Olen 21 vuotias mieshenkilö jolla on diagnosoitu vakava masennus ja välttelevä persoonallisuushäiriö. Minä en ymmärrä elämää. Tiedän että meidät on geneettisesti ohjelmoitu löytämään kumppani ja lisääntymään, mutta realistisesti ajatellen minun mahdollisuudet löytää "se oikea" (en usko sielunkumppaneihin, käytän vain tuota sananpartta esimerkin takia) ovat häviävän pienet. Minulla on aivan liian korkeat standardit ottaen huomioon omat sosiaaliset ongelmani/ulkonäköni. Minä en pysty samaistumaan ikätovereihiini koska en juo, polta, harrasta irtosuhteita, käy klubeissa tai muuta sellaista...olen hämmästyttävän tylsä ihminen.
Minulla on harrastuksia, mutta ne ovat enemmän harhautusmetodeja kuin asioita jota antaisi elämälleni tarkoitusta. Kysymykseni on että jos rakkaus tekee elämästä elämisen arvoista, ja mahdollisuuteni kokea rakkautta ovat niin pienet että en voi edes valehdella itselleni ylläpitääkseni toivoa...miksi elää?
Minulla on harrastuksia, mutta ne ovat enemmän harhautusmetodeja kuin asioita jota antaisi elämälleni tarkoitusta. Kysymykseni on että jos rakkaus tekee elämästä elämisen arvoista, ja mahdollisuuteni kokea rakkautta ovat niin pienet että en voi edes valehdella itselleni ylläpitääkseni toivoa...miksi elää?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vai niin. Että olet tuollaisen iskulauseen jostain napannut: Rakkaus tekee elämästä elämisen arvoista. Ilman rakkautta siis ei kannata elää.
Sanoisin, että kenenkään ei pidä mennä määrittelemään kenellekään, mikä on elämisen arvoista elämää.
Ensinnäkin ihmiset ovat eri tavalla sosiaalisia. Toisille seura ja yhteys muihin ihmisiin on tärkeämpää kuin toisille. Kaikki eivät kaipaa seuraa eivätkä rakkautta. Erakon itseriittoinen elämä voi olla (hänelle) täysin laadukasta elämää.
Viestin tarkoituksena ei ollut väittää että elämä ilman rakkautta on täysin arvotonta, tietenkin maailmassa on ihmisiä jotka nauttivat yksinolosta. Mutta yleisesti ottaen ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä ja väittäisin että rakkaus on miksi suurin osa ihmisistä nauttii elämästä. Ja minä taidan kuulua siihen joukkoon, siksi kirjoitin tänne kysyäkseni neuvoa.
Jokaisella on oma käsitys elämästä ja rakkaudesta. Itse olen uskovainen ja ymmärrän rakkauden monitahoisena asiana. Se ei ole vain kummpanin löytämistä, kemiaa ja hermoimpulsseja ja lisääntymistä. On olemassa agaperakakutta, joka on pyyteetöntä jumalalista lähimmäisen rakkautta, joka antaa voimaa rakastaa myös tuntematonta ja kaukaista lähimmäistä, ja myös itselle vastenmielistäkin olentoa. Sitten on vanhempien ja sukulaisten välistä rakkautta, ystävien välistä sympatiaa ja kumppanuutta. On myös miehen ja naisen välistä kiintymystä jota pitää yllä hormonaalinen ja eroottinen tekijä.
Älä moiti itseäsi, jos et harrasta yleisiä huohoja elämäntapoja joita luulet ja näet toisten harrastavan. Pitemmän päälle se kaikki tuhoaa ihmisen elämän ja onnen. Et ainakaan noiden puuttumisen vuoksi ole tylsä ihnminen.
Välttämättä eivät kaikki ole edes seurallisia ja viihtyvät yksin. On niitä erakoitakin, jotka voivat kokea olemassaolonsa onnelliseksi. Tietenkin on eri asia, jos kokee olevansa yksin pakosta, siksi koska ei osaa tai ei rohkene sosiaalisiin kontakteihin. Et kertonut tarkemmin, mitä nuo harhautusmedot ovat.
Onnelisuuden käsite on niin yskilöllinen ja vaikeasti määriteltävä. Ja elämä on yllätyksellistä ja kuka meistä voi tulevaisuuttaa ennalta tarkalleen määritellä. Älä sulje kohtalonomaiseti itseäsi kaiken onnen ja rakkauden ulkopuolelle eräänlaiseen oman mileikuvituksesi vankilaan. Jokaiselle on varattuna oma ainutlaatuinen tehtävä ja tarkoitus. Onneksi olemme kaikki myös erilaisia. Kyllä sinullekin löytää erilaisuudetasi huolimatta sielunkumppaneita - yleensä vastakohdat vetävät puoleensa ja täydentävät toisiaan.