Ujous työnhaussa

Miten te muut olette kokeneet työnhaun? Olen elämäni aikana käynyt jo aika monissa haastatteluissa, joten siitä on saanut hieman varmuutta kun tietää suunnilleen miten ne tilanteet kulkee. Osaan myös olla aika rauhallinenkin nykyisin.

Mutta silti minusta on aina tuntunut, että haastattelija/haastattelijat odottaa aina sellaista puheliasta ja seurallista ihmistä eikä ole oikein tilaa ujommalle ja hitaammin lämpiävälle. Mä osaan olla tutummassa seurassa melkoinen suupalttikin, mutta se vaatii sen että koen oloni hyväksi ja ihmiset ympärillä sellaisiksi, että minut hyväksytään. Ja haastattelussahan on niinku arvioitavana ja ilmeisesti odotetaan, että itse puhuu kaikenlaista.

Pääsin vasta hyvin pitkälle työnhaussa ja olin potentiaalinen ehdokas työhön. Asian ratkaisi kuulemma se, että odottivat että olisin vastannut "pidemmin". Mutta mitä jos ei tuollaisessa tilanteessa osaa ollla sellainen rönsyilevä puhekone? Mä en muutenkaan tykkäisi antaa itsestäni feikkiä kuvaa, koska kyllähän se kuitenkin paljastuu ennen pitkää etten ole mikään puheliain ja hauskin tyyppi. Kyllä minä haluaisin, että minut hyväksyttäisiin omana itsenäni, niin kuin muutkin. Eikö työelämässä ole tilaa ujoille? Uskon että ujot on monesti tosi ahkeria ja luotettavia työntekijöitä.

Ja se mikä tuollaisten palautteiden kuin "odotimme hieman aktiivisempaa otetta, vaikutit ujolta/hiljaiselta" jälkeen jää tunteeksi on hämmennys. Kun itse on ajatellut, että on puhunut tarpeeksi ja asiallisesti, ei olisi keksinyt enää paljon lisättävää jne. Ja monesti olen tuntenut myös antaneeni ihan hyvän vaikutelman, niin tulee vaan paha mieli kun ei sitten olekaan ollut "riittävä".

Mutta toivon kuitenkin, että vielä löytyy sellainen työ jonne mahtuu vähän erilainenkin ja olen hyvä sellaisena kuin olen. Ärsyttää vaan sellainen maailma, jossa kaikkien odotetaan olevan samasta muotista.
4470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luulen, että omalla kohdallani juuri hiljaisuus ja ujous ovat vaikeuttaneet mahdollisuuksiani työelämässä. Työhaastattelut tunnen hankaliksi tilanteiksi! En ehkä ole kaikkein puheliain ja sanavalmein mutta luotettava työntekijä olen!

Kyllä työelämässä pitäisi olla tilaa erilaisuudelle ja keskinäiselle ymmärrykselle. Haluaisitko edes työskennellä yhteisössä, jossa et tuntisi itseäsi hyväksytyksi? Monta kertaa hiljaiset ovat hyviä työntekijöitä. Hehän keskittyvät työntekoon, eivät turhan puhumiseen työaikanaan. Hiljaisuus ei myöskään ole este yhteistyötaidoille. Voisi sanoa, että taito kuunnella on edellytys yhteistyön toimivuudelle. Esimiehen pitäisi osata arvostaa myös näitä puolia, mutta jos näin ei ole, niin paikka tuskin on sinua varten.

Äänestä

Tuo on totta, että jos esimies ja muu työyhteisö ei arvosta erilaisia ihmisiä ja hiljaisempien hyviä puolia, niin en haluaisikaan sellaiseen paikkaan töihin. Nimenomaan siitä voisi tulla vaan lisää ongelmia sitten töissä. Sen vuoksi en kauheasti koe, että on järkeä hirveästi "ylittää oman persoonan" rajoja, sillä eikö työhaastattelussa ole juuri kyse siitä, että hakijasta saataisiin oikea kuva?

Sitten jos on aika pitkälti mennyt omana itsenään se seulan läpi, on varmasti paremmat mahikset istua työyhteisöön. Mutta se on vaan kova kolaus itsetunnolle, koska en itse ainakaan koe itseäni niin huonoksi tyypiksi. Ja monet työnantajat tuntuu kokevan ujouden huonona piirteenä.

Äänestä

Aloitus on aivan kuin minun kirjoittamani! Juuri tuollaisella palautteella minut hylättiin viimeksi työnhaussa. Siinähän menettivät hyvän työntekijän - ikävää vain, että kyseessä oli ainoa työhaastattelu lähes kahden vuoden aikana...

Äänestä

Täällä kans 24vuotias tyttö.. Sama ongelma mullakin. Eli nyt on työt hakusessa ja on se niin peestä kun ei ees uskalla soittaa työnantajille.. Mutta mutta siis töissäkin on niin ärsyttävää että jos on vähänkin hiljanen niin heti alkaa vittuilut.. Mutta mulle sanottiin edellisessä paikassa että olit tunnollinen ja ahkera työntekijä! En tainu rupatelle muitten kaa turhia.
En ole onneks niin "sosiaalisessa" alalla mutta kuitenkin jos hoitaa työt hyvin niin silti pitää antaa moottia siitä kun on niin hiljanen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ujo tyttö 30+ kirjoitti:

Miten te muut olette kokeneet työnhaun? Olen elämäni aikana käynyt jo aika monissa haastatteluissa, joten siitä on saanut hieman varmuutta kun tietää suunnilleen miten ne tilanteet kulkee. Osaan myös olla aika rauhallinenkin nykyisin.

Mutta silti minusta on aina tuntunut, että haastattelija/haastattelijat odottaa aina sellaista puheliasta ja seurallista ihmistä eikä ole oikein tilaa ujommalle ja hitaammin lämpiävälle. Mä osaan olla tutummassa seurassa melkoinen suupalttikin, mutta se vaatii sen että koen oloni hyväksi ja ihmiset ympärillä sellaisiksi, että minut hyväksytään. Ja haastattelussahan on niinku arvioitavana ja ilmeisesti odotetaan, että itse puhuu kaikenlaista.

Pääsin vasta hyvin pitkälle työnhaussa ja olin potentiaalinen ehdokas työhön. Asian ratkaisi kuulemma se, että odottivat että olisin vastannut "pidemmin". Mutta mitä jos ei tuollaisessa tilanteessa osaa ollla sellainen rönsyilevä puhekone? Mä en muutenkaan tykkäisi antaa itsestäni feikkiä kuvaa, koska kyllähän se kuitenkin paljastuu ennen pitkää etten ole mikään puheliain ja hauskin tyyppi. Kyllä minä haluaisin, että minut hyväksyttäisiin omana itsenäni, niin kuin muutkin. Eikö työelämässä ole tilaa ujoille? Uskon että ujot on monesti tosi ahkeria ja luotettavia työntekijöitä.

Ja se mikä tuollaisten palautteiden kuin "odotimme hieman aktiivisempaa otetta, vaikutit ujolta/hiljaiselta" jälkeen jää tunteeksi on hämmennys. Kun itse on ajatellut, että on puhunut tarpeeksi ja asiallisesti, ei olisi keksinyt enää paljon lisättävää jne. Ja monesti olen tuntenut myös antaneeni ihan hyvän vaikutelman, niin tulee vaan paha mieli kun ei sitten olekaan ollut "riittävä".

Mutta toivon kuitenkin, että vielä löytyy sellainen työ jonne mahtuu vähän erilainenkin ja olen hyvä sellaisena kuin olen. Ärsyttää vaan sellainen maailma, jossa kaikkien odotetaan olevan samasta muotista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu