mitäpä tässä enää

Varaa aika ihan terveyskeskuslääkäriin ja kerro ahdistuksestasi ja oireistasi. Älä jää yksin vaan hae apua, sitä on saatavilla! Jaksamista! =)

Ehdottomasti hakisin ammattiapua, jotta sinun olosi helpottuisi. Tämä on varmasti tärkein asia selvittää.

Itse olen myös työtön ja ymmärrän sen suhteen täysin fiiliksesi. Tää on just niin tätä aikaa kun työpaikat on kiven alla ja jokaiseen paikkaan on kymmeniä hakijoita.

Tiesitkö että voit saada vuokra-asunnon vaikka olet työtön ja saat sossulta rahaa.
Itse meinaa joskus luulin että mitään tukia ei saa ja kitkuttelin kotonani liiankin pitkään. Sinä olet mielestäni oikeutettu asumistukeen.
En tosin ole varma onko joku sidottu siihen että pitäisi olla joku ammatillinen koulutus alla, kannattaa varmistaa.

Hei miten olisi oppisopimuskoulutus? :)
Siinä saat samalla palkkaa ja voipi olla paljon helpompi löytää sellainen paikka kuin oikea työpaikka. Ja lisäksi saat vielä ammatillisen koulutuksen samalla :)
Jos et tiedä mihin alaan menisit, työkkäristä voi varata ajan ammatinvalintapsykologille joka tekee sellaisia kysymystestejä ja kartoittaa osaamisaluettasi ja kiinnostuksen kohteitasi. Itse tykkäsin kovasti käydä sellaisella :D

Ei se mitään vaikket pysty puhumaan asioistasi. Ihmiset ovat erilaisia. Sinä pystyt ja osaat kirjoittaa hyvin. Kaikki eivät ole siinä taas hyviä. Hyvä että jotain kautta purkaa ajatuksiaan, luulen että se pikkuisen helpottaa oloasi.

Auttaisiko oloasi jos tänne kirjoittaisit enemmän ajatuksiasi? Monilla saattaa tulla jotain ajatuksia miten käsitellä niitä tunteitasi ja pelkojasi. Itse ei välttämättä näe aina ulospääsyä tai valoa tunnelin päässä.

Joskus rukoileminenkin auttaa. Ei siitä ainakaan mitään haittaa ole :)
Ihmiset ovat niin erilaisia, joku auttaa jollekin ja ei taas toiselle.

Tsemppiä ja haleja sulle, älä anna periksi, valoa on tunnelin päässä!

Sinun kannattaisi jollekin puhua kaikesta ahdistavasta, josta et ole vielä puhunut kenellekään. Oletko soittanut koskaan kriisipuhelimiin, se on edullista ja siellä voi nimettömänä puhua kipeistä ja asioista. Päivystäjät ovat yleensä koulutettuja maallikoita.
Jos on hyvin vaikea puhua, kirjoita asiat itsellesi muistiin joko sähköisesti tai vihkoon. Kun puhuu tai kirjoittaa työstää asioita paremmin kuin antaisi ajatusten velloa epämääräisenä möykkynä mielessä.

Ei ihmisen arvo ole kiinni suorittamisesta, vaikka tottakai ihminen kaipaa milekästä tekemistä. Olisiko sinulla jokin taipumus tai lahja, joka kautta voisit saada jotakin mukavaa tehtävää - sellaista jota on helppo masentuneenakin aloitaa. Monesti ilo lähtee hyvin pienestä asiasta. Ihan samanlaisia ajatuksia sinulle on tullut edellisessäkin kommentissa.
Onko niin että toisen on luonnollisempaa ajatella asioita melankolisesti ja se teitenkin masentaa. Itseäni auttaa kun on mieli maassa ajatus että monella on vielä asiat huonommin. Yritän myös tehdä jotakain iloa jollekin toiselle, käväisen kirpaprilla, laitan postikortin sukulaiselle, kerään muutaman roskan luonnosta, rukoilen jonkun puolesta ym. Kannattaa myös sanoa ihan itselleen ääneen, olen ainutlaatuinen arvokas ihminen maailmankaikkeudessa ja sehän on totta.

Minun eräs ystäväni on sellainen. Kun kesä alkaa olla puolivälissä, hän helposti toteaa - voi ei kesästä on jo puolet menneyt. Kun taas itse ajattelen, voi miten ihanaa vielä on puolet jäljellä. Toinen sanoo: karkkipussi on jo puoleksi syö, toinen taas vielä on paljon jäljellä ym.

Ei ammattia, yritän kyllä opiskella mut siitäkään tunnu tulevan mitään. Poissaoloja runsaasti ja luonnollisesti suoritettuja kursseja hyvin vähän.
Nyt jo toista vkoa pois koulusta, kun en yksinkertasesti jaksa enää oikein mitään.
Ikää mulla on jo lähemmäs 30 ja sekin ahdistaa, tähän ikään mennessä moni saavuttanu jo paljon. Sä oot vielä melko nuori ja aikaa sulla riittää duuniin ja koulutukseen.
Masentunu olen minäkin, väsyny, turhautunu ja välillä vihainen.
Kun mistää ei tunnu tulevan mitään, alan minäkin miettiä menneisyyttä ja sekös sit oloa parantaa..v****u. Kaikki skeida pyörii vaa mielessä menneisyydestä.
Tuosta kuolemasta sen verran, et oon sitä itekki paljon miettiny. Ehkä olisin jo tappanu itteni, jos siihen olis ollu joku helppo keino. Kerran sitä yrittäny, lähellä se oli mut säilyin hengissä.
Mullakin on sosiaalisten tilanteiden pelkoa mikä tekee välillä jopa kaupassa käymisestä vaikeaa, hikoiluttaa ja sydän hakkaa eikä myyjille saa sanottua kuin muutaman sanan, ääni väristen.
Diagnooseja mulla useampi ja melko rankka historia ehkä niillä pääsis jo eläkkeellekin, vois sit ainakin hyvällä omallatunnolla olla pois työelämästä vaikka se itsetunnon päälle todennäkösesti ottaskin.
Mitä vähemmin niitä on, sitä parempi.

Vaikka itekkin jo kärvistelly pitkään, en osaa mitään superhyviä neuvoja antaa.
Koita syödä, nukkua ja liikkua säännöllisesti. Ole sulle tärkeiden ihmisten kanssa, koita seurustella. Heitä profiili tuonne treffipuolelle, siinä ei sosiaaliset pelot paljoa haittaa, treffit on sit toinen juttu.
Älä sekoile huumeiden kanssa, äläkä edes juo paljoa. Sekin masentaa.

Voimia sulle ja älä luovuta. Vaikka musta tuntuu, että kaikki on päin helvettiä usein, niin silti elämässä on tapana tapahtua positiivisiakin asioita, niitä joutuu joskus vaan odottamaan.

Pikkuhiljaa mun elämästä on kadonnut mielenkiinto monia asioita kohtaan, joskus nuorempana olin kiinnostunut monista asioista, nyt enää muutamista.

No, toivottavasti tästä viestistä oli jotain hyötyä.

Näkisin et ei sun ongelmat oo sun vika. Yhteiskuntaa voi Suomessa syyttää. Ihminen saa tehdä just niinku ite haluaa. Nuistakaa se ja muistakaa iskeä takaisin vaikka olisittekin masentuneita. Ei siinä ole mitään hävettävää.