asun pienellä paikkakunnalla ja minulla on alkoholistiperheen tausta . Olen työstänyt asiaa ja saanut elämäni kuntoon. Mutta ahdistaa tämä, kun kaikki tuntevat toisensa . Väheekö ahdistus jos muuttaisin toiselle paikkakunnalle, niin vois aloittaa uuden jakson elämässäni. En lähde ongelmia pakoon vaan haluaisin eteenpäin elämässäni. N35
nainen
===
276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä kannattaa muuttaa, jos se jo ajatuksenakin tuntuu hyvältä. Minä tein niin ja oli helpompi nimenomaan aloittaa puhtaalta pöydältä uusien ihmisten parissa. Ahdistavat muistot ja pienet piirit sai jättää taakseen. Jokaisella on oikeus onneen. Rohkeasti vain tavoittelemaan unelmia!
Onko niin että vielä jotekin häpeät kotitaustaasi. Kun olet kokonaan käsitellyt ja tullut sinuksi myös menneisyyden kanssa niin voit elää sitten vapaasti myös tutulla paikkakunnalla. Mikäli niin ei ole niin ahditus seuraa perässäsi vaikka muuttaisit pois kotiseudulta.
Jos on mahdollisuus niin kannattaahan toki kokeilla elämää uudella paikkakunnalla.