Miten voi olla näin ikävä, vaikka kuinka järkeilen. Yksinäisyys lyö niin...
Sinulla oli syysi torjua minut, en ole siitä vihainen. En osannut olla sinulle se...Haaveilin meistä, ihan tavallisesta elämästä. Jäin siihen ystäväksi, kun ei ollut voimia lähteä ja pidin susta. Ei kai sekään ollu reilua.
Oli jo niin monta syytä lähteä, tuskin haluat kuulla.
Tiedän että se on loppu, sydän muistaa vielä. En edes halua unohtaa. Kiitos tunteesta jonka sait aikaaan. Sä olet hieno ihminen, herkällä sydämellä. Toivottavasti tapaat sellaisen jolle uskallat osoittaa sen. Toivon sitä myös itselleni. Rakkaus on hienoin tunne molemminpuoleisena. Ja sano ny ihmeessä ajoissa seuraavalle jos sulla ei ole aikomustakaan. Ei sydämillä saa leikkiä.
Sinulla oli syysi torjua minut, en ole siitä vihainen. En osannut olla sinulle se...Haaveilin meistä, ihan tavallisesta elämästä. Jäin siihen ystäväksi, kun ei ollut voimia lähteä ja pidin susta. Ei kai sekään ollu reilua.
Oli jo niin monta syytä lähteä, tuskin haluat kuulla.
Tiedän että se on loppu, sydän muistaa vielä. En edes halua unohtaa. Kiitos tunteesta jonka sait aikaaan. Sä olet hieno ihminen, herkällä sydämellä. Toivottavasti tapaat sellaisen jolle uskallat osoittaa sen. Toivon sitä myös itselleni. Rakkaus on hienoin tunne molemminpuoleisena. Ja sano ny ihmeessä ajoissa seuraavalle jos sulla ei ole aikomustakaan. Ei sydämillä saa leikkiä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tutun kuuloista. Tunne on kuin tahtoisi tappaa itsensä, ne on pelottavan aitoja. Olen jotenkin epänormaali, olen yli herkkä, mitkä on syitä mitkä seurauksia.
En osaa käsitellä tässä elämässä mitään normaalisti, vähiten tunteita.
Tunne on tässä hetkessä ja lähitulevaisuudessa, ehkä ne muuttuu ehkä ne ei muutu. Itseinho on mennyt kaiken edelle. Toivon vielä löytäväni sen puolen itsestäni mikä osaa kertoa asiat niiden oikeilla nimillä, saada elämän järjestykseen, saada vittu rauhan. Elämä on ollut yhtä pohjatonta jo nuoruudesta. Kuka olen, mitä teen, mikä on suunta, kysymyksiä ilman vastauksia, pitkiä pohdiskeluja elämän kulusta pimeässä. Ja vitttu!! musta luullaan vaikka mitä muutaa paskaa. Tätä ei kestä, ei kestä, olen syyttänyt muita, itseäni, olosuhteita. Eläisin vaikka metsässä jos saisin rauhan ja tasapainon. Ehkä ihmiset kääntyy uskoon juuri vastaavista syistä ja muista ongelmista. Se laupeuden tie ei johda mihinkään, haista paska elämä!
En tahdo tappaa itseäni, tunteet on aitoja myös ihanan oikeita. Olen vaan niin surullinen siitä, että hän ei halunnut/pystynyt eikä luottanut. Sydänsuru on paskinta mitä löytyy. Mut koska tunteet kuuluu elämään, ei kai sitä sydänsuruakaan voi vältää. Hänen valehtelu oli toinen mikä vei...luottamus on mulle ihan ensin tärkeä.
Toisinaan vaan on niin ikävä.
Miksi itseinhosi on niin voimakas? Oletko perfektionisti? Jos olet, on aika hyväksyä se että sinäkin olet erehtyvä ihminen. Armollisuus itsellesi, anna itsellesi anteeksi. Itseasiassa, voisit olla ylpeä siitä että olet ihminen, erehtyvä ja kaunis virheinesi kaikkineen. Ja rehellisyys itsellesi ja tunteillesi. Aloita rehellisyys itsellesi tänään. Jos pohdit asiat loppuun mustiksi: relaa vähän ja anna jotain mennä sormien läpi. Ei tarvii osata ihan kaikkea.
Kaikella kunnioituksella, mutten näkis uskontoa ratkaisuna ...siinä on niin vahvoja aineksia. Ihmisen lempeysihan ensin itselleen on parempi juttu.
Mitä tulee tohon muiden luulemiseen sinusta: ei sun tarvii näyttää muuta kuin olet. No tietty töissä jne joutuu olemaan "työminä", mut muuten olet sitä mitä olet. Ei kannata syyttää muita. Jokainen tekee itse valintansa. Seurauksista ei aina tiedä...mut vahvistamalla itsetuntoasi...vois löytyä se sun juttu ja rauha.
Tää ympäröivä maailma ja sen vaateet on aika rankka paikka herkille ihmisille. Kun pitäis olla oma vahva itse.
Joku sanoi että pitäis ensin osata rakastaa itseään, ennenkuin pystyy antamaan sitä. Se on hyvin sanottu myös veratuksellisesti moneen asiaan.
Niin ja millaisia kavereita on ympärilläsi? Mukavia myötätuntoisia vai huvikseen pottuilevia, joiden seurassa pitää koko ajan puolustautua. Pari lempeää ystävää ja niiden tsemppaus saa ihmeitä aikaan.
Niin no, onko rakastuminen järjen asia?
Onnistuessaan erittäin ihanaa. Eikä se katoa koskaan. Voip vähän haalistua mut jos tekee töitä sen eteen