirjoittaa, työstää näin pahaa oloasi. Hyvä varmaan jos vois jotenkin valottaa kokemuksiaan toiselle immeiselle. Kirjoittamisen etu on kyllä siinä, että ei tarvitse kuulla niitä tyypillsiiä vakiovastauksia ja neuvoja: ota nyt itseäs niskasta kiinni ja kyllä se pian ohi menee ym. Kun on mieli maassa, niin tuntemus on todellinen ja siinä ei välttämättä arkiset fraasit auta. Jos pyytää piristäytymään, on kuin pyytäisi nostamaan itseään tukasta ilmaan. Jokainen tietää - ei onnistu.
Kerrot ajattelevasi kuolemaa, koska on tunne että poispääsyä tunnelista ei ole. Kun on vaikeaa niin todellakin tuntuu niin, mutta tunnelista on poispääsy. Itselläni oli lukiovuosina mieli alavireinen ja kirjoitukset menivät melko huonosti. Olen kuitenkin selvinnyt elämässäni mukavasti. Onneksi elämä ei ole yhden vaihtoehdon varassa. Voi olla jopa siunaus, että en ole opiskellut yliopistossa.
Masennus on hyvin yleinen ja ei sitä kannata mitenkään hävetä. Et sinä varmaan häpeä, mutta sitä ei vain uskalla edes itselleen myöntää. Joskus näyttää että se on jopa muotisairaus niin kurja kuin se kokemuksena onkin.
Jospa jotenkin keskittäisit ajatuksiasi kuolemisen ympäriltä enemmän elämän mahdollisuutta tukeviin asioihin - kuolema on sitten edessä joskus sitä suunnittelemattakin, kun sen aika tulee. Kyllä täällä elämän portin sisäpuolella on piilemässä niitä arvaamattomia yllätyksiäkin. Kun vain jasa odottaa ja olla kärsivällinen.
Kummallista, että mietit itsemurhaa, muttet hoitoon hakeutumista, jos kerran haluat tilastasi pois. Tosin itsetuhoiset ajatukset on sairauden oire ja siten ymmärrettävää.
Eiköhän nyt olisi parempi, että hoidat sairauttasi ennen kuin annat sen oireiden enää yhtään pahentua. Ensimmäinen askel on tarttua puhelimeen ja varata aika lääkäristä.
Sanoit, ettet halua napsia mitään pillereitä, vaan olla taas terve, onnellinen ilopilleri. No hyvä. Joskus ne pillerit ovat tarpeen tervehtymisessä, muttei niitä nuorille ainoana hoitona tyrkytetäkään - alle 18 v. masennuslääkkeitä määrätään vain poikkeustapauksissa.
Elämäsi on vasta alussa eikä sinulla ole pitkää masennushistoriaa (näin ymmärsin), joten tee se ensimmäinen tarvittava teko kohti terveempää tulevaisuutta.
Lähdetään nyt siitä, ettei tuollaisessa ajattelussa ole mitään ihmeellistä. Täysin tavallinen tapa masentuneelle - saat itse pohtia mistä tämä johtuu.
Voi olla että sinulla (yksin) on jonkinasteinen loppuun palaminen, ja sitä kautta masennus - vähintään keskivaikea.
Kannattaa etsiä käsiin hyvä psykiatri. Lääkkeistä voi olla apua, ja yleensä on.
Mitä nopeammin toimit, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on saada "ilopilleri" takaisin.
Masennus on siitä katala aivojen toimintatila, että se pahenee ajan kanssa. Aivot tottuvat kaikenlaiseen, joten sinun ei kannata jäädä murehtimaan.
Yritä tsempata itsesi lekurin vastaanotolle.
- Siitä sit päivä kerrallaan. Tsemppiä!
Ja vielä: Elämäsi on eräänlaisessa kriisivaiheessa. Kouluhan on loppumassa, se on todella suuri menetys. Siinä tavallaan menetetään koko edeltävä elämä turvallisine rutiineineen, ja tulevaisuus on suuri kysymysmerkki. Niinpä ei ole mitenkään outoa, että masennusoireitat ilmaantuu juuri tässä elämänvaiheessa, kenelle enemmän ja kenelle vähemmän. ♥
Kiitos suuresti avustanne:) mietin vielä lääkäriin menoa, se on nii suuri kynnys mulle astua sinne ja todeta ja tajuta etten oikeesti pärjääkään yksin enää.. Tuosta pilleri jutusta vielä, luokkatoverilleni ilmaantui masennus jokunen aika sitten ja antoivat sille heti vaan pillereitä.. toisaalta tuntuu että hänelle ne ovat auttaneet. ystäviähän mulla siis on, mutta voiko juurikaan ystäviksi kaikkia kutsua kun se välillä tuntuu olevan vain sitä että toimin itse terapeuttina kun muilla on murheita. Kasaan itse omat murheeni sisälle ja väitän että kyllä pärjään -täydestähän se heille menee.. Liian suuria odotuksia, pettymyksiä pettymysten jälkeen, hylätyksi tulemista; luulen että ne ovat johtaneet mut tähän jamaan.. monta kertaa olen "ystäviäni" auttanut nousemaan ylös, pärjäämään eron jälkeen tai jonkun pettymyksen jälkeen. Kun sitten taas ystävät löytävät uuden kumppanin tai "onnellisuuden" jään taas yksin, onnettomana ja yksinäisenä..
" .. tajuta etten oikeasti pärjääkään yksin enää.."
Ei aina tarvitse eikä pidäkään pärjätä yksin, vaan on ihan oikein ja tarpeellista pyytää apua aina silloin tällöin. Avun pyyntö ei ole heikkouden merkki.
Totta. Itse olen ryssinyt vaikka miten omituisilla tavoilla kun en ajoissa hakenut apua. Esim alakuloisuuttani hoidin alkoholilla, peittelin ongelmiani ja menetin luottamuksen ja välit perheeseeni. Kun lopulta sairaus meni tarpeeksi pitkälle minut haettiin hoitoon kuukaudeksi. Nykyään en enää jätä viime tippaan ongelmien hoitoa koska se vahingoittaa vain itseään. Apua on tosissaan saatavilla ja siihen kannattaa tarttua ennenkuin on myöhästä.
Ei ole heikoutta hakea apua vaan pikemminkin vahvuutta.
Kaikkea hyvää sinulle ja muista ettet ole yksin vaan meitä on paljon! :)