Taalla tuo monien lasten aitien nimittelyt ja uhkailut ylittivat kaiken kohtuuden. Sananvapaus on taitolaji.
Eduskunta on vastikään hyväksynyt rasistisia rikoksia koskevat rangaistussäännökset. Uuden lain mukaan kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevaa säännöstä voidaan soveltaa myös tilanteissa, joissa henkilö pitää rasistista materiaalia saatavilla, vaikka ei ole sitä alun perin itse laatinutkaan.
Käytännössä kyse voi olla esimerkiksi siitä, että ylläpitäjä tietoisesti sallii lainvastaisen aineiston pitämisen sivustoillaan, vaikka hänen huomiotaan on asiaan kiinnitetty ja aineiston poistaminen olisi mahdollista. Vastuu edellyttää kuitenkin ylläpitäjän olevan tietoinen siitä, että hänen ylläpitämillään sivustoilla olevassa aineistossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin tässä säännöksessä tarkoitettua ryhmää.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuka nyt äitejä ja lapsia nimittelisi ? Aikas hullua. Enempikin isiä,
kun Naimaa on kyseessä.
Voiko thaimaalainen olla Suomessa aiti vai marketissa kakkien potkima hylkio?
Saako sen lapsiakin potkia, jos ei ole isa puolustumassa?
lehmät tulevat ensialkuun saamaan lähinnä sakkloja.
Uskoisin...ehdollista tulee vasta useamman tuomion jälkeen.
Ip-osoitteet on pollisin toki helppo operaattoreilta saada. Ei myöskään auta vaikka olisi sellainen läppäri, joka vaihtaa ip-osoitteen aina uudeksi,koska operaattorilta on mahdollista saada se osoite, josta rasistinen lausuma on annettu juuri sillä hetkellä,.
PERUSSUOMALAISET VIE SUOMEN AGRAALITALOUTEEN.
He johdattavat Suomen eristäytymään poliittisesti sekä taloudellisesti muusta maailmasta, tämän kaltaisia eristäytyneitä äärimmäisen kurjuudessa eläviä valtioita on Pohjois Korea ja ennen Albania.
Häämöttävä taloudellinen nousumme tyrehtyy, ja massaikäluokat nostavat palkansaajien verot pilviin, työtaakkoja helpottamaan ei löydy työntekijöitä ja sinun on valkoisen Suomen takia painettava töitä niskalimassa 75 vuotiaaksi ja nykyistä jopa ÄÄRETTÖMÄN korkeammala veroprosentilla.
Sijoitukset katoavat pois Suomesta ja osaava työvoima muuttaa maasta pois.
Kaiken kruunaa kenties jopa ulkovaltioiden asettamat pakotteet, jos Suomi alkaa järjestelmällisesti rikkomaan kansainvälisiä sopimuksia.
ÄLÄ ÄÄNESTÄ SUOMEA TUHOON, ÄLÄ ÄÄNESTÄ PERUSSUOMALAISIA.
......huolia.....muttei kyl lahaakaa