Tämäniltaisen vaalikeskustelun ansiosta olen entistä vakuuttuneempi, että ääni menee persuille. Jotakin muutosta tähän hommaan pitää saada. Äänestämällä jokainen voi vaikuttaa, mihin suuntaan.
Viime päivinä olen kuullut usean ihmisen sanovan, että eivät ole äänestäneet pitkään aikaan, mutta nyt äänestävät ja perussuomalaista ehdokasta.
Viime päivinä olen kuullut usean ihmisen sanovan, että eivät ole äänestäneet pitkään aikaan, mutta nyt äänestävät ja perussuomalaista ehdokasta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Meillä ajatellaan samoin. Muuten, vaimoni mielestä Katainen oli kuin teinitytöt Soinin rinnalla. Nyt äänestetään persuja ja jykevää miestä sellaista.