Helppiä!

Suoraan asiaan; elikkäs sairastin anoreksiaa n. 3 vuotta, se vaihtui sitten jossain vaiheessa bulimiaan, jota kesti pari vuotta.
Bulimia vaiheessa mikään ei pysynyt sisälläni, oksensin joka päivä, joskus jopa 3 kertaa päivässä. Söin tuhottomia määriä ruokaa, monet aikuiset miehetkään eivät pystyisi moiseen. Olen 168 cm ja painoin tuolloin 46 kg.
En pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin ruokaa, opintonikin jäivät kesken ja elämä pyöri vain bulimian ympärillä. Lopulta elimistöni teki stopin, kärsin järkyttävistä rytmihäiriöistä, hampaani huononivat, silmät verestivät, eikä voimaa ollut mihinkään.
Olen ollut nyt kuivilla n. puoli vuotta, satunnaisesti olen aina oksennellut. Painoni on noussut 7 kiloa ja nyt tunnen itseni taas järkyttävän läskiksi. En kehtaa mennä enään uloskaan ja minulla on järkyttävä ahdistus painostani. Äsken oksensin taas pitkästä aikaa ruuat ulos. Samat vanhat ajatukset nousevat päähäni.. Siksi pyydän apua ja vinkkejä, mitä tehdä tässä tilanteessa ? En todellakaan halua palata entiseen helvettiin, mutta toisaalta myös näin läskinä sikana oleminen on helvetillistä minulle.
2131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tää sit kuulostaa ihan sairaan kaukaa haetulta, mut jos sua yhtään kiinnostas, ni meeppä kuule ala-asteelle töihin. Ei mtn ideaa miten toi mulla autto, mut aika piakkoin sen jälkeen ku menin ala-asteelle duunii, ni bulimia loppu siihen. Paino kyl nousi, mut jotenkin se ympäristö sit sai mut kuitenkin syömään hyvin.
Jos ei äskönen innosta, ni muutenkin ympäristönvaihdos tekis varmaan hyvää. Sit siäl uudessa ympäristössä päättäisit, et et vaa oksenna, ni ehkä auttas. Ko meinaan mul ainakin oli kotona yms tutuis paikois paljo helpomaa oksentaa ko esim jollai kyläs.

Äänestä

Sä et ole läski todellakaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


emmm- kirjoitti:

Suoraan asiaan; elikkäs sairastin anoreksiaa n. 3 vuotta, se vaihtui sitten jossain vaiheessa bulimiaan, jota kesti pari vuotta.
Bulimia vaiheessa mikään ei pysynyt sisälläni, oksensin joka päivä, joskus jopa 3 kertaa päivässä. Söin tuhottomia määriä ruokaa, monet aikuiset miehetkään eivät pystyisi moiseen. Olen 168 cm ja painoin tuolloin 46 kg.
En pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin ruokaa, opintonikin jäivät kesken ja elämä pyöri vain bulimian ympärillä. Lopulta elimistöni teki stopin, kärsin järkyttävistä rytmihäiriöistä, hampaani huononivat, silmät verestivät, eikä voimaa ollut mihinkään.
Olen ollut nyt kuivilla n. puoli vuotta, satunnaisesti olen aina oksennellut. Painoni on noussut 7 kiloa ja nyt tunnen itseni taas järkyttävän läskiksi. En kehtaa mennä enään uloskaan ja minulla on järkyttävä ahdistus painostani. Äsken oksensin taas pitkästä aikaa ruuat ulos. Samat vanhat ajatukset nousevat päähäni.. Siksi pyydän apua ja vinkkejä, mitä tehdä tässä tilanteessa ? En todellakaan halua palata entiseen helvettiin, mutta toisaalta myös näin läskinä sikana oleminen on helvetillistä minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu